Aikansa ajankuvaus alleviivattuna liittyen Raimo Tuomaisen viimeisen iltaan:
"Hotel Inter-Continental on paikka mihin tavallisilla maalaisjunteilla ei ole asiaa. Paikassa pesivät kansainväliset liikemiehet ja palikkapuhelimia kantavat huippujupit".
Raimo Tuomainen tunsi jo työpaikkansa takia tämän ravintolan pelisäännöt. Ambassador-baari oli hänen kantapaikkansa. Tuona iltana ei juttu- eikä muutakaan seuraa löytynyt, joten Tuomainen päätti poistua lähellä sijaitsevaan kotiinsa.
"Ravintolan vahtimestarit muistavat hyvin lyhyehkön ja siististi pukeutuneen ammattitoverinsa lähdön. Erotessa heitettiin muutama sana ja luvattiin taas tavata samoissa merkeissä".
Surmaajan lisäksi viimeinen kuka näki hänet elossa, oli öinen tupakanpummaaja, jolle Tuomainen savukkeen antoi. Ja jatkoi matkaansa.
Jonkun hän kohtasi ja tuo joku lähti kanssaan Tuomaisen asunnolle. "
Joku samassa rapussa asunut oli kuullut liikkumisen ääniä". Oliko niin, että öinen vieras käsitti väärin Tuomaisen tarjouksen mahdollisesta yösijasta?
"Kuului ähinää ja kolinaa, kunnes yhtäkkiä kaikki hiljeni. Sitten kolahti Tuomaisen asunnon ovi ja tuntematon vieras poistui yön pimeyteen".
- Mannerheimintie 43. Tässä talossa uhri asui. Kuva Rikosposti 7/1991.
- Mansku43.jpg (69.54 KiB) Katsottu 7024 kertaa
Seuraavana päivänä kummasteltiin Tuomaisen poissaoloa. Hän ei vastannut puhelimeen, ei ovikellon soittoon. No jopas, tuumasivat työkaverit. Perjantaina 6.4. asuntoon mentiin talonmiehen avaimilla...
"Taas samanlainen juttu, tokaisivat paikalle tulleet rikospoliisin miehet". Tuomainen ei ollut ensimmäinen eikä viimeinen suuntautumisensa vuoksi surmattu mies.
"Raimo Olavi Tuomainen oli 174 senttiä pitkä ja painoi 56 kiloa. Hänellä oli ruskeat hiukset, leukaparta ja viikset. Yllään hänellä oli vaalea kauluspaita, ruskeat suorat housut, vaalea pitkä takki ja ruskeat kävelykengät".
Kursivoitu teksti Rikosposti 6/1990
- Raimo Olavi Tuomainen. Hän oli kuollessaan 36-vuotias.
- Tuomainen.jpg (82.23 KiB) Katsottu 7024 kertaa
Raimo-nimisiä homoja on siis surmattu neljä!
Kantanen 1983,
Suvistola 1987,
Liukkonen, 1988 ja Tuomainen 1990. Kahden ensiksi mainitun surmaajat saatiin kiinni. Kumpikin tuomituista sanoi syyksi "kun se alkoi homostella" tms. Uhrit olivat pyytäneet tulevat surmaajansa asuntoihinsa. Olen joskus aiemmin pohtinut, että mikä on ollut kutsujien ja kutsuttujen tarkoitus? Raimot olivat halunneet tuntea miehen rakkauden. Se on selvä.
- Korostan, että tuohon aikaan homona oleminen ei ollut "in", eikä siihen kuulunut juhlimista yökerhoissa sekä hilpeää kikatusta salamavalojen loisteessa Seiskan toimittajalle.
Voi olla, että kukaan vieraista ei edes ajatellut että isäntä onkin "niitä miehiä" ja pelkkä ehdotus yhteisestä hetkestä vuoteessa on saanut täysin käsittämättömän vastareaktion. Suvaitsevana ihmisenä minun on vaikea ymmärtää, että tuo reaktio on tappaminen. Kuoliaaksi hakkaaminen, kuristaminen. Tai jotain. Luulisi, että kohtelias kieltäytyminen "ei kiitos, en halua" riittäisi ja vieras poistuisi asunnosta. Vaan ei. Mikä saa miehessä aikaan noin voimakkaan reaktion homon ehdotuksesta? Epävarmuus omasta suuntautumisesta, vai superheterouteen perustuva homokammous? Ehkä vieraat miettivät että onko minussa jotain miestä kiihottavaa? Neitimäinen olemus vai maskuliinisuus?
Olettivatko vieraat, että joku tarjoaa hyvää hyvyyttään ja laupeuttaan juuri tapaamalleen miehelle yösijan. Paikan missä voisi peseytyä ja ehken jopa nauttia hiukopalaa ja alkkoholia noin vaan? Vai oliko näillä vierailla alunperinkin tarkoitus ryöstää illan isäntä? "Onpa jurrissa, lähden mukaan, kohta se sammuu, vien rahat ja muutakin. Samalla saan ryypyt".
Olen pariin otteeseen minfossakin tuumaillut oliko myös tämä vuonna 1977 tehty ns.
lakanaköysisurma samaa sarjaa. En tiedä tekijää, en motiivia. Mutta uhri oli viinuri. Raimo hänkin?
Mikä on syynä siihen, että ns. homomurhat loppuivat? Homoseksuaalisuuden "hyväksyminen" voisi olla yksi syy. Homon ei enää tarvitse epätoivoisesti etsiä seuraa kaduilta ja pyytää tuntemattomia ihmisiä kotiinsa. Tai mistä sen tietää, tunsiko esim. Tuomainen surmaajansa. Nyt on ns. menopaikkoja mistä voi hakea seuraa vastapuolen tietäen mistä näissä "paiväkahveissa" tai "yösijan tarjoamisessa on kyse". Helsingissä on jopa homosauna, joten ei tarvitse yksin olla. Ja se on hyvä se.
Tai eiväthän ne loppuneet... Me muistamme veroprofessori
Kari Tikan surman vuodelta 2006. Nuoret mamu-taustaiset miehet kyttäsivät ryöstettävää homobaarissa ja päästyään uhrin asuntoon hakkasivat hänet huvikseen kuoliaaksi. Tekijät selvisivät 11 vuoden tuomioistaan (tai ainakin toinen heistä) runsaalla kolmella vuodella.
- Tähän voisi tokaista ironisesti; homoa ei saa tappaa - mutta siitä saa vain kolmisen vuotta! Ihan paskaa tälläiset "tuomiot".
