Mitä mieltä olet ruuhkamaksuista?
Lähetetty: Ti Helmi 19, 2008 7:58 pm
Itseäni aihe koskettaa, halusin tai en, joten kysynkin asiaa teiltä: mitä mieltä olette ruuhkamaksuista? Ratkaiseeko ongelman? Onko edes ongelmaa? Ja jos ongelma on, onko ruuhkamaksukäytäntö ratkaisuvaihtoehtona varteenotettava?
Sanottakoon, että itseä v--uttaa niin perkeleesti tämä ruuhkamaksupelleily. Suomessa ei ylipäätään ole missään sellaisia ruuhkia, joista oikeasti olisi jotain haittaa. Liikenne ei esimerkiksi seiso pitkiä aikoja, kuten miljoonakaupungeissa (esimerkiksi Tukholma ja Lontoo, joita jostain syystä käytetään esimerkkeinä puolusteltaessa ruuhkamaksuja). Suomalaiset autoilijat maksavat veroja sekä polttoaine- että autoveron muodossa rutkasti enemmän kuin muiden maiden autoilijat. Myös suomalaisessa veronmaksujärjestelmässä autoilijat ovat verotettavimpien kärkisijoilla. Tästä voitaisiin siis päätellä, että jos joku vielä näiden edellä mainittujen asioiden lisäksi viitsii autoa käyttää, hän oikeasti sitä johonkin tarvitsee.
Monet pääkaupunkiseutulaiset käyttävät autoa edelleen siksi, että julkinen liikennöinti ei edelleenkään pelaa. Jos työnkuvaan kuuluu vaikkapa siirtyä monta kertaa päivässä paikasta toiseen pääkaupunkiseudun sisällä, koko työaika menisi pelkästään matkoihin, jos käyttäisi julkisia liikennevälineitä. Ruuhkamaksujen toteutuessa on kaavailtu, että näin kerätyt varat (miljoonia euroja vuodessa) käytetään julkisen liikenteen parantamiseen. Autoilijaa rangaistaan taas.
Lisäksi, nämä ruuhkamaksut eivät tietenkään vaikuta varakkaisiin mitenkään. Ne iskevät pahasti pienituloisiin. Pahin skenaario (täysin oma skenaarioni) on se, että käy niin kuin Jenkeissä: julkisista liikennevälineistä tulee alempien tuloluokkien kulkuvälineitä. Ja taas kasvatetaan kuilua pieni- ja suurituloisten välillä. Toisaalta, en ihmettelisi yhtään jos Suomeen väännettäisiin progressiiviset ruuhkamaksut