Sivu 1/1
Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ma Huhti 30, 2018 10:22 pm
Kirjoittaja poikani
Iltalehti kirjoitti:Nuorta miestä puukotettu vatsaan vappujuhlinnan keskellä Järvenpäässä - tekijä on karkuteillä
Maanantai 30.4.2018 klo 21.47
Itä-Uudenmaan poliisi tavoittelee parikymppistä miestä puukottanutta henkilöä. Tapahtumapaikka oli Järvenpään Rantapuisto.
Poliisi tutkii epäiltyä teräaseella tehtyä pahoinpitelyä Järvenpäässä.
Rantapuistosta tuli hätäkeskukseen iltakahdeksan jälkeen ilmoitus, jonka mukaan nuorta miestä oli puukotettu.
Itä-Uudenmaan poliisi vahvistaa tehtävän. Komisario Jarmo Ojala kertoo, että poliisi on edelleen paikalla näkyvästi.
- Poliisi selvittelee tilannetta paraikaa. Siellä on muutama partio. Rantapuistossa on ollut tänä iltana levotonta, Ojala kertoo.
- Tällä hetkellä emme voi kertoa muuta kuin että kello kahdeksan jälkeen nuorta miestä on ilmeisesti puukotettu vatsaan.
Poliisi ei ole toistaiseksi ottanut epäiltyä kiinni.
- Ei vielä, mutta tekijä on poliisin tiedossa. Ei vaikuta siltä, että tilanne puistossa olisi akuutin vaarallinen. Tekijä on ilmeisesti poistunut paikalta.
Paikalla olleiden kertoman mukaan tapahtumapaikalla on ollut näkyvästi myös ensihoitohenkilökuntaa.
Poliisi ei toistaiseksi kommentoi puukottajan tai teon taustaa sen enempää, koska tilanne on kesken ja tutkinta alussa.
Otsikkoa muokattu kello 22.02.
SOLMU SALMINEN
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018043 ... 3_u0.shtml
Ansaitseeko tämä omaa ketjua? On kyllä siinä ja siinä, mutta on tänne paskempaakin puskettu.
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ma Huhti 30, 2018 11:35 pm
Kirjoittaja Talikkomies
Kuka lähtee keklu mukana juhlimaan? Miksi?
Mieleen tulee kaksi vaihtoehtoa:
1) Lähdetään matkaan sillä mielellä että riitaa kumminkin tulee ja kättä pidempää tarvitaan. Eli täysin väärällä asenteella riitaa haastamaan.
2) Pelottaa niin pahasti että ei tahdo uskaltaa lähteä kekkereihin, mutta mora povessa antaa vähän lisärohkeutta. Eli joko ollaan menossa paikkaan mihin ei kannattaisi mennä tai sitten pelko on luuloteltu ja sen voittamiseen kannattaisi hakea terapiaa teräaseen sijasta.
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ma Huhti 30, 2018 11:48 pm
Kirjoittaja poikani
Toisessa vappulehdessä oli mukana lukijan ottama kuva. Artikkelissa ei oikein ollut lisätietoja.
IS kirjoitti:Järvenpään Rantapuistossa tapahtui vakava väkivallanteko vappuaattona noin kello 20 aikoihin.
Paikalla oli runsaasti nuorisoa, satoja ihmisiä.
– Nuorta miestä lyötiin teräaseella. Meillä on epäilty tiedossa, mutta häntä ei ole vielä tavoitettu, kertoo komisario Jarmo Ojala Itä-Uudenmaan poliisin tilannekeskuksesta.
Uhri toimitettiin hoitoon Meilahden sairaalaan Helsinkiin. Vammojen vakavuudesta Ojala ei osaa vielä sanoa, mutta korostaa, että teräaseesta syntyvät vammat ovat aina potentiaalisesti vaarallisia.
Ojalan mukaan tunnelma Rantapuistossa on ollut koko illan levoton.
– Siellä on parhaillaan 200-400 juhlijaa. Se tuntuu olevan nykyisin paikka, jonne nuoriso kerääntyy tällaisina päivinä.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005663005.html
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ti Touko 01, 2018 9:13 am
Kirjoittaja Pirhonen
"Tunnelma ollut koko illan levoton" Ja juuri eilen oli hesarissa iso juttu miten nykynuoret eivät enää ryyppää ja tappele.
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ti Touko 01, 2018 9:58 am
Kirjoittaja damfin
Pirhonen kirjoitti:"Tunnelma ollut koko illan levoton" Ja juuri eilen oli hesarissa iso juttu miten nykynuoret eivät enää ryyppää ja tappele.
Nykynuoret ei ryyppää ja tappele, nykyään on paljon trendikkäämpää poltella kannabista, vetää jotain muitakin mömmöjä, ja heilua piripäissään puukkojen kanssa, viinan ryyppääminen ja tappelu on epäterveellistä ja vanhanaikaista.
sellaista vielä pohdiskelin, jospa poliisille ei ole tullut mieleen, niin pienenä vinkkinä... jos puukon kanssa heilunutta tekijää ei ole tavoitettu, mutta henkilöllisyys eli myös tuntomerkit tiedetään, niin tuntomerkkien kertominen saattaisi auttaa henkilön tavoittamisessa, toki puukottajallehan siitä saattaisi tulla paha mieli kun tuntomerkkejään julkisuuteen kerrottaisiin.
