Puukotus Pieksämäellä 4.6.2018
Lähetetty: Ti Kesä 05, 2018 10:23 pm
"Puukotus Pieksämäellä: Poliisi löysi omakotitalosta miehen hengenvaarallinen haava kyljessään - epäilty on asunnon haltija
Eilen klo 15:51
Uhrilla ei ole enää välitöntä hengenvaaraa, tiedottaa poliisi.
Poliisi sai ilmoituksen tapauksesta kello 5.20 maanantaiaamuna.
Varhain maanantaiaamuna poliisille tuli ilmoitus, että miestä on puukotettu omakotitalossa Pieksämäen keskustassa.
Poliisi löysi 29-vuotiaan uhrin talon keittiön lattialta makaamassa puukotushaava kyljessään. Mies vietiin Kuopion yliopistolliseen sairaalan. Poliisin saaman tiedon mukaan vammat ovat olleet hengenvaarallisia. Uhri on leikattu sairaalassa, eikä hänellä ole enää välitöntä hengenvaaraa.
Tapahtumahetkellä asunnossa oli paikalla lisäksi kolme muuta henkilöä, poliisi kertoo tiedotteessaan.
Tekijäksi poliisi epäilee paikkakuntalaista 36-vuotiasta miestä, joka on asunnon haltija.
Poliisi on ottanut epäillyn tekijän kiinni, ja tämä on pidätettynä Varkauden poliisivankilassa. Tutkinta jatkuu teknisillä tutkimuksilla ja kuulusteluilla.
Epäilty on alustavasti myöntänyt teon, mutta teon motiivi on poliisilla vielä selvityksen alla. Poliisi epäilee alkoholilla olleen osuutta asiaan.
Poliisi päättää torstaihin puoleen päivään mennessä, esitetäänkö epäiltyä vangittavaksi.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/201806 ... 0_u0.shtml
Lisätty linkki
-NILS-