Sivu 1/2

Saksa; AfD puolue ja siihen liittyvät väkivaltaisuudet sekä selkkaukset

Lähetetty: La Tammi 19, 2019 4:44 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Poliittinen väkivalta aivan uusille kierroksille Saksassa – ensin räjäytettiin puoluetoimisto, nyt pahoinpideltiin kansanedustaja henkihieveriin

SAKSA | EU- ja maahanmuuttokriittisen AfD-puolueen kansanedustaja Frank Magnitz on joutunut rajun pahoinpitelyn uhriksi. Puolue kutsuu tapausta murhayritykseksi.

Kolme naamioitunutta miestä hyökkäsi maanantaina kadulla saksalaisen liittopäiväedustaja Frank Magnitzin kimppuun. Videotallenne näyttää, miten kaksi henkilö lähestyi Magnitzia takaapäin kolmannen seuratessa kauempana. Yksi seuraajista löi Magnitzia, jonka seurauksena hän kaatui. Hyökkääjät poistuivat nopeasti paikalta.

AfD on julkaissut kuvan Magnitzista Twitter-tilillään. Kuvassa 66-vuotias kansanedustaja makaa sairaalavuoteella. Hänen päässään on suuri avohaava.

Varoitus: kuva voi järkyttää.

AfD-puolue epäilee tekoa murhayritykseksi.

Hollantilainen poliitikko Greet Wilders kutsuu tapahtumaa järkyttäväksi iskuksi.

Äskettäin räjähti myös puolueen toimisto
Vain muutama päivä ehti kulua siitä, kun AfD:n Döbelnin toimistoon heitettiin räjähde. Tapauksen johdosta otettiin kiinni kolme miestä.

Deutsche Welle -lehden mukaan toimiston sisällä syttyi tulipalo, lisäksi lähelle pysäköityjä autoja vahingoittui.

AfD:n kansanedustaja Jens Maier julkaisi Twitter-seinällään kuvan vaurioista.

Saksin osavaltion sisäministeri Roland Wöller sanoi, että isku vie poliitikkoja kohtaan suunnatun väkivallan aivan uudelle tasolle.

– Väkivalta ei kuulu politiikkaan. AfD:tä vastaan on taisteltava poliittisesti – ei räjähteillä, kristillisdemokraatteihin kuuluva Wöller sanoi.

Wöllerin sanavalinta oli vähintäänkin erikoinen. Muutenkin jännitteisen maan poliittista tilannetta tuskin lievittää se, että usutetaan muita ”taisteluun” puoluetta vastaan, jota on juuri isketty pommilla.

Ekstremismiä ja terrorismia tutkiva poliisin yksikkö selvittää tapausta.
...
https://www.suomenuutiset.fi/poliittine ... hieveriin/
Kyseessä on maahanmuuttokriittinen puolue ja teon ajatellaan olevan Antifan käsialaa. Murhayritystä onkin huvittavasti puolustettu suomalaisissa valtamedioissa vähättelevillä sanoilla kuin "hässäkkä" tai "puukarahkan" käyttämisellä, kun pahoinpitelystä käytettiin apuna puulankkua. Murhayritys-pahoinpitelyn sanotaan keskeytyneen sattumalta ulkopuolisen tultua paikalle.

Paljon on puhuttu mm. Trumpin tai vihapuheiden vaikutuksesta poliittiseen väkivaltaan, mutta oikea väkivalta (on myös täysin keksittyä) näyttää tulevan aina vain yhdestä suunnasta ja valtamedioiden toimittajilla on kova työ puolustella sitä.

Yhdistetty neljä ketjua, joissa käsiteltiin ja käsitellään edelleen saksalaisessa AfD puolueessa ja sen ympärillä tapahtuneita selkkauksia, väkivaltaisuuksia sekä erilaisia poliittisia ja ei-poliittisia lausumia. Otsikko uusiks`myös.
-NILS-

Re: Poliitikon murhayritys/"hässäkkä" Saksassa

Lähetetty: La Tammi 19, 2019 5:30 pm
Kirjoittaja Koppakuoriainen
Poliisin julkaiseman valvontakameravideon perusteella pahoinpitelyssä ei käytetty lankkua eikä Magnitzia potkittu hänen ollessaan maassa. Nämä väitteet ovat alunperin lähtöisin AfD:n suunnalta. On esitetty, että päävamma on syntynyt kaatumisen seurauksena. Kaikki on lisäksi ohi erittäin nopeasti (henkilöt poistuvat paikalta heti kun Magnitz kaatuu maahan), joten murhayrityksen keskeytyminen ulkopuolisen väliintulon seurauksena on vähintäänkin kyseenalaista. Enemmän vaikuttaisi siltä, että tilanteesta on haluttu ottaa kaikki irti AfD:n puolelta ja tapahtumien kulusta on annettu "hieman" väritetty versio.

