Lahteen kohdistunut uhkailu
Lähetetty: Ma Joulu 28, 2015 5:53 am
Jukka S. Lahteen kohdistuneiden uhkausten selvittäminen kuului murhatutkinnan alkuvaiheen keskeisiin tutkintalinjoihin. Kun satojen ihmisten DNA-massatestaukset eivät tuottaneet toivottua tulosta - koska poliisi oli tietämättään saastuttanut vertailunäytteen (tieto asiasta tuli julki vasta kesällä 2013) - tämäkin tutkintalinja unohdettiin.
Uhkausten taustalla oli Lahden työpaikan jännittynyt ilmapiiri ja toteutetut saneerausohjelmat. Lahti rekrytoitiin syksyllä 2002 Outokummun Poricopper -kupariyksikön (myöh. Luvata) henkilöstövalmentajaksi. Samoihin aikoihin ABB Service, jolle tehtaan kunnossapitovastuu oli ulkoistettu, irtisanoi 20 henkilöä, mitä tehtaan väki protestoi työnseisauksella.
Keväällä 2003 tehtaalta irtisanottiin 184 henkilöä, joista 112 oli työntekijöitä ja 72 toimihenkilöitä. Väki vastusti irtisanomisia kaksipäiväisellä mielenilmauslakolla. Irtisanomisista 5 todettiin myöhemmin käräjäoikeudessa perusteettomiksi ja yhtiön joutui maksamaan vahingonkorvauksia. Keväällä 2005 Poricopper myytiin Nordic Capitalille ja syksyllä yhtiö irtisanoi 168 työntekijää, joista 62 pääsi työeläkeputkeen.
Seuraavassa kooste tiedoista, jotka koskevat Lahteen kohdistunutta uhkailua.
YLE poliisi-tv:
Ulvilan henkirikoksen tutkinta etenee
ULVILA 1.12.2006 klo 2.30-2.40
--
Myös Lahtea koskeneista uhkailuista kertovat vihjeet ovat tervetulleita. Tärkein vaihtoehto surman motiiviksi on edelleen kosto. Profiloinnin avulla tutkinnanjohtaja Juha Joutsenlahti tarkentaa kyseessä olevan hyvin henkilökohtainen kostomotiivi. -- (http://yle.fi/vintti/yle.fi/poliisitv/vihjeita.html)
Hämeen Sanomat 16.07.2007:
STT 16.07.2007 10:55 Kotimaa
Porilaismies vangittu Ulvilan murhajutussa
--
Poliisi on pitänyt mahdollisena, että teon motiivina oli kosto. Ennen kuolemaansa 51-vuotias ulvilalaismies [JL] kertoi monille tuttavilleen uhkailuista. Pari viikkoa ennen veritekoa naapuristossa huomattiin auto, joka ajoi hiljaa uhrin talon ohi yöaikaan. --
(http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kot ... rhajutussa)
ILTALEHTI 23.5.2008:
Ulvilan surma
Uhria uhkailtiin kuukausia
Perjantai 23.5.2008 klo 02.29
Poliisi odottaa dna-massatestauksen tuloksia.
TEKOPAIKKA Surmaaja poistui surmapaikalta vain vähän ennen poliisien tuloa. (KARI LAAKSO)
Puolitoista vuotta sitten surmattua sosiaalipsykologia Jukka S. Lahtea oli uhkailtu jo useiden kuukausien ajan ennen veritekoa.
Lahti surmattiin raa'asti kotonaan Ulvilassa joulukuun alussa toissa vuonna.
- Hän oli puhunut työkavereilleen ja lähipiirilleen uhkailuista jo edellisestä keväästä lähtien, rikoskomisario Juha Joutsenlahti Porin poliisista vahvistaa.
UHRI Jukka S. Lahti surmattiin joulukuun 1. päivänä 2006.
Joutsenlahti ei kuitenkaan paljastanut kenellekään, kuka Lahtea uhkasi ja miksi.
- Kyse oli pitkään jatkuneesta sanallisesta henkeen ja terveyteen kohdistuvasta uhasta. Hän puhui siitä aika laajalle porukalle, Joutsenlahti kertoo.
Sisältöä ei tiedetä
Poliisi on pyrkinyt kaikin mahdollisin keinoin selvittämään uhkausten sisältöä.
- Ongelma on siinä, ettei hän yksilöinyt uhkauksia niistä kertoessaan. Hän puhui niistä hyvin yleisellä tasolla, Joutsenlahti sanoo.
Lahti ei ottanut uhkausten takia yhteyttä poliisiin. Hieman epäselvää on myös se, kuinka huolestunut hän uhkailuista oli.