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ti Touko 01, 2018 10:09 am
Kirjoittaja loikkari
Pirhonen kirjoitti:"Tunnelma ollut koko illan levoton" Ja juuri eilen oli hesarissa iso juttu miten nykynuoret eivät enää ryyppää ja tappele.
Ei se koko Suomen nuoriso ollut tuolla paikalla. Useimmiten se yksi riittää leimaamaan kaikki muutkin.
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ti Touko 01, 2018 10:48 am
Kirjoittaja poikani
Iltalehti kirjoitti:Järvenpään puukottaja edelleen karkuteillä - Nuorten miesten välikohtauksella useita silminnäkijöitä: ”Hengenlähtö oli lähellä”
Tiistai 1.5.2018 klo 09.22
Poliisi pääsee tänään kuulustelemaan silminnäkijöitä.
Poliisi tutkii tapon yrityksenä Järvenpäässä vappuaattona alkuillasta sattunutta puukotusta. Epäilty tekijä on poliisin tiedossa, mutta edelleen karkuteillä.
- Etsinnät jatkuvat vielä tänään. Katsotaan tavoitetaanko, sanoo rikoskomisario Mikko Minkkinen Itä-Uudenmaan poliisista.
Vatsaan puukosta saanut uhri oli nuori mies, mutta kuitenkin täysi-ikäinen.
- Nuoria ovat kuitenkin sekä uhri ja tämä, ketä me epäilemme tästä. Uhrin pitäisi jäädä henkiin, mutta hengenvaarallinen tilanne on ollut ja alustavien tietojen mukaan tilanteessa oli hengenlähtö lähellä, ellei hän olisi saanut kiireellistä apua.
Tapauksella oli useita silminnäkijöitä. Poliisi ei ota vielä kantaa puukotusta edeltäneeseen tilanteeseen, kuten oliko osapuolten välillä mahdollisesti jotain riitaa.
- Tänään jatkuvat nuo todistajien puhutukset tai tutkinta pystyy isommin tätä selvittämään ja tekemään johtopäätöksiä. Kyllä siellä on ollut silminnäkijöitä ja ilmoittautunut aika paljonkin.
Järvenpään Rantapuistosta tuli hätäkeskukseen kahdeksan aikaan maanantaina illalla ilmoitus, jonka mukaan nuorta miestä oli puukotettu. Uhri vietiin hoidettavaksi helsinkiläiseen sairaalaan. Epäilty tekijä on etsintäkuulutettu.
ALEKSANTERI PIKKARAINEN
http://www.iltalehti.fi/kotimaa/2018050 ... 0_u0.shtml
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ti Touko 01, 2018 11:12 am
Kirjoittaja tj_eme
Yllättävän monilla niitä teräaseita on mukana yleisillä paikoilla ja kai ne kantajat ovat ainakin periaatteessa valmiita niitä myös käyttämään. Rantapuisto taitaa tällä hetkellä olla Jäken levottomin kulma, kun Janne on käytännössä rakennustyömaana.
Ilmeisesti tässä on kyse jostain ns. henkilökohtaisista asioista ja poliisi ei pelkää tekojen jatkumista välittömästi. Toki tällä linjalla jatkaessaan tekijä puukottanee vielä monta kertaa.
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ti Touko 01, 2018 11:14 am
Kirjoittaja Pirhonen
Onkohan tuossa iltasanomien valokuvassa raudoitettu kaveri tekijän kaveriporukkaa? Vai onko tuo edes raudoissa, hieman näyttäisi mutta kuva on huono.
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Pe Touko 04, 2018 8:49 pm
Kirjoittaja poikani
Poliisi kirjoitti:Järvenpään Rantapuiston puukotus vappuna
04.05.2018
Itä-Uusimaa
Itä-Uudenmaan poliisilaitos on edistynyt vappuaattona Järvenpään Rantapuistossa tapahtuneen puukotuksen esitutkinnassa.
Tapahtumien johdosta poliisi otti 1.5.2018 kiinni paikkakuntalaisen nuoren miehen. Miestä epäillään tapon yrityksestä. Mies on myöntänyt aiheuttaneensa uhrin vammat.
Tänään Tuusulan käräjäoikeus vangitsi miehen todennäköisin syin epäiltynä tapon yrityksestä.
http://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista ... puna_70102
Re: Järvenpään vappupuukotus 30.4.2018
Lähetetty: Ti Loka 02, 2018 7:30 pm
Kirjoittaja Doctor Lecter
16-vuotias puukotti toisen nuoren vatsalaukkuun ison reiän – Sai lähes kolmen vuoden rangaistuksen
Nuori sai pitkän tuomion.
Tuusulan käräjäoikeus antoi torstaina tuomion vapunaattona Järvenpään Rantapuistossa tehdystä puukotuksesta.
Tuomittu järvenpääläinen nuorukainen oli teon tapahtuma-aikaan 16-vuotias. Hän sai yhteisrangaistuksen kaksi vuotta ja 10 kuukautta vankeutta.
Teko täyttää tapon yrityksen tunnusmerkistön ja teko on oikeuden mukaan ollut tahallinen.
Puukotettu sai kylkiluiden tasolle pitkän viiltohaavan, josta oli suora yhteys vatsaonteloon. Myös maksassa oli kaksi senttimetriä pitkä viiltohaava ja mahalaukussa reikä, joka ulottui koko mahalaukun ympärysmitan läpi. Pohjukaissuolessa oli kaksi reikää. Ilman välitöntä hoitoa vammat olisivat johtaneet kuolemaan.
Syyttäjä vaati kesäkuisessa käsittelyssä syytetylle tuomiota ensisijaisesti tapon yrityksestä ja toissijaisesti törkeästä pahoinpitelystä. Molemmissa syytekohdissa syytteet esitettiin nuorena henkilönä tehtynä.
Syyttäjä katsoi, että pahoinpitelyä on kokonaisuudessaan pidettävä törkeänä, koska epäilty oli julkisella paikalla puukottanut täysin yllättäen itselleen entuudestaan tuntematonta, hänestä poispäin kääntyneenä ollutta alaikäistä henkilöä.
Tapahtumaketju lähti liikkeelle, kun puukotuksesta nyt tuomitun kaveri töni ja löi puukotetun kaveria.
Puukotetun ollessa kääntyneenä pahoinpidellyn puoleen nuori mies löi uhria kerran puukolla vatsan seudulle.
Iskun seurauksena uhri menetti lähes kaiken verensä.
Syyttäjä katsoi, että ilman nopeaa ensihoitoa ja päivystysleikkausta uhri olisi menehtynyt vammoihinsa. Lisäksi oli merkittävä riski, että uhri olisi kuollut vammoihin hoidosta huolimatta.
Puukotuksen jälkeen tekijä oli juossut pois paikalta jättäen puukon läheiseen roska-astiaan, josta poliisi sen löysi.
Puukotettu oli autettu makaamaan hiekkatielle ja nuorisotyöntekijä oli tullut paikalle pitelemään haavaa. Heti sen jälkeen paikalle saapuivat poliisipartio, ambulanssi ja Mediheli.
Puukottaja saatiin kiinni vasta seuraavana päivänä.
Hänellä oli puukko mukana, koska häntä oli uhkailtu sosiaalisessa mediassa.
Nyt tuomion saanut järvenpääläinen tunnusti esitutkinnassa aiheuttaneensa uhrin vammat kädessään olleella puukolla. Hän kuitenkin kiisti syyllistyneensä rikokseen vedoten siihen, että puukko oli osunut uhriin vahingossa.
– Päämies ei ole ylipäätään tarkoittanut osua veitsellä kehenkään, tai ainakaan ei ole tarkoittanut osua hengenvaarallisesti mihinkään kehon osaan, puolustuksen asianajajana oikeudenkäynnissä toiminut Jyrki Nurmi totesi.
Asia käsiteltiin kiireellisenä, koska rikoksesta epäilty on alle 18-vuotias ja hän on ollut vangittuna toukokuun alusta lähtien.
Päätös ei ole vielä lainvoimainen.
Tuomioita aiemmista rikoksista
Puukotuksesta epäillylle 16-vuotiaalle järvenpääläiselle vaadittiin rangaistusta myös samana iltana tapahtuneesta toisesta pahoinpitelystä. Lisäksi häntä vaadittiin tilille aiemmin maaliskuussa tapahtuneesta ryöstön yrityksestä, pahoinpitelyistä sekä laittomasta uhkauksesta.
Myös puukotetun ystävän pahoinpitelystä epäiltyä 16-vuotiasta miestä syytettiin maaliskuun tapahtumien yhteydessä laittomasta uhkauksesta. Laiton uhkaus nuorena henkilönä tuli hylätyksi syytteeksi.
Puukotettu sai sairauslomaa kaksi kuukautta eikä voinut ottaa vastaan saamaansa kesätyötä.
Vantaan Sanomat
22.7.2018 21.00
"Sai lähes kolmen vuoden rangaistuksen", "Nuori sai pitkän tuomion".
Otsikko ja teksti valehtelevat. Missään kohdassa ei mainita, että se "melkein 3 vuotta" on ihan jotain muuta. Mikä toimittajia ahdistaa totuudessa?
2v 10 kk = 34 kk = 11 kk 10 pv. Sen pituinen se. Ehtii taas seuraavaksi vapuksi puukottelemaan...
"Hänellä oli puukko mukana, koska häntä oli uhkailtu sosiaalisessa mediassa".
Ettäs tiedätte. Vitun uhkailijat.