Eino Tillosen murhakopla, Kanada 1944
Lähetetty: Ti Tammi 30, 2018 8:21 pm
Kuvassa Eino Tillonen (äärivasemmalla) ja hänen rikostoverinsa poistumassa oikeudenkäynnistä, kaikilla niskassaan hirttotuomio.
Kesäkuun 10. päivänä 1944, 19-vuotiaalla Eino Tillosella ja hänen kolmella kaverillaan ei mennyt homma putkeen.
Seurue oli väijymässä syrjäisen omakotitalon pihassa, odottamassa talon omistajaa palaavaksi. Oltiin kanadalaisessa Flandersin pikkukylässä, Ontarion maakunnassa.
Nuoret miehet olivat kuulleet, että 49-vuotiaalla talon omistajalla, Viola Jamiesonilla, oli kotiinsa kätketty huomattava summa rahaa.
Kun Viola palasi talolleen, seurueen epäonni alkoi. He olivat odottaneet Violan saapuvan yksin, mutta tällä olikin kaksi varhaisteini-ikäistä lasta mukanaan.
Syntyi äläkkä, jonka päätteeksi lapset teljettiin talon ulkorakennukseen, ja Viola itse vietiin sisälle taloon.
Seurue alkoi kuulustella Violaa taloon kätketyistä rahoista, mutta tämä ei suostunut kertomaan mitään.
Tällöin nuoret miehet ottivat kovat keinot käyttöön. Yksi sytytti sanomalehtitollon palamaan ja poltti Violan ihoa.
Nainen ei vieläkään suostunut puhumaan.
Nainen ei puhunut edes usean sanomalehtirullan jälkeen. Tällöin nuoret miehet keksivät panna talon lieden tulille. Kun liesi oli lämmennyt kuumaksi, he työnsivät Violan rinnat edellä polttavan kuumia keittolevyjä vasten.
Nainen ei pukahtanutkaan rahoista, joita oli kätketty taloon 700 Kanadan taalan edestä.
Lopulta Viola vaipui tajuttomuuden tilaan, ja nuoret miehet alkoivat etsiä rahoja omatoimisesti. He mylläsivät talon ja kaivoivat jopa kellarin maalattian auki, mutta eivät löytäneet mitään.
Lopulta miehet pitivät ruokatauon, jonka päätteeksi tajuton Viola kannettiin talon kellariin ja peitettiin huolimattomasti maa-aineksella.
Nuorten miesten seurue kaasutti autollaan pois rikospaikalta.
Pian rikollisen seurueen lähdettyä, ulkorakennukseen teljetyt Violan varhaisteinilapset onnistuivat murtautumaan ulos vankeudestaan. He löysivät äitinsä ja lähtivät kiireesti hälyttämään apua.
Poliisi saapui talolle, järjesti pahoin palaneen Violan sairaalaan ja ryhtyi rikospaikkatutkimuksiinsa.
Sormenjälkitekniikka oli Kanadassa 1944 jo käytössä, ja poliisit ymmärsivät ottaa sormenjälkiä säilyketölkeistä, jotka olivat jääneet keittiön pöydälle rikollisseurueen ruokatauosta.
Seuraavien päivien aikana viranomaiset järjestivät julkisuuskampanjan rikollisten löytämiseksi. Tämä tuottikin tulosta. Poliisin haaviin jäi vihje kolmensadan kilometrin päässä rikospaikalta olevasta Port Arthurin kaupungista (nyk. Thunder Bay). Eräässä kahvilassa ollut nainen oli huomannut neljän nuoren miehen keskustelevan rikoksesta kertovan lehtiartikkelin äärellä siitä, voisivatko he jäädä kiinni jättämiensä sormenjälkien takia. Nainen oli myös tunnistanut osan näistä tuumaajista. He olivat kaupungissa tunnetut ukrainalaistaustaiset rähinöitsijät, Skrypnikin veljekset, George, 27, ja Anthony, 23, sekä suomalainen Eino Tillonen, 19.
Poliisi otti nuoret miehet pian talteen. Samalla tutkimus sai entistä vakavamman sävyn. Polttamisen uhrina ollut Viola oli kuollut vammoihinsa sairaalassa.
Skrypnikin veljesten ja Tillosen kuulusteluissa kävi ilmi, että rikosjoukon neljäs mies oli ollut kanadalainen William Schmidt, 29.
Oikeuden eteen koko seurue pääsi syyskuussa 1944. Tuomioiksi luettiin kaikille "kuolema hirttämällä, death by hanging".
Maaliskuun 1. päivänä 1945 puolenpäivän aikaan, lattialuukku aukesi Fort Francesin vankilassa, ja pian kolme nuorukaista killui köydenjatkeina. He olivat Skrypnikin veljekset ja William Schmidt. Eino Tillonen oli saanut hirttotuomion heidän laillaan, mutta oikeuden tuomari oli vielä viime hetkellä ennen hirttämistä päättänyt palata jo tuomitsemaansa asiaan, ja muutti Tillosen tuomion elinkautiseksi tämän nuoren iän takia.
-----
Tarina on kerrottu englanninkielisessä Andrew Maksymchukin kirjassa "Champions of the Dead". Kirja kertoo Ontarion poliisi selvittämistä vanhoista murhajutuista.
Summa summarum: Pääsyy tämän koplan tuhoon oli hölöttäminen omasta rikoksesta julkisella paikalla (ilmeisesti aina ollut poliisin suurin auttaja maassa kuin maassa, aikana kuin aikana). "Maahanmuutto ja rikollisuus" -aspekti, ja keskustelu siitä, on jo vanha asia.
