Sivu 1/1

Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvulla

Lähetetty: Pe Loka 19, 2018 7:57 am
Kirjoittaja Pizzaman
Liisa Jaakonsaaren mielestä hänen veljensä traagista hukkumista ei koskaan tutkittu kunnolla – "Poliisit pieksivät isäni henkihieveriin"

Iltalehti tänään

"Liisa Jaakonsaari oli 4-vuotias, kun hänen 8-vuotias Pentti-veljensä hukkui epäselviksi jääneissä olosuhteissa.
Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd) on aiemmin julkisuudessa kertonut veljensä hukkumisesta, (IL 29.9.2008) mutta syytä siihen, miksi tapausta ei hänen mukaansa kunnolla tutkittu, ja miten tilanne lopulta eskaloitui poliisien suorittamaan isän pahoinpitelyyn, ei Jaakonsaari ole aiemmin kertonut.

Pentti-veljen traaginen kuolema tapahtui keväällä 1950.

Jaakonsaaren isoveli, Pentti, oli mennyt kavereidensa kanssa retkelle Oulun lähelle sijaitsevaan Hietasaareen.

Pojille oli kuitenkin syntynyt tappelu eväistä, ja joku heistä oli lyönyt Penttiä nyrkillä kasvoihin, jonka seurauksena tämä menetti tajuntansa ja kaatui rantaveteen. Paikalla olleet pojat säikähtivät ja lähtivät karkuun.

Myöhemmin samana päivänä vanhemmat löysivät poikansa Hietasaaren rantaveteen hukkuneena.

Isä katkeroitui
Epämääräisissä olosuhteissa tapahtuneella pojan kuolemalla oli traagiset seuraukset koko perheeseen.

– Äiti sairastui pahasti, ja koska kriisiapua ei ollut, tilanne ratkaistiin sillä, ettei koko asiasta puhuttu mitään.

Jaakonsaaren isä puolestaan katkeroitui poikansa kuolemasta, koska hänen mielestään tapausta ei tutkittu kunnolla.

– Sitä, kuka Penttiä löi, ei oikein koskaan tarkkaan tutkittu.

Jaakonsaari kertoo, että hänen isänsä alkoi syyttää tilanteesta poliiseja.

– Isäni oli sitä mieltä, että syynä tapauksen tutkimatta jättämiseen oli se, että yhden tapahtumapaikalla olleen pojan isä oli poliisi.

Jaakonsaaren mukaan hänen isänsä lähti poliisilaitokselle vihaisena selvittämään tapausta kohtalokkain seurauksin.

– Poliisit pieksivät isäni henkihieveriin, Jaakonsaari sanoo."

https://www.iltalehti.fi/politiikka/a00 ... 2_pi.shtml

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: La Marras 10, 2018 2:00 pm
Kirjoittaja Calamity Jane
Outoa on ettei tutkittu ole asiaa. Etenkin jos Jaakonsaaren sanomiset pitää paikkansa(huom. poliitikko)
Kyllä tuolloinkin asiat tutkittiin joten pieni epäilys jää.
Miten on mahdollista että 8v menettää tajuntansa toisen lapsen nyrkistä? En tuohon usko joko on käytetty kättä pitempää tai porukan voimaa. Onko näistä kukaan elossa? Voisi tulla esille ja valaista asiaa.

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: Su Joulu 16, 2018 4:42 pm
Kirjoittaja oolu
Onkohan kummastakaan tapauksessa ollut edes paikallislehdessä aikoinaan? Onko jollain pääsy arkistoihin?

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: Su Joulu 16, 2018 10:03 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Isähän voi olla hyvin sitä mieltä, että asiaa "ei ole tutkittu" vaikka olisi tehty kaikki mahdollinen mitä tehtävissä oli. Ei se hänen mielipiteensä ole mikään todiste laiminlyönneistä.

Tajuhan voi lähteä lasten keskinäisessä tappelussa esimerkiksi siksi että kaatuessa lyö päänsä rantakiviin.

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: Ma Joulu 17, 2018 10:38 pm
Kirjoittaja L'amourha
Tuommoinen on aikoinaan julkaistu Jaakonsaaren veljestä:
10.06.1950 Pentti Ollakka Oulu.jpg
10.06.1950 Pentti Ollakka Oulu.jpg (33.21 KiB) Katsottu 8758 kertaa

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: Ti Joulu 18, 2018 10:16 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Tapauksesta ei luultavasti tulla koskaan saamaan varmuutta, mitä siellä on tapahtunut. Tuon ikäiset varsinkaan eivät välttämättä muista kovin täsmällisesti niitä tapahtumia, mitkä on johtaneet pojan loukkaantumiseen, jos ovat tavalla tai toisella olleet siinä mukana ja pelästyneet tilannetta.

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: To Joulu 20, 2018 5:01 pm
Kirjoittaja dazu
^Kyllä mä luulen, että se oli pojilla ihan tasan tarkkaan tiedossa, mitä siellä oli tapahtunut. Veikkaan, että tosiaan tappelu oli ollut ja tätä Penttiä oltiin telottu sen verran lujaa, että oli sitten joko kuollut suoraan väkivaltaan, tai sitten tajuttomana hukkunut rantaveteen. Muut pojat ovat sitten valehdelleet vanhemmille, että "Pentti vain eksyi ja katosi" ja, kun tuo vale ei ole enää mennyt läpi, niin ollaan siirrytty kertomaan "lyömisestä" sillain tätä väkivaltaa kaunistellen ja vähätellen.
Pidän mahdollisena jopa sellaista, että Pentti oli tarkoituksella jätetty tajuttomana hukkumaan veteen.
Varsinainen väkivallankäyttäjä on voinut olla psykopaatti, joka on saanut muut paikalla olleet pojat taivuteltua ja manipuloitua tahtoonsa.
Veikkaan, että päätekijä saattaisi olla se, joka on häikäilemättömästi valehdellut vanhemmille, että Pentti eksyi.
Motiivi tekoon voisi olla vaikkapa tekijän kotona olleen perheväkivallan heijastaminen sopivaan uhriin.

Aikuiset ovat sitten päättäneet painaa koko jutun villaisella, koska ei halunneet noin nuorille pojille ongelmia ja lastenkotiputkea ja varmaan siinä on ollut vaikuttamassa se, että jonkun pojan isä oli poliisi.

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: Pe Joulu 21, 2018 9:17 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Voi olla noin tai voi olla olematta. Sitä ei vain saada enää koskaan selville.

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: Su Joulu 30, 2018 2:24 pm
Kirjoittaja napalanko
Poliisi on aina ollut oikeistolainen, ja jos tämä perhe vasemmistolainen,niin kyllähän sen tietää.

Re: Liisa Jaakonsaaren veljen väkivaltainen kuolema 50-luvul

Lähetetty: Ti Tammi 01, 2019 7:52 pm
Kirjoittaja Tuomion Pasuuna
Minkä tietää ja millä perusteella?