Sivu 1/3

Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän - uhri kuoli sairaalassa

Lähetetty: Su Kesä 26, 2016 11:52 pm
Kirjoittaja UglyBetty
http://www.ess.fi/uutiset/paijathame/art2281769

"Päivitys 23:10 Poliisi on purkanut eristysnauhan Pilkotunmäenkatu 6:n c- rapun edestä, ja siirtynyt viereiseen rappuun. Ihmiset pääsevät kulkemaan sisään kumpaankin rappuun. Paikalla olevan poliisin kenttäjohtajan mukaan tapauksesta tiedotetaan pian.

Päivitys 22:46 Poliisi on eristänyt yhden rapun edustan eristysnauhalla. Poliisit suorittavat paikalla tutkintaa ja rajoittavat liikkumista talon pihapiirissä. Poliisin mukaan sivullisille ei ole vaaraa. Paikalla on kaksi poliisin yksikköä.

Mukkulassa osoitteessa Pilkotunmäenkatu 6 oli sunnuntai-iltana iltakymmenen aikaan käynnissä poliisioperaatio. Paikalla oli useita poliisin yksiköitä ja ambulansseja.

Hämeen poliisin tilannekeskuksen mukaan tilanne oli lyhyt ja ohitse kymmenen jälkeen illalla.

Poliisi tiedottaa asiasta tarkemmin pian.

Juttua päivitetty 26.6. klo 23:20. ESS seuraa tilannetta, juttua päivitetään."

Näin paikkakuntalaisena Facebookissa ollut tästä yhtä sun toista, mutta näköjään lehdissä vähemmän raflaavia juttuja.
Saas nähdä mitä tässä nyt sitten todella on tapahtunut.

Otsikkoon lisätty tieto uhrin kuolemasta myöhemmin sairaalassa
-NILS-

Re: Poliisioperaatio Lahden Mukkulassa

Lähetetty: Ma Kesä 27, 2016 12:38 am
Kirjoittaja UglyBetty
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2 ... 08532.html

Lahdessa ampumistapaus – yksi loukkaantunut vakavasti
Julkaistu: 27.6. 0:34
Epäilty tekijä on otettu kiinni.
Lahden Mukkulassa on sattui sunnuntai-iltana ampumistapaus, jossa on loukkaantunut yksi henkilö. Uhri on loukkaantunut vakavasti.

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni epäillyn ampujan.

Tapausta tutkitaan tapon yrityksenä. Poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan paikalla oli useita poliisin yksiköitä ja ambulansseja. Hämeen poliisin tilannekeskuksen mukaan tilanne oli lyhyt ja ohitse kymmenen jälkeen illalla, ESS kertoo.

Re: Poliisioperaatio Lahden Mukkulassa

Lähetetty: Ma Kesä 27, 2016 2:04 am
Kirjoittaja SYLWAR
Olikos tämä Mukkula samanlaista lähiösettiä Lahdessa kuin esmes Hervanta Tampesterissa jne?

Re: Poliisioperaatio Lahden Mukkulassa

Lähetetty: Ma Kesä 27, 2016 2:36 am
Kirjoittaja UglyBetty
SYLWAR kirjoitti:Olikos tämä Mukkula samanlaista lähiösettiä Lahdessa kuin esmes Hervanta Tampesterissa jne?
Tamperetta en juuri tunne, joten en osaa verrata, mutta kyllähän tuolla mukkulassa tapahtuu.
Toinen alue johon en muuttaisi, on liipola.

Tässä muutama juttu mitä mukkulasta tuli pikaisesti mieleen:
(ei nämä kai ot.tä ole..?)

