Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Spekulointia kadonneista henkilöistä.
Sipi
Jane Marple
Viestit: 1015
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:58 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Sipi »

Mä asun Länsi-Tampereella ja itselläni pari aikuista poikaa. Olen myös ollut yksin lasten kanssa, ja siksi tämä on aina koskettanut minua. Jos vertaa vaikka Raisan tai Karoliina Kestin katoamisten saamaan julkisuuteen ja uutisointiin, saa se poikien äidin vain ja ainoastaan surulliseksi. Olen kuitenkin näitä teemun tutkinnan käänteitä seurannut ja tullut siihen tulokseen, että vanha sanonta salaisuuksista pitää paikkaansa: "Jos kaksi ihmistä yrittää pitää salaisuuden, siinä on yksi henkilö liikaa". Eli nämä Äijänahteentiellä olleet nuoret miehet eivät ole voineet kaikki syyllistyä kimpassa johonkin. He eivät vaan voi järjen mukaan olla kaikki sosiopaatteja, joiden yhdenkään omatunto ei sano yhtään mitään, kukaan ei koe tarvetta puhua.

Jos he ovatkin reilut 15 vuotta sitten pelänneet kertomasta, nyt he ovat aikuisia ja elämä on opettanut.

Olenkin kallistunut siihen, että yksi heistä saattaa olla salaisuuden säilyttäjä, mutta kaikki eivät voi.
Wanha isä
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Su Tammi 10, 2021 12:28 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Wanha isä »

Tämä on surullinen ja liian vähälle huomiolle jäänyt tapaus. Olen itse Tohlopon seutuja kävellyt usein.

Vaikuttaa siltä, että Teemu on autolla viety jonnekin. Tohlopin rannat ovat sellaista ryteikköä ja suota... Alueella käytännössä jatkuvasti joku liikkeellä.
Kiinnitin huomiota naapurin lausumaan mattokäärön kantamiseen. Kannoin sattumalta itse eilen paksua mattoa ja mietin sitä, moniko kantaa mattoa, jonka sisään on rullattu 60-70kg vainaja (arvioin Teemun painoa nopeasti) ? Sellaisen liikuttelu yksinään vaatii voimaa ja herättää taatusti huomiota jos sitä vertaa "tavallisen" rullatun maton kantamiseen.
Criminal Minds
Poliisikoira Rex
Viestit: 264
Liittynyt: Pe Heinä 17, 2015 2:56 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Criminal Minds »

Wanha isä kirjoitti: La Elo 19, 2023 7:19 am Tämä on surullinen ja liian vähälle huomiolle jäänyt tapaus. Olen itse Tohlopon seutuja kävellyt usein.

Vaikuttaa siltä, että Teemu on autolla viety jonnekin. Tohlopin rannat ovat sellaista ryteikköä ja suota... Alueella käytännössä jatkuvasti joku liikkeellä.
Kiinnitin huomiota naapurin lausumaan mattokäärön kantamiseen. Kannoin sattumalta itse eilen paksua mattoa ja mietin sitä, moniko kantaa mattoa, jonka sisään on rullattu 60-70kg vainaja (arvioin Teemun painoa nopeasti) ? Sellaisen liikuttelu yksinään vaatii voimaa ja herättää taatusti huomiota jos sitä vertaa "tavallisen" rullatun maton kantamiseen.
Tikkasen Roope ei saanu emäntäänsä Volvon perään Ulliksella ja pulkassa veti. Oli kylläkin yksin liikkeellä ja rouva taisi painaa pikkusen enemmän kuin 60-70kg.

Kai sekin vähän vaikuttaa onko kuolonkankeus päällä vai kuskaako velttoa.
Wanha isä
Hercule Poirotin viikset
Viestit: 114
Liittynyt: Su Tammi 10, 2021 12:28 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Wanha isä »

Criminal Minds kirjoitti: La Elo 19, 2023 8:52 am
Tikkasen Roope ei saanu emäntäänsä Volvon perään Ulliksella ja pulkassa veti. Oli kylläkin yksin liikkeellä ja rouva taisi painaa pikkusen enemmän kuin 60-70kg.

Kai sekin vähän vaikuttaa onko kuolonkankeus päällä vai kuskaako velttoa.
Varmasti vaikuttaa. En ole koskaan vainajaa nostanut, joten en tiedä sen tarkemmin. Epäilen vain sitä, että yksin parikymppinen jäbä nostaisi ikätoverinsa mattoon käärittynä autoon. "Hän kantoi paksua mattokääröä, mies sanoo." Toki onhan sitä vahvojakin nuoria, sitä en sano. Naapuria on asiasta varmasti poliisi jututtanut.
Hurjimus
Axel Foley
Viestit: 2237
Liittynyt: La Helmi 22, 2020 10:41 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Hurjimus »

Poliisi on varma, että Teemu käveli Tohlopin suuntaan tappelun jälkeen. Henkirikos epäily perustuu siihen silminnäkijän havaintoon, että yksi kaveri porukan jäsen lähti autollaan perään ja mahdollisesti sitten surmasi Teemun.
Tuskinpa ruumista enää sisälle kannettu ja pyöritetty mattoon. 🤔

Tietysti onhan Teemu voinut vapaaehtoisesti tulla vielä asunnolle 🤔
Niks
Lauri Hanhivaara
Viestit: 135
Liittynyt: Ma Touko 16, 2022 9:12 am

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Niks »

Hurjimus kirjoitti: La Elo 19, 2023 3:15 pm Poliisi on varma, että Teemu käveli Tohlopin suuntaan tappelun jälkeen. Henkirikos epäily perustuu siihen silminnäkijän havaintoon, että yksi kaveri porukan jäsen lähti autollaan perään ja mahdollisesti sitten surmasi Teemun.
Tuskinpa ruumista enää sisälle kannettu ja pyöritetty mattoon. 🤔

Tietysti onhan Teemu voinut vapaaehtoisesti tulla vielä asunnolle 🤔
Olisko Teemu voitu surmata tämän perään lähteneen toimesta ja sitten on teon jälkeen haettu se matto ruumiin hävittämistä varten mukaan? 🤔
Idiootitkin tarvitsevat ystäviä
Ghost hunting
Angus MacGyver
Viestit: 6502
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

https://www.youtube.com/watch?v=J9_ZQ4nZK7U
Teemusta ja muista kadonneista videota.

Teemun tapaus on saanut uutta alkua tutkimuksissa tänä vuonna. Toivotavasti poliiseilla riittää puhtia saada tapaus maaliin.
Onhan se kummaa kun oikein kuormurilla on viety kalusteita ja mattokäärö, remontti oli aloitettu samantien, jos maton mukana meni jotakin niin oliko haju se minkä takia piti remontoida ja lisäksi hävitettiin todisteita.
Avatar
Jasonnn
Christopher Lorenzo
Viestit: 1612
Liittynyt: To Elo 01, 2019 9:17 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Jasonnn »

Ghost hunting kirjoitti: Su Loka 08, 2023 11:50 am https://www.youtube.com/watch?v=J9_ZQ4nZK7U
Teemusta ja muista kadonneista videota.

Teemun tapaus on saanut uutta alkua tutkimuksissa tänä vuonna. Toivotavasti poliiseilla riittää puhtia saada tapaus maaliin.
Onhan se kummaa kun oikein kuormurilla on viety kalusteita ja mattokäärö, remontti oli aloitettu samantien, jos maton mukana meni jotakin niin oliko haju se minkä takia piti remontoida ja lisäksi hävitettiin todisteita.
Tuon videon pätkän perusteella aika vahvat henkirikos vibat. Kämpässä aloitettu täydellinen remppa heti tapahtuneen jälkeen, kämpän isäntä saapunut seuraavana päivänä työpakullansa ja nähty kantaneen mattokääröä siihen..
Avatar
taotao
Sabrina Duncan
Viestit: 360
Liittynyt: To Maalis 24, 2016 12:59 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja taotao »

Tohloppi on matala, kirkasvetinen järvi. Olis kait se sieltä löytynyt.

Maastoonkin katoaminen tuolla alueella tuntuu täysin mahdottomalta.

