Crips & Bloods
Lähetetty: Su Tammi 20, 2008 7:14 pm
Huomasin juuri ettei Cripseistä ole vielä juttua
Crips on Los Angelesista lähtöisin oleva katujengiryhmä, joka jakautuu pariinsataan erilliseen itsenäiseen jengiin. Crips on Yhdysvaltojen suurin ja pahamaineisin jengiryhmä. Monilla rap-artisteilla on yhteyksiä jengiin.
Crips koostuu enimmäkseen afroamerikkalaisista nuorista miehistä. Jengin jäsenet tunnistaa pääasiassa sinisestä vaatetuksesta. Jengin kilpailijoita ovat Bloods-jengiryhmä, sekä jotkut latinalaistaustaiset jengit. Toisaalta itsenäiset Crips-jengit kamppailevat paljon myös keskenään.
Historia
Cripsin perustivat Los Angelesissa Raymond Washington ja Stanley Williams vuonna 1969. Aluksi jengin nimi oli Baby Avenues, joka vaihtui vuonna 1971 Avenue Cribsiin. Nimi Crips puolestaan syntyi erään sanomalehtiartikkelin kirjoitusvirheestä. Williamsin johtama West Side Crips oli ensimmäinen Crips-jengi.
Cripsistä maineen noustessa siihen liittyi monia pienempiä katujengejä. Vastustavat jengit puolestaan yhdistyivät ja alkoivat kutsua itseään Bloodseiksi. Jengiryhmät ovat kilpailleet keskenään vuodesta 1979 lähtien, ja ne ovat laajentuneet myös Los Angelesin ulkopuolelle.
1980-luvulla Crips alkoi myydä poltettavaa kokaiinia, eli crackia. Huumerahojen myötä jengi sai myös lisää valtaa.
Julkisuudessa esille tulleita jengiläisiä
Cripsien perustajajäsen Stanley "Tookie" Williams (s. 29. marraskuuta 1953) tuomittiin Albert Owensin, Yen-Yi Yangin, Tsai-Shai Lin, sekä Yee-Chen Linin murhasta kuolemaan vuonna 1979. Vuonna 2004 julkaistu elokuva "Redemption: The Stan Tookie Williams" kertoo Williamsin elämäntarinan. Vankilaan jouduttuaan Williams teki vankilasta käsin paljon katujengien vastaista työtä. Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger hylkäsi Williamsin armahdusanomuksen ja hänet teloitettiin myrkkyruiskeella Kaliforniassa 13. marraskuuta 2005.
Toinen paljon keskustelua herättänyt Cripsin jäsen on Sanyika Shakur (ent. Kody Scott). Teini-iässä Crips-jengiin liityttyään Shakur oli jättänyt koulunkäyntinsä kesken. Jouduttuaan San Quentinin vankilan eristysselliin hän kuitenkin kiinnostui opiskelusta. Opeteltuaan ensin lukemaan ja kirjoittamaan kunnolla Shakur alkoi perehtyä afrikkalaiseen ja afroamerikkalaiseen historiaan, sekä marxilaiseen kirjallisuuteen. Tämän prosessin seurauksena 16 tiiviin jengiläisvuoden jälkeen Shakur erosi Cripseistä. Shakur kirjoitti Pelican Bayn vankilan eristyssellissä omaelämäkertansa, joka on julkaistu myös suomeksi (Kody Scott: Monster - Crips-jengiläisen muistelmat, Desura 2000, ISBN 952-5339-06-8).
Crip Walk -kävely
C-Walk eli Crip Walk on Crips-jengiläisten oma tanssityyli. Liike näyttää lähinnä tanssilta, mutta jäsenet itse kuitenkin painottavat ettei kyse ole tanssimisesta vaan kävelystä. C-Walkia on käytetty mm. kilpailevien jengien, erityisesti Bloodsien loukkaamiseen ja jopa viestittämiseen ryöstötilanteissa.
Oikeaoppisesti tanssittuna näyttää kuin tanssija leijuisi lattialla puolelta toiselle. Crip Walkia voi nähdä joidenkin artistien musiikkivideoissa ja kiertuetallenteilla. Esimerkiksi Crips-jengiin kuuluva artisti Xzibit on tehnyt kappaleen "Get your walk on", jonka musiikkivideolla nähdään runsaasti C-Walk - tanssia. Tanssityyli on kielletty useissa yhdysvaltalaisissa koulussa, koska se on johtanut välienselvittelyihin ja väkivaltaan kouluaikana.
Crip Walk-tanssityylista on monia eri variaatioita, kuten esimerkiksi Clown Walk - tanssityyli, jossa liikkeet ovat laajamittaisempia ja nopeatempoisempia.
Lähde: Wikipedia