Sivu 1/1
MTV3: Norjan vankiloissa on monia kehitysvammaisia
Lähetetty: La Joulu 22, 2007 9:39 am
Kirjoittaja Aizerbaidzan
MTV3 Uutiset kirjoitti:Norjan vankiloissa on monia kehitysvammaisia
Julkaistu 22.12.2007 08:07 (päivitetty 08:39)
Tuoreen tutkimuksen mukaan vangit, joilla on alhainen älykkyysosamäärä, tuomitaan muita useammin.
Tuoreen norjalaistutkimuksen mukaan maan vankiloihin on päätynyt satoja vapausrangaistuksiin tuomittuja, jotka voidaan luokitella lievästi kehitysvammaisiksi. Nämä henkilöt ole todennäköisesti ymmärtäneet kaikkea, mitä heitä vastaan käydyssä oikeudenkäynnissä on sanottu
Trondheimin teknisen yliopiston ja St. Olav -sairaalan tekemässä selvityksessä tutkittiin 138:aa vankia. Heistä noin 10 prosentilla älykkyysosamääräksi mitattiin 50-70.
- Tällainen älykkyysosamäärä vastaa 12-vuotiaan tai nuoremman lapsen kehitystasoa, sanoo tutkimukseen osallistunut Erik Söndenaa Aftenposten-lehdelle.
Norjan vankiloissa on tällä hetkellä noin 3000 vankia. Tutkimustulosten perusteella näyttäisi siis siltä, että noin 300 vankia kärsii lievän kehitysvamman tasoisista pahoista oppimisvaikeuksista.
Monet tutkimukseen osallistuneet vangit eivät olleet ymmärtäneet sanastoa, jota vankeustuomioon päätyneessä oikeudenkäynnissä oli käytetty. Södenaan mukaan vangeilla oli myös vaikeuksia ymmärtää syyllisyyden ja rangaistuksen käsitteitä. Monet olivat jättäneet koulunkäynnin aikoinaan kesken.
Selvityksen mukaan alhaisen älykkyysosamäärän omaavat syytetyt saavat muita herkemmin tuomion ja istuvat vankilassa muita pidempään.
- Tämä on oikeusturvaongelma. Sen paremmin syyttäjät kuin tuomioistuimetkaan eivät tunne tätä problematiikkaa, Söndenaa sanoo.
(MTV3-STT-NTB)
Lähetetty: La Joulu 22, 2007 10:38 am
Kirjoittaja joey
Ei kyllä ollut mikään yllätys... Tuskin nämä kotimaan kamaralle säilötytkään ovat mitään ruudinkeksijöitä... Ainakin oma kokemukseni rikolliseen toimintaan ajautuneista on tuota tutkimusta vahvasti tukeva

Ja eikös tuolla toisessa ketjussa juuri keskusteltu siitä, että eräät "rikolliset" ovat todennäköisesti jättäneet peruskoulun ennen lukemaanoppimista kesken?
Olisi mielenkiintoista nähdä tutkimustuloksia Suomesta.
Lähetetty: La Joulu 22, 2007 12:33 pm
Kirjoittaja wretch
Olen erittäin huono lukemaan kirjoja sähköisessä muodosssa, mutta muistaakseni kirjassa Practical Aspects of Interview and Interrogation väitetään, että noin 30% poliisin kuulusteluihin joutuvista olisi älyllisesti heikkoja(huom. tämä on vain muistikuva).
Lähetetty: La Joulu 22, 2007 12:50 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Kehitysvammadiagnoosiin ei aina taida riittää pelkkä alhainen älykkyysosamäärä...
Lähetetty: La Joulu 22, 2007 1:06 pm
Kirjoittaja wretch
^Tuo on kyllä mielestäni totta, sillä ovathan jotkut kehitysvammaiset erittäin älykkäitä.
Lähetetty: La Joulu 22, 2007 1:58 pm
Kirjoittaja Marsalkka
wretch kirjoitti:^Tuo on kyllä mielestäni totta, sillä ovathan jotkut kehitysvammaiset erittäin älykkäitä.
Meinasin, että älykkyysosamäärän lisäksi arvioinnissa on huomioitava yleisemmin toimintakykyä.
Lähetetty: La Joulu 22, 2007 3:42 pm
Kirjoittaja Musta Nuoli
Marsalkka kirjoitti:wretch kirjoitti:^Tuo on kyllä mielestäni totta, sillä ovathan jotkut kehitysvammaiset erittäin älykkäitä.
Meinasin, että älykkyysosamäärän lisäksi arvioinnissa on huomioitava yleisemmin toimintakykyä.
Lisäksi ei se kehitysvammaisuuskaan ole mikään perustelu rikoskierteelle. Minäkin tiedän jokusen enemmän tai vähemmän kehitysvammaisen ihmisen, eikä heistä yksikään ole mikään kriminaali, päin vastoin. Vaikka henkinen kehitystaso olisikin ns. lapsen tasolla, niin kyllähän lapsen tasoisetkin ymmärtävät hyvän ja pahan eron. Muutenhan jokainen normaali lapsi olisi automaattisesti moraaliton.
Tietysti tarpeeksi alhaisella kehitystasolla oleva ihminen voi epähuomiossa tehdä jotain väärää, mutta vaikea uskoa, että selviä laitoshoitotapauksia Norjassakaan ylen määrin tuomittaisiin.
Lukutaito ja oppimattomuus ei ole myöskään perustelu, muutenhan lähes kaikki koulunsa keskeyttäneet mustalaiset pitäisi vapauttaa "kehitysvammaisina".
Ja sekään ei ole mikään älykkyyden mitta, että joku ei oikeudessa ymmärrä pykäläviidakkoa, eikä ymmärrä, millä perusteilla tuomioita langetetaan. Minäkin olisin näillä perusteilla kehitysvammainen, sillä en kuolemaksenikaan ole ymmärtänyt, minkä hemmetin takia Suomessa paatuneet tappajat, sarjaraiskaajat ja pedofiilit saavat pitää oikeutta pilkkanaan, samaan aikaan kun nimellisesti ylinopeutta ajaneet saavat isoja mätkyjä ja itseään hyökkääjältä puolustaneet saavat samansuuruiset kakut kuin päälle käyneet rikolliset. Jos joku on oikeussalissa "vammainen", se on ainakin Suomessa koko systeemi.
Lähetetty: La Joulu 22, 2007 4:51 pm
Kirjoittaja Marsalkka
Musta Nuoli kirjoitti: itseään hyökkääjältä puolustaneet saavat samansuuruiset kakut kuin päälle käyneet rikolliset.
Näistä olisi mukava lukea muutama esimerkki.