- Se riippui vähän siitä, kenelle hän puhui. Eivät ne hänen normaalielämäänsä vaikuttaneet, mutta hän ei välttämättä kertonut kaikkea läheisilleen, vaan halusi säästää heitä. Hän ei halunnut aiheuttaa heille tuskaa, mitä asioitten vatvominen olisi mahdollisesti tuottanut, Joutsenlahti sanoo.
Poliisi uskoo, että uhkaukset ja surmateko kytkeytyvät toisiinsa.
- Uhkaukset voivat joskus konkretisoitua, Joutsenlahti huomauttaa.
--
JARMO LUUPPALA [email protected]
(http://www.iltalehti.fi/uutiset/2008052 ... 1_uu.shtml)
Auer (AA) 2.12.2006:
JJ: Tiesitkö, oliko sinulla tietoa siitä tuliko hänelle uhkia?
AA: no, tota...
JJ: Uhkauksia, muita.
AA: Em mä tiedä suoranaisista uhkauksista. Et kyl hän niinko tai sen käsitys mul oli et tääl oli niinko tällasii ihmisii, jotka kohdisti sitä katkeruutta hänee. Ja ainaki semmose mä muista, et joku oli hän epäili, et joku oli naarmuttanut tahallaa häne autoaa sielä parkkipaikalla...
A: ja voi olla, et hän jotain tämmöstä et ihmiset uhkaileeki, mainitsi. Mut mä en ehkä niin kauheen tosissani tähän suhtautunu, koska hänel o vähä semmone dramatisoiva ja tämmöne liioitteleva tapa puhua. Et kyl mä sen niinko ymmärsi ja uskoi, et siel oli katkerii ihmisii hänt kohtaa, mut miten vakavaa se oli, ni siit mä en osaa sanoa.
--
JJ: Mites se auton naarmuttamine, se tapahtui?
AA: Se oli jo tää vanha auto ja mä en sitä tarkkaa muista et, koska tää uus auto ostettii viime keväänä ni. Öö, se o sit, siis 2006 keväänä ni. Luultavasti se oli jo 2005 ellei se sit ollu jo 2004.
JJ: Joo. Tekiks hän siitä jotakin ilmoitusta poliisille tai?
AA: Ei muistaakseni tehny.
JJ: Joo, käsiteltiinkö...
AA: ... koska se oli hänen joku semmonen arvionsa, et se on tullu siellä. Et ei hän siit nyt ihan varma voi olla, et voi olla et se on jossain muuallakin, et hän huomas sen sit vasta.
JJ: Joo,o. Oliks sillo just käyty tätä irtisanomis.
AA: Se oli, tais olla just niinko tämmösee aikaa, et oli jotai tämmöst. Siellähän on niinko suunnilleen koko ajan jo hän siellä töis ollu ni oli ensimmäinen kierros ens, ko lähti paljo ihmisiä, mut sit tuli vielä toinenki kierros sitten näitä. Ja hänen oma työpaikkanski oli vaarassa, et seki olis ollut mahdollista, et hänki olis sielt lähteny, mut...
JJ: Joo.
AA: ... ei sitte hänen kohdalle osunu. Mut hänhä ei ollu se ihmine, joka päätti kuka sieltä lähti vaan niinko sit näitä käytännön prosesseja hoiteli.
JJ: Mites kuvailisit oman miehesi luonnetta, minkä luonteinen hän esimerkiksi kotona tai sitten näissä työtehtävissä, oliko hän tiukka, oliko hän suorasanainen?
AA: Ää, hän oli tämmöne niinko ... hän oli niinko sekä suorasanainen, et mut tämmöne vähä niinko diplomaattinen, et niinko hänell oli hyvä tilannetaju, mut et kyl hän oli tämmöne vähä niinko totuudentorvi ja tämmönet hän ei pyrkiny siihe et kaikki ihmiset tykkää hänest, hän ei ollu tämmöne mielistelijä...
JJ: Joo.
--
AA: ..et et niinko hän ei ... tai siis niinko hän sanoiki varmaa joskus et ei hän tällä taval ystäviä saa et pikemminki vihamiehiä, mut et näi häne mielest kuuluu tehdä.
JJ: Joo.
AA: Ja se hänen tehtävä siel, ei häne tehtävä tai siis niinko eihän näistä töistä tuu mitään, jos kaikki on vaan mielinkielin ja tämmöttet...
JJ: Joo,o.
AA: ... se oli niinko hänen roolinsa siellä. --
(SATAKUNNAN KESKUSSAIRAALA, PORI AA 2.12.2006 POLIISIVIDEO, etp JPEG 815-816.)
Auer 9.1.2007
Kysymys: Onko sinulla tietoa Jukkaan kohdistuneesta tai kohdistuneista uhkailuista?
