Antoi anaalia - ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Tähän osioon onnettomuudet ja muu rikoksiin liittyvä keskustelu.
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Antoi anaalia - ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

Ristiriitainen, miesten välinen seksi sai ikävän päätöksen Helsingissä

Julkaistu: 7.1. 6:18

Asia eteni aina oikeuden puntaroitavaksi.
Kaksi toisilleen entuudestaan tuntematonta miestä tapasi ravintolassa Helsingin Kurvissa viime vuoden lokakuussa. 60-vuotias mies osti oluen ja antoi sen 24-vuotiaalle miehelle.

Nuorempi mies oli kertomansa mukaan asunnoton. Hän ei ollut kertomansa mukaan päässyt suihkuun noin viikkoon. Rupattelun päätteeksi kaksikko päätyi vanhemman miehen asunnolle jatkoille Helsingin Hermanniin.

– Onhan sulla aikaisempaa kokemusta miesseksistä? vanhempi mies oli kertomansa mukaan kysynyt kävelymatkalla.

Nuoremman miehen mukaan tämmöisestä ei ollut mitään puhetta. Hän väitti oikeudessa olevansa täysin hetero. Hän oli ollut kihloissakin ja avoliitossa.

Kaksikko vietti asunnolla noin 1,5 tuntia jutustellen ja alkoholia siemaillen. Sitten miehet harrastivat keskenään seksiä. Se tapahtuiko seksi yhteisymmärryksessä, jäi oikeudessa epäselväksi.

Näin miehet puhuivat seksistä
Vanhempi mies väitti, että seksiä oli harrastettu ”lyhyesti” yhteisymmärryksessä. Hänen mukaansa kumpikaan ei päässyt hekuman huipulle. Vanhemman miehen mukaan tämän jälkeen he olisivat juoneet viiniä.

Vanhempi mies kertoi, että viininjuonnin jälkeen hän oli menossa nukkumaan, kunnes huomasi, että nuorempi mies kävi kimppuun.

Nuorempi kertoi seksinharrastamisesta puolestaan täysin toisenlaisen version.

Hän kertoi käyneensä suihkussa ja nauttineensa sen jälkeen viiniä. Nuorempi mies sanoi menneensä nukkumaan makuuhuoneen sänkyyn, ja heränneen siihen, kun vanhempi mies työnsi seksivälineen hänen sisäänsä. Kertomansa mukaan nuorimies kimpaantui ja kävi tämän jälkeen vanhemman miehen kimppuun.

Oikeuden mukaan seksin harrastamisen ristiriitaisuudella ei ollut kuitenkaan merkitystä törkeää ryöstöä arvioitaessa. Faktaa oli se, että nuori mies kävi vanhemman miehen kimppuun seksin jälkeen – oli se tapahtunut yhteisymmärryksessä tai ei.

Törkeä ryöstö
Seksuaalisen tapahtuman jälkeen nuorempi mies kuristi uhria ja löi nyrkillä päähän, minkä seurauksena uhri löi päänsä seinään ja menetti tajuntansa. Nuorempi mies ryhtyi keräämään asunnosta tavaraa.

Uhri havahtui kuitenkin tilanteeseen, ja hän konttasi makuuhuoneesta eteiseen. Nuorempi mies vei noin satakiloisen uhrin kylpyhuoneeseen ja sitoi hänet paidasta tekemällään ”köydellä” kädestä kiinni pöydän jalkaan.

Nuorempi mies uhkasi uhria väkivallalla, mikäli tämä kertoo asiasta poliisille. Mies potkaisi uhria vielä kaksi kertaa päähän kengät jalassa. Uhrin vasen korvalehti halkesi. Mies sai myös mustelmia, ihoruhjeita ja haavoja ympäri päätä.

Pahoinpitelyn päätteeksi mies vei uhrin asunnosta muun muassa television, digiboksin, puhelimen, lompakon ja tietokoneen.

Oikeus tuomitsi 24-vuotiaan Christian Jesse Juhani Airikkalan törkeästä ryöstöstä kolmen vuoden ehdottomaan vankeuteen. Helsingin käräjäoikeuden mielestä rikos oli erityisen raaka ja julma.

– Airikkalan on selvitetty potkineen maassa sidottuna maannutta (uhria) päähän. (Uhrin) päässä on todettu vammoja, joiden laadun vuoksi röntgenkuvaukset on katsottu tarpeellisiksi. Sekin viittaa siihen, että potkut ovat olleet voimakkaita. Potkimisen ilmeisenä tarkoituksena on ollut tehostaa sanallista uhkausta lisäväkivallasta, mikäli (uhri) kertoo tapahtuneesta poliisille, Helsingin käräjäoikeus perusteli.

Airikkala joutuu maksamaan uhrille kivusta, särystä, muusta tilapäisestä haitasta, kärsimyksestä sekä lääkäri- ja lääkekustannuksista, anastetusta omaisuudesta ja muista kustannuksista reilut 7 000 euroa. Hän joutuu maksamaan myös uhrin vajaan 2 000 euron oikeudenkäyntikulut.

Helsingin käräjäoikeus antoi asiassa tuomion perjantaina, eikä tuomio ole siten lainvoimainen.

IS

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005515828.html

Lisätty linkki
-NILS-
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
avain
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 2:05 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja avain »

Uskaltaisin väittää, että Christian Jesse Juhani Airikkala on sama henkilö, josta löytyy vielä maininta naapurifoorumilta, kun viime vuoden alussa oli kadonneena Helsingissä nimellä Jesse Airikkala. Ikää tuolloin 23 joten täsmäisi myös tämän puolesta.

Tällä nimellä löytyykin sitten Googlesta paria sosiaalisen median profiilia joissa pärstä näkyy. En viitsi tähän linkitellä jos onkin väärä henkilö, mutta epäilenpä. Eräällä maaliskuussa 2017 ladatulla videolla ko.kaveri kertoo vapautuneensa juuri vankilasta. Eli eipä ole Jesse tainnut omaisille ilmoitella menevänsä istumaan, kun nämä ovat häntä alkuvuonna kaivanneet.

Ja itse tapaukseen - en yllättyisi yhtään, että homoseksiä olisi harrastettu yhteisymmärryksessä. Siinähän on Jesse-pojalla ollut mahdollisuus kahteen kärpäseen yhdellä iskulla; seksuaalisten halujensa tyydyttämiseen sekä ryöstöhommiin.
PoliisimestariSisu
Rico Tubbs
Viestit: 1228
Liittynyt: To Elo 14, 2014 6:41 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja PoliisimestariSisu »

Mahdollista että toisella nimellä etsiskelty jos ollut kateissa, itselläkin kutsumanimenä toinen nimeni.

Melkonen vekkuli kyllä. Rikos toki vakava, mutta jotenkin ajatus tapahtuneesta huvittaa. Jos homostelu ei lopulta ollutkaan se oma juttu, ja siitä riehaannuttiin?
L'amourha
Jessica Fletcher
Viestit: 3073
Liittynyt: To Elo 24, 2017 8:02 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja L'amourha »

PoliisimestariSisu kirjoitti:Mahdollista että toisella nimellä etsiskelty jos ollut kateissa, itselläkin kutsumanimenä toinen nimeni.

Melkonen vekkuli kyllä. Rikos toki vakava, mutta jotenkin ajatus tapahtuneesta huvittaa. Jos homostelu ei lopulta ollutkaan se oma juttu, ja siitä riehaannuttiin?
Vai menikö tunteisiin kun toivoi saavansa aitoa luonnonsuoleen mutta toinen ei syttynytkään hänestä, joutui junttaamaan jollain dildolla.
Surfin' USA - Parasta waterboarding-musaa ikinä
Jokienvalloittaja
Agentti Scully
Viestit: 664
Liittynyt: Ti Tammi 19, 2016 4:33 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja Jokienvalloittaja »

^
Melkonen vekkuli kyllä. Rikos toki vakava, mutta jotenkin ajatus tapahtuneesta huvittaa. Jos homostelu ei lopulta ollutkaan se oma juttu, ja siitä riehaannuttiin?
Luultavasti näin :) Ei siinä, eihän se kerta homppeliksi tee, vaikka aika radikaali tapa itsensä etsimiseen on tunkea suoraan Pippulia Bebundeerokseen. Luultavasti päihteillä oli osansa asiaan ja etenkin sillä että BDSM:ää ja muuta vähemmistötoimintaa esitetään nykyään Suomessakin main streamina, noissa Liberaalimedioissa. Siinähän melkein voi kokea että on joku ufo jos ei tykkää rasvaisesta kalusta seinään kahlittuna.

Hyperseksuaalista Parafiliaa kärsivät ihmiset siis esitetään TV:ssä jonain normina, "katsokaa nyt kun hermafrodiitti tiskaa tiskejä ja imuroi lattiaa". Se on vain toinen puoli totuudesta, ja sitä toista puolta ei niin paljoa mainostakaan kuin Dark Web ja Pridekulkueet joissa isi-äidit ja äiti-isit kuljettavat poikiaan tissiliiveihin ja tyttöjään kalsareihin puettuina. Vieressä kettingit kolisevat kun miehet repivät toisiaan kaulapannoista kusen polte silmissä, fistauksen aiheuttaman perseromahduksen ryydittämänä.

Toivottavasti lapset säästetään sentään "jatkobileiltä", ettei lapsuudesta vain jäisi pelkän Poppersin tai varsinkaan A-hepatiitin maku suuhun. Euroopassa(kuten jo osittain Suomessakin) on Pridekulkueiden ja "muiden kokoontumisten" myötä alkanut leviämään oikein A Hepatiitti epidemia, ja sehän on selvää sillä jokainenhan tietää mitä tapahtuu kun läjä hyperseksuaalisuutta potevia kokoontuu säännöllisesti voitonjuhlaan samaan paikkaan.
Hepatiitti A alkanut jälleen yleistyä, terveyskeskukset tarjoavat rokotuksia miesten kanssa seksiä harrastaville miehille – ”Pride-tapahtumat ja muut kokoontumiset ovat saaneet viruksen liikkeelle”
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005441382.html
Liitteet
gay-pride-2017.jpg
gay-pride-2017.jpg (89.21 KiB) Katsottu 32706 kertaa
children-at-gay-pride-march.jpg
children-at-gay-pride-march.jpg (70.04 KiB) Katsottu 32706 kertaa
Koppakuoriainen
Remington Steele
Viestit: 208
Liittynyt: La Elo 01, 2015 2:41 am

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja Koppakuoriainen »

avain kirjoitti:Tällä nimellä löytyykin sitten Googlesta paria sosiaalisen median profiilia joissa pärstä näkyy. En viitsi tähän linkitellä jos onkin väärä henkilö, mutta epäilenpä. Eräällä maaliskuussa 2017 ladatulla videolla ko.kaveri kertoo vapautuneensa juuri vankilasta. Eli eipä ole Jesse tainnut omaisille ilmoitella menevänsä istumaan, kun nämä ovat häntä alkuvuonna kaivanneet.
Onko kyseessä yksi suomalaisen tubettajan julkaisema video? Samalta kanavalta löytyy myös tulevaa ennakoiva (? :lol: ) juhannusvideo, jossa pojat lauleskelevat ja leikkivät "mikrofonilla".
MURHA.INFO - Suomen johtava rikosaiheinen avohoitoportaali
MohammedMohammed
Axel Foley
Viestit: 2287
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed »

Eikös kaappihomot saata seksin jälkeen tulla aggressiivisiksi, koska eivät oikein hyväksy samansukupuolisten välistä seksiä, mutta eivät osaa pysyä erossakaan?
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg
avain
Armas Tammelin
Viestit: 80
Liittynyt: Ma Marras 09, 2009 2:05 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja avain »

Koppakuoriainen kirjoitti:
avain kirjoitti:Tällä nimellä löytyykin sitten Googlesta paria sosiaalisen median profiilia joissa pärstä näkyy. En viitsi tähän linkitellä jos onkin väärä henkilö, mutta epäilenpä. Eräällä maaliskuussa 2017 ladatulla videolla ko.kaveri kertoo vapautuneensa juuri vankilasta. Eli eipä ole Jesse tainnut omaisille ilmoitella menevänsä istumaan, kun nämä ovat häntä alkuvuonna kaivanneet.
Onko kyseessä yksi suomalaisen tubettajan julkaisema video? Samalta kanavalta löytyy myös tulevaa ennakoiva (? :lol: ) juhannusvideo, jossa pojat lauleskelevat ja leikkivät "mikrofonilla".
En ole oikein perillä "tubettajista", mutta aktiiviselta YouTube käyttäjältä tuo "pirinorsu" vaikutti, eli eiköhän me samasta käyttäjästä puhuta. Pitääkin vilkaista tuo juhannusvideo myös.
Avatar
Tatti-Petteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: Su Marras 16, 2014 4:41 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja Tatti-Petteri »

Kas kun kerrankin sai musta mies sympatiani, kun ei tuon Tinderistä tutun Tubettaja-Mursun kanssa halunnut tehdä Sex-film :D :D :D Ei helv.

Jesse-boy vaikutti olevan niitä jätkiä, jotka löytyy alle kolmekymppisenä järvestä (siis Suomelahdesta) naula päässä tms., kun on kymppidonan kamat maksamatta..
Made man
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ma Helmi 01, 2016 2:02 am

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja Made man »

Miten voi olla mahdollista, että oikeus pohtii tapahtuiko seksi yhteisymmärryksessä, jos on todisteet, että vanhempi mies työntyi nuoremman sisään ja nuorempi kertoo, että hän oli nukkumassa kun se tapahtui? Eikö tuo ole selvä raiskaus?

