Sivu 1/1

Vapautuva elinkautisvanki voi selvitä ilman rangaistusta

Lähetetty: Ma Marras 12, 2007 11:12 pm
Kirjoittaja Lizzie B.
Vapautuva elinkautisvanki voi selvitä uudesta rikoksesta ilman rangaistusta
Helsingin Sanomat, julkaistu: 22:30

Rikosseuraamusvirasto (Rise) on havahtunut, että vapautumassa olevat elinkautisvangit voivat selvitä uudesta rikoksestaan ilman rangaistusta. Syynä tähän on lainsäädännön epäkohta, joka syntyi vuoden takaisen vankeuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Elinkautisvankien vapauttamisesta on lokakuusta 2006 lähtien päättänyt tasavallan presidentin sijasta pääsääntöisesti Helsingin hovioikeus.

Epäselvyys liittyy tilanteeseen, jossa vanki tekee uuden rikoksen hovioikeuden vapauttamispäätöksen jälkeen ja ehtii saada siitä lainvoimaisen tuomion ennen varsinaista vapautumispäiväänsä.

Hovioikeuden vapauttamispäätöksellä ja varsinaisella vapautumispäivällä voi olla väliä enimmillään jopa puolitoista vuotta. Vangit voivat tuona aikana syyllistyä monenlaisiin rikoksiin myös vankilan ulkopuolella vankilomien aikana.

Risen käsityksen mukaan uuden rikoksen tuomio sisältyy tällöin elinkautiseen vankeusrangaistukseen, jonka päättymispäivän hovioikeus on jo määrännyt.

Hovioikeudella ei ole keinoa purkaa vapauttamispäätöstään, joten käytännössä vanki selviää uudesta rikoksestaan ilman rangaistusta.

Risen tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa vanki olisi selvinnyt rikoksestaan ilman rangaistusta. Risen lakimiehen Matti Vartian mielestä on melko epätodennäköistä, että niin käy vastaisuudessakaan.

"Lainvoimaisen tuomion saaminen kestää yleensä niin kauan, että elinkautisvanki ehtii vapautua. Silloin hänelle voidaan määrätä uusi tuomio normaalisti", Vartia kertoo.

Rikosseuraamusviraston mielestä vankeuslakia olisi silti muutettava niin, että hovioikeus voisi peruuttaa jo tekemänsä vapauttamispäätöksen. Rise teki asiasta kirjallisen esityksen oikeusministeriölle tänä syksynä.
Tässä sen taas näkee, kun lait ajetaan läpi liian hätäisesti.

Lähetetty: Ti Marras 13, 2007 9:12 am
Kirjoittaja Howler
Uskomatonta. Toivottavasti muuttavat tuon jutun ja suht pian.

Re: Vapautuva elinkautisvanki voi selvitä ilman rangaistusta

Lähetetty: Ke Marras 14, 2007 6:55 am
Kirjoittaja CrissAngel
Lizzie B. kirjoitti:
Vapautuva elinkautisvanki voi selvitä uudesta rikoksesta ilman rangaistusta
Helsingin Sanomat, julkaistu: 22:30

Rikosseuraamusvirasto (Rise) on havahtunut, että vapautumassa olevat elinkautisvangit voivat selvitä uudesta rikoksestaan ilman rangaistusta. Syynä tähän on lainsäädännön epäkohta, joka syntyi vuoden takaisen vankeuslain kokonaisuudistuksen yhteydessä.

Elinkautisvankien vapauttamisesta on lokakuusta 2006 lähtien päättänyt tasavallan presidentin sijasta pääsääntöisesti Helsingin hovioikeus.

Epäselvyys liittyy tilanteeseen, jossa vanki tekee uuden rikoksen hovioikeuden vapauttamispäätöksen jälkeen ja ehtii saada siitä lainvoimaisen tuomion ennen varsinaista vapautumispäiväänsä.

Hovioikeuden vapauttamispäätöksellä ja varsinaisella vapautumispäivällä voi olla väliä enimmillään jopa puolitoista vuotta. Vangit voivat tuona aikana syyllistyä monenlaisiin rikoksiin myös vankilan ulkopuolella vankilomien aikana.

Risen käsityksen mukaan uuden rikoksen tuomio sisältyy tällöin elinkautiseen vankeusrangaistukseen, jonka päättymispäivän hovioikeus on jo määrännyt.

Hovioikeudella ei ole keinoa purkaa vapauttamispäätöstään, joten käytännössä vanki selviää uudesta rikoksestaan ilman rangaistusta.

Risen tiedossa ei ole yhtään tapausta, jossa vanki olisi selvinnyt rikoksestaan ilman rangaistusta. Risen lakimiehen Matti Vartian mielestä on melko epätodennäköistä, että niin käy vastaisuudessakaan.

"Lainvoimaisen tuomion saaminen kestää yleensä niin kauan, että elinkautisvanki ehtii vapautua. Silloin hänelle voidaan määrätä uusi tuomio normaalisti", Vartia kertoo.

Rikosseuraamusviraston mielestä vankeuslakia olisi silti muutettava niin, että hovioikeus voisi peruuttaa jo tekemänsä vapauttamispäätöksen. Rise teki asiasta kirjallisen esityksen oikeusministeriölle tänä syksynä.
Tässä sen taas näkee, kun lait ajetaan läpi liian hätäisesti.
Et paremmin sanos.
Tuohan on ihan syvältä ja poikittain. :evil: