Sivu 1/1

Italia: Törkeä somali raiskasi 68-vuotiaan naisen rannalla

Lähetetty: Ti Marras 20, 2018 8:06 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Tästäkään et tule lukemaan faktavalamediasta, vaikka esimerkiksi Briteissä näistä yleensä kerrotaan (vaikka raiskaavat ne engelsmannitkin), meillä jopa keltainen lehdistö on kuollut suvakkiaatteensa takia. Tämän takia on erittäin hienoa, että MV-lehti elää ja valistaa kansaamme omalla panoksellaan! Hyvä Korhonen! Ei mies näytä lannistuvan, vaikka kuinka uhataan ja häiriköidään silleen paremmalla tavalla, tiätsä!?

Mutta sitten tämänkertainen oppitunti muslimimiehen tapakulttuuriin tulee siis Italian Abruzzosta. 20-vuotias somali oli kellutettu yli Välimeren Sisiliaan vuosi sitten ja hän oli saanut oleskeluluvan pakolaisstatuksella viime kuussa. Hän oli käveleskellyt kylillä, riisuutunut ja runkkaillut muina miehinä ennen hyökkäystään 68-vuotiaan aurinkoa ottaneen eläkeläisrouvan kimppuun. Metoo, sanoi mummo, kun pääsi pakolaisten raiskaamien kasvavaan joukkoon...

Tapauksesta on kirjoittanut Italiassa esimerkiksi Repubblica 15.11.2018. Suomessa vastuu tämäntapaisista näyttää jäävän uudemmille medioille, joilla ei ole suvakkikoulun käynyttä henkilökuntaa suodattelemassa, sensuroimassa ja pimittämässä uutisia. MV-lehden yhteenveto asiasta:

"Luulin että hän tappaa minut” – somaliturvapaikanhakija raiskasi 68-vuotiaan naisen uimarannalla

Nainen oli kaikessa rauhassa ottamassa aurinkoa uimarannalla Italian Abruzzossa, kun somalipakolainen raiskasi hänet käveltyään sitä ennen alasti pitkin katuja.
17.11.2018 18:39

Eläkeläisnainen otti kaikessa rauhassa aurinkoa Italian Abruzzossa, kun vuotta aikaisemmin Italiaan Välimeren kautta tullut somali kävi hänen kimppuunsa.

Saleban Nuur Shaieb, 20, somalipakolainen ilman vakituista osoitetta, oli äskettäin saanut oleskeluluvan turvapaikanhakijana Italiassa, kun hän näki vanhemman naisen ottavan aurinkoa abruzzolaisella rannalla itäisessä Italiassa.

Nainen yritti puolustautua, mutta mies iski hänen päänsä voimalla rannan kivikkoon ja raiskasi hänet.

Ennen raiskausta 20-vuotias Shaieb oli riisuuntunut läheisellä kadulla ja alkanut masturboida ihmisten nähden. Paikalliset yrittäjät soittivat poliisille.

Uhri pääsi lopulta irti Shaiebista ja juoksi mereen samalla hetkellä, kun poliisi saapui paikalle. Nainen vietiin sairaalaan saamaan hoitoa päävammaansa ja ihon hiertymiin. Shaieb pidätettiin.

”Luulin, että hän halusi tappaa minut”, kertoi nainen häntä hoitaneelle lääkärille.


Italian pääministerin tointa hoitava Lega-puolueen puheenjohtaja Matteo Salvini tuohtui tapauksesta.

”20-vuotias somali, joka saapui aluksella Italiaan, riisuutuu alastomaksi ja sitten käy 68-vuotiaan naisen kimppuun vahingoittaen häntä ja käyttämällä seksuaalisesti hyväksi. Näin osoitetaan kiitollisuutta Italiaa kohtaan, joka tarjosi hänelle suojan! Toukka!”, kirjoitti Salvini Twitterissä
.

Lähde: Daily Mail

Suomentanut siis MV mihin linkki ylempänä.


Pääministeritkin joutuvat jo reagoimaan raiskauksiin niin tuolla etelässä kuin täälläkin; Sipilähän otti vaan talonsa pois pakolaisbisneksestä, kun turvis raiskasi hänen sukulaistyttönsä Kempeleessä. Julkisuuteen annettiin perusteeksi puuttuvat turvatakuut, turvallisuusvaje tms. Eurooppa kultamunien tykityksessä siis.

