Kuolemanrangaistuksesta
Lähetetty: Pe Tammi 18, 2008 4:22 pm
Kuolemantuomiosta voitaneen väitellä ilmeisesti loputtomiin, mutta esitänpä vielä omat argumenttini.
1) Yleisestävyys
Kuolemantuomion pelotevaikutuksen heikkous nostetaan usein pöytään argumenttina sitä vastaan. Harva kuitenkaan osaa siteerata niitä tutkimuksia, joissa tämä on aukottomasti ja useamman kuin yhden yhteiskunnan osalta todettu.
On totta, että raiskaajia ja henkirikosten tekijöitä on väestöstä aina tietty, lähestulkoon kiinteä prosentti ja tähän prosenttiin emme olennaisesti vähentävästi voi edes kuolemantuomion uhalla vaikuttaa. Sen sijaan toiseen prosenttiryhmään: satunnaistekijöihin eli enemmän tai vähemmän olosuhdepohjaisesti henkirikoksiin (tai vastaaviin) syyllistyvien kohdalla voitaneen saavuttaa jo huomattavampia tuloksia.
Käytän esimerkkinä Suomen kohdalla jatkosodan viimeisenä kesänä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua kiirehdittyä lakimuutosta, joka mahdollisti erityistapauksissa kuolemantuomion langettamisen myös ensikertalaisesta karkuruudesta. Pelotevaikutus oli todella dramaattinen, kun kuolemantuomioita ryhdyttiin toimeenpanemaan - ja niiden toimeenpaneminen tapahtui kontrolloidusti, oikein ajoitetusti ja kohtuullisessa määrin. Ei päässyt tapahtumaan Neuvostoliiton ja Saksan esimerkin mukaista rangaistuksen inflaatiota, mutta saatiin myöskin tuntuvaa asennemuutosta aiemman lain aikaiseen tilanteeseen, jossa karkuruus nähtiin rangaistusuhkaan nähden pienemmän yksilöhaitan tieksi (siis niiden kohdalla, jotka tällaisen päätöksen tekivät).
On tietysti helppo tarttua sotavertauksen ontuvuuteen, kun puhutaan 2000-luvusta ja vakaan rauhantilan yhteiskunnasta, mutta halusin hakea nimenomaan suomalaiseen lainkäyttöön pohjautuvaa esimerkkiä ja vuoden 1918 tapahtumien jälkiselvittelyjä lukuunottamatta ei sellaisia yhtä havainnollisina ole saatavilla.
Yleisestävyyden toteutumiseksi tulisi siis kuolemantuomioidenkin toteutua suomalaisen oikeuskäytännön mukaisesti: ankarimpana rangaistuksena sen käytön tulisi olla erittäin säännösteltyä ja harkittua ja tuomiolla tulisi olla kansan henkinen puolto - joskaan se ei luultavimmin koskaan tuottaisi ongelmaa niissä tapauksissa, joiden kohdalla kuolemantuomiovaatimuksia eniten on saanut lukea yleisökeskusteluista.
Esimerkiksi 3-5 kuolemantuomiota vuodessa olisi vielä autoritaarisen demokratian piirissä täysin kestettävissä ja hyväksyttävissä oleva määrä ja tähän haarukkaan mahtuu taatusti vuosittain kansan tuen saavia tapauksia vähintään tuo yllä esitetty määrä.
2) Erityisestävyys
Kuolemantuomio on edelleen ainoa rangaistusmuoto, jonka erityisestävyys on täydellinen. Tätä puolta tulisikin korostaa kuolemantuomion oikeutusta pohdittaessa. Voimme löytää lukuisia esimerkkejä rikoksenuusijoista, joita ei edes pitkillä vankeusrangaistuksilla ole saatu luopumaan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Niinikään on löydettävissä kuvauksia vankilapaoista ja vankilan sisällä aiheutetusta epäjärjestyksestä ja terrorista. Lisäksi on otettava huomioon vuosikausien täyseristyksestä koituvat mittavat kustannukset (mikäli täysihoidon taso halutaan määrittää nykyisen hostellistandardin mukaan).
Vain kuolemantuomiolla yhteiskunta pystyy kaikkein täydellisimmin puolustautumaan sen oikeustajua räikeimmin rikkovia ja sen jäsenten inhimillistä koskemattomuutta satuttavimmin loukanneita vastaan.