Kesäkuun 10. päivänä 1944, 19-vuotiaalla Eino Tillosella ja hänen kolmella kaverillaan ei mennyt homma putkeen.
Seurue oli väijymässä syrjäisen omakotitalon pihassa, odottamassa talon omistajaa palaavaksi. Oltiin kanadalaisessa Flandersin pikkukylässä, Ontarion maakunnassa.
Nuoret miehet olivat kuulleet, että 49-vuotiaalla talon omistajalla, Viola Jamiesonilla, oli kotiinsa kätketty huomattava summa rahaa.
Kun Viola palasi talolleen, seurueen epäonni alkoi. He olivat odottaneet Violan saapuvan yksin, mutta tällä olikin kaksi varhaisteini-ikäistä lasta mukanaan.
Syntyi äläkkä, jonka päätteeksi lapset teljettiin talon ulkorakennukseen, ja Viola itse vietiin sisälle taloon.
Seurue alkoi kuulustella Violaa taloon kätketyistä rahoista, mutta tämä ei suostunut kertomaan mitään.
Tällöin nuoret miehet ottivat kovat keinot käyttöön. Yksi sytytti sanomalehtitollon palamaan ja poltti Violan ihoa.
Nainen ei vieläkään suostunut puhumaan.
Nainen ei puhunut edes usean sanomalehtirullan jälkeen. Tällöin nuoret miehet keksivät panna talon lieden tulille. Kun liesi oli lämmennyt kuumaksi, he työnsivät Violan rinnat edellä polttavan kuumia keittolevyjä vasten.
Nainen ei pukahtanutkaan rahoista, joita oli kätketty taloon 700 Kanadan taalan edestä.
Lopulta Viola vaipui tajuttomuuden tilaan, ja nuoret miehet alkoivat etsiä rahoja omatoimisesti. He mylläsivät talon ja kaivoivat jopa kellarin maalattian auki, mutta eivät löytäneet mitään.
Lopulta miehet pitivät ruokatauon, jonka päätteeksi tajuton Viola kannettiin talon kellariin ja peitettiin huolimattomasti maa-aineksella.
Nuorten miesten seurue kaasutti autollaan pois rikospaikalta.
Pian rikollisen seurueen lähdettyä, ulkorakennukseen teljetyt Violan varhaisteinilapset onnistuivat murtautumaan ulos vankeudestaan. He löysivät äitinsä ja lähtivät kiireesti hälyttämään apua.
Poliisi saapui talolle, järjesti pahoin palaneen Violan sairaalaan ja ryhtyi rikospaikkatutkimuksiinsa.
Sormenjälkitekniikka oli Kanadassa 1944 jo käytössä, ja poliisit ymmärsivät ottaa sormenjälkiä säilyketölkeistä, jotka olivat jääneet keittiön pöydälle rikollisseurueen ruokatauosta.
Seuraavien päivien aikana viranomaiset järjestivät julkisuuskampanjan rikollisten löytämiseksi. Tämä tuottikin tulosta. Poliisin haaviin jäi vihje kolmensadan kilometrin päässä rikospaikalta olevasta Port Arthurin kaupungista (nyk. Thunder Bay). Eräässä kahvilassa ollut nainen oli huomannut neljän nuoren miehen keskustelevan rikoksesta kertovan lehtiartikkelin äärellä siitä, voisivatko he jäädä kiinni jättämiensä sormenjälkien takia. Nainen oli myös tunnistanut osan näistä tuumaajista. He olivat kaupungissa tunnetut ukrainalaistaustaiset rähinöitsijät, Skrypnikin veljekset, George, 27, ja Anthony, 23, sekä suomalainen Eino Tillonen, 19.
Poliisi otti nuoret miehet pian talteen. Samalla tutkimus sai entistä vakavamman sävyn. Polttamisen uhrina ollut Viola oli kuollut vammoihinsa sairaalassa.
Skrypnikin veljesten ja Tillosen kuulusteluissa kävi ilmi, että rikosjoukon neljäs mies oli ollut kanadalainen William Schmidt, 29.
Oikeuden eteen koko seurue pääsi syyskuussa 1944. Tuomioiksi luettiin kaikille "kuolema hirttämällä, death by hanging".
Maaliskuun 1. päivänä 1945 puolenpäivän aikaan, lattialuukku aukesi Fort Francesin vankilassa, ja pian kolme nuorukaista killui köydenjatkeina. He olivat Skrypnikin veljekset ja William Schmidt. Eino Tillonen oli saanut hirttotuomion heidän laillaan, mutta oikeuden tuomari oli vielä viime hetkellä ennen hirttämistä päättänyt palata jo tuomitsemaansa asiaan, ja muutti Tillosen tuomion elinkautiseksi tämän nuoren iän takia.
-----
Tarina on kerrottu englanninkielisessä Andrew Maksymchukin kirjassa "Champions of the Dead". Kirja kertoo Ontarion poliisi selvittämistä vanhoista murhajutuista.
Summa summarum: Pääsyy tämän koplan tuhoon oli hölöttäminen omasta rikoksesta julkisella paikalla (ilmeisesti aina ollut poliisin suurin auttaja maassa kuin maassa, aikana kuin aikana). "Maahanmuutto ja rikollisuus" -aspekti, ja keskustelu siitä, on jo vanha asia.