Re: Italia: Törkeä somali raiskasi 68-vuotiaan naisen rannal

Lähetetty: Ti Marras 20, 2018 8:25 am
Kirjoittaja PoliisimestariSisu
Eiköhän murhainfon perinteinen muslimifanikerho tämän taas totea yksittäistapaukseksi. Somaliraukka kun on varmasti kokenut sortoa, vainoa ja rasismia kuten kaikki kaltaisensa.

Sitä kyllä jokaisen tällaisen tapauksen osalta miettii, että eikö nämä elukat tunne pienintäkään inhimillisyyden tunnetta, vai onko islam-aivopesu karistanut ne vähätkin..

Re: Italia: Törkeä somali raiskasi 68-vuotiaan naisen rannal

Lähetetty: Ti Marras 20, 2018 9:32 am
Kirjoittaja On Anoi Kaa
^Epäilen syyksi nolempia lisättynä alhaisen ÄO:n tuomilla haasteilla...
Hirvittää näet ajatellakin jo sitä kun sanovat, että kyvykkäimmät lähetetään jalansijaksi ja jatkamaan sukua - helvetin huonosti onnistuu mahtigeenien jatkaminen mummeleiden ja poikasten kanssa.

Re: Italia: Törkeä somali raiskasi 68-vuotiaan naisen rannal

Lähetetty: Ti Marras 20, 2018 8:26 pm
Kirjoittaja DemlaMinfo
On Anoi Kaa kirjoitti:^Epäilen syyksi nolempia lisättynä alhaisen ÄO:n tuomilla haasteilla...
Hirvittää näet ajatellakin jo sitä kun sanovat, että kyvykkäimmät lähetetään jalansijaksi ja jatkamaan sukua - helvetin huonosti onnistuu mahtigeenien jatkaminen mummeleiden ja poikasten kanssa.
Ei se ihme, että suuri osa Eurooppalaisia haluaa politiikkojen unelmakuplassa elämisen loppuvan mahdollisimman nopeasti. Jos nämä tosiaan olivat ne kyvykkäimmät ja älykkäimmät tulijat.

Re: Italia: Törkeä somali raiskasi 68-vuotiaan naisen rannal

Lähetetty: Ke Marras 21, 2018 12:57 am
Kirjoittaja sörsse
Sinnekin vain Italian rannoille nuoria vuohia, lampaita ja muuleja käyskentelemään, niin nämä somalit tmv. nussii niitä päivät pääksytysten ja moni eläkeläisrouva jää jo toiseksi ja saa ottaa rauhassa aurinkoa vaikka nakunakin?

Re: Italia: Törkeä somali raiskasi 68-vuotiaan naisen rannal

Lähetetty: Ke Marras 21, 2018 1:03 am
Kirjoittaja Alibion
Eikö se mene että kaikkea mikä liikkuu saa tökkiä...
Ilman rangaistusta tietenkin..

Re: Italia: Törkeä somali raiskasi 68-vuotiaan naisen rannal

Lähetetty: To Marras 22, 2018 1:53 am
Kirjoittaja John Kimble
Marokko on uutisten mukaan Suomea turvallisempi maa matkustaa, Somaliasta puhumattakaan. Silti sieltä otetaan tänne Suomeen ihmisiä "turvapaikanhakijoiksi".

Re: Italia: Törkeä somali raiskasi 68-vuotiaan naisen rannal

Lähetetty: To Marras 22, 2018 4:22 pm
Kirjoittaja Marokonsoturi
John Kimble kirjoitti:Marokko on uutisten mukaan Suomea turvallisempi maa matkustaa, Somaliasta puhumattakaan. Silti sieltä otetaan tänne Suomeen ihmisiä "turvapaikanhakijoiksi".
Ei, kun työvoimapulaa paikkaamaan. Vaikeaa vaan ymmärtää, että mihin tämä työvoima sijoitetaan työskentelemään, kun heihin törmää lähinnä ostoskeskuksissa notkumassa.