Äiti tappoi lapsensa Saksassa
Lähetetty: Ke Joulu 26, 2007 7:58 pm
Äiti tappoi lapsensa joulupäivänä
26.12.2007 18:28
Isoäiti löysi 2- ja 3-vuotiaat pojat kylpyammeesta kuolleina.
37-vuotias nainen on pidätetty eteläisen Saksan Regensburgissa epäiltynä kahden pienen lapsensa surmista.
Perheen kanssa samassa rakennuksessa asuvat isovanhemmat ihmettelivät, miksi talo oli epätavallisen hiljainen joulupäivänä. Isoäidin lähdettyä tarkastamaan aamupäivällä asiaa hän löysi 2- ja 3-vuotiaat pojat kylpyammeesta kuolleina. Poikien kasvoissa ja kaulassa oli merkkejä väkivallasta.
Lasten äiti istui rauhallisena toisessa huoneessa. Järkyttynyt anoppi hälytti paikalle poliisin.
Motiivi ei tiedossa
Nainen on myöntänyt viranomaisille surmanneensa lapsensa.
- Motiivi on vielä täysin pimennossa, poliisin edustaja Michael Rebele sanoi Bayerischer Rundfunkille.
Viranomaiset pitävät mahdollisena, että lapsensa tappanut nainen kärsii psyykkisistä ongelmista.
Perheen 45-vuotias isä oli tapahtumahetkellä työpaikallaan, joten hänet on suljettu epäilysten ulkopuolelle.
Toimenpiteitä kotiväkivaltaa vastaan
Saksan liittokansleri Angela Merkel hyväksyi viime keskiviikkona joukon toimenpiteitä, joiden avulla pyritään suojelemaan lapsia heihin kohdistuvalta väkivallalta kodin seinien sisällä. Suunnitteilla on vauvojen ja pikkulasten säännölliset lääkärintarkastukset sekä lasten hyvinvointia seuraava kansallinen tietokanta, johon yhdistetään sosiaaliviranomaisten, poliisin ja lastensuojelun tiedot.
Saksa on kärsinyt viime vuosina lukuisista raaoista väkivaltatapauksista, joissa vanhemmat ovat kiduttaneet ja surmanneet lapsiaan tai jättäneet nämä kuolemaan nälkään.
http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/200712 ... 1_ul.shtml