Vaikkei retribuution katsotakaan enää kuuluvan oikeudenkäytön sisältöön, on jatkuvasti ilmenevä tuomiokäytäntöön kohdistuva epäluulo omiaan osoittamaan, että nykyinen tuomiolinja ei sisällä sitäkään vähää ojennuksen elementtiä, jota kansa tahtoisi rangaistuksissa nähdä. Törkeimmissä tapauksissa ainoastaan kuolemantuomiolla on moraalisesti sovitettavissa se kansanruumiiseen leikattu haava, joka ei muutoin umpeudu ja jättää varjon sekä oikeuslaitoksen uskottavuuden että oikeuden toteutumisen hengen ylle.
Liitän loppuun esimerkkejä rikoksista, joista olisi harkinnanvaraisesti voitava tuomita kuolemaan:
- murha
- törkeä raiskaus, mikäli tekoon kuuluu lisäksi raiskauksen definition ylittäviä nöyryyttäviä ja tuskallisia tekoja (esimerkkinä Lontoon happoisku)
- toiskertainen lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö tiettyjen ehtojen toteutuessa
- toiskertainen henkirikos, mikäli nimikkeenä muu kuin kuolemantuottamus ja mikäli tekijäprofiili täyttää tietyt kriteerit (asosiaalinen, tapakriminaali)
Vaihtoehtoisesti voitaisiin joissain tapauksissa kuolemanrangaistus tuomita pysyvänä pakkolaitoseristyksenä, mutta tällöin esimerkiksi 1/3 rangaistuksen kustannuksista tulisi ulosmitattaisiin tekijän omaisuudesta välittömästi (eikä hitaana korvausprosessina vuosikymmenien mittaan).
Kuolemanrangaistuksen piiriin eivät kuuluisi selkeästi psykiatrisen hoidon tarpeessa olevat tai juridisesti vajaavaltaiset yksilöt, joiden vaarattomaksi tekemiseen kohdistettaisiin muita erityistoimia.
--
Tämä viesti ei ole provokaatio, eikä copypaste-kollaasi, vaan harkittuja ja (toivottavasti myös lukijan silmissä) perusteltuja ajatuksia ihanteellisesta demokraattisesta oikeuskäytännöstä ilman poliittisia vaikuttimia.
1) Yleisestävyys
Kuolemantuomion pelotevaikutuksen heikkous nostetaan usein pöytään argumenttina sitä vastaan. Harva kuitenkaan osaa siteerata niitä tutkimuksia, joissa tämä on aukottomasti ja useamman kuin yhden yhteiskunnan osalta todettu.
On totta, että raiskaajia ja henkirikosten tekijöitä on väestöstä aina tietty, lähestulkoon kiinteä prosentti ja tähän prosenttiin emme olennaisesti vähentävästi voi edes kuolemantuomion uhalla vaikuttaa. Sen sijaan toiseen prosenttiryhmään: satunnaistekijöihin eli enemmän tai vähemmän olosuhdepohjaisesti henkirikoksiin (tai vastaaviin) syyllistyvien kohdalla voitaneen saavuttaa jo huomattavampia tuloksia.
Käytän esimerkkinä Suomen kohdalla jatkosodan viimeisenä kesänä 1944 Neuvostoliiton suurhyökkäyksen alettua kiirehdittyä lakimuutosta, joka mahdollisti erityistapauksissa kuolemantuomion langettamisen myös ensikertalaisesta karkuruudesta. Pelotevaikutus oli todella dramaattinen, kun kuolemantuomioita ryhdyttiin toimeenpanemaan - ja niiden toimeenpaneminen tapahtui kontrolloidusti, oikein ajoitetusti ja kohtuullisessa määrin. Ei päässyt tapahtumaan Neuvostoliiton ja Saksan esimerkin mukaista rangaistuksen inflaatiota, mutta saatiin myöskin tuntuvaa asennemuutosta aiemman lain aikaiseen tilanteeseen, jossa karkuruus nähtiin rangaistusuhkaan nähden pienemmän yksilöhaitan tieksi (siis niiden kohdalla, jotka tällaisen päätöksen tekivät).
On tietysti helppo tarttua sotavertauksen ontuvuuteen, kun puhutaan 2000-luvusta ja vakaan rauhantilan yhteiskunnasta, mutta halusin hakea nimenomaan suomalaiseen lainkäyttöön pohjautuvaa esimerkkiä ja vuoden 1918 tapahtumien jälkiselvittelyjä lukuunottamatta ei sellaisia yhtä havainnollisina ole saatavilla.