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic.php?t=9344

http://www.murha.info/phpbb2/viewtopic. ... atu#p57206

http://murha.info/phpbb2/viewtopic.php? ... 3&start=45

Re: Poliisioperaatio Lahden Mukkulassa

Lähetetty: Ma Kesä 27, 2016 8:08 am
Kirjoittaja Jukka Siintonen
SYLWAR kirjoitti:Olikos tämä Mukkula samanlaista lähiösettiä Lahdessa kuin esmes Hervanta Tampesterissa jne?
Samanlaista päihde- ja moniongelmaisten aluetta kuin esim. Kallio, Hervanta, Tesoma jne... oikeassa olet.

Re: Poliisioperaatio Lahden Mukkulassa

Lähetetty: Ma Kesä 27, 2016 1:34 pm
Kirjoittaja johnny rebel
Järkytys talon pihalla: Asukas käveli paikalle, uhkaili ja ampui naista päähän - uhri kriittisessä tilassa

70-vuotiasta naista ammuttiin käsiaseella päähän Lahden Mukkulassa sunnuntaina illalla.

Poliisin mukaan Pilkotunmäenkatu 6:ssa sijaistevan talon pihalla oli tapahtumahetkellä iltayhdeksän jälkeen talon asukkaita kokoontuneena. Paikalle oli tullut samassa talossa asuva 75-vuotias mies, joka osoitteli muita pihalla olijoita aseella. Uhkailun jälkeen mies ampui n. 70-vuotiasta naista päähän.

Ase saatiin pois mieheltä ja poliisi otti hänet kiinni.

Tutkinta on poliisin mukaan vasta alkuvaiheessa ja teon motiivia ja muita tekoon johtaneita olosuhteita selvitetään.

Uhri vietiin sairaalaan ja hänen tilansa on kriittinen.

Hämeen poliisi tutkii asiaa tapon yrityksenä ja laittomina uhkauksina.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062 ... 4_uu.shtml

Re: Poliisioperaatio Lahden Mukkulassa

Lähetetty: Ma Kesä 27, 2016 7:17 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Pilkotunmäenkatu. Tuo katu on saanut nimensä siitä, kun sieltä aikoinaan löytyi pilkottuna Mäki - niminen mies.

Viimeisin päivitetty uutinen sikäläisestä lehdestä klo 16:29 kertoo jotta...

...uhri edelleen kriittisessä tilassa

Sivulliset saivat mieheltä aseen pois ja pitivät häntä paikoillaan niin kauan, että poliisi ehti paikalle ja otti miehen kiinni. Häntä aiotaan esittää vangittavaksi.

Epäiltyä ei ole vielä kuulusteltu, joten teon motiivi on epäselvä. Rikostarkastaja Kari Kajala Hämeen poliisilaitokselta kertoo, että ensin kuullaan sivulliset silminnäkijät.

Kajala ei vielä tässä vaiheessa halua täsmentää, millaisesta käsiaseesta on kyse.

Etelä-Suomen Sanomat

Re: Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän

Lähetetty: Ti Kesä 28, 2016 2:53 am
Kirjoittaja UglyBetty
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062 ... 7_uu.shtml

"Lahden välikohtaus: Naapurit taltuttivat naista päähän ampuneen asukkaan

Ryhmä ihmisiä oli kokoontunut viettämään iltaa Pilkotunmäenkadulla Mukkulassa sijaitsevan kerrostalon pihaan, kun paikalle tuli talossa asuva 75-vuotias mies. Hän uhkasi aluksi ainakin kolmea henkilöä aseella. Miehen motiivista ei ole vielä käsitystä.

- Jotain sanailua siinä on ollut, mutta aika epäselvää, rikostarkastaja Kari Kajala kuvailee miehen käytöstä.

Lopulta mies ampui 70-vuotiasta naista päähän noin kolmen metrin etäisyydeltä. Vammat ovat hengenvaaralliset.

- Huonolta näyttää, hän on kriittisessä tilassa.

Tapaus sattui noin kello 21.15. Kajalan mukaan kaikki paikalla olleet asuvat samassa kerrostalossa ja tunsivat toisensa jollain tasolla.

Poliisin saapuessa paikalle muut asukkaat olivat jo saaneet miehen taltutettua maahan ja aseen pois hänen käsistään.

Tutkinta on alkuvaiheessa, ja poliisi selvittää teon olosuhteita ja motiivia. Kajalan mukaan tekijä ei ollut päihtynyt.

Asiaa tutkitaan tapon yrityksenä ja laittomina uhkauksina."

Ne tuttujen alueella asuvien Facebook-kirjoitukset siis sisälsi sitä, että pihalla olisi ollut lapsiakin ja maassa maannut nainen vain rintsikoissa tms.
Eli kuten arvelin, hiukan on ehkä liioiteltu.
Mutta kyllä jollain on nyt pahemman kerran kilahtanut :cry:

Mukkula ei kauttaaltaan ole hörhöjä täynnä, lähinnä tuo ostarin ympäristö.
Paikalliset tietää aika tarkasti :roll:

Toivottavasti uhri selviää!

Re: Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän

Lähetetty: Ti Kesä 28, 2016 2:32 pm
Kirjoittaja UglyBetty
Näinhän siinä sitten kävi...

"70-vuotias nainen on kuollut Lahden Mukkulassa sunnuntaina sattuneen ampumavälikohtauksen seurauksena.
Naista ammuttiin välikohtauksessa päähän ja hän kuoli maanantai-aamuna sairaalassa, tiedottaa poliisi.

Välikohtaus tapahtui Pilkotunmäenkatu sunnuntaina iltayhdeksältä. Kerrostalon asukkaita oli kokoontunut talon pihalle, jonne tuli myös 75-vuotias talon miesasukas.

Hän uhkaili muita asukkaita käsiaseella ja ampui sitten 70-vuotiasta naista päähän. Poliisin mukaan asukkaat saivat aseen pois mieheltä ja pidättelivät ampujaa poliisin tuloon asti.

Tutkinnassa ilmeni, että sama 75-vuotias mies oli ennen pihan tapahtumia pyrkinyt sisään erääseen kerrostalon asuntoon ja ampunut kohti oven avannutta miestä. Mies ei kuitenkaan loukkaantunut.

Poliisin mukaan teon motiivina saattaa olla se, että ampuja oli mieltänyt joidenkin talon asukkaiden puhuneen hänestä pahaa.

Tutkittaviksi rikosnimikkeiksi on täsmentynyt tappo, tapon yritys ja kolme laitonta uhkausta."

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016062 ... yt_desktop

Re: Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän

Lähetetty: Ti Kesä 28, 2016 2:38 pm
Kirjoittaja Kelju K. Kojootti
Papalla sitten tosissaan kiehunut yli. Ja kurja lopputulos :(

Kohta lienevät asehysteerikot taas tulessa.

Re: Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän

Lähetetty: Ti Kesä 28, 2016 4:17 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
Niin siinä sitten kävi. Ennusteensa oli huono, joten olihan tämä odotettavissa.

Pilkotunmäenkadulla tapahtuneessa ampumisessa loukkaantunut nainen menehtyi maanantaiaamuna. Kuva: Veera Malin
Pilkotunmäenkadulla tapahtuneessa ampumisessa loukkaantunut nainen menehtyi maanantaiaamuna. Kuva: Veera Malin
1472552.jpg (33.15 KiB) Katsottu 7143 kertaa
Eilen: poliisi ei vielä tässä vaiheessa halua täsmentää, millaisesta käsiaseesta on kyse.

Nyt kerrotaan: Mies käytti 22-kaliiperin pienoispistoolia, joka oli luvallinen.

Nuo luulemiset pahaa puhutaan tms viittaavat alkavaan tai jo jonkun verran kehittyneeseen mielenterveysongelmaan; ahdistuneisuushäiriöt jne, joten kun on mtt:n kautta menty, niin saattaa eläkkeennauttija siirtyä Niuvaan.

