mikä mättää tutkimuksissa ja miksi
Lähetetty: Pe Joulu 18, 2020 2:26 pm
Tässä luettelo asioista jotka eivät ole hollillaan tutkimuksissa, vaikka syyttömäksi todettu, sitä kunnioitettakoon.
- ei ole mahdollista että NG olisi voinut olla teltassa, kun puukotus alkoi, kuten sanoo, vaatteensa olisivat totaalivereentyneet. Vaatteet olivat etp mukaan siistit, vain verinen pää. On siis ei oltu teltassa, tai vaihdettu vaatteet. Jompikumpi
- kengät piilotettiin siksi, että kun tekijä huomasi että lintupojat ovat nähneet makaajan kengät, siitä seuraa looginen ajattelukulku että silloin voidaan jälkikäteen päätellä ja laskea, kuka olikaan se töyrään taakse piiloutunut ja kuka makaaja... ei siis riittänyt se, että sepin kengät viedään pois ja jääty kiinni siihen että joku on ne kuollelta siis riisunut. Kun hävität molemmat miesten kengät, silloin ei selviä kuka oli makaamassa kasan päällä lintupoikien nähdessä. Eli kengät on piilotettu lintupoikien käynnin jälkeen. Ja siksi huolimattomasti piilotettu, kun vaikka löytyisivätkin, lintupojat eivät varmuudella osaa enää sanoa ( katseluetäisyys n 10-15 m) kummat kengät he näkivät eli kumpi siinä makasi
- no tottakai se oli Boisman, Ihan kuin ex syyttäjä santavuorikin on heti todennut
- aina kun NG kuulusteluissa tai kirjattuna on tolkuttanut jotain asiaa ihan kysymättä, vapaaehtoisesti, voidaan Ng toimintalogiikalla päätellä, että se onkin tapahtunut juurikin päinvastoin. "Moottoripyöriin ei sitten koskettu". Aha, siis koskettiin ja siitähän on sitten tihkunut on riittävästi havaintoja. "Nukkumaan mentiin sulassa sovussa ja se on viimeinen muisto, satakymmenen prosenttisesti". Aha, ei siis menty, ja riideltiin jne jne. Kuulustelija keskeytti NGn kun hän oli kurottamassa teltan maanaruihin, ja aikoi kovin selittää niistä jotain, kuulustelijalta paha moka, eli niissäkin on siis jotain mitä pitää kääntää päinvastaiseksi.. jne jne
- kovasti on todisteltu, monin keinoin ja koetettu näyttää, että hengissä oltiin nukkumassa vielä klo neljältäkin, tarinat kalassa tai uimassaolosta, se laulukirjan kirjoitettu evidenssi.. yöllä ylös kahden aikaan... ps tuo sanamuoto, ja siten kirjoituksetkin vaikka käsialaa on koetettu apinoida tytön käsialaksi, on muuten vain ruotsia äidinkielenään käyttävän lause eli alkaa aina sanalla Upp.. på natten kl 2.jne je .Ng kertoo kuinka sepin kalareissun jälkeen mentiin takas nukkumaan... ja oli jo valkeaa... eli aurinko nousi tuolloin kl 3 about...
- tappelu ja huutoäänet on kuultu siinä kahden maissa.. tai vähän jälkeen... no tällä NG logiikalla ja muutenkin, teko tapahtuikin siis jo kahden puol kolmen aikaan tai ainaki alkoi silloin..
- tekstit lauluvihkoon on kirjoitettu kaiken tapahtuneen jälkeen, jotta näyttäs siltä että on tapahtunutkin vasta 4-7 esim väliin.. miksi näin, siinä on lisäajattelulle pohtimista... mutta pääsyyhän on, että koetetaan antaa esiin, että esim se lintupoikain näkemä piiloonmennyt hemmo oli ulkopuolinen seurueesta, ja siis tekijä...eli vetää teko sille ajalle kun joku on nähnyt siellä jo muitakin
- ja se on selvää, että kivilahti näki jotain ihan hirveen karmeeta, tai jopa jäi kiinni siitä NGlle, joka uhkasi hoitaa hänetkin jos puhuu sivusuunsa.. siksi kivilhti ilnottautui vasta viikonpäästä ja silloinkin äidin pakottamana. Ja katsokaa oikeudenkäyntiä, kun kivilahti kertoo selostustaan että mitään ei kuulunu, NG nyökyttää hyväksyvästi asialle, ja sille nähdylle klo 6 miehelle...tapittaa tiukkaan olavia...Mitä ihmettä se komppaa kivilahtea, kun kivilahti puhu ajasta josta NG ei omien puheittensa mukaan pitäs muistaa mitään... ehei tossakin lipsahti
- sama juttu marjatta sahakankaan kuulustelu, NG suorastaan vapisee kun MS marssii ja on aitiossa, eli, taas NG logiikalla, tottakai ne seurueet ooli tavannu... se selittää myös sen, miksi veneiljijät jne muut ei nähny illalla esim klo 22-24 teltalla mitään liikettä. Siksi kun siellä ei silloin oltu.
- ne karjalaisen näkemät onkipoika murhaniemen kärjessä, ja kaksi poikaa? keskiniemellä vähän myöhemmin oliko nyt siis joskus 4 pintaan.. tämä ei mätsää muuten kuin että siellä on ollut muita jo silloin paikalla.. ehkeivät ole nähneetkään telttaa sen tarkemmin tai eivät ole menneet lähemmäksi, kyllähän se aina isot prätkät kun tarkoitta että siellä on silloin isot kovat jätkätkin...
- eli voi oll hyvinkin, että siellä on moni ollut kuten liikenteestä on todettukin, mutta kukaan ei ole uskaltanut lähteä tekeen ilmoitusta, ja ei ole tiedetty tai lähitarkasteltu, ovatko miten vahingoituttu, jos vaikka saiskin turpaan sitten elossaolleilta prätkäkoviksilta.. eli ei ole uskallettu puuttