Sivu 1/2

Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 8:20 pm
Kirjoittaja Kalistinpää
No mikähän se tämä juttu? Pekka-ericit aktivoitumassa vai turhikselle tullut hylsy ja ohjeita Allahilta?



Useita vahvasti varustautuneita poliiseja vahtii parhaillaan Kajaanin lentoasemaa.

Rikosylikomisario Jarkko Maksniemi Oulun poliisin Kajaanin yksiköstä vahvistaa Iltalehdelle, että poliisille on tullut tieto Kajaanin kenttään kohdistuvasta uhasta, jonka takia poliisipartiot ovat paikalla.

- Poliisille on tullut tietoon tällainen uhka, joka kohdistuu lentoasemaan. Tässä tilanteessa on sitten päätetty valmiutta kohottaa, Maksniemi kertoo.

Poliisi on vielä toistaiseksi vaitonainen uhan alkuperästä tai muista yksityiskohdista.

- Parhaillaan selvitetään tämän uhkauksen todenperäisyyttä ja taustoja.

Hänen mukaansa poliisipartiot pysyvät kentällä toistaiseksi, tarvittaessa jopa yön yli.

- Kunnes saadaan tieto, ettei uhkaa enää ole, Maksniemi toteaa.

Aiheesta ensimmäisenä kertoneen Kainuun Sanomien mukaan Helsingistä saapunut iltapäiväkone laskeutui Kajaanin kentälle normaalisti noin kello 17 ja lähti paluumatkalle puoli kuuden aikaan illalla.

Lehden saaman silminnäkijähavainnon mukaan poliisi on tarkastanut joidenkin kentälle saapuneiden henkilöpapereita.

Rikosylikomisario Maksniemen mukaan lentomatkustajille ei ole tässä vaiheessa tarpeellista antaa mitään erityisohjeita tilanteesta. Kajaaniin saapuu tänään vielä lento kello 22.35.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2016092 ... 9_uu.shtml

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 8:29 pm
Kirjoittaja Kormurder
Arvaisin liittyvän vokkilaisiin, kun kesti kauan ennen kun edes julkaistiin. Arvaukseksi silti jää.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 8:33 pm
Kirjoittaja Kalistinpää
Kormurder kirjoitti:Arvaisin liittyvän vokkilaisiin, kun kesti kauan ennen kun edes julkaistiin. Arvaukseksi silti jää.
Onhan se tietysti mahdollista että jollakulla on "huumorisuoni" kukkinut pommiuhkauksen merkeissä, mutta nähtäväksi jää mitä asiasta tiedotetaan.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 8:47 pm
Kirjoittaja Uutistenlukija
Kormurder kirjoitti:Arvaisin liittyvän vokkilaisiin, kun kesti kauan ennen kun edes julkaistiin. Arvaukseksi silti jää.
Palautuslentojen vuoksi voitaisiin tarvita jotain vahvistuksia.. jos sellaisia lentoja sieltä nyt ylipäätään on.

Voi olla että joku on vain tehnyt jonkun uhkauksen sinne lentokentälle ihan mistä syystä tahansa.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 9:41 pm
Kirjoittaja meshukka
Discopaikanhakijoiden palautuslennot lähtevät tosiaan keskitetysti Helsinki-Vantaalta, eli ei ainakaan siitä kyse. Odotellaan, odotellaan.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 10:18 pm
Kirjoittaja Juhani Saari
Ryöstömurha, ryöstö ja nyt epäilyttävä esine lentoasemalla? Kajaani on kyllä rikastettu ja pilattu. Ensin talvivaara ja nyt tämä!

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 10:50 pm
Kirjoittaja Gurney
meshukka kirjoitti:Discopaikanhakijoiden palautuslennot lähtevät tosiaan keskitetysti Helsinki-Vantaalta, eli ei ainakaan siitä kyse. Odotellaan, odotellaan.
Väärin. Niitä lähtee myös Oulusta. Kuukausittain. Ja meidän rahoilla, koneessa enemmän poliiseja kuin matuja. Kakki pois suomalaisten turvallisuudesta. Otanko valokuvan?

Asiaan. Eihän Kajaaniin lennä edes juuri mitään vuoroja, ettei uhka vaan olisi nimenomaan matujen palautuksiin... Inside rules

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 11:13 pm
Kirjoittaja Ärrkele
Vihainen alaikäisenä Suomeen tullut, mutta aikuiseksi keski-ikäiseksi tutkimuksilla todettu turvapaikanhakija työstänyt naulapommia yms. muuta islamilaista lahjaa kiitokseksi yhteiskunnalle?

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ti Syys 27, 2016 11:15 pm
Kirjoittaja Ärrkele
Gurney kirjoitti:Väärin. Niitä lähtee myös Oulusta. Kuukausittain. Ja meidän rahoilla, koneessa enemmän poliiseja kuin matuja. Kakki pois suomalaisten turvallisuudesta. Otanko valokuvan
Ja uusia yrittäjiä valuu rautatietunnelista ja bussilla linja-autoasemalle päivittäin...