Toimiessaan luvallisen aseen kanssa hän "tavallaan puhui kaikkien aseharrastajien puolesta", ja taas alkavat puheet lupien myöntämisestä, tarviiko yksityishenkilö asetta.... Jos hänet todetaan syyntakeettomaksi, niin miksi ei ala puheet, että kaikki syyntakeettomat pitää eristää ja tarviiko syyntakeettoman asua yksin tms.

Re: Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän

Lähetetty: Ke Kesä 29, 2016 2:08 pm
Kirjoittaja ernobyl
Doctor Lecter kirjoitti:Niin siinä sitten kävi. Ennusteensa oli huono, joten olihan tämä odotettavissa.
1472552.jpg
Eilen: poliisi ei vielä tässä vaiheessa halua täsmentää, millaisesta käsiaseesta on kyse.

Nyt kerrotaan: Mies käytti 22-kaliiperin pienoispistoolia, joka oli luvallinen.

Nuo luulemiset pahaa puhutaan tms viittaavat alkavaan tai jo jonkun verran kehittyneeseen mielenterveysongelmaan; ahdistuneisuushäiriöt jne, joten kun on mtt:n kautta menty, niin saattaa eläkkeennauttija siirtyä Niuvaan.

Toimiessaan luvallisen aseen kanssa hän "tavallaan puhui kaikkien aseharrastajien puolesta", ja taas alkavat puheet lupien myöntämisestä, tarviiko yksityishenkilö asetta.... Jos hänet todetaan syyntakeettomaksi, niin miksi ei ala puheet, että kaikki syyntakeettomat pitää eristää ja tarviiko syyntakeettoman asua yksin tms.
No tarvitseeko 75v. pappa käsiasetta kotonaan?

Re: Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän

Lähetetty: Ke Kesä 29, 2016 2:45 pm
Kirjoittaja Officer Crabtree
- Pappa täyttää 75, mitä lahjaksi?

- Kirja?

- No eihän se näe lukea!

- Joku kiva senioricd-levy?

- No eihän se kuule mitään!

- Mää tiedän, ostetaan sille pyssy niin se pääsee harrastamaan ampumista vastuullisesti.

- Niinhän me tehdään!

Re: Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän

Lähetetty: Ke Kesä 29, 2016 7:22 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
ernobyl kirjoitti:No tarvitseeko 75v. pappa käsiasetta kotonaan?
Ei näemmä kotonaan, sillä ampuminen tehtiin taloyhtiön pihalla.

Voisihan siinä olla jokin ikäraja, milloin aselupa/luvat peruutetaan automatic, mutta ei tämä(kään) ampuminen saa olla ponsi sille, että taas vaikeutetaan. Ei ajokortinkaan hankkimista vaikeuteta jos ja kun joku muu jossain töpeksii, mutta siinä on valvonta 45-vuotiaasta lähtien.

Versus kun islamisti tekee jossain iskun, niin kovasti painotetaan, että tämä ei missään tapauksessa liity islamiin. Kun aseluvan haltija ampuu jonkun, niin miksi hän tällöin tavallaan" puhuu" kaikkien aseluvan haltijoiden puolesta = alkaa (lähinnä kukkahattujen) kauhistelu ja pöyristely, että miksi joku tarvii aseen.
- Miksi ja mihin joku tarvii islamia? Mihin 17-vuotias tyttö tarvitsee huivia?

Re: Lahti 26.6.2016: 75-vuotias ampui 70-vuotiasta päähän

Lähetetty: Ke Kesä 29, 2016 11:03 pm
Kirjoittaja matahari
Tuollainen käytös viittaa vahvasti muistisairauteen. Ihminen tulee vainoharhaiseksi ja seuraukset voivat olla pahat. Minusta kaikki yli 70 vuotiaiden aseluvan haltijoiden tulisi käydä muistitesteissä jotta alkavakin tauti saadaan mahdollisimman alkuvaiheessa selville.

Se on myös hyvin kyseenalaista mihin vanha ihminen tarvitsee käsiasetta. Luvat pitäisi peruuttaa jossei ole näyttöä aseen tarpeellisuudesta.