Sivu 1/3

Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 11:50 am
Kirjoittaja Roadkill666
Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa – kauhea tilanne valkeni puolisolle makuuhuoneen ovella

Käräjäoikeus tuomitsi entisen jääkiekkoilijan sakkoihin oman vauvansa pahoinpitelystä.

Käräjäoikeus on antanut elokuun lopussa päätöksen asiassa, jossa oli kyseessä alle yksivuotiaan lapsen pahoinpitely perheen kotona vuonna 2016.

Syytekirjelmässä pahoinpitelyjä oli useampia, mutta sakkotuomio perustui yhteen pahoinpitelyyn.

Käräjäoikeuden päätöksen teonkuvauksen mukaan tuomittu henkilö ”on kotonaan tehnyt ruumiillista väkivaltaa lapselleen saadakseen lapsen itkun loppumaan painamalla tai puristamalla kasvoja olkapäätään tai rintaansa vasten muutaman sekunnin ajan siten, että ei ole saanut hengitettyä.”

Tuomion perusteluissa pahoinpitelytilanne kuvailtiin tarkemmin.


Avopuoliso oli kertonut ”menneensä katsomaan makuuhuoneen ovelle mitä hänen miehensä tekee heidän yhteiselle 10 kuukauden ikäiselle lapselleen lapsen alettua itkemään voimakkaasti. Nainen kertoi nähneensä puolisonsa painavan lapsen kasvoja olkapäätään vasten muutaman sekunnin ajan. Kuulosti siltä, että lapsi ei olisi saanut henkeä. Tämän jälkeen mies oli pitänyt lapsen käsistä kiinni siten, ettei lapsi pystynyt liikuttamaan käsiään. Tilanne oli kestänyt muutaman sekunnin jonka jälkeen nainen oli mennyt keskeyttämään tilanteen.”

Syytetty tuomittiin maksamaan 50 päiväsakkoa ja korvaamaan lapselle ja tämän äidille 1 400 euroa sekä oikeudenkäyntikuluina 3 384 euroa. Tuomio on lainvoimainen.

Tuomion saanut mies on entinen huippujääkiekkoilija, joka pelasi useamman kauden liigatasolla ja on voittanut SM-kultaa.

https://www.is.fi/sm-liiga/art-2000006260041.html

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 12:19 pm
Kirjoittaja meitzi
Jos äiti toimii vastaavasti, niin sitä opastetaan. Jos isä toimii noin, siitä tulee sakkoja ja rikosrekisteri. Ihanan tasa-arvoista.

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 12:25 pm
Kirjoittaja Väkivallantarkastaja
Ompas jännää että kukaan ei ole vielä syyttänyt salaliitosta kun ei ole nimeä, kuvaa ja geenikarttaa julkistettu. :roll:

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 12:53 pm
Kirjoittaja Tackleberry
meitzi kirjoitti: To Loka 03, 2019 12:19 pm Jos äiti toimii vastaavasti, niin sitä opastetaan.
Miesaktivistilla taitaa olla vaan vilkas mielikuvitus.
Jos isä toimii noin, siitä tulee sakkoja ja rikosrekisteri. Ihanan tasa-arvoista.
"Tulee sakkoja ja rikosrekisteri."

Hyvin sä vedät. Sakoista ei tule merkintää rikosrekisteriin. :lol:

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 1:24 pm
Kirjoittaja dazu
Nämä ovat näitä... itsellä tiedossa tapaus, missä vauvalle tuli kallonmurtumaa jne. isä heitteli lapsia miten sattuu... Kun pariskunnalle tuli ero, niin sossut laittoi lapset isälle ja äiti ei saanut tavata lapsia, kuin valvotuissa olosuhteissa. Ihmettelin tilannetta... isä oli eron jälkeen lähetellyt mulle viestejä, missä uhkasi tappaa perheensä ja, kun ilmoitin näistä sossuille, niin asia ei heitä kiinnostanut, isä oli kuitenkin paras vanhempi lapsille heidän mielestä... Sitten vuosien jälkeen sain lukea huoltajuusoikeudenkäyntipaperit, niin äitiä oltiin sen mukaan estetty tapaamasta lapsia, koska isä oli vilpittömästi pelännyt, että äiti surmaa lapset... Kyllä nää sossut on vaan suurempi uhka Suomelle, kuin mitkään joukkomurhaajat.

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 1:40 pm
Kirjoittaja meitzi
En ole miesaktivisti, enkä saatana sentään halua tulla yhdistetyksi nyhveröihin tässäkään asiassa. Kyseessä on ihan vain havainnot. Toki myös kärjistys, sillä eiköhän se mene molemmin puolin niin, että vastaavat eivät saa keskimäärin mitään huomiota.

Juuh, olet oikeassa. Ei tule rikosrekisteriä.

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 1:46 pm
Kirjoittaja Villeri
dazu kirjoitti: To Loka 03, 2019 1:24 pm Nämä ovat näitä... itsellä tiedossa tapaus, missä vauvalle tuli kallonmurtumaa jne. isä heitteli lapsia miten sattuu... Kun pariskunnalle tuli ero, niin sossut laittoi lapset isälle ja äiti ei saanut tavata lapsia, kuin valvotuissa olosuhteissa. Ihmettelin tilannetta... isä oli eron jälkeen lähetellyt mulle viestejä, missä uhkasi tappaa perheensä ja, kun ilmoitin näistä sossuille, niin asia ei heitä kiinnostanut, isä oli kuitenkin paras vanhempi lapsille heidän mielestä... Sitten vuosien jälkeen sain lukea huoltajuusoikeudenkäyntipaperit, niin äitiä oltiin sen mukaan estetty tapaamasta lapsia, koska isä oli vilpittömästi pelännyt, että äiti surmaa lapset... Kyllä nää sossut on vaan suurempi uhka Suomelle, kuin mitkään joukkomurhaajat.
Eikös huoltajuusasioista päätä tuomioistuin?

Joka tapauksessa sosiaalityöntekijät tekevät pirun tärkeää työtä eivätkä edes he ole kollektiivisessa vastuussa. Siis sillattii, että jos raksaäijä tekee paskan betonivalun, niin se ei ole kaikkien raksaäijien syytä.

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 3:36 pm
Kirjoittaja Charlotta
Minkä joukkueen pelaajasta lienee kyse? Tai minä vuonna pelannut mestaruusjoukkueessa? Kyllä näistä pitäisi vastuuseen joutua, sukupuoleen katsomatta. Voi pieni ihminen :cry:

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 3:46 pm
Kirjoittaja Ori Jorhonen
Tackleberry kirjoitti: To Loka 03, 2019 12:53 pmHyvin sä vedät. Sakoista ei tule merkintää rikosrekisteriin. :lol:
No tuleehan jos oikeus tuomitsee sakkoihin.

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 3:54 pm
Kirjoittaja tötterö
Taas superuunot vauhdissa ;).
Fakta on vain ja ainoastaan se ettei Äidiltä viedä huoltajuutta vaikka se narkkaisi.
Jollei äiti itse halua antaa lastaan isälle tai huostaan niin vain todella ääritapauksessa huoltajuus viedään.
Isiltä se viedään vähän useammin ;).
Tasa-arvoista, juu kyllä !
Värivammaiset ja äipät tätä Suomea pyörittää tulevaisuudessa.
Suomimiehet voi mennä kiikkuun ;).

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 4:13 pm
Kirjoittaja Villeri
tötterö kirjoitti: To Loka 03, 2019 3:54 pm Taas superuunot vauhdissa ;).
Fakta on vain ja ainoastaan se ettei Äidiltä viedä huoltajuutta vaikka se narkkaisi.
Jollei äiti itse halua antaa lastaan isälle tai huostaan niin vain todella ääritapauksessa huoltajuus viedään.
Isiltä se viedään vähän useammin ;).
Tasa-arvoista, juu kyllä !
Värivammaiset ja äipät tätä Suomea pyörittää tulevaisuudessa.
Suomimiehet voi mennä kiikkuun ;).
Teksti käsitti kaikki nettinerouden piirteet:
1. Muut ovat dorkia koska muut ovat dorkia.
2. Fakta on, ettei narkomaaniäideiltä oteta lapsia huostaan. Tätä "faktaa" ei luonnollisesti tueta tilastolla tai millään.
3. Paskasti kirjoitettu teksti kuorrutetaan hymiöillä.
4. Loppuun jotain random-mölinää maahanmuutosta.

Noilla eväillä on helppo ylenkatsoa muita!

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 4:26 pm
Kirjoittaja Moderaattorit
Ori Jorhonen kirjoitti: To Loka 03, 2019 3:46 pm
Tackleberry kirjoitti: To Loka 03, 2019 12:53 pmHyvin sä vedät. Sakoista ei tule merkintää rikosrekisteriin. :lol:
No tuleehan jos oikeus tuomitsee sakkoihin.


Pysytääns aiheessa.
Pitää varmaan perustaa jonkinlainen rikosaiheinen FAQ / nimiWikipedia tänne.

Pelkkiä sakkoja ei kuitenkaan merkitä rikosrekisteriin.

Mitä tietoja rikosrekisteriin merkitään?

Rikosrekisteriin tulee merkintä, kun henkilö tuomitaan:

ehdottomaan tai ehdolliseen vankeusrangaistukseen
valvontarangaistukseen
ehdollisen vankeusrangaistuksen ohessa sakkoon (oheissakkoon), yhdyskuntapalveluun tai valvontaan
ehdottoman vankeusrangaistuksen sijasta yhdyskuntapalveluun
nuorisorangaistukseen tai nuorisorangaistuksen sijasta sakkoon
viralta pantavaksi tai
jätetään syyntakeettomana tuomitsematta.


https://www.oikeusrekisterikeskus.fi/fi ... steri.html

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 5:36 pm
Kirjoittaja tötterö
Villeri kirjoitti: To Loka 03, 2019 4:13 pm
tötterö kirjoitti: To Loka 03, 2019 3:54 pm Taas superuunot vauhdissa ;).
Fakta on vain ja ainoastaan se ettei Äidiltä viedä huoltajuutta vaikka se narkkaisi.
Jollei äiti itse halua antaa lastaan isälle tai huostaan niin vain todella ääritapauksessa huoltajuus viedään.
Isiltä se viedään vähän useammin ;).
Tasa-arvoista, juu kyllä !
Värivammaiset ja äipät tätä Suomea pyörittää tulevaisuudessa.
Suomimiehet voi mennä kiikkuun ;).
Teksti käsitti kaikki nettinerouden piirteet:
1. Muut ovat dorkia koska muut ovat dorkia.
2. Fakta on, ettei narkomaaniäideiltä oteta lapsia huostaan. Tätä "faktaa" ei luonnollisesti tueta tilastolla tai millään.
3. Paskasti kirjoitettu teksti kuorrutetaan hymiöillä.
4. Loppuun jotain random-mölinää maahanmuutosta.

Noilla eväillä on helppo ylenkatsoa muita!
Heiluuko palli vai eikö pälli vaan riitä ?
Hienoa jos sinä isänä saat tai tulet saamaan oikeuksia.
Kaikki eivät ole yhtä vahvoja.
Nyt ei ruokita hymiöitä muttei myös rolleja.
*sori oli pakko*

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 5:45 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Toivottavasti tämän lätkä"sankarin" nimi tulee vielä ilmi. :evil:

Re: Jääkiekon Suomen mestari pahoinpiteli kymmenkuisen vauvansa 

Lähetetty: To Loka 03, 2019 6:29 pm
Kirjoittaja Julperi
Väkivallantarkastaja kirjoitti: To Loka 03, 2019 12:25 pm Ompas jännää että kukaan ei ole vielä syyttänyt salaliitosta kun ei ole nimeä, kuvaa ja geenikarttaa julkistettu. :roll:
Ei ole vissiin noita tummempia kauheasti pelannut liigassa. Menikö päivä pilalle?