Suomalaisnainen surmattiin Ranskassa 1982
Lähetetty: To Maalis 29, 2018 11:54 am
Elettiin aikaa, jolloin suomalaisnainen oli suomalainen nainen. Media ei hehkuttanut suomalaiseksi pari viikkoa aiemmin Afrikasta muuttaneita, eivätkä poliitikot häpeilleet suomalaisten suomalaisuutta.
Pohjois-Pohjanmaalta, Sievistä kotoisin ollut 25-vuotias Kaija Koivuoja oli asunut jo vuosia ulkomailla. Viimeisin työpaikka oli eräässä ravintolassa Sveitsin Genevessä.
Sieltä Koivuoja lähti Ranskaan, tarkoituksenaan nähdä ja kokea Pariisi. Ehkä muutakin.
Koivuoja lähti Genevestä kohti Ranskaa muutaman ystävänsä kanssa 22. huhtikuuta 1982. He jättivät hänet Fernay-Voltairen raja-aseman lähelle. Se oli heidän viimeinen havaintonsa Koivuojasta.
Seuraavaksi olikin vuorossa ruumislöytö; maanantaina 3.5. löydettiin Polignyn pikkukaupungin läheltä metsästä naisen alaston ruumis. Uhrin kaulassa ja niskassa oli voimakkaiden iskujen jälkiä. Uhrin matkatavarat ja rahat olivat kateissa.
- Ruumis tunnistettiin. Hän oli suomalainen Kaija Koivuoja. Hän oli ollut kuolleena jo jonkin aikaa.
Tapausta ryhtyi tutkimaan Dijonin poliisi.
Ruumiinavauksessa selvisi, että uhri oli saanut päähänsä voimakkaan iskun, joka kuitenkaan ei ollut kuolettava. Mitään yksittäistä syytä ei voitu vahvistaa kuolinsyyksi.
- Kuolinpäiväksi merkittiin 23.4.
Seuraava uutinen tapauksesta kertoikin, että ruumis löytyi läheltä Lons-le-Saunierin kaupunkia - jonkin matkan päässä Polignystä. No, sieltä päin kuitenkin...
Poliisi ei saanut tapauksesta yhtään vihjettä, mutta se tiedettiin, että Koivuoja liftasi Ranskan puolella. Todennäköistä on, että hänet otti kyytiin julma ja häikäilemätön henkilö ja että tapaus on seksuaalimurha.
Tämä raaka surmatyö on jäänyt melkoisen vähälle huomiolle. Brittein saarilla suomalaisnaisiin kohdistuneista henkirikoksista on mediassa ollut runsaastikin puhetta ja tasavuosina surmia on muisteltu, mutta ikään kuin Koivuojan surma olisi unhoitettu.
Ehkä tapaus sittenkin selvisi, eikä ratkaisemattoman henkirikoksen tuomaa mysteeriä (ja glamouria) enää ole?