Eri asia tietenkin jos ei olisi todisteita sisääntyöntymisestä, mutta ilmeisesti "seksi" oli kiistaton asia.
Avatar
Tatti-Petteri
Remington Steele
Viestit: 203
Liittynyt: Su Marras 16, 2014 4:41 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja Tatti-Petteri »

Made man kirjoitti:Miten voi olla mahdollista, että oikeus pohtii tapahtuiko seksi yhteisymmärryksessä, jos on todisteet, että vanhempi mies työntyi nuoremman sisään ja nuorempi kertoo, että hän oli nukkumassa kun se tapahtui? Eikö tuo ole selvä raiskaus?

Eri asia tietenkin jos ei olisi todisteita sisääntyöntymisestä, mutta ilmeisesti "seksi" oli kiistaton asia.
Luitko uutista kunnolla? Kun on sana sanaa vastaan; joko kysymyksessä oli vanhan homon ja asunnottoman hipin yhteisymmärryksessä (niin kuin vanhempi mies sanoo) harrastettu huono känniseksi ja sen jälkeinen väkivaltainen ryöstö, tai sitten huumeista/alkoholista/molemmista sekaisin olevan nuoremman miehen peräaukkoon työnnettiin hänen nukkuessaan ja vastoin hänen tahtoaa sinne kuulumaton esine, eli tässä tapauksessa "seksiväline" l. tekomuna, mistä hän kimmastui. Ei olisi kannattanut, olisi syyttänyt raiskauksesta tai sen yrityksestä ja vetänyt massit himaan.

Mutta kun ei kerran ole raiskauksesta tai sen yrityksestä rikosilmoitusta eikä lääkärinlausuntoa, ei siitä voida tietenkään syyttää. Sen sijaan Jessen harjoittamasta turpaanvedosta ja ryöstöstä on, ja silloin on oikestaan yhdentekevää mitä ja miten on harjoitettu sitä ennen.

Olisi Jesse-boyn kannattanut tunnustaa ja vedota alhaiseen verensokeriinsa ja päihdeongelmaansa - niillä olisi 100% todennäköisyydellä vaikutusta annettuun tuomioon. Juristitkin pätkii rasittavia muijiaan turpaan laskuhumalassa, ainakin Lampela Kärpästä.
Airikkala joutuu maksamaan uhrille kivusta, särystä, muusta tilapäisestä haitasta, kärsimyksestä sekä lääkäri- ja lääkekustannuksista, anastetusta omaisuudesta ja muista kustannuksista reilut 7 000 euroa. Hän joutuu maksamaan myös uhrin vajaan 2 000 euron oikeudenkäyntikulut.
:D Meinaa oikeus, että asunnoton linnasta vapautunut narkki pistää eläkkeestä sivuun 9 donaa?
Made man
Nikke Knakkertton
Viestit: 162
Liittynyt: Ma Helmi 01, 2016 2:02 am

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja Made man »

Tatti-Petteri kirjoitti:

"Sen sijaan Jessen harjoittamasta turpaanvedosta ja ryöstöstä on, ja silloin on oikestaan yhdentekevää mitä ja miten on harjoitettu sitä ennen."

Sinunko mielestä sillä ei ole väliä, että jos joku yrittää sinut raiskata?

Eiköhän 90% _miehistä_ vedä tuollaisessa tilanteessa toista turpaan.

Ja oletko sitä mieltä, että päihdeongelmaisia saa raiskata vai että heitä ei saa uskoa, jos he sanovat, että toinen yritti raiskata / raiskasi?
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10838
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

Kyllä naurattaa: homoja! Kyllä me kaikki naurettiin kauheesti.
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS

”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Muppe
Rico Tubbs
Viestit: 1230
Liittynyt: Ma Elo 24, 2015 9:35 pm

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja Muppe »

Made man kirjoitti:Ja oletko sitä mieltä, että päihdeongelmaisia saa raiskata vai että heitä ei saa uskoa, jos he sanovat, että toinen yritti raiskata / raiskasi?
Kyllä,varsinki huumehemmoja.
Jos päihdeongelmainen ei ole erikseen kieltäny perseeseen panemista niin sitä saa panna perseeseen.
Tehään jono sen taakse ennenkö se herää.
Lopetti tietojen kirjoittelun kokonaan foorumille 13.3.2019.
Jäseninä suuri määrä idiootteja joilla ei ole foorumille mitään järkevää kirjoitettavaa tai tietoa asioista vaan ovat paikalla vain todistamassa ja vannomassa omaa tyhmyyttään.
oikeuttaja
Alokas
Viestit: 3
Liittynyt: To Maalis 01, 2018 12:17 am

Re: Antoi anaalia, ryösti ja pahoinpiteli kiitokseksi

Viesti Kirjoittaja oikeuttaja »

Huhujen mukaan myös raiskannut 14 vuotiaan. Pikkulinnut on myös laulanut että on saanu pataansa monta kertaa tämän takia.
Vastaa Viestiin