Vastaus: Mitään täsmällistä tietoa ei ole. Viime syksynä on ollut jotain uhkailua, mutta Jukka ei puhunut tästä mitään täsmällisesti. Jukka oli tuohtunut kertoessaan, että joku oli tullut hänen työhuoneeseensa uhkailemaan. Loppukesästä tai syksyllä muistaisin Jukan sanoneen, että häntä uhkaillut mies oli uhannut tappaa hänet. Jukka kertoi tästä uhkauksesta jotain muutakin, mutta en muista.
En ole varma, mutta joku johtoportaaseen kuuluva henkilö olisi ollut tämä uhkailija. Muistaisin, että joku johtaja oli tehnyt sellaista, että hänet olisi pitänyt sanoa irti.
Entinen luottamusmies Oxx -niminen mies olisi uhkaillut Jukkaa. Tästä on ollut puhetta useamminkin Jukan kanssa. Oxx on henkilö, joka on mahdollisesti kevätpuolella puhutellut Jukkaa.
Minulla on sellainen mielikuva, että Jukka olisi puhunut eräästä henkilöstä, joka on mahdollisesti tehtaan puolella töissä, että tämä olisi lähetellyt sähköposteja toisille työntekijöille työaikana ja sellaista ei saa tehdä. Tämä henkilö oli saanut varoituksen aikaisemmin ja nyt syksyllä hän oli taas tehnyt jotain vastaavaa ja hänet olisi pitänyt irtisanoa. Sitä en tiedä, mikä on lopullinen päätös tästä asiasta.
Jukka oli surkutellut sitä kun tämä mies oli perheellinen.
Tämä tapaus vaivasi Jukan mieltä. En muistaisi, että tämä henkilö olisi Jukkaa uhkaillut.
Sitten olen kuullut sukulaisilta Pxx:ltä, että Jukkaa on joku tuntematon henkilö uhkaillut kauppamatkalla. Missä ja koska tämä on tapahtunut, en osaa sanoa. -- (etp JPEF 160.)
Pxx Txxx (JL:n sisko) 13.12.2006:
Tänä vuonna olen jutellut Jukan kanssa muistaakseni keväällä, että hänen työnsä on ollut raskasta. Hän joutui sanomaan irti ihmisiä, jos nämä eivät enää pärjää tai pysty opettelemaan uusia asioita. Jukka sanoi, että jossain kaupassa on joku käynyt hänen rinnuksiinsa kiinni ja uhannut tappaa. Jukka ei sanonut mitään nimiä.
Jukka on kertonut vielä samassa puhelimessa, että hänellä on raskasta kun joutuu sanomaan pariskuntiakin irti. En kuitenkaan ymmärtänyt, että pariskunta olisi uhkaillut.
Sxx [PT:n mies] on kertonut minulle, että laivaristeilyllä joku oli käynyt Jukka rinnuksiin kiinni, mutta oli myöhemmin tullut pyytämään anteeksi. Tällä laivaristeilyllä oli ollut joku semnaari. Tämä risteily on saattaanut olla vuosi sitten [2005], siitä on aikaa. -- (etp JPEG264.)
Axx Axx (AA:n veli) 14.10.2007:
-- Tästä käynnistä [AA:n nuorimman lapsen ristiäiset v. 2004] minulle jäi mieleeni Jukasta se, että hän mainitsi työpaikallaan tapahtuneista irtisanomisista ja häntä oli uhkailtu. Jukka sanoi jotain konkreettisempaa, mutta en yhtään muista mitä se oli. Nämä uhkailut olivat tulleet työpaikalta, mutta kuka oli uhkaillut, minulla ei ole sitä asiaa tiedossa.
Jukkaa ja Annelia tapasin harvoin, pääasiassa joulun ja pääsiäisen aikoihin. Muuten emme olleet juurikaan tekemisissä. -- (etp JPEG 184.)
KäO 22.6.2010
--Todistaja [AA:n veli] oli ollut Annelin ja Jukan nuorimman lapsen ristiäisissä vuonna 2004 ja Jukka oli tuolloin kertonut, että oli saanut töissä tappouhkauksia. -- (Sk:n KäO 22.6.2010, 29,)
(Täydennykset hakasulkeisiin, lihavoinnit ja alleviivaukset: Lux.)
Omaisten antamien tietojen perusteella on ilmeistä, että Lahdelle esitti uhkauksia useampi kuin yksi henkilö. Hän näyttäisi olleen irtisanomisten suhteen sellaisessa asemassa, että katkeruutta häntä kohtaan ei ole ollut vain tehdastyöntekijöiden keskuudessa vaan jopa johtoportaassa. Uhkausten esittäjät löytynevät todennäköisesti noin 370 irtisanotun tai heidän läheistensä piiristä. Luulisi, että Lahti olisi keskustellut uhkauksista yksityiskohtaisemmin edes esimiehensä tai lähimpien työtovereidensa kanssa.