Sivu 1/1

16-vuotias halusi vanhempansa hengiltä Yhdysvalloissa

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 1:24 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Kaikkea sitä kuuleekin:

16-vuotias sai pelikiellon - Värväsi palkkamurhaajan tappamaan vanhempansa
6.11.2007 12:36

Pelikiellon suivaannuttama 16-vuotias amerikkalaispoika palkkasi murhaajan tappamaan vanhempansa.

Washingtonissa asuva Cory Ryder on nyt syytettynä vanhempiensa murhayrityksestä. Coryn äiti, Shannan Troiano, puolestaan todistaa poikaansa vastaan.

Syytteeseen johtanut tapahtumasarja sai alkunsa, kun poikansa aggressiivisesta käyttäytymisestä huolissaan olleet vanhemmat määräsivät poikansa aika ajoin kotiarestiin, Playstation- ja tv-kieltoon.

Corya vanhempien kiellot suututtivat ja hän oli kertonut jollekin haluavansa tappaa äitinsä. Poliisi tuli tapaamaan Coryn äitiä ja ehdotti juonta Coryn aikeiden selvittämiseksi.

Cory luotti erään ystävänsä äitiin ja puhui tälle paljon asioistaan. Juonen mukaan Coryn luottohenkilö sai viedä pojan hotelliin, jossa tämä tapaisi palkkamurhaajaksi tekeytyneen poliisin.

Shannan Troiano oli varma, että poika oli puhunut lämpimikseen murhasta, mutta totuus oli toinen. Cory oli luvannut "palkkamurhaajalle" palkkioksi isäpuolensa avolava-auton.

- Kaksi luotia riittää, poika sanoi "palkkamurhaajalle".

Cory on nyt pidätetty ja odottaa oikeudenkäyntiä.

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 2:04 pm
Kirjoittaja wretch
Juuh ihana amerikkalainen systeemi "vessapoliiseineen".Suomessa tämäntyylinen juttu ei varmasti menisi oikeuteen asti.Mitenkäs on, ruokkiko poliisi tämän ehkä häiriintyneen teinin fantasioita?No jos ihan rehellisiä ollaan muistan vuosien varrelta ainakin muutaman tapauksen, joissa teinin tilaama palkkamurha on toteutettu ja kohteina ovat olleet teinin vanhemmat.

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 2:23 pm
Kirjoittaja Miina
Olisiko sellainen hemmoteltu tenava, joka on saanut aiemmin kaiken periksi? No, tuo on vaan arvailua.

OT: Mutta tällaisista hemmotelluista tulee tänään tohtori Pillissä (Dr. Phil):
Nelonen
Dr. Phil
6.11.2007 17:30

Hemmotellut lapset. Dr. Philin vieraana on äiti joka ostaa kolmevuotiaalle pojalleen tuhansilla dollareilla leluja, sekä 13-vuotias poika joka on tottunut saamaan kaiken haluamansa. Dr. Phil kertoo mitä vaikutuksia tällaisilla kasvatusmetodeilla on lasten myöhempään elämään. Amerikkalainen keskusteluohjelma.
Sinänsä kiinnostava aihe, vaikka en niin jaksa tuosta tohtorin Pillin tyylistä innostua.

Niin, kaikkihan me ollaan nähty kaupassa näitä lelu- ja karkkihyllyillä kiukuttelevia mukeloita, ja ajateltu päässämme, että "voi tavaton tuotakin meininkiä".

Re: 16-vuotias halusi vanhempansa hengiltä Yhdysvalloissa

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 2:36 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Aizerbaidzan kirjoitti:Syytteeseen johtanut tapahtumasarja sai alkunsa, kun poikansa aggressiivisesta käyttäytymisestä huolissaan olleet vanhemmat määräsivät poikansa aika ajoin kotiarestiin, Playstation- ja tv-kieltoon.

Corya vanhempien kiellot suututtivat ja hän oli kertonut jollekin haluavansa tappaa äitinsä. Poliisi tuli tapaamaan Coryn äitiä ja ehdotti juonta Coryn aikeiden selvittämiseksi.

Cory on nyt pidätetty ja odottaa oikeudenkäyntiä.
Oliko napanuora ollut liian tiukalla??? Vitsi, vitsi. :wink:
Outoa toimintaa kaikilla, poliisi mukaan lukien.
OT. Moni 16v haluaisi murhauttaa vanhempansa, mutta toteutus asteelle päädyttänen harvoin, kai? :shock:
Yhdessä Suomalaisessa casessa oon kyllä pohtinut surmatun pojan osuutta tapahtumiin(tapahtui 80 tai 90 luvulla, nainen yksin ylitöissä, surmaaja ilmeisesti murtautuja, on juttua infossakin)

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 3:38 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Tyypilliseen jenkkioikeussysteemin tyyliin tälle pojalle lätkähtää varmaan parin sadan vuoden "kakku".

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 3:41 pm
Kirjoittaja Herkkis
Kyllä hullut joutaakin pis yhteiskunnasta, max-kakku vaan.

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 5:58 pm
Kirjoittaja Katrina
Oon varmaan jotenkin outoa kun aina olen puolustamassa, mutta.

Muistan minäkin monia hetkiä kun oli semmoinen olo, että aaaargh, parentsit, kuolisitte pois! (Nämä siis lähinnä juuri noina teiniaikoina ihan tyhmistäkin syistä.) Varmaan olisi voinut itsekin jotenkin noin käyttäytyä, jos olisi annettu mahdollisuus. Minusta tuossa tosiaan on kyse (väkivaltaisen?) teinin fantasioiden ruokkimisesta sekä inhottavalla tavalla poliisin asettamasta ansasta. Kiukuspäissään (kaikilla se kiukku ei heti mene ohi kuitenkaan) varmasti kuka tahansa voi tehdä ja sanoa mitä tahansa tyhmää, minä en lähtisi ottamaan ihan hirveän tosissani tuota pojan sanomisia edes. Terapiaa ja mahdollinen lääkitys, pieni tuomio kenties? Syytän vanhempia. On se kumma jos ei pleikkaa saa pelata mielin määrin. (Vitsi, vitsi. :lol: )

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 6:40 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Ilmeisesti poika ei tule saamaan isoa tuomiota. Mikäli Timesia on uskominen (vai tulkitsenko vierasta kieltä väärin?):
The Times 2.11.2007 kirjoitti:A judge has ruled that he should be tried in the juvenile system, which means that he cannot be held beyond his 21st birthday.
Uutinen kokonaisuudessaan täällä: http://www.timesonline.co.uk/tol/news/w ... 789073.ece

Lähetetty: Ti Marras 06, 2007 6:48 pm
Kirjoittaja wretch
Äiti ainakin halusi, että poikaa olisi syytetty aikuisena.Oli varastanut $ 45 sisarensa säästöpossusta, mistä oli tullut tappelu, jonka johdosta poika heitettiin ulos kotoaan.

Ihan oikein vierasta kieltä luit.21-vuotiaana pääsee poika vapaaksi.