Sivu 1/5

Heath Ledger kuollut

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 3:09 am
Kirjoittaja VoDKa
Olipa semmonen uutinen kerrassaan, ettei uskoisi ihan heti tälläistä kuulevan tämän näyttelijän kohdalta. Heath Ledger löydettiin tiistaina päivällä kuolleena ilmeisesti huumeiden yliannostukseen. Lienee siis kuuluu uutinen tänne, kun on huumeiden väärinkäytöstä kuitenkin kyse.
Iltalehti kirjoitti: Ledgerin löysi tämän taloudenhoitaja tiistaina noin puoli neljän aikaan iltapäivällä näyttelijän New Yorkin asunnosta.

Poliisi tutkii mahdollista huumeiden yliannostusta.

Australialaissyntyisen 28-vuotiaan Ledgerin tunnetuin rooli oli toinen pääosista Brokeback Mountain -elokuvassa. Hän sai elokuvasta Oscar- ja Golden Globe -ehdokkuudet.

Ledger näytteli myös muun muassa elokuvissa 10 Things I Hate About You, Patriootti, Ritarin tarina, The Order ja Grimmin veljekset.
Edit:
Topiccia muokkasin kuvaamaan paremmin uusien tietojen valossa.

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 4:24 am
Kirjoittaja Sara
Vähän tuli epätodellinen olo, ihan käsittämättömän nuori sälli. Aika harvoin kuitenkaan huumeisiin kuolee näin nuoria ja tunnettuja näyttelijöitä, enemmän musiikki-ihmisten ammattitauti :? Onneksi, tietysti. Tai siis huumeita varmasti liikkuu paljon, mutten muista näin äkkiseltään yhtään muita nuorena huumeisiin kuolleita näyttelijöitä. Vai olenko vain niin lahopäinen? River Phoenix tietty, mutta siitä on ikuisuus.

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 4:47 am
Kirjoittaja Kalessin
vittu...kirjoitin pitkän sepustuksen aiheeseen liittyen ja sitten se katosi. en kirjoita uutta!!!

p.s en olisi ledgeristä uskonut!

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 8:11 am
Kirjoittaja Merope
Hah, missasi legenda-klubin vuodella. Olisiko sitä sitten noin nuorena kannattanut kuollakkaan?..

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 8:25 am
Kirjoittaja Harriet Makepeace
Erittäin valitettava tapaus.
Ei taida olla ensimmäinen, saati viimeinen Hollywood tähti joka huumeyliannostukseen kuolee. On puhuttu myös lääkkeiden yliannostuksesta ja siitä että hänellä oli keuhkokuume. Autopsia tehdään tänään ja kuolinsyy varmistuu lähipäivinä. Hänellä on 2-vuotias tytär, mm teinisarjasta Dawson Creek tunnetun Michelle Williamsin kanssa.

Katsoin muutama päivä sitten tämä Brokeback Mountain elokuvan, josta Oscar ehdokkuus tuli. Kaveri oli selvästi lahjakas alallaan.

Voi, voi.

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 8:33 am
Kirjoittaja Kylli
Aamun uutisissa kerrottiin, että kuolema johtui mahdollisesti tahattomasta unilääkkeiden yliannostuksesta. Hmmm....

Noh, sääli joka tapauksessa vaikka mulla ei ole kyllä hajuakaan minkä näköisestä ihmisestä nyt puhutaan 8)


Edit: Okka, se oli toinen niistä pääosien näyttelijöistä Brokeback Mountinissa. Kumpi?

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 8:45 am
Kirjoittaja Samarina
Tämä:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1479328

Tuli kyllä täysin puun takaa yllättäen tämä juttu. Eipä olis uskonut, mutta mistäpä tuota ikinä tietää. Ihmisiähän me vaan ollaan. Jäi vaan mietityttämään, että mikähän mahtaa olla ero tahallisen ja tahattoman unilääkkeiden yliannostuksen välillä. Määrissä? Miten sen voi luokitella tahattomaksi?

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 8:52 am
Kirjoittaja Merope
Uskoisin, että sitä lähdetään veikkailemaan annostuksen perusteella. Jos kyseessä on juuri ja juuri tappava annos, on olemassa mahdollisuus, että se on otettu vahingossa. Yleensä kun itsemurhaa yrittävät tuppaavat käsittääkseni ottamaan ns. kourallisen, eli niin, että se henki myös varmasti lähtee, ellei joku ehdi väliin.

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 10:02 am
Kirjoittaja Tiina
En tunne miestä, sano Pietari Jeesusta.
Eka kerta, kun kuulin koko jepestä, mutta ottakaa oppia..
Älkää syökö lapset huumeita. :idea:

28-v

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 10:35 am
Kirjoittaja murhatutkija
28-v aika julmaa tollanen...

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 10:53 am
Kirjoittaja Maybrick
Lehdessä kerrottiin, että olis ollut viime syyskuulta lähtien depiksessä, kun morsian lähti ja vei tyttären mukanaan. On kuulemma eristäytynyt yhä selkeämmin ja oleskellut lähinnä omissa oloissaan, välillä joissain filmijuhlissa käynyt ja käyttäytynyt omituisesti.

Mies oli löydettäessä ollut vielä hengissä mutta tajutonna, ja pian menehtynyt. Lähettyviltä löytynyt sekä reseptillä että ilman olevia unilääkkeitä. Heroiinihoitojakin oli käynyt viime vuonna läpi.

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 1:21 pm
Kirjoittaja joey
Kylli kirjoitti:Aamun uutisissa kerrottiin, että kuolema johtui mahdollisesti tahattomasta unilääkkeiden yliannostuksesta. Hmmm....
En oikein ymmärrä, kuinka mistään lääkkeestä voi ottaa tahattomasti yliannostuksen. Jos putelin päällä lukee, että 2 tablettia iltaisin ja ottaakin "vahingossa" 8, ei kyse voi olla pelkästä laskutaidon hetkellisestä pettämisestäkään.

Yleisin näissä "tahattomissa" on kai se, että on vatsanpohjalla odottamassa pullollinen viskiä, kun ne tabletit otetaan. Ei varmaan humalassa muista, että lääkkeitä ja viinaa ei saa sekoittaa toisiinsa.. ?

Ledger oli mielestäni kyllä huono näyttelijä, mutta ääni oli miehellä kuin itsellään Jumalalla (no sellainen möreä Jumala-ääni, kyl te tiiätte :D). Olisi jatkanut vaikka laulajana.

Todella sääli.

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 2:05 pm
Kirjoittaja joey
Vapaasti suomennettu osoitteesta: http://www.cnn.com/2008/SHOWBIZ/Movies/ ... index.html


New York (CNN)

Näyttelijä Heath Ledger löydettiin tiistaina Lower Manhattanin asunnostaan kuolleena mahdollisesti lääkkeiden yliannostukseen, New Yorkin poliisi kertoo.

Oscar -ehdokkuuden aikoinaan saanut näyttelijä oli 28-vuotias.

Ledger löydettiin lattialta sänkynsä jalkopäädystä vatsallaan, alastomana ja tajuttomana. Hänet löysi taloudenhoitaja, joka oli tullut herättämään miestä hierojalle, sanoo poliisin tiedottaja Paul Browne.

- Pillereitä löydettiin sängyn välittömästä läheisyydestä, Browne ketoi CNN:lle.

- Tapausta tutkitaan mahdollisena yliannostuksena, mutta asiaa ei ole vielä varmistettu.

Browne kertoi toimittajille myöhemmin, että huoneesta löytyi reseptilääkkeitä, muun muassa unilääkkeitä.

Hän kuitenkin korosti, ettei poliisi ole tehnyt mitään johtopäätöksiä Ledgerin kuolinsyystä, syy selviää vasta lääketietellisissä tutkimuksissa.

Browne toteaa, etteivät löydetyt lääkkeet olleet "ympäriinsä".

Minkään näköistä viestiä ei löytynyt, eikä mikään viittaa rikokseen, Browne sanoo. Ledger löydettiin noin kello 15:00 (joeyn huomio: ilmeisesti New Yorkin aikaa?), ja julistettiin ensihoitajien toimesta kuolleeksi paikan päällä noin kello 15:30.

Uteliaiden, valokuvaajien ja reportteiden joukko kokoontui Ledgerin asunnon ulkopuolelle, kun uutinen tähden kuolemasta oli levinnyt. Poliisit vartioivat ovia.

Browne kertoo, ettei toistaseksi ole tietoa, kuinka kauan Ledger oli asunnut vuokralla asunnossa, joka kattoi koko neljännen kerroksen.

- Ruumiinavaus suoritetaan keskiviikkona, kertoo New Yorkin lääketieteellisen tutkimuslaitoksen puhemies Ellen Borakove.

Ledgerin perhe on tituleerannut tähden kuolemaa "erittäin traagiseksi, valitettavaksi onnettomuudeksi".

- Heath kosketti lyhyen elämänsä aikana niin monia ihmisiä niin monella eri tasolla, mutta vain harva sai todella tuntea hänet, Ledgerin isä sanoi.

- Hän oli maanläheinen, antelias, hyväsydämminen, epäitsekäs ja elämää rakastava ihminen, joka inspiroi monia.

Hollywood reagoi - Surunvalitteluja alkoi tulvia Ledgerin ystäviltä ja työtovereilta

- Toivoin hänestä jotakin suurta, sanoi tiedotteessaan Mel Gibson, joka näytteli Ledgerin isää Patriootissa.

- Hän oli juuri nousemassa tähteyteen ja hänen menehtymisensä näin nuorella iällä on suuri menetys. Ajatukseni ja rukoukseni ovat hänen ja hänen perheensä kanssa.

Näyttelijä Nicole Kidman, Ledgerin maanmies (joeyn huomautus: siis australialainen) ja läheinen ystävä totesi lausunnossaan: - Mikä tragedia. Sydämeni on hänen perheensä kanssa. Katsokaa reaktioita Sundance -filmifestivaaleilla.

Kuollessaan Ledger oli juuri päättänyt pestinsä Jokerina, uuden Batman -elokuvan "The Dark Knight", konnana. Elokuva tulee teattereihin heinäkuussa.

Ledger syntyi Perthissä, Australiassa, ja sai nimensä Heathcliff Andrew Emily Bronten Humisevan harjun hahmojen mukaan. Ledger aloitti näyttelemisen jo lapsena paikallisessa teatterissa.

Ledgerin ensimmäinen amerikkalainen elokuva oli 10 Things I Hate About You, vuonna 1999, jolla hän sai välittömästi huomiota Hollywoodista. Hän hylkäsi (pass up?) monia käsikirjoituksia, kunnes sai roolin tunnetussa sotadraamassa Patriootti, vuonna 2000 ja Ritarin tarinassa vuonna 2001. Ledger näytteli muiden elokuvien ohella sivuosaa elokuvassa Monster's Ball.

- Tavallaan urani näyttelijänä vain tuotiin eteeni, Ledger kertoi Glasgow Heraldille vuonna 2005.
- Sen tuotti studio, joka uskoi että minut voisi vain laittaa heidän julisteisiinsa ja muuttaa tuotteeksi. En ollut vielä oppinut kunnolla näyttelemäänkään ja äkkiä minua työnnettiin pääosiin.

Rooli edelläkävijänä

Kaikesta huolimatta Ledger tunnettiin ehkä parhaiten hänen vuoden 2005 roolistaan Ennis Del Marina Brokeback Mountainissa, joka kertoo kahdesta romanttiseen suhteeseen ajautuvasta lehmipojasta. Ledger ansaitsi roolistaan Oscar -ehdokkuuden.

- Minusta tuntui, että päätöksiä tehtiin puolestani, joten koen, että nyt on tullut minun vuoroni etsiä hyvät tarinat ja testata itseäni, Ledger kertoi Glasgow Heraldille vuoden 2005 haastattelussa.
- Vuosi on ollut mielenkiintoinen, ja minusta tuntuu vihdoinkin että olen saavuttanut jotakin.

Kun Ledgeriltä kysyttiin, miltä rakastelukohtausten kuvaaminen toisen miehen kanssa tuntui, hän kertoi vain keskittyneensä vastanäyttelijänsä Jake Gyllenhaalin kanssa rooleihinsa.

- Emme voi sanoa, ettemme olisi hermoilleet siitä, Ledger kertoi Oprah Winfreylle vuonna 2006.
- Mutta kun ensimmäinen otto oli ohi, olimme vähän että "OK, entäs sitten? Kyse on toisen ihmisen suutelemisesta, kuinka aiomme päättää kohtauksen? Jatketaan hommia, jotta päästään täältä joskus poiskin!"

Kirjoitetussa lausunnossaan Homojen ja Lesbojen Syrjimistä Vastaan -järjestö (joeyn huomautus: :D:D vapaa suomennos, siis kyseessä paikallinen SETA) ilmoitti surevansa Ledgerin kuolemaa, lisäten, että hänen roolinsa Del Marina "kosketti sydämiä ja mieliä mittaamattomin tavoin."

Ledgerillä on vuonna 2005 syntynyt tytär, Matilda Rose, hänen sen aikaisen tyttöystävänsä Michelle Williamsin kanssa, joka näytteli Ledgerin hahmon vaimoa Almaa Brokeback Mountainissa. Pari on sittemmin eronnut.

- Hän oli alalla erittäin arvostettu, totesi Kim Serafin, In Touch Weekin päätoimittaja.

- Se on vain niin kauhean traagista. Hän oli hieno näyttelijä ja hyvä ihminen, joten tapaus on erittäin surullinen ja odotamaton.

Re: Heath Ledger kuollut huumeisiin

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 2:25 pm
Kirjoittaja joey
VoDKa kirjoitti:Olipa semmonen uutinen kerrassaan, ettei uskoisi ihan heti tälläistä kuulevan tämän näyttelijän kohdalta. Heath Ledger löydettiin tiistaina päivällä kuolleena ilmeisesti huumeiden yliannostukseen. Lienee siis kuuluu uutinen tänne, kun on huumeiden väärinkäytöstä kuitenkin kyse.
Ei tarvi uskoa miehestä sittenkään mitään huumejuttuja, drugs kun tarkoittaa ameriikankielellä sekä lääkkeitä että huumeita.

Lähetetty: Ke Tammi 23, 2008 2:32 pm
Kirjoittaja EuroJR
Uusin Batman tullee rikkomaan ennätyksiä. On saanut loistoarvostelut ja muistettava on, kuinka kuolema kiehtoo.


Kuva