Sivu 1/2

Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 4:12 pm
Kirjoittaja Scruffy
Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen ravintolan vessassa

Perjantai 11.3.2016 klo 07.21 (päivitetty klo 15.09)

Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1994 syntyneen naisen puolen vuoden ehdolliseen vankeustuomioon pakottamisesta sukupuoliyhteyteen.

Teko tapahtui helmikuussa vuonna 2013, kun nuori nainen ahdisteli samaan pöytäseurueeseen kuulunutta naista ravintolan vessassa.

Uhrin mukaan naiset tunsivat toisensa entuudestaan ja olivat kerran aiemmin olleet seksuaalisessa kanssakäymisessä toistensa kanssa. Uhri ei kuitenkaan ollut kiinnostunut kyseisestä naisesta.

Naiset viettivät iltaa ravintolassa samassa seurueessa. Uhri kertoi oikeudelle, että ahdisteleminen alkoi jo aiemmin illalla tupakkakopissa, kun nainen suuteli uhria. Uhrin mentyä WC-tiloihin ensimmäisen kerran nainen seurasi perässä ja suuteli häntä uudestaan. Uhri pyysi naista lopettamaan ja työnsi häntä etäämmälle.

Uhrin mentyä vessaan toisella kerralla nainen seurasi jälleen mukana, jolloin pakottaminen sukupuoliyhteyteen tapahtui.

Oikeus katsoi, että nainen loukkasi uhrinsa seksuaalista itsemääräämisoikeutta painaessaan uhrin seinää vasten ja pakottaessaan uhrin alistumaan seksuaalisen teon kohteeksi. Tekijä ei lopettanut tekoa, vaikka uhri sanallisesti kielsi.

Uhri lopulta onnistui työntämään naisen etäämmälle ja poistumaan tilanteesta. Käräjäoikeuden mukaan menettely on kestänyt lyhyehkön ajan.

Poistuttuaan ravintolasta uhri soitti ystävälleen ja kertoi järkyttyneenä tapahtumista. Uhri kertoi oikeudessa, että hän oli tapahtumien jälkeen kärsinyt pelkotiloista ja voimakkaasta turvattomuuden tunteesta.

Oulun käräjäoikeus tuomitsi naisen puolen vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Vankeustuomion lisäksi nainen määrättiin korvaamaan uhrille 1 800 euroa aiheuttamasta kärsimyksestä sekä kivusta ja särystä.

Asiasta ensimmäisenä uutisoi Kaleva.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016031 ... 1_uu.shtml

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 5:02 pm
Kirjoittaja kanlaya
Tietämättä asian yksityiskohdista sen enempää niin totean tuomion kuulostavan aika kovalta ottaen huomioon asian osapuolet. :)

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 5:11 pm
Kirjoittaja Alice
kanlaya kirjoitti:Tietämättä asian yksityiskohdista sen enempää niin totean tuomion kuulostavan aika kovalta ottaen huomioon asian osapuolet. :)
Puolen vuoden ehdollinen kova tuomio? Saisiko vähän paremman perusteluin kuin vain ottaen huomioon asian osapuolet?

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 5:12 pm
Kirjoittaja Scruffy
kanlaya kirjoitti:Tietämättä asian yksityiskohdista sen enempää niin totean tuomion kuulostavan aika kovalta ottaen huomioon asian osapuolet. :)
Kuinkas nyt niin? Ehdollista vaan paukkui.

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 6:19 pm
Kirjoittaja Ärrkele
kanlaya kirjoitti:Tietämättä asian yksityiskohdista sen enempää niin totean tuomion kuulostavan aika kovalta ottaen huomioon asian osapuolet. :)
Mikä tässä sinua naurattaa? Lehtitietojen perusteella tuomio olisi voinut tulla raiskauksestakin eikä rikos ole sen vähäisempi naisen tekemänä.

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 7:37 pm
Kirjoittaja Pula-aho
Ärrkele kirjoitti:
kanlaya kirjoitti:Tietämättä asian yksityiskohdista sen enempää niin totean tuomion kuulostavan aika kovalta ottaen huomioon asian osapuolet. :)
Mikä tässä sinua naurattaa? Lehtitietojen perusteella tuomio olisi voinut tulla raiskauksestakin eikä rikos ole sen vähäisempi naisen tekemänä.
Miestä on aika vaikea raiskata, kyrpä, kun ei seiso, jos ei haluta. Se tässä varmaan naurattaa :lol:

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 7:44 pm
Kirjoittaja Vanha liitto
Pula-aho kirjoitti:
Ärrkele kirjoitti:
kanlaya kirjoitti:Tietämättä asian yksityiskohdista sen enempää niin totean tuomion kuulostavan aika kovalta ottaen huomioon asian osapuolet. :)
Mikä tässä sinua naurattaa? Lehtitietojen perusteella tuomio olisi voinut tulla raiskauksestakin eikä rikos ole sen vähäisempi naisen tekemänä.
Miestä on aika vaikea raiskata, kyrpä, kun ei seiso, jos ei haluta. Se tässä varmaan naurattaa :lol:
Justiinsa, eli tällä logiikalla ei lasketa raiskaamiseksi, jos joku väkisellä paukuttaa jotain miestä perseeseen, jos uhrilla ei rupea seisomaan tapahtuman aikana :lol:

Ihan vinkkinä, raiskaajan ei tarvi edes olla mies, voi nainenkin sen dildolla tehdä :mrgreen:

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 8:04 pm
Kirjoittaja Juveliina
Pula-aho kirjoitti:
Ärrkele kirjoitti:
kanlaya kirjoitti:Tietämättä asian yksityiskohdista sen enempää niin totean tuomion kuulostavan aika kovalta ottaen huomioon asian osapuolet. :)
Mikä tässä sinua naurattaa? Lehtitietojen perusteella tuomio olisi voinut tulla raiskauksestakin eikä rikos ole sen vähäisempi naisen tekemänä.
Miestä on aika vaikea raiskata, kyrpä, kun ei seiso, jos ei haluta. Se tässä varmaan naurattaa :lol:
Mutta miten mies nyt tähän liittyy? Uhrihan on nainen, kuten tekijäkin. Ja itseasiassa miehenkin voi raiskata. Jo miehen elimen käteen ottaminen voidaan luokitella raiskaukseksi tai esimerkiksi sormen tunkeminen miehen anaaliin.

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 8:14 pm
Kirjoittaja Pula-aho
Juveliina kirjoitti:Mutta miten mies nyt tähän liittyy? Uhrihan on nainen, kuten tekijäkin. Ja itseasiassa miehenkin voi raiskata. Jo miehen elimen käteen ottaminen voidaan luokitella raiskaukseksi tai esimerkiksi sormen tunkeminen miehen anaaliin.
Konservatiivinen kai olen, luin tuon jutun niin, että nainen olisi ahdistellut miestä vessassa ja aloin nauramaan. Pahoittelun väärin luettua, jatketaan :mrgreen:

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 9:15 pm
Kirjoittaja Porin
Pula-aho kirjoitti:
Miestä on aika vaikea raiskata, kyrpä, kun ei seiso, jos ei haluta. Se tässä varmaan naurattaa :lol:
Avausviestin otsikon jälkeen peräti toinen lause, jossa kerrotaan uhrin olevan nainen.
Et kovin pitkälle jaksanut lukea.

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Pe Maalis 11, 2016 9:56 pm
Kirjoittaja VoDKa
Pula-aho kirjoitti:Miestä on aika vaikea raiskata, kyrpä, kun ei seiso, jos ei haluta. Se tässä varmaan naurattaa :lol:
Itseasiassa Minfollakin on tehty muutamia avauksia missä nainen on raiskannut miehen piv-tyyppisesti. Erikoisin tapaus varmaan se missä naisparturia ryöstämään tullut mies joutuikin parturin sieppaamaksi ja raiskaamaksi useaan otteeseen. Päivän vai useammankin taisi olla tuo sieppauksen pituus. Viagra toimii, halusi mies tai ei.

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: La Maalis 12, 2016 4:22 pm
Kirjoittaja Madeline_Poel
[quote="Scruffy"][quote]Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen ravintolan vessassa
Perjantai 11.3.2016 klo 07.21 (päivitetty klo 15.09)
Oulun käräjäoikeus on tuominnut vuonna 1994 syntyneen naisen puolen vuoden ehdolliseen vankeustuomioon pakottamisesta sukupuoliyhteyteen.

Teko tapahtui helmikuussa vuonna 2013, kun nuori nainen ahdisteli samaan pöytäseurueeseen kuulunutta naista ravintolan vessassa.

Uhrin mukaan naiset tunsivat toisensa entuudestaan ja olivat kerran aiemmin olleet seksuaalisessa kanssakäymisessä toistensa kanssa. Uhri ei kuitenkaan ollut kiinnostunut kyseisestä naisesta.



Nyt vasta hoksasin että uhri olikin naispuolinen...mitä ihmettä on voinut siellä vessassa tapahtua, että uhrille on kipua ja kärsimystä aiheutunut?
No joo, jätänpä sanomatta :shock: .
Jonkinlainen suhde näillä on varmaankin joskus ollut, kun uutisessa mainitaan että aikaiseminkin on ollut jotain sutinaa.

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Su Maalis 13, 2016 1:45 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Madeline_Poel kirjoitti:...
mitä ihmettä on voinut siellä vessassa tapahtua, että uhrille on kipua ja kärsimystä aiheutunut?
No joo, jätänpä sanomatta :shock: .
Juu-u, omassa päässäni herännyt kaa kysymys mistä ollut kysymys ja:
voiko maskuliinilesbo olla sovinisti?

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Su Maalis 13, 2016 2:43 am
Kirjoittaja Juha J.
Tämä on näitä mieltänyrjäyttäviä rikoksia. Kuka mies ei tästä hetkeksi kiihoittunut? En minä ainakaan.

Pakottaminen seksiin tekee tapauksesta epämiellyttävän. Sellaisia raiskaukset ovat.

Edit. Ettei kukaan saa väärää käsitystä: en väheksy rikosta.

Re: Nuori nainen pakotti uhrin sukupuoliyhteyteen

Lähetetty: Su Maalis 13, 2016 10:47 am
Kirjoittaja TieD
On Anoi Kaa kirjoitti:
Madeline_Poel kirjoitti:...
mitä ihmettä on voinut siellä vessassa tapahtua, että uhrille on kipua ja kärsimystä aiheutunut?
No joo, jätänpä sanomatta :shock: .
Juu-u, omassa päässäni herännyt kaa kysymys mistä ollut kysymys ja:
voiko maskuliinilesbo olla sovinisti?
Eikös jossain lukenut että tässä on "väkisin sormetettu" :shock: