Sivu 1/1
Australian "nuppineuloja mansikoissa" jupakka
Lähetetty: Su Syys 16, 2018 7:21 am
Kirjoittaja Valoviikate
Mansikoista löytynyt neuloja Australiassa – tekijän pidätykseen johtavista tiedoista luvattu yli 60000 euron palkkio
Viranomaiset varoittivat mansikoista sen jälkeen, kun sosiaalisessa mediassa kerrottiin mansikoita syöneen nuoren miehen joutuneen sairaalaan vakavien vatsakipujen vuoksi.
Australiassa Queenslandin osavaltion viranomaiset ovat luvanneet 100 000 Australian dollarin (noin 62 000 euron) palkkion tiedoista, jotka johtavat mansikoita neuloilla sabotoivan henkilön pidätykseen.
Asiasta kertovan Reutersin mukaan poliisi on kertonut, että kaikkiaan kuuden queenslandilaisen tuottajan mansikoiden joukossa epäillään olevan neuloilla saastutettuja yksilöitä. Kuluttajia on kehotettu viipaloimaan ostamansa mansikat ennen niiden syömistä.
Poliisi on myös pyytänyt ihmisiä toimittamaan saastuneiksi epäilemänsä mansikat poliisilaitokselle.
– Joku yrittää sabotoida teollisuutta, mutta samalla he vaarantavat vauvojen, lasten ja perheiden henget, Queenslandin osavaltion pääministeri Annastacia Palaszczuk kertoi lehdistötilaisuudessa, jossa palkkiosta kerrottiin.
Mansikoista varoitettiin Independentin mukaan sen jälkeen, kun Joshua Gane -niminen mies oli kertonut viime lauantaina Facebookissa 21-vuotiaan ystävänsä päätyneen sairaalaan vakavien vatsakipujen vuoksi. Ganen mukaan ystävä oli oli puraissut mansikkaa ja nielaissut sen sisällä olleen ompeluneulan puolikkaan.
Tämän jälkeen kaksikko löysi vielä toisen neulan tarkastaessaan muita pakkauksessa olleita mansikoita.
Mansikat oli ostettu Woolworths-ketjuun kuuluvasta myymälästä, ja kauppaketju on Reutersin mukaan sittemmin vetänyt mansikat pois myynnistä kaikista liikkeistään tapahtuneen jälkeen.
Queensland on Australian suurin mansikankasvatusalue, ja koko maan mansikkatuotannon arvo on noin 80 miljoonaa euroa vuodessa.
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005829763.html
Oikein suututtaa... Linkistä löytyvä kuva havainnollistaa, että neulat ovat todellakin miltei huomaamattomia, vaikka edes sattuisi katsomaan mansikan sisään!
Jotain vastaavaa koskaan sattunut - mikähän silloin on ollut motiivina?
Otsikko nimikoitu uusiksi
-NILS-
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Su Syys 16, 2018 12:56 pm
Kirjoittaja poikani
Valoviikate kirjoitti:Jotain vastaavaa koskaan sattunut - mikähän silloin on ollut motiivina?
1980-luvulla joku sormeili Chicagon tienoilla särkylääkepurkkeja ja seitsemän ihmistä kuoli myrkkyyn. Ketään ei saatu jutusta tuomittua tai edes syytettyä, mutta ainakin yksi henkilö käytti tapausta hyväkseen kiristämistarkoituksessa.
https://en.wikipedia.org/wiki/Chicago_Tylenol_murders
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Su Syys 16, 2018 5:37 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
Yhdysvalloissa joku lisäsi Coca-Cola-pulloihin nestemäistä myrkyllistä alkuainetta, sulki korkit huolellisesti ja jätti näitä juomia six-packeinä ihmisten talojen portaille. Jotkut joivat löytämiään juomia ja kuolivat hitaasti ja tuskallisesti. Tapahtui 90-luvun alussa muistaakseni ja tekijä jäi kiinni.
Suomessa joku otti viranomaisiin yhteyttä ja ilmoitti myrkyttäneensä Alkossa myytäviä punaviinejä. Ei kertonut missä Alkossa ja miten montaa pulloa oli sormeillut. Tehtiin mittavia viinien poisvetoja myynnistä. Tekijä jäi selvittämättä.
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Su Syys 16, 2018 9:15 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Jack the Ripper kirjoitti:Yhdysvalloissa joku lisäsi Coca-Cola-pulloihin nestemäistä myrkyllistä alkuainetta
Jaaha.
Mikähän tämä "alkuaine" on mahtanut olla?
Elohopea vai Bromi?
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Su Syys 16, 2018 11:19 pm
Kirjoittaja Jack the Ripper
CharlesBronson kirjoitti:
Mikähän tämä "alkuaine" on mahtanut olla?
Elohopea vai Bromi?
Tallium. Seonnut kemisti myrkytti naapurin perheen Floridassa 1988. Vain perheen äiti lopulta kuoli. Tekijä sai kuolemantuomion ja odottaa tuomion täytäntöönpanoa edelleen.
http://murderpedia.org/male.T/t/trepal-george.htm
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Ma Syys 17, 2018 4:26 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Valoviikate kirjoitti:Linkistä löytyvä kuva havainnollistaa, että neulat ovat todellakin miltei huomaamattomia, vaikka edes sattuisi katsomaan mansikan sisään!
Jotain vastaavaa koskaan sattunut - mikähän silloin on ollut motiivina?
Ei löydy havaintokuvaa, on vain kuva suomalaisista mansikoista (joissa ei ole esitelty edes mädänneitä yksilöitä, vaan parasta laatua). Tuolta sen sijaan löytyy, vaikka tuo ei mikään havaintokuva olekaan:
abc.net.au

- Piikkkimansikka.jpg (30.24 KiB) Katsottu 4315 kertaa
Motiivina voi olla vaikkapa viha kyseistä nuorta miestä kohtaan, mikä laukaisi copycat -ilmiön rahanahneila kieroilla ausseilla - sama nähtiin Pepsin neulakauhussa 1993, vuonna 1990 neula löytyi tölkistä ja löytäneet kanukki-diabetesvanhukset saivat korvauksia. Syyllinenkin löytyi, katkeroitunut tölkittäjä (Kanadassa).
Mansikkahommelista vielä sellainen huomio, että myyty rasioissa, ei irtona. Mansikkarasiat tulisi rakentaa niin, että näkee, kun räpelöity.
Motiiviva voi toki olla myös aussipoimijoita käyttäneeen epäonnistuneen pientilallisen katkeruus mansikkajättejä kohtaan. Tai sitten palkkaansa näreissään ollut työntekijä jossain vaiheessa ketjua, vaikka siellä kaupassa.
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Pe Syys 21, 2018 2:17 am
Kirjoittaja khl
Nyt löydetty mangosta,tässähän voi muutkin alkaa matkia ja syyllisiä kohta siellä sun täällä,kohta löytyy ehkä myös meiltä
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005835527.html
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Pe Syys 21, 2018 2:19 am
Kirjoittaja Valoviikate
Lisätään uutinenkin tähän siltä varalta, ettei kaikki jaksa avata sitä tai jos häviää bittiavaruuteen... Ei ainoastaan mangosta, vaan myös banaanista ja omenasta! Kauaskantoisat seuraukset lienee Australian hedelmäpuolelle.
Australian mansikkakriisi laajeni: myös mangosta löytyi neula
Pääministeri on jo verrannut mansikkasabotaasia terrorismiin.
Australiaa ravisuttava mansikkakriisi on laajentunut, kertoo uutiskanava CNN. Poliisin mukaan myös kaupasta ostetusta mangosta on löytynyt neula.
Vähittäiskauppaketju Woolworths on vetänyt väliaikaisesti ompeluneulat pois myynnistä sen jälkeen kun neuloja on löytynyt kaupoissa myytävistä mansikoista. Toistaiseksi ainakin sata tapausta on tullut ilmi.
Neuloja löytyi mansikoista ensin Queenslandissa, mutta sen jälkeen tapauksia on ilmennyt maan kaikissa osavaltioissa. CNN:n mukaan neuloja on löytynyt myös yhdestä banaanista ja yhdestä omenasta.
Australian pääministeri Scott Morrison on verrannut mansikkasabotaasia terrorismiin. Maan hallitus on ilmoittanut, että enimmäisrangaistus tällaisesta teosta korotetaan 15 vuodeksi vankeutta.
Poliisi on kehottanut ihmisiä poistamaan sosiaalisessa mediassa julkaistuja kuvia mansikoista, joiden sisältä on löytynyt neuloja.
