Gunnar Piiraisen kidutusmurha Pyhäjärvi 1983
Lähetetty: Pe Marras 10, 2017 12:27 am
Nimimerkki Joona.linna kaipaili tätä tapausta testit ja kyselyt-osiossa. Jonkin verran tietoa oli hälläkin, itse en löytänyt kuin yhden lehtijutun Hesarista vaikka jälkilöylytkin olivat värikkäät.
Eli lisätiedot olisivat tervetulleita.
Maaliskuussa 1983 Pyhäjärveläiset metsurismiehet Reijo Kumpumäki ja Erkki Ahola hakivat niin ikään Pyhäjärveläisen 45-vuotiaan eläkeläisen Gunnar Piiraisen asunnoltaan ja kyyditsivät tämän Kumpumäen omakotitaloon. Perillä Piiraista kidutettiin yön läpi kunnes henki lähti miehestä.
Teosta ei lehtijutussa ollut tarkempaa kuvausta. Kokonaisuudessaan juttu kuitenkin kuohutti mieliä paikkakunnalla siinä määrin että ensimmäisen oikeuskäsittelyn väliajalla Ahola piestiin yleisön toimesta.
Sattui vielä käymään niinkin omituisesti että murhan tapahtumapaikka, Kumpumäen omakotitalo, paloi perustuksiaan myöden.
Tuomion aikaan 35-vuotias Reijo Eemil Kumpumäki ja 36-vuotias Erkki Paavo Ahola saivat elinkautiset tuomiot. Tuomioihin sisältyi kyseisen murhan lisäksi muuta rötöstelyä.