Mielisairaat ja valheellinen demokratia
Lähetetty: Su Maalis 13, 2016 10:05 pm
Tämänpäivän Suomessa mielisairaita on paljon politiikassa ja johtavissa asemissa. Perinteisestä kansasta suurin osa on mielisairaita, ja jäljelle jäävät terveet on vähemmistö. Mielisairaat äänestävät siis meille omat johtajansa. Siinä on se syy miksi kaikki on näin perseellään Suomessa.
Olenkin tässä päättänyt että kirjoitan tähän viestiin alueellisen kartan jotta terveet osaa hakeutua omiensa pariin.
Jos ajatellaan Suomea yleisesti niin terveet yksilöt on sijoittunut pääkaupunkiseudun alueelle (Helsinki, Espoo ja Vantaa). Se että on syntynyt polvijärvellä tai vetelissä ja muuttanut pääkaupunkiseudulle taksikuskiksi, ei tee kenestäkään tervettä.
Murteestakin huomaa onko ihminen terve. Normaali ihminen puhuu normaalisti, kuten pääkaupunkiseudulla eikä lässytä.
Ajatellaanpa asiaa kunnolla. Lapissa koirat hirtettään koska heidän verta ei saa lappalaisen uskomuksen mukaisesti valuttaa. Poronhoidossa isäntä ottaa poron sukuelimen suuhunsa (poron purenta). On myöskin normaalia että lappalainen juo poronsa kusta. Lappilainen ja Lappalainen on sama asia.
Itä-suomi. Jos perheeseen syntyy tyttölapsi, kaikki nussivat häntä. Tämä etenkin pohjois-karjalassa Enon seudulla. Etelä-Karjalassa homous on yleistä ja suvun sisällä isä ja poika saattavat olla seksisuhteessa keskenään. Perheen äidit eivät yleisesti siitä tykkää ja viettelevät omat poikansa kostoksi heidän isilleen. Myöskin mummit makaavat yleisesti lastenlastensa kanssa.
Pohjanmaa. Pohjalainen luonne. "Ei mekää täyrellisiä olla, meiltä puuttuu heikkouret" -Eli munat. Rannikon seudulla on pelkureita jotka pääsivät hameet päällä nopeasti laivoilla Ruotsiin karkuun kun idästä tuli rosvojoukkoja. Pohjanmaalla tartutaan yleisesti puukkoon koska ei pärjätä nyrkein. Ämmämäinen asenne miehillä ja hintteys on yleistä.
Keskisuomessa on muuten vain mielenheikkoutta ja yleisesti insestistä johtuvia sairauksia jotka on lähtöisin viitasaarelta vuosisatoja sitten (Matti Rekonpoika Hakkarainen).
Mitä alemmas pojoiselta pallon puoliskolta suomen kohdilta tullaan, alkaa terveitä tai lähes terveitä yksilöitä löytymään. Koillismaata en viitsinyt mainita sen sijainnin takia. Jokainen ymmärtää että siellä pohjois-karjalan ja lapin välissä ei voi olla normaaleja ihmisiä. Mainitsenkin vain että siellä asuu sellaisia jotka haluaa ryypätä rauhassa ja olla piilossa. Olmeja. Annaanna on täältä kotoisin.
Maan etelärannikolla porvoon seudulla terveitä ihmisiä on turha etsiä. Seksuaalivähemmistöjen kieltä puhutaan yleisesti ja elintarvikekaupasta vastaa Varuboden. Rannikkolla majaileva ja huonoa ruotsia puhuva vastaa täydellisesti pakolaista, ja heidän käytöstavat on yhtä perseestä.
Mitä alemmas Euroopassa mennään, sitä terveemmäksi ihmiset käy, poislukien Saksalaiset joiden aivot pilaantuivat syfiliksen seurauksena 1100 luvulta lähtien aina penisilliinin keksimiseen asti. Nykypäivänä Saksalaiset ovat alkaneet hieman tervehtymään, joskin perversiys on todella yleistä.
Ruotsia en viitsisi sen turhamaisuuden takia mainita, mainittakoon silti että alue on yleinen ihmiskaatopaikka johtuen siitä että Ruotsista tuli kansainvälinen sosiaalitoimisto noin 20 vuotta sitten. Ruotsalaiset on kadonnut rotuna täysin ja lähi-idän ja Afrikan siirtomaana alueella liikkuu erivärisiä, ihmisiä muistuttavia kädellisiä nisäkkäitä.
Islanti. Pääosin tervehenkisiä ihmisiä joilla oma tahto. Runsas rikkipitoinen maaperä pitää maan ruudissa ja geysiirit pitävät huolta lämmitysjärjestelmän toiminnasta. Hyvin omavarainen kansa joka näytti keskisormea EU:lle.
Italia. Euroopan mustalaisia joiden kierous ja pahansuopaisuus välittyy heidän ruuissaan. Pelkkää jauhoista ja kananmunasta valmistettua spagettia ja pizzaa sekä muuta paskaa. Tomaatteja käytetään myös ruuanlaitossa, joskin ne paistetaan korkeassa lämpötilassa niin että niistä kaikkoaa kaikki vitamiinit. Todella epärehellisiä ja sairaita ihmisiä.
Espanja. Härkien sekä muiden eläinten kiduttamiseen erikoistunut paikka, jossa asuu Italialaisten tyyppisiä entisiä muslimeja. Roomalaiskatollinen pedofiilia kukoistaa ja kansan isän Francisco Francon kuoltua maa ajautui turistirysäksi. Huoria on paljon, mutta ei niin paljoa kuin Virossa.
Hollanti. Pedofiilian tyyssija ja Mekka. Alueella ei ole yhtäkään tervettä ihmistä ja siellä toimii Sotarikostuomioistuin joka on niin korruptoitunut että ei tuomitse Amerikkalaisia murhaajia koska Haag toimii heidän alaisuudessaan. Maassa toimii myös yleisesti ihmisiä varjostava ja vainoava NSA joka on erikoistunut verkkourkintaan sekä ihmisoikeuksien poljentaan. Pahuus on täällä läsnä, eikä alue siitä syystä ole matkailun suosiossa. Edesmennyt Gestapo toimii maassa CIA tunnuksilla.
Yhdistynyt kuningaskunta. Maassa asuvat meri-ilmaston sairastuttamat ihmiset pitävät pääkaupunkiaan lontoota teollisuuden keskipisteenä vaikka alueella on vain työttömiä ja Venäjällä rahansa tehneitä entisiä KGB:n agentteja. Kylpyammeisiin ja käsienpesualtaisiin vesi tulee alkeellisesti kahdesta eri hanasta ja tieverkosto on huonoa. Alkeelliset harrastukset kuten potkupallon seuraaminen ja käymisteitse valmistetun alkoholin juonti on yleistä. Fiktiivinen hahmo 007 on täältä kotoisin ja moni britti pitääkin ulkomaan lomamatkallaan itseään yli 4 promillessa nollanollaseiskana.
Sveitsi ja Itävalta. Jaettu yhteispaikka koska molemmissa maissa on maailman terveimmät yksilöt, myös Adolf Hitler oli Itävallasta kotoisin, samoin maailman menestyneinen kehonrakentaja jonka nimeä ei tarvitse mainita. Sveitsissä on kaunis alppimaisema ja keski-eurooppalainen ilmasto joka pitää heidän mielensä virkeänä. Alueilla ei esiinny masennusta ja jokaisessa kodissa on Sveitsissä rynnäkkökivääri. Itävalta on myöskin polymeerirunkoisten pistoolien edelläkävijä. Glock pistoolit on täältä kotoisin. Saksalaiset vakoilivat nykyaikaisten pistoolien valmistamisen taidon täältä ja alkoivat valmistamaan Glock pistoolien kopioita Heckler&Koch nimellä.
Ukraina. Entisiä ryssiä jotka tappelevat keskenään koska korruptiossa aina joku saa liian vähän. Suomalainen yritys Honkarakenne oli pääurakoitsija tässä korruption kehdossa. Kyseinen firma rakensi Ukrainan kansalta ryöstetyillä rahoilla Janukovytšille hirsihuvilan. Maassa juodaan Venäjääkin enemmän kirkasta viinaa ja HIV on hyvin yleinen. Talvisin pakkanen pitää ihmiset liikkeellä eikä kenelläkään ole liikaa rahaa joten maassa ylipaino on harvinainen. Terveitä ihmisiä on noin 32% kansasta.
Kun taas mennään liian alas, alkaa Afrikka joka vastaa kaikilta osin eläintarhaa eikä siellä ole ihmisrotua kuin täysin etelässä. Mainittakoon että Etelä-Afrikkalaiset syyllistyivät juutalaisten kanssa joukkotuhoaseiden valmistamiseen ja kehittelyyn. Vela-satelliitti havaitsi tämän ja Etelä-Afrikka lopetti neutronipommien valmistamisen. Sen sijaan juutalaiset jatkoivat koska eivät välitä laista tai asetuksista ja ovat muutenkin epärehellisiä.
Pohjois-amerikassa ihmisillä on aivojen tilalla majoneesia johtuen liiallisesta hampurilaisten syönnistä. Rasva on varastoitunut pitkin kehoa ja aivoverisuonistoon on kehittynyt majoneesi kanava. Kun Jenkki syö hampurilaisen päätteeksi kilon rasvassa paistettuja ranskalaisia, upottaa hän ne majoneesiin. Siinä on liikaa rasvaa mitä elimistö pystyy sietämään ja siksi amerikkalaiselle on kehittynyt majoneesin torjuntaan pystyvä elimistöllinen ratkaisu. Majoneesi varastoituu heidän aivoihin silloin kun he eivät ole sotimassa.