– Tämä ei ole millään tavalla huvittavaa, sanoi poliisikomissaari Andrew Colvin australialaisen 9 News-kanavan mukaan.
Yhdessä tapauksessa lapsi on ilmoittautunut poliisille ja myöntänyt tehneensä "kepposen".
https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000005835527.html
Näin laajasta ongelmasta en osannutkaan arvata olevan kyse... oletettavasti australialaiset ovat kuitenkin aika hyvin perillä asiasta, kun mitään ihan kamalaa ei näemmä kuulu kellekään tapahtuneen sen koommin kun edellisessä artikkelissa mainittiin yhden miehen joutuneen sairaalaan. Edelleen voin vain ihmetellä, kuka tämän takana on, kun vielä tällä aktiivisuudella - tai ketkä?
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Pe Syys 21, 2018 3:14 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Australian pääministeri Scott Morrison on verrannut mansikkasabotaasia terrorismiin. Maan hallitus on ilmoittanut, että enimmäisrangaistus tällaisesta teosta korotetaan 15 vuodeksi vankeutta.
Heh, ja täällä istutaan sama raa'asta murhasta, eli elinkautinen on keskimäärin juuri tuo noin 15 vuotta. Australiassa pystytään näköjään yhä reagoimaan nopeasti ja radikaalistikin asioihin ja täällä meillä lakimuutoksia lähinnä lupaillaan ja muutokset ovat syntyessään melkoisen neutraalia kamaa ainakin rikoslaissa.
Samalla tavallahan Aussit käytännössä poistivat joukkoammuskelut ja tiputtivat ampuma-aseella tehtyjä murhia 59% tiukentamalla aselakeja nopeasti 1996 tapahtuneen kymmeniä ihmisiä tappaneen ammuskelun takia, saa nähdä miten nyt käy. Neulasta on varmasti mahdotonta saada mitään sormenjälkeä pinta-alan takia tai dna-näytettä, kun siellä nesteessä lilluu. Lisää aselakimuutoksesta:
. https://yle.fi/uutiset/3-5784161
- http://www.slate.com/blogs/crime/2012/1 ... pr-consent
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Pe Syys 21, 2018 6:59 am
Kirjoittaja rumilus
Jack the Ripper kirjoitti:CharlesBronson kirjoitti:
Mikähän tämä "alkuaine" on mahtanut olla?
Elohopea vai Bromi?
Tallium. Seonnut kemisti myrkytti naapurin perheen Floridassa 1988. Vain perheen äiti lopulta kuoli. Tekijä sai kuolemantuomion ja odottaa tuomion täytäntöönpanoa edelleen.
http://murderpedia.org/male.T/t/trepal-george.htm
Kiitos täsmennyksestä, mutta tuossa myrkytyksellä oli siis selkeä kohde (yksi perhe, mikä sitten lienikään motiivi), eikä tapahtunut satunnaisesti. Eikä tallium siis ole neste.
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Pe Syys 21, 2018 11:20 am
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
On Anoi Kaa kirjoitti:Australian pääministeri Scott Morrison on verrannut mansikkasabotaasia terrorismiin. Maan hallitus on ilmoittanut, että enimmäisrangaistus tällaisesta teosta korotetaan 15 vuodeksi vankeutta.
Heh, ja täällä istutaan sama raa'asta murhasta, eli elinkautinen on keskimäärin juuri tuo noin 15 vuotta.
Ei ole oikein järkevää verrata enimmäisrangaistusta ja keskimääräistä rangaistusta. Elinkautisen enimmäisrangaistus Suomessa on noin 90-vuotta, jos tekee rikoksen reilu parikymppisenä ja elää yli 110-vuotiaaksi.
Australiassakin lienee ehdonalaisjärjestelmä ja muutenkaan tuosta tuskin tuomitaan maksimeita jokaiselle. Törkeästä pahoinpitelystä on Suomessa enimmäisrangaistus 10 vuotta ja se olisi parempi verrokki tuohon Australian 15v tuomioon.
Re: Kuka piilottaa nuppineuloja mansikoihin Australiassa?
Lähetetty: Su Marras 11, 2018 8:48 pm
Kirjoittaja ktaina
YLE txtv (s.133)kertoo että 50v.nainen on pidätetty sabotaasista.