Karim Muthana huumasi teinikarkulaiset ja puhui seksiin
Lähetetty: To Helmi 11, 2016 10:13 am
Mies huumasi teinikarkulaiset ja puhui seksiin
Teinityttöjen karkureissu päättyi hyväksikäyttöön, pahoinpitelyyn ja tappouhkauksiin.
Teinitytöt päättivät lähteä Jyväskylään tuttuja poikia tapaamaan, mutta matka tyssäsi karusti jo Turussa.
Huoltajiensa lupaa karkulaisilla ei reissulleen ollut, eikä liiemmin rahaakaan. Kun toisen tytön tuntema aikuinen mies pyysi 14-vuotiaat asunnolleen juomaan olutta, kaverukset ottivat kutsun mieluusti vastaan.
Mies tarjosi tytöille kaljan toisensa perään. Sitten hän ehdotti huumaavia lääkkeitä. Miehen esiteltyä aineen vaikutusta netistä, tytöt suostuivat sekakäyttökokeiluun.
Jossakin vaiheessa 20-vuotias mies ehdotti tokkuraisille lapsille, että nämä myisivät hänelle suuseksiä rahaa vastaan. Kumpikaan tytöistä ei ollut halukas.
Mies painosti vuorotellen molempia tyttöjä. Toinen tyttö sai suostuteltua kaverinsa tekoon, voisivathan he luvatulla 80 eurolla toteuttaa matkasuunnitelmansa.
Mies vei tytöt häkkikellariin. Tuttu tyttö otti sadan euron setelin pantiksi. Tekoon suostunut teini vaati, että kaveri odottaa varastotilan ulkopuolella ja valot sammutetaan – häntä ujostutti.
Tapahtuman jälkeen mies kävi rahan ottaneeseen tyttöön käsiksi ja läimi tätä kasvoihin. Pahoinpitely keskeytyi, kun miehen äiti ilmestyi häkkivarastoille.
Lapset saivat rahansa, ja miehen äidille sen kerrottiin olevan ”vanha velka”. Seuraavan yön järkyttyneet karkulaiset viettivät kaverinsa kotikerrostalon yleisissä tiloissa.
Seuraavana päivänä mies lähetti ääniviestin, jossa uhkasi tappaa tai tapattaa molemmat tytöt, jos nämä puhuisivat poliisille. Säikähtäneet teinit kertoivat häpeillen tapahtumista vanhemmilleen.
Varsinais-Suomen käräjäoikeus tuomitsi miehen törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä vuodeksi ja kolmeksi kuukaudeksi ehdottomaan vankeuteen. Hyväksikäytetty tyttö sai 4 300 euroa ja pahoinpidelty tyttö 1 100 euroa kärsimyskorvauksia.
Rikokset tapahtuivat huhtikuussa 2015 Turussa.
http://www.ts.fi/uutiset/turun+seutu/84 ... ui+seksiin
Otsikkoon lisätty tekijän nimi
-NILS-