Venäjä. Maassa mielisairaat on kehkeytynyt kahteen paikkaan Pietariin ja Moskovaan jotka ovat maan suurimpia metropoleja. Maaseudulla ihmiset on reippaita ja kasvattavat itse vihanneksensa ja torikulttuuri kukoistaa. Kaikin puolin terveitä ihmisiä. Vodkaa juodaan iloon ja suruun sekä juhlaan ja arkeen. Kovissa oloissa viina on ollut sekä lääke että lohtu. Soturikansaa joka on valmistanut maailman parhaimmat aseet. Naiset ovat yleisesti kauniita. Kansa rakastaa johtajaansa, eikä tuolle liitolle näy loppua. Syynä tähän on vierasperäiset Bolševikit jotka suorittivat kansanmurhan alueella ja heti perään natsit hyökkäsivät. Kansan luja usko vahvaan ja terveeseen pridenttiinsä takaa ettei kansanmurhaa ja yleistä alistamista enää tapahdu. Kansa joka on valmis sotaan jos heitä uhataan.
Maailman suurin ydinasevaltio ja sotilasmahti. Valtio jolla on maailman suurimmat luonnonvarat. Venäjä antoi USA:lle pilkkahinnalla Alaskan jotta näiden ei tarvitsisi ryöstellä, niin ei kuitenkaan käynyt. USA paitsi ryöstää öljyä, myös uhkailee ja haastaa venäjää jatkuvasti. Onkin arvioitu että Venäjä tuhoaa USA:n lähitulevaisuudessa. Näin meinasi käydä vuonna 1983 kun USA järjesti Euroopassa Able Archerina tunnetun sotaharjoituksen jonka päällimmäinen tarkoitus oli provosoida silloista Neuvostoliittoa. USA meni jopa niin pitkälle että laittoi Euroopassa sijainneita joukkotuhoaseitaan toimintavalmiiksi. N-liiton Juri Andropov katsoi että hänen isänmaa on uhattuna ja N-liitto vastasi samalla mitalla.
Yli 2000 taktista ja 1000 strategista ydinasetta asetettiin toimintavalmiuteen siltä varalta että USA hyökkäisi N-liittoon. Kaikki toimintavalmiudessa olleet ydinaseet oli maalitettu USA:n maaperälle. USA perääntyi ja lopetti "sotaharjoituksensa" euroopassa. Samana vuonna Stanislav Petrov niminen everstiluutnantti pelasti USA:n täydelliseltä tuholta, vaikka he provosoivat jatkuvasti N-liittoa. Tiitisen listasta selvisi että maamme presidenttinäkin toiminut Tarja Halonen oli toiminut DDR:n Stasin desanttina Suomessa.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä että Tarja Halonen toimi vieraanvaltion agenttina Suomessa. Hänet yritettiin varhaisessa vaiheessa surmata poliittisessa attentaatissa, mutta Tarja oli liukas kuin nahkaa luonut käärme, eikä noussut lentokoneeseen, jossa olisi saanut surmansa. Tarja Halonen on syyllistynyt paitsi maanpetokseen, myöskin Valtiopetokseen ja hänen toiminta on ollut muutoinkin rikollista. Tarja kuuluu homoseksuaaliseen vähemmistöön ja toimii peiteavioliitossa Pentti Arajärven kanssa. Kaikin puolin epärehellinen ihminen joka on vastuussa Suomen alasajosta ja taloudellisesta ahdingosta.
Käytännössä tässä voitaisiin käydä koko maailma läpi mutta katson että tämä riittää tältä erää. Tarja Halosen suorittamien rikosten muistelun johdosta verenpaineeni nousi niin korkeaksi että joudun menemään raittiiseen ulkoilmaan. En voi syyttää verenpaineeni noususta pelkkää Tarjaa, Suomessa toimii NATO:n agenttina lude nimeltä Aleksander Stubb. Yhdysvalloissa agenttikoulutuksen saanut CIA:n mies.
Häikäilemätön yksilö joka pystyy kiduttamaan jopa lapsia. Saanut käytöskoulutuksen samassa paikassa jossa myöhemmin koulutettiin insestipaikkakunnalta kotoisin oleva Laura Räty. Hänet muistetaan paitsi ylensyönnistä ja läskeistä poskistaan, myöskin kansalle suoranaisesta vittuilusta. Väitti ettei monikaan tienaa alle 2100e kuukaudessa. Laura on saanut lääketieteenlisensiaatin isänsä suhteilla eikä oikeasti vastaa tehohoidon lääkäriä.
Valelääkärinä toimiessaan hän kiersi veroja ja syyllistyi veropetokseen. Lauran liukas käsi on käynyt myös KEVA:n rahastoissa ja hänet tunnetaan myöskin NATO-troolarina. Lauran käytöksessä on piirteitä psykoottisuudesta jotka voi olla peräisin hänen äänekoskelaisuudesta, mutta varmuudella vanhemmiltaan jotka molemmat toimivat lääkäreinä (oikeina lääkäreinä, koulutuksen saaneina). Kultalusikka suussa syntynyt nynny mikä työnsi itsensä rikkaiden vanhempien avustuksella politiikkaan sotkemaan kansan asioita.