Sivu 1/1

Huittisten silitysrautamurha 1956

Lähetetty: Ti Heinä 02, 2019 1:52 pm
Kirjoittaja sikakyösti
Turun Sanomien "poimintoja 1940-1970-luvuilta" palstalla on tänään 2.7. lehtileike, jossa kerrotaan kyseisestä rikoksesta. Lehtileikkeestä on sensuroitu sekä uhrin että murhaajan nimet.

Uutinen on alunperin julkaistu TS:ssa 21.1.1956

Re: Huittisten silitysrautamurha 1956

Lähetetty: Ti Heinä 02, 2019 2:00 pm
Kirjoittaja sikakyösti
Murhasi naapurinsa silitysraudalla - meni sitten kotiin keittämään kahvia

Huittisten ryöstömurha oli naisen suorittama

Huittisten Maurialan kylässä tk. 13 pvän iltana tapahtunut harvinaisen raaka ryöstömurha, jossa leskirouva xxx surmattiin murskaamalla hänen päänsä silitysraudalla, on nyt saatu selvitetyksi. Viime keskiviikkona Turun lääninrikospoliisin toimesta pidätettiin xxxx naapurina asunut suutarin vaimo xxxx joka kuulusteluissa on tunnustanut surmanneensa xxxx silitysrautaa aseenaan käyttäen ja sen jälkeen anastaneensa tämän rahat, joita oli vain 200 Mk. Teon tehtyään xxxx meni kotiinsa ja ryhtyi keittämään kahvia.
Tekijä oli syntynyt Huittisissa 1922, joten melkoisella todennäköisyydellä hän on jo kuollut. Nimet ja tuomio kiinnostaisivat.

Re: Huittisten silitysrautamurha 1956

Lähetetty: Ti Heinä 02, 2019 3:30 pm
Kirjoittaja finnbar87
Hesarissa on samana päivänä ollut juttu, jossa myös nimet. Yritin pistää kuvankaappausta, mutta eihän se tällä kännykällä nyt luonnistunut...

Re: Huittisten silitysrautamurha 1956

Lähetetty: Ke Heinä 03, 2019 11:24 pm
Kirjoittaja Hawthorne
Hesarin juttu

Re: Huittisten silitysrautamurha 1956

Lähetetty: La Heinä 06, 2019 8:39 am
Kirjoittaja paccasucco
15.1.-56 ilmestyneessä Etelä- Saimaassa oli Huittisten silitysrautamurhasta lyhyehkö juttu. Siitä ilmeni uhrin nimi. Tuomiostahan ei vielä tuolloin tietenkään ollut mitään tietoa ja tutkimusten ollessa vasta aluillaan tahdottiin luonnollisesti tekijän identiteettiä suojella.

Muistui samalla mieleen, että vain vähän aikaisemmin vuoden 1955 puolella oli Haagassa tapahtunut toinen silitysrautamurha, tai paremminkin surma. Siinä oli muistaakseni kysymys humalaisten keskinäisestä välienselvittelystä.

Kuva

Re: Huittisten silitysrautamurha 1956

Lähetetty: La Heinä 06, 2019 10:42 am
Kirjoittaja paccasucco
Etelä- Saimaa vähän myöhemmin:

Kuva

Tuomiosta ei minulla ole tietoa.

Re: Huittisten silitysrautamurha 1956

Lähetetty: La Heinä 06, 2019 12:59 pm
Kirjoittaja L'amourha
Elinkautista tuosta annosteltiin. Uutisissa on iloisesti vaihdellut uhrin ja tekijän nimet, Heikkilä/Heikkinen, Rantala/Rantanen.
KELAn tietojen mukaan uhri oli Heikkilä, Hilda M, syntynyt 26.08.1879.
HS 15.02.1956 Hilda Heikkilä Huittinen  13.01.1956.jpg
HS 15.02.1956 Hilda Heikkilä Huittinen 13.01.1956.jpg (75.94 KiB) Katsottu 3139 kertaa