Video löytyy esimerkiksi täältä:

https://www.bbc.com/news/world-europe-46842106

Re: Poliitikon murhayritys/"hässäkkä" Saksassa

Lähetetty: La Tammi 19, 2019 11:44 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
Koppakuoriainen kirjoitti:Poliisin julkaiseman valvontakameravideon perusteella pahoinpitelyssä ei käytetty lankkua eikä Magnitzia potkittu hänen ollessaan maassa. Nämä väitteet ovat alunperin lähtöisin AfD:n suunnalta. On esitetty, että päävamma on syntynyt kaatumisen seurauksena. Kaikki on lisäksi ohi erittäin nopeasti (henkilöt poistuvat paikalta heti kun Magnitz kaatuu maahan), joten murhayrityksen keskeytyminen ulkopuolisen väliintulon seurauksena on vähintäänkin kyseenalaista. Enemmän vaikuttaisi siltä, että tilanteesta on haluttu ottaa kaikki irti AfD:n puolelta ja tapahtumien kulusta on annettu "hieman" väritetty versio.

Video löytyy esimerkiksi täältä:

https://www.bbc.com/news/world-europe-46842106
On tosiaan hyvä tuoda esiin uudempaa tietoa. Seurasin tätä tapausta yli viikko sitten, mutta en ole seurannut viimeisimpiä käänteitä. Toin aiheen esiin, kun siitä ei ollut omaa ketjua.

Videolta selkeästi näkyy ettei nuo alkuperäiset väitteet hyökkäyksen tyylistä pitäneet paikkaansa. Ainoastaan se piti paikkaansa, että isku oli tietoisesti ja nopeasti kohdistettu Afd-pomoon. Kyse oli siis selvästi poliittisesta väkivallasta.

Re: Poliitikon murhayritys/"hässäkkä" Saksassa

Lähetetty: Su Tammi 20, 2019 2:46 am
Kirjoittaja disposal
Kyseessä saksan poliisin julkaisema video. Mistään kättä pidemmällä lyömisestä tai maassa makaavan potkimisesta kyse. Tästä huolimatta kyseessä todellä törkeä ja vaarallinen teko. Uhria seurattu ja kasvot peitetään juuri ennen tekoa. Sitten kolmesta yksi lyö pari kertaa takaapäin niin että uhri katuu pää edellä katuun. Ilmeisen vaarallinen tilanne ja vaikuttaa suunnitellulta hyökkäykseltä.

Kansallismielisen AfD-puolueen politiikko yritettiin polttaa

Lähetetty: Ma Heinä 29, 2019 12:00 pm
Kirjoittaja Iivis
Kansallismielisen AfD-puolueen poliitikko vaimoineen yritettiin polttaa kuoliaksi yöllä näiden nukkuessa mökillään Saksi-Anhaltin osavaltiossa. Poliisi tutkii tapausta murha­n yrityksenä.

Jään odottamaan suomenkielistä uutista aiheesta.

Saksaksi aiheesta:

https://www.spiegel.de/politik/deutschl ... 79402.html

Re: Kansallismielisen AfD-puolueen politiikko yritettiin pol

Lähetetty: Ma Heinä 29, 2019 12:35 pm
Kirjoittaja annaanna
Uusnatsit asialla tai ainakin äärioikeisto. Niitä on yllättävän paljon tuolla alueella. Varmaan taas lavastaneet teon ulkomaalaisten, juutalaisten, vasemmiston tai homoseksuellien tekemäksi.
On niiden toimintamalli ollut näissä tapauksissa.

Re: Kansallismielisen AfD-puolueen politiikko yritettiin pol

Lähetetty: Ma Heinä 29, 2019 4:16 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
Annatko annaanna pari esimerkkiä mainitsemastasi toimintamallista, niin ei mene ihan päättömäksi höpinäksi kaikki "lomanjälkeiset" viestisi. Kaikki eivät seuraa saksalaisten touhuja näissä asioissa.

Re: Kansallismielisen AfD-puolueen politiikko yritettiin pol

Lähetetty: Ma Heinä 29, 2019 4:23 pm
Kirjoittaja Wileda
Oisko tässä joku oikeiston kolmiodraama tosiaan ollut kyseessä, vaimo lähtenyt jonkun menestyneemmän oikeistopolitiikon mukaan ja nyt mies, jonka vaimo lähti kävi kostoretkellä. Jotain tuollaista varmaankin selviää.

Saksan kotimaantiedustelu julisti oikeistopuolue AFD:n epäillyksi ääriryhmäksi

Lähetetty: Ke Maalis 03, 2021 3:23 pm
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Hyvä, äärioikeiston valta Saksan parlamentissä vähenee.

Saksan oikeistopopulistinen AfD-puolue julistettiin epäillyksi ääriryhmäksi – viranomaisille lupa urkkia sähköposteja, soluttautua puolueeseen

Tämä on ensimmäinen kerta, kun parlamenttipuolue on määritelty Saksassa epäillyksi ääriryhmäksi.


3.3.2021 13:22

Kotimaantiedustelun mukaan äärioikeiston vaikutusvalta AfD:ssä on kasvanut ja maltillisemmalla puoluejohtaja Jörg Meuthenilla on vaikeuksia säilyttää asemansa.

Päätös on odotettu, mutta vakava isku AfD:lle erityisesti vaalivuonna, Tagesspiegel toteaa. Se voi tietää vaikeuksia myös AfD:hen kuuluville virkamiehille, joilta edellytetään poliittista maltillisuutta.

Re: Saksan kotimaantiedustelu julisti oikeistopuolue AFD:n epäillyksi ääriryhmäksi

Lähetetty: Ke Maalis 03, 2021 5:55 pm
Kirjoittaja poikani
Lähde?

Re: Saksan kotimaantiedustelu julisti oikeistopuolue AFD:n epäillyksi ääriryhmäksi

Lähetetty: Ke Maalis 03, 2021 6:13 pm
Kirjoittaja canis lupus
https://yle.fi/uutiset/3-11818343

Tätä ei Levisi pitänyt aiheellisena lainata:

Tiedusteluvirasto ei ole julkistanut päätöstä, mutta siitä on tiedotettu osavaltioille. AfD on vienyt asian oikeuteen, ja tiedusteluviranomainen on luvannut, ettei se tarkkaile kansanedustajia tai vaalien ehdokkaita prosessin ollessa kesken, kertoo Bild-lehti.(siirryt toiseen palveluun)

AfD:n edustajat ovat tyrmistyneet asian vuotamisesta julkisuuteen. Toinen puolueen puheenjohtajista Tino Chrupalla syyttää tiedusteluvirastoa tahallisesta vuodosta, jonka tarkoituksena on vaikuttaa julkiseen mielipiteeseen AfD:stä, uutistoimisto DPA kertoo. Liittopäiväryhmän johtajat Alexander Gauland ja Alice Weidel pitävät tarkkailuun asettamista täysin perusteettomana ja väittävät päätöstä yritykseksi vaikuttaa puolueen vaalimenestykseen.

Saksan juutalaisneuvoston johtaja Josef Schuster sen sijaan kiittää päätöstä, jolla vahvistetaan AfD:n muodostama uhka.

– Se (AfD) yritti luoda kunniallisen julkisivun, mutta ei kyennyt kätkemään radikalismiaan, Schuster sanoo.

Elon Musk AfD:lle: "Taistelkaa, olette olleet olemassa tuhansia vuosia, Julius Caesarkin olisi teistä ylpeä"

Lähetetty: Su Tammi 26, 2025 2:17 am
Kirjoittaja Tarkastaja Levisi
Tämä ei ole enää provokaatio vaan ihan puhdasra Saksan sisäpolitiikkaan vaikuttamista.
Alle sitten Jouko Lehtolan kolumni Muskin käsieleestä parin päivän takaa.


https://www.hs.fi/maailma/art-200001098 ... t=promobox


Elon Musk puhui osin ääri­oikeistolaisen AfD:n tapahtumassa: ”Taistelkaa, taistelkaa, taistelkaa”

Saksa|Videoyhteydellä tuhansille AfD:n kannattajille puhunut Elon Musk sanoi osin äärioikeistolaisen puolueen olevan ”paras toivo Saksan tulevaisuudelle”.



Teknologiamiljardööri Elon Musk puhui lauantaina Saksan osin äärioikeistolaisen Vaihtoehto Saksalle -puolueen (AfD) tapahtumassa videolinkin välityksellä.

Uutistoimisto AFP:n mukaan Musk kertoi tuhansille Itä-Saksassa sijaitsevaan Hallen kaupunkiin kokoontuneille AfD:n kannattajille heidän puolueensa olevan ”paras toivo Saksan tulevaisuudelle”.

---

Lauantaisessa kampanjatilaisuudessa Musk suitsutti Saksan ja saksalaisten pitkää historiaa.

”Saksalaiset ovat todella muinainen kansa, joka on ollut olemassa tuhansia vuosia”, hän sanoi.

”Luin, että jopa Julius Caesar oli todella vaikuttunut saksalaisista heimoista.”

Miljardööri kehotti saksalaisia olemaan ylpeitä saksalaisuudestaan ja kritisoi monikulttuurisuutta.

Hän sanoi, että Saksassa keskitytään liikaa menneisyyden synteihin.

”Saksalaisten ei pitäisi tuntea syyllisyyttä vanhempiensa, tai jopa iso-iso vanhempiensa synneistä”, Musk totesi.

Musk kehotti myös AfD:n tukijoita ”taistelemaan, taistelemaan ja taistelemaan” Saksan tulevaisuuden puolesta ja sanoi puolueen tahtovan lisää itsemääräämisoikeutta Saksalle ja Euroopan maille. Hänen mukaansa Brysselin byrokratialla ja ”globaalilla eliitillä” on liikaa valtaa.

Maailman rikkaimman miehen tuki AfD:lle on herättänyt vahvoja reaktioita saksalaisissa poliitikoissa.

Sekä Saksan hallitus että oppositio ovat syyttäneet Muskia pyrkimyksistä vaikuttaa maassa helmikuun lopulla järjestettäviin ennenaikaisiin parlamenttivaaleihin.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010983547.html

Jyrki Lehtolan kolumni: Kolme tulkintaa Elon Muskin kädestä

Koska suomalaispoliitikoilla on selkeästi salaista tietoa Elon Muskin mielenliikkeistä, herää muutama kysymys, kirjoittaa Ilta-Sanomien kolumnisti Jyrki Lehtola.

Re: Elon Musk AfD:lle: "Taistelkaa, olette olleet olemassa tuhansia vuosia, Julius Caesarkin olisi teistä ylpeä"

Lähetetty: Su Tammi 26, 2025 3:24 am
Kirjoittaja Marokon Kauhu
Tarkastaja Levisi kirjoitti: Su Tammi 26, 2025 2:17 am Tämä ei ole enää provokaatio vaan ihan puhdasra Saksan sisäpolitiikkaan vaikuttamista.
Alle sitten Jouko Lehtolan kolumni Muskin käsieleestä parin päivän takaa.

nazi nazi nazi.jpeg
nazi nazi nazi.jpeg (282.99 KiB) Katsottu 2875 kertaa
Vai vaikuttamista.
Mitään George Soros Foundationia nimeltä mainitsematta, totean että pata kattilaa soimaa.

Re: Elon Musk AfD:lle: "Taistelkaa, olette olleet olemassa tuhansia vuosia, Julius Caesarkin olisi teistä ylpeä"

Lähetetty: Su Tammi 26, 2025 9:32 am
Kirjoittaja URSA
Yhdistettynä Muskin tekemään natsitervehdykseen nyt ollaan todella oudoilla vesillä. Uskooko Musk todella nostavansa rahoillaan ja tuellaan äärioikeiston valtaan? Mitä Musk hyötyy Euroopan politiikkaan sekaantumisella.

Gladiator elokuvan alussa ne barbaarit joita vastaan Rooman armeija taisteli, oli germaaneja. Joten aika outoa puhua saksalaisille tuolla tavalla Julius Caesarista. Eikö yhtään lähempää historiasta löytynyt mitään hyvää sanottavaa? Omituista myös "fight" sanan hokeminen.

"Puudelimies" on väärässä. Vaikka Muskin menneisyys ei viittaisi fasismiin, miljardööri on voinut seota nopeasti.

Re: Elon Musk AfD:lle: "Taistelkaa, olette olleet olemassa tuhansia vuosia, Julius Caesarkin olisi teistä ylpeä"

Lähetetty: Su Tammi 26, 2025 10:28 am
Kirjoittaja Papa Legba
Musk puhuu asiaa. Tärähtäneistö ulisee tietysti.