Kyllä se autolla lähtö tuntuu loogisimmalta vaihtoehdolta.
Avatar
Etsivä Shitlock
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1466
Liittynyt: Ti Joulu 17, 2013 11:42 am

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Etsivä Shitlock »

taotao kirjoitti: Pe Loka 20, 2023 8:03 pm Tohloppi on matala, kirkasvetinen järvi. Olis kait se sieltä löytynyt.

Maastoonkin katoaminen tuolla alueella tuntuu täysin mahdottomalta.

Kyllä se autolla lähtö tuntuu loogisimmalta vaihtoehdolta.
Reino Savukoskesta juttu ja ajassa 2:05 tuolla Tohloppijärvellä etsimässä Teemua.
https://yle.fi/a/3-12638372
Lapuan terassivideo https://emalm.com/?v=lOXkX/
Avatar
taotao
Sabrina Duncan
Viestit: 360
Liittynyt: To Maalis 24, 2016 12:59 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja taotao »


Katsoin. Joo kyllä vahvistui se ajatus, että ei ole Tohlopissa.
Sipi
Jane Marple
Viestit: 1015
Liittynyt: Ke Tammi 03, 2018 10:58 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja Sipi »

taotao kirjoitti: La Loka 21, 2023 12:06 pm
Katsoin. Joo kyllä vahvistui se ajatus, että ei ole Tohlopissa.
Tää on kyllä ihan kauhea tapaus. Itselläni myös teinipoikia (tai nyt jo aikuisia) ja asun edelleen samoilla hoodeilla sellaisen välimatkan päässä, että Tohloppijärven uimarannat ja ulkoilumaastot ovat tulleet hyvinkin tutuiksi vuosien varrella. On ollut aivan selvää alusta saakka, että Tohlopin maastoissa Teemu ei ole. Järven ympäristöön Epilänkadun puoleiselle suoalueelle on tehty kuivatusta ja maisemointia, ja Mediapoliksen puolella on niin kova huvikuorma pururadan ja metsikön osalta, että olisi täysin mahdotonta ruumiin jäädä löytymättä siltä alueelta. Järvessä on useita uimapaikkoja ympäriinsä (ei vain yhdellä sivulla) sekä asutusta, keskellä järveä pieni saari jossa myös käyttöä, joten en ole pitänyt järveäkään mahdollisena.

Ainoa järkevä mahdollisuus on, että teemu on noussut johonkin ajoneuvoon ja hänet on tapettu sekä haudattu muualle. En ole päässyt irti siitä ajatuksesta, että Lammpinpäässä ollut kaveriporukka (tai ainakin joku heistä) tietää kyllä totuuden. Historiaahan heillä on.

Kuitenkin on sanonta, että jos haluaa pitää salaisuuden, kahdessä henkilössä on yksi liikaa. Eli koko porukka ei olisi voinut pysyä murtumattomana kaikkia näitä vuosia. Sen, joka tietää, on pakko olla hyvin sairas ihminen.
brainstormy
Poliisikoira Rex
Viestit: 274
Liittynyt: Pe Huhti 06, 2018 9:59 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja brainstormy »

Jos uhri kääräistään tiukkaan mattokääröön ei se varmaankaan helposti järvestä pintaan pulpahda, varsinkaan jos yhtään raskaammasta matosta kyse.
Nässy ja Pyhäjärvi on lähellä myös ja varmasti "turvallisemmat" vaihtoehdot ruumiin hävittämiseen kuin Tohloppi.
hipsulainen
Axel Foley
Viestit: 2378
Liittynyt: Pe Elo 24, 2007 2:29 pm
Paikkakunta: Lahti

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja hipsulainen »

Youtubesta löytyy video Teemun katoamistapauksesta

https://www.youtube.com/watch?v=V7-oaWLC7UU
Olet sietämätön tyyppi ja mielipiteesi ovat vääriä
Älä soita tänne enää koskaan - Ultra Bra
Avatar
taotao
Sabrina Duncan
Viestit: 360
Liittynyt: To Maalis 24, 2016 12:59 pm

Re: Teemu Puumala 17 v. - katosi Tampereella 2007

Viesti Kirjoittaja taotao »

Valehtelu

Kertomuksen muuttaminen

Ruumiskoira sai autosta hajun.

Jospa joku päivä joku vielä kertoo, miten se ilta menikään.
Vastaa Viestiin