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ke Syys 28, 2016 12:55 am
Kirjoittaja meshukka
Gurney kirjoitti:
meshukka kirjoitti:Discopaikanhakijoiden palautuslennot lähtevät tosiaan keskitetysti Helsinki-Vantaalta, eli ei ainakaan siitä kyse. Odotellaan, odotellaan.
Väärin. Niitä lähtee myös Oulusta. Kuukausittain. Ja meidän rahoilla, koneessa enemmän poliiseja kuin matuja. Kakki pois suomalaisten turvallisuudesta. Otanko valokuvan?

Asiaan. Eihän Kajaaniin lennä edes juuri mitään vuoroja, ettei uhka vaan olisi nimenomaan matujen palautuksiin... Inside rules
Okei, kiitos korjauksesta, tämä oli itselleni uusi tieto.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ke Syys 28, 2016 2:46 pm
Kirjoittaja Justina
Ensimmäinen ajatus oli että liittyykö häslinki turvapaikanhakijoiden paluukuljetuksiin.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ke Syys 28, 2016 4:58 pm
Kirjoittaja URSA
Ainakaan mikään humalainen pottunokka ei näyttäisi olevan uhkauksen takana.

http://yle.fi/uutiset/3-9197896
Poliisi: Tieto Kajaanin lentoaseman uhkasta tuli ulkomailta

Poliisi selvittää edelleen uhan alkuperää ja sen todenperäisyyttä. Lentokenttä on toiminut edelleen normaalisti, mutta poliisi on ollut paikalla.
28.9.2016 klo 16:31 päivitetty 28.9.2016 klo 16:34

Poliisi tiedotti viimein Kajaanin lentoaseman poliisioperaatiosta, joka on ollut käynnissä tiistai-iltapäivästä alkaen. Poliisin mukaan tieto lentoasemaan kohdistuvasta turvallisuusuhkasta tuli ulkomailta.

Koska uhan taustoista ei ole poliisilla vielä tarkkaa tietoa, poliisi on ollut läsnä lentoasemalla näkyvästi tänäänkin. Poliisi selvittää edelleen uhan alkuperää, tarkkaa sisältöä ja uhan todenperäisyyttä.

– Yleensä aina, kun tieto uhkauksesta tulee ja sen alkuperästä ja todenperäisyydestä ei ole tarpeeksi tietoa, poliisi varautuu vakavuudella, kommentoi rikosylikomisario Jarkko Maksniemi.

Uhka kohdistuu nimenomaan lentoasemaan. Lentoliikenne on toiminut Kajaanin kentällä normaalisti. Poliisi ei ole myöskään antanut lentoliikennettä koskevia ohjeita tai määräyksiä.

Maksniemi ei kommentoi mistä maasta uhkaus tuli ja tuliko se suoraan poliisille vai lentokenttiä pyörittävälle Finavialle.

Jatkossa poliisi on läsnä lentoasemalla tarpeen mukaan. Poliisi tiedottaa asiasta seuraavan kerran viimeistään torstaina.
Mikä estää tiedottamasta vähän tarkemmin? Tässä jätetään tilaa vaikka minkälaisille huhuille. Edes uhkauksen lähtömaata ei kerrota, joten voisi veikata vaikkapa Syyriaa.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ke Syys 28, 2016 5:57 pm
Kirjoittaja Juhani Saari
URSA kirjoitti:Mikä estää tiedottamasta vähän tarkemmin? Tässä jätetään tilaa vaikka minkälaisille huhuille. Edes uhkauksen lähtömaata ei kerrota, joten voisi veikata vaikkapa Syyriaa.
Poliisi ei halua lisätä vastakkainasettelua ja rasismin määrää tiedottamalla. Mietitään, että miten tiedote saadaan siihen muotoon, ettei uhkailijan kieli, tai maa paljastu.

Tiedote lienee tämänkaltainen: Mies soitti uhkauksen ulkomailta lentokentälle. Miehen käyttämä englanti saattoi olla rallienglantia. Poliisi ei saanut selville mistä maasta uhkaus tuli, mutta epäilee tekijän olevan kantasuomalainen.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ke Syys 28, 2016 8:21 pm
Kirjoittaja Anti-Bini Laden
Uskaltaisin näiltä pohjatiedoilta väittää että tähän caseen liittyy jollakinlailla muslimi ja islam. Olisi hyvin epätodennäköistä, että näin ei olisi.

Re: Kajaanin lentokentällä uhkatilanne

Lähetetty: Ke Syys 28, 2016 9:45 pm
Kirjoittaja Tengu
Nyt on kyllä mututuntumat hieromassa nännäreitään.

Snowden muuttaa KaiPr asumaan koiru ohjaajana. :!: