Sivu 1/1

Muusikko tuomittiin kansankiihotuksesta 2018

Lähetetty: La Heinä 27, 2019 6:58 pm
Kirjoittaja holmesin haamu

Vantaan käräjäoikeus tuomitsi kansantaiteilija Jussi Järvenpään sakkorangaistukseen kiihottamisesta kansanryhmää vastaan


Vantaan käräjäoikeus tuomitsi 26.6 kansantaiteilija Jussi (Jösse) Järvenpään kiihottamisesta kansanryhmää vastaan 80 päiväsakon suuruiseen sakkorangaistukseen sekä poistamaan syytteen perusteena olleet musiikkivideot Youtubesta.
Oikeuden tuomion mukaan Jussi Järvenpää on asettanut yleisön saataville, levittänyt yleisön keskuuteen ja pitänyt yleisön saatavilla avoimella YouTube -kanavallaan seuraavat kahdeksan musiikkivideota eli mielipidettä tai muuta viestiä, joissa hän on solvannut, panetellut ja uhannut ryhmää rodun, ihonvärin, syntyperän, kansallisen tai etnisen alkuperän, uskonnon tai vakaumuksen tai seksuaalisen suuntautumisen perusteella taikka niihin rinnastettavalla muulla perusteella.

Järvenpään musiikkivideoita on katsottu videosta riippuen noin 5 500 – 160 000 kertaa.

Biisit ja syyt lueteltu.

https://www.kansalainen.fi/vantaan-kara ... a-vastaan/
Tämä tapahtui viime vuonna, mutta oli mielenkiintoinen ennakkotapaus taiteilijalle, joka teki koomisia biisejä oikeista uutisista. Faktojen sanominen on kielletty jopa laulujen muodossa. Tätä tapausta voi verrata noihin myöhempiin kohuihin.

Uusin biisi Jösse Järvenpää - Afrikkaministeri kannattaa kuunnella onko sekin kansankiihotusta:
https://youtu.be/PLFXOsBCsLs

Verrannollisuuden vuoksi voi tuoda esiin toisen esimerkin, josta ei tullut rikossyytettä ja tuomiota.

Suljetut ovet fantasioi poliittisella väkivallalla. Sillä uhotaan muun muassa potkia perussuomalaisten Olli Immosen kylkiluut paskaksi, plintata valtiovarainministeri Alexander Stubbin hampaat sisään ja joukkoraiskata kokoomuksen Susanna Koski. Jutta Urpilaista kutsutaan huoraksi. Kappaleella lainataan myös vihjailevasti europarlamentaarikko Jussi Halla-ahoa arvostelemassa Palefacen Helsinki–Shangri-Lan ”tyypillistä vasemmistoanarkistista epälogiikkaa”, ja Päivi Räsästä sekä Timo Soinia kommentoimassa tasa-arvoista avioliittolakia.

https://www.rumba.fi/arviot/ehdokas-maa ... -delirium/

Re: Muusikko tuomittiin kansankiihotuksesta 2018

Lähetetty: La Heinä 27, 2019 8:32 pm
Kirjoittaja Radiopuhelin
holmesin haamu kirjoitti: Verrannollisuuden vuoksi voi tuoda esiin toisen esimerkin, josta ei tullut rikossyytettä ja tuomiota.
Verrannollisuuden vuoksi olisi tietysti hyvä tuoda esille jos joku on Sairas-T:stä tehnyt tutkintapyynnön tai muulla tavoin ilmoittanut viranomaisille. Ja jos ei ole, voisit myös esittää onko Jössen tapauksesta poliisi käynnistänyt tutkinnan oma-aloitteisesti vai tutkintapyynnön pohjalta. Ilman näitä tietoja tapauksia ei oikein voi vertailla.

Re: Muusikko tuomittiin kansankiihotuksesta 2018

Lähetetty: La Heinä 27, 2019 8:54 pm
Kirjoittaja ReissuLasse
Muistaako joku vielä Shitter limitedin ja vaikkapa sellaisen rallin kuin Moottorisahaa perseeseen. No ajat on muuttunut, tosin taitaa olla niin että siellä on taustalla jotain vässyköitä jotka loukkaantuvat kaikesta ja menevät sitten itkemään viranomaisille.

Re: Muusikko tuomittiin kansankiihotuksesta 2018

Lähetetty: La Heinä 27, 2019 10:36 pm
Kirjoittaja putsari
Muusikot ovat kunnostautuneet vihapuheessa. Edellinen muusikko tuomittiin Vantaalla konsertissa syytämästä vihapuheesta, jossa artisti nimitteli Pertti Nykästä rasistiksi ja kutsuiko peräti natsiksi. Mikäli muusikot olisivat olleet afrikkalaisia, ei tuomiota olisi tullut, koska Afrikan sorrettu negridi ei voi vihapuhua valkoihoista ja kantasuomalaista heteroa kohtaan.

Re: Muusikko tuomittiin kansankiihotuksesta 2018

Lähetetty: Su Heinä 28, 2019 1:19 am
Kirjoittaja Wileda
ReissuLasse kirjoitti:Muistaako joku vielä Shitter limitedin ja vaikkapa sellaisen rallin kuin Moottorisahaa perseeseen. No ajat on muuttunut, tosin taitaa olla niin että siellä on taustalla jotain vässyköitä jotka loukkaantuvat kaikesta ja menevät sitten itkemään viranomaisille.
On kyllä ihmeellistä, ketä tuossa muka on loukattu?