Yleisestävyyden toteutumiseksi tulisi siis kuolemantuomioidenkin toteutua suomalaisen oikeuskäytännön mukaisesti: ankarimpana rangaistuksena sen käytön tulisi olla erittäin säännösteltyä ja harkittua ja tuomiolla tulisi olla kansan henkinen puolto - joskaan se ei luultavimmin koskaan tuottaisi ongelmaa niissä tapauksissa, joiden kohdalla kuolemantuomiovaatimuksia eniten on saanut lukea yleisökeskusteluista.
Esimerkiksi 3-5 kuolemantuomiota vuodessa olisi vielä autoritaarisen demokratian piirissä täysin kestettävissä ja hyväksyttävissä oleva määrä ja tähän haarukkaan mahtuu taatusti vuosittain kansan tuen saavia tapauksia vähintään tuo yllä esitetty määrä.
2) Erityisestävyys
Kuolemantuomio on edelleen ainoa rangaistusmuoto, jonka erityisestävyys on täydellinen. Tätä puolta tulisikin korostaa kuolemantuomion oikeutusta pohdittaessa. Voimme löytää lukuisia esimerkkejä rikoksenuusijoista, joita ei edes pitkillä vankeusrangaistuksilla ole saatu luopumaan väkivaltaisesta käyttäytymisestä. Niinikään on löydettävissä kuvauksia vankilapaoista ja vankilan sisällä aiheutetusta epäjärjestyksestä ja terrorista. Lisäksi on otettava huomioon vuosikausien täyseristyksestä koituvat mittavat kustannukset (mikäli täysihoidon taso halutaan määrittää nykyisen hostellistandardin mukaan).
Vain kuolemantuomiolla yhteiskunta pystyy kaikkein täydellisimmin puolustautumaan sen oikeustajua räikeimmin rikkovia ja sen jäsenten inhimillistä koskemattomuutta satuttavimmin loukanneita vastaan.
Vaikkei retribuution katsotakaan enää kuuluvan oikeudenkäytön sisältöön, on jatkuvasti ilmenevä tuomiokäytäntöön kohdistuva epäluulo omiaan osoittamaan, että nykyinen tuomiolinja ei sisällä sitäkään vähää ojennuksen elementtiä, jota kansa tahtoisi rangaistuksissa nähdä. Törkeimmissä tapauksissa ainoastaan kuolemantuomiolla on moraalisesti sovitettavissa se kansanruumiiseen leikattu haava, joka ei muutoin umpeudu ja jättää varjon sekä oikeuslaitoksen uskottavuuden että oikeuden toteutumisen hengen ylle.
Liitän loppuun esimerkkejä rikoksista, joista olisi harkinnanvaraisesti voitava tuomita kuolemaan:
- murha
- törkeä raiskaus, mikäli tekoon kuuluu lisäksi raiskauksen definition ylittäviä nöyryyttäviä ja tuskallisia tekoja (esimerkkinä Lontoon happoisku)
- toiskertainen lapsen törkeä seksuaalinen hyväksikäyttö tiettyjen ehtojen toteutuessa
- toiskertainen henkirikos, mikäli nimikkeenä muu kuin kuolemantuottamus ja mikäli tekijäprofiili täyttää tietyt kriteerit (asosiaalinen, tapakriminaali)
Vaihtoehtoisesti voitaisiin joissain tapauksissa kuolemanrangaistus tuomita pysyvänä pakkolaitoseristyksenä, mutta tällöin esimerkiksi 1/3 rangaistuksen kustannuksista tulisi ulosmitattaisiin tekijän omaisuudesta välittömästi (eikä hitaana korvausprosessina vuosikymmenien mittaan).
Kuolemanrangaistuksen piiriin eivät kuuluisi selkeästi psykiatrisen hoidon tarpeessa olevat tai juridisesti vajaavaltaiset yksilöt, joiden vaarattomaksi tekemiseen kohdistettaisiin muita erityistoimia.
--
Tämä viesti ei ole provokaatio, eikä copypaste-kollaasi, vaan harkittuja ja (toivottavasti myös lukijan silmissä) perusteltuja ajatuksia ihanteellisesta demokraattisesta oikeuskäytännöstä ilman poliittisia vaikuttimia.