Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.

Valvojat: Raid, Moderaattorit

Doctor Lecter
Agentti Mulder
Viestit: 11811
Liittynyt: Pe Kesä 22, 2007 9:32 am

Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Doctor Lecter » Ma Joulu 02, 2019 4:47 pm

Nuori mies surmattu Liikkalassa nuorten aikuisten illanvietossa perjantaina: Kouvolalainen mies vangittu taposta epäiltynä

Sekä uhri että epäilty ovat syntyneet vuonna 1997.

Liikkalassa on surmattu mies perjantaina. Surmansa sai vuonna 1997 syntynyt paikkakuntalainen mies. Henkirikos tapahtui yksityisasunnossa. Surma tehtiin ampumalla.

Kaakkois-Suomen poliisi tutkii epäiltyä henkirikosta tappona.

Kymenlaakson käräjäoikeus on vanginnut vuonna 1997 syntyneen miehen maanantaina taposta epäiltynä.

Surma tapahtui omakotitalossa
Poliisilla on tapahtumien kulku pääpiirteittäin tiedossa. Nuorisoseurue oli kokoontunut viettämän aikaan omakotitaloon Liikkalaan.

Seurueen jäsenet olivat nauttineet päihteitä ja viettäneet aikaa yhdessä. Jossain vaiheessa seurueen jäsenille oli tullut keskenään riitaa. Riita oli päättynyt ikävästi, kun seurueeseen kuulunut mies ampui toista miestä. Uhri menehtyi ampumisen seurauksena.

Poliisi otti tapahtumapaikalta kiinni seurueesen kuuluneet vuonna 1997 syntyneen miehen ja 1998 syntyneen naisen. Poliisin mukaan he ovat olleet yhteistyöhaluisia asian selvittämisessä.

Nainen vapautettiin sunnuntaina.

Poliisi on jatkanut henkirikoksen esitutkintaa koko viikonlopun ajan tapahtumapaikkaa tutkimalla ja asianosaisten kuulusteluilla.

Kaakkois-Suomen poliisi ei tiedota asiasta tässä vaiheessa enempää.
Kouvolan Sanomat
2.12.2019 15:36

Liikkalan autioituva kylä sijaitsee entisen Anjalankosken kaupungin alueella.
Aina kun kuulen sanan suvaitsevaisuus, poistan varmistimen!

Papa Legba
Ran-tan-plan
Viestit: 358
Liittynyt: Ke Elo 22, 2018 8:43 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Papa Legba » Ma Joulu 02, 2019 5:20 pm

Seurue?

just_one
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 211
Liittynyt: To Syys 01, 2011 9:09 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja just_one » Ma Joulu 02, 2019 5:44 pm

Juuri tapettiin 40v nainen keskustassa ja nyt ammuttiin nuori mies Liikkalassa. Kyllä Kouvolassa tapahtuu!

Vetomies
Alokas
Viestit: 25
Liittynyt: Su Elo 03, 2014 3:00 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Vetomies » Ti Joulu 03, 2019 9:17 pm

V. M tappoi, ei seurue-ihmisiä

just_one
Vähänniinkuharrastaja
Viestit: 211
Liittynyt: To Syys 01, 2011 9:09 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja just_one » Ti Joulu 03, 2019 9:28 pm

Vetomies kirjoitti:
Ti Joulu 03, 2019 9:17 pm
V. M tappoi, ei seurue-ihmisiä
Mitäs porukkaa nämä sitten olivat, varmaan jonkinlaista taustaa löytyy, kun aseiden kanssa bileisiin lähdetään?

Vetomies
Alokas
Viestit: 25
Liittynyt: Su Elo 03, 2014 3:00 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Vetomies » Ti Joulu 03, 2019 9:36 pm

Huumetaustaa ainakin.

Avatar
Heisenberg420
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 46
Liittynyt: Ti Elo 27, 2019 5:03 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Heisenberg420 » Ti Joulu 03, 2019 11:51 pm

Kuulemma oli tosta naisesta tullu riita.

Vanezi
Alokas
Viestit: 1
Liittynyt: Pe Syys 14, 2012 1:24 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Vanezi » Pe Joulu 06, 2019 3:44 am

Ihmetyttää kyllä vähän tapaus koska uhri ja tekijä ovat tunteneet pitkän aikaa ja tietääkseni vielä ihan kavereita olivat ja kumpikaan ei naishenkilön kanssa ollut suhteessa tms.

Elpram
Alokas
Viestit: 11
Liittynyt: Su Syys 20, 2015 10:12 am

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Elpram » Pe Joulu 06, 2019 5:34 pm

Tuolloin perjantaina 29. marraskuuta aamuna ryöstettiin samaan alueeseen, eli entiseen Anjalankosken kuntaan kuuluva Myllykosken K-Market. Paikallisen puskaradion mukaan poliisit olivat saapuneet ryöstön jälkeen paikalle peräti viiden partion voimin ja eristäneet alueen. Tekijöitä etsitään edelleen, mutta olivat nuoria miehiä, joten he sopisivat Liikkalan seurueen ikähaitariin. Ryöstön tekotapaa tai uhkailussa mahdollisesti käytettyä asetta ei ole paljastettu julkisuuteen. Jos huumeet on ollut mukana nuorten menossa, näiden tapausten välillä voi olla kytkösiä. Toki kamoissa sekoileminen saattaa myös osaltaan vaikuttaa ampumiseen, eikä välttämättä tarvitse edes rikollista taustaa tai sen erikoisempaa syytä nallin napsahtamiseen.

MohammedMohammed
Lovejoy
Viestit: 1707
Liittynyt: Su Huhti 09, 2017 4:49 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja MohammedMohammed » Pe Joulu 06, 2019 10:26 pm

Elpram kirjoitti:
Pe Joulu 06, 2019 5:34 pm
Tuolloin perjantaina 29. marraskuuta aamuna ryöstettiin samaan alueeseen, eli entiseen Anjalankosken kuntaan kuuluva Myllykosken K-Market. Paikallisen puskaradion mukaan poliisit olivat saapuneet ryöstön jälkeen paikalle peräti viiden partion voimin ja eristäneet alueen. Tekijöitä etsitään edelleen, mutta olivat nuoria miehiä, joten he sopisivat Liikkalan seurueen ikähaitariin. Ryöstön tekotapaa tai uhkailussa mahdollisesti käytettyä asetta ei ole paljastettu julkisuuteen. Jos huumeet on ollut mukana nuorten menossa, näiden tapausten välillä voi olla kytkösiä. Toki kamoissa sekoileminen saattaa myös osaltaan vaikuttaa ampumiseen, eikä välttämättä tarvitse edes rikollista taustaa tai sen erikoisempaa syytä nallin napsahtamiseen.
Harvemmin nuorilla miehillä muutenkaan on aseita kotonaan ladattuna elleivät ole sitten rikollisjärjestössä, muita rikollisia, tai huumehemmoja.
Suomi on siinä aivan kärjessä, että me tiedetään jokainen henkilö, joka tänne on tullut, minkälaisella taustalla hän on tullut ja me pystytään niin kuin rekisterin kautta näkemään sitä tilannetta, minkä tyyppisiä ihmisiä meille tulee. - Päivi Nerg

samurai
Aloitteleva besserwisser
Viestit: 47
Liittynyt: Pe Huhti 04, 2008 10:52 am

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja samurai » La Joulu 07, 2019 12:33 am

Metsästysaseita tuolla varmaan monesa torpassa.
Oma, isoveljen tai isän?

Elpram
Alokas
Viestit: 11
Liittynyt: Su Syys 20, 2015 10:12 am

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Elpram » La Joulu 07, 2019 1:03 am

Metsästys-ja ampumaharrastukset ovat melko varmasti yleisiä, koska alue on käsittääkseni ihan skutsissa. Aseita nyt löytyy muutenkin maaseudulta. Pohdin vaan, että jos hommassa on ollut mukana huumeiden kanssa pelleilyä ja esimerkiksi jonkinsortin gangstalaiffin ihailua, niin ei olisi ihme pienten piirien paikkakunnalla, et sit aletaan tehtailee myös muita rikoksia. Toki voi olla sattumaa, että kaksi tennarikenkää ryösti lähipaikkakunnan kaupan samana aamuna. Myös koko ampumakeissi on voinut olla todella kohtalokas vahinko kaveriporukan bileillan päätteeksi. Mut täytyy kyl olla todella kujalla, jos pitkäaikaisen kaverin losauttaa hengiltä.

tokkaukko
Alibin satunnaislukija
Viestit: 124
Liittynyt: Su Syys 15, 2019 1:12 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja tokkaukko » La Joulu 07, 2019 10:36 pm

Elpram kirjoitti:
La Joulu 07, 2019 1:03 am
täytyy kyl olla todella kujalla, jos pitkäaikaisen kaverin losauttaa hengiltä.
luojan kiitos että harvemmin tapetaan tuntemattomia ohikulkijoita.
Onhan se nyt helvetti selvä asia että tuttu tai kaveri se yleensä tapetaan eikä seku vaan mennä jonku kotiin ja ammuta huuumorilla tuntematon ihminen hengiltä.

Hannibal09
Alokas
Viestit: 19
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 10:58 pm

Re: Nuori mies ammuttiin Kouvolan Liikkalassa 29.11.2019

Viesti Kirjoittaja Hannibal09 » Su Joulu 08, 2019 12:11 am

Jotenkin tuntuu, että kaakonkulman alueella olevilla nuorilla hörhöillä on noita aseita enemmän, kuin muualla Suomessa.

Vastaa Viestiin