Sivu 1/8

Teinipojat suunnittelivat henkirikosta - Helsinki 2017

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 5:46 pm
Kirjoittaja URSA
Tästä ei ole taidettu aiemmin edes kertoa julkisuuteen. Mikä olisi ollut kohde ja mikä motiivi?

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018010 ... 7_u0.shtml
Teinipoika ollut kohta kuukauden vangittuna epäiltynä törkeän rikoksen valmistelusta - tekopäivä oli itsenäisyyspäivän aattona

Perjantai 5.1.2018 klo 17.04

Helsingin käräjäoikeus jatkoi perjantaina poliisin pyynnöstä 15-vuotiaan vangitsemista.

Pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva 15-vuotias olisi viranomaisten epäilyn mukaan syyllistynyt rikokseen 5. joulukuuta. Rikosnimike on törkeän henkeen tai terveyteen kohdistuva rikoksen valmistelu.

Poika vangittiin ensimmäisen kerran Helsingin käräjäoikeudessa 8. joulukuuta.

Vangitsemisen ajankohdasta päätellen hän olisi jäänyt pian tai verekseltään kiinni. Epäilty, valmisteluasteella ollut teko, olisi tapahtunut 5. joulukuuta eli juuri itsenäisyyspäivän aattona.

Vangitsemisvaatimuksen jätti käräjäoikeudelle Helsingin poliisilaitoksen rikosylikomisario. Perjantaina oikeudessa todisti myös Helsingin kihlakunnan syyttäjä.

Rikosepäilyn täytyy olla hyvin vahva ja teon vakava, sillä käräjäoikeus jatkoi perjantaina vangitsemista.

Näin pitkä vangitsemisaika on poikkeuksellista -etenkin kun kyseessä on hyvin nuori epäilty.

Epäilty täytti 15 vuotta vasta viime vuoden loppupuolella. 15 vuotta on Suomessa rikosoikeudellisen vastuun alaikäraja.

Epäilty on suomalainen.
Olisiko kohde ollut esim. tämä juhlatilaisuus?
5.12. klo 18.00 Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan virallinen avaus. Helsingin Kauppatorille rakentuu sadan Suomen lipun installaatio, kun siniristiliput nostetaan salkoihin lasten ja nuorten voimin. Lipunnostoon osallistuvat myös tasavallan presidentti Sauli Niinistö, eduskunnan puhemies Maria Lohela sekä pääministeri Juha Sipilä. Satavuotisjuhlan avaa tasavallan presidentti.
Otsikkoa muutettu tilanteen edetessä
-NILS-

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 6:10 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Vasemmistolainen. Kuten muutkin kantasuomalaiset terroristit.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 7:37 pm
Kirjoittaja annaanna
Tai joku jessetorniaisjuniori, mallioppija.
Jos sairaalloinen viehtymys liehuviin lippuihin liittyy tekoon, niin tuolta suunnalta etsisin henkistä kotia.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 7:43 pm
Kirjoittaja MohammedMohammed
Toisen polven lähi-itäläinen voi olla myös kyseessä, joka on suunnitellut terrorismirikosta. Toisen polven lähi-itäläinen on suomalainen.

Noin pitkään kiinnipitäminen viittaa terrorismiin.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 7:47 pm
Kirjoittaja Täysi Purenta
Noin pitkä aika jemmattuna kuulostaa noin nuoren henkilön kohdalla minusta akuuteilta mielenterveyspuolen ongelmilta ja siltä, että poika on päätynyt pehmustettuun kamariin odottamaan lääkityksen tehoamista. Luultavasti yrittävät löytää jotakin pykälää jonka mukaan poika saataisiin pidettyä hoidossa jatkossakin.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 7:51 pm
Kirjoittaja MohammedMohammed
Täysi Purenta kirjoitti:Noin pitkä aika jemmattuna kuulostaa noin nuoren henkilön kohdalla minusta akuuteilta mielenterveyspuolen ongelmilta ja siltä, että poika on päätynyt pehmustettuun kamariin odottamaan lääkityksen tehoamista. Luultavasti yrittävät löytää jotakin pykälää jonka mukaan poika saataisiin pidettyä hoidossa jatkossakin.
Epäilty on vangittu, ei mielenterveydellisessä hoidossa. Pitkään kiinnipitäminen viittaa nimenomaan terrorismiin. Ja poliisin hiljaisuus, että vaitiolo aiheen ympärillä. Myös tekoajankohta viittaa terrorismiin.

Ei saa antaa pelolle valtaa eikä lisätä rasismia rehellisellä tiedotuksella.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 8:02 pm
Kirjoittaja annaanna
Lähi-itäläisyys hyvin epätodennäköistä.

Totena on kerrottu Suomen poliisin ja oikeuslaitoksen olevan täynnä äärisuvakkeja, joten siinä tapauksessa toisen polvenkin muuttaja olisi ollut erikoissuojelussa ja vapautettu heti sosiaaliviranomaisten läsnäollessa. Tämä kuulemma maantapa. Ei siis näinollen ollenkaan mahdollinen skenaario.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 8:14 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
Jos on lähi-itäläinen, niin varmaan on taas 15v. Mutta kun ei saa testata, koska karmea rasismi, kuten Li Andersonkin meitä opastaa.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 8:46 pm
Kirjoittaja annaanna
Ei tässä mitään testejä tarvita, mitä ihmettä hupailet :D .

Epäilty on suomalainen teinipoika ja siksi pidetään vangittuna.
Puuttuu se kuuluisa suojaväri, joka kuulemma saa suvakkiviranomaiset sekoamaan :shock: .

Itsenäisyyspäivän läheisyys tuntuisi olevan jotenkin sidoksissa tuohon törkeän rikoksen valmisteluun, koska kirjoitetaan itsenäisyyspäivän aatosta, jota ei edes ole olemassa. Siis moista termiä. Se on Itsenäisyyspäivää edeltävä päivä.

Kaikenkarvaiset Eugen Schaumanin hautaa palvovat aktivoituvat Itsenäisyyspäivänä ja uskovat palvelevansa isänmaan asiaa, kun ei vaan olisi poika ystävystynyt moisten kanssa. Arveluja nämä, mutta vaikuttaa lisäkierroksia tekoon saadun Itsenäisyyspäivästä, vai miksi sitä korostetaan.

Ja ainoa syy, minkä minä keksin noin pitkälle kiinnipidolle on lisätietojen saaminen. Ei voida vapauttaa, jos epäillään hankkeeseen liittyvän muitakin. Edes sosiaalipuolen valvontaan.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 9:58 pm
Kirjoittaja Berlin
Annaannalla on varmaan sitten faktaa tarjota, kun niin kiihkeästi taas kertoo tietävänsä? Ai ei oo, taaskaan

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 10:46 pm
Kirjoittaja Viikatemies
Voi olla myös että 5.12 on vain sattumaa ja poika on suunnitellut jotain esim. kouluunsa liittyvää ties millä motiiveilla.
Jos ajankohdan teema taas on näytellyt jotain osaa, niin on paljon todennäköisempää että sitä vastustetaan kuin juhlitaan jos silloin isketään.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 10:49 pm
Kirjoittaja dazu
Ensin tuli mieleen ihan koulusurman valmistelu, mutta koska tapauksesta on pidetty näin matalaa profiilia, niin taidan sittenkin kallistua johonkin Suomen passin omaavaan maahanmuuttajaan.

Veikkaan, että ampuma-ase liittyy tapaukseen, koska muuten tämä rikosnimike ei oikein kuulosta järkevältä tuon ikäisen kohdalla. Toinen vaihtoehto on tuhopolton yritys.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: Pe Tammi 05, 2018 11:02 pm
Kirjoittaja Korpisoturi
Viikatemies kirjoitti:Voi olla myös että 5.12 on vain sattumaa ja poika on suunnitellut jotain esim. kouluunsa liittyvää ties millä motiiveilla.
Jos ajankohdan teema taas on näytellyt jotain osaa, niin on paljon todennäköisempää että sitä vastustetaan kuin juhlitaan jos silloin isketään.
Minäkin luulen, että kyseessä kouluampumisen valmistelu.

Valitettavasti Suomen poliisi ei ole jihadisti-skeneen soluttautunut ja tiedustelu siihen liittyen ei toimi.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: La Tammi 06, 2018 7:47 am
Kirjoittaja disposal
Kouluampuminen on varmaan yksinkertaisin selitys. Kuitenkin kommentoinnin vähyys ja pitkä vangitsemisaika ei ihan istu kuvioon.Vuoden takaisessa riihimäen koulu-uhkauksessa nämä teinitytöt taisi olla vangittuna pari viikkoa ja poliisi kyllä kertoi asiasta julkisuuteen melko hyvin.
Ajankohta 5.12 on siitä erikoinen että suomi 100v hengessä kyseessä oli itsenäisyyspäivän aatto, myös kouluissa oli tavallista juhlavampia itsenäisyyspäivän vastaanottoja.

Re: Teinipoika vangittuna törkeän rikoksen valmistelusta Suo

Lähetetty: La Tammi 06, 2018 8:11 am
Kirjoittaja Krum
annaanna kirjoitti:koska kirjoitetaan itsenäisyyspäivän aatosta, jota ei edes ole olemassa. Siis moista termiä. Se on Itsenäisyyspäivää edeltävä päivä.
Pahoittelut OT:sta, mutta aatto merkitsee jokaista merkkipäivää edeltävää päivää, tai sen iltaa. Täysin oikea ilmaisu.

Sinun kohdallasi tosin ymmärrän, että et koe itsenäisyyspäivää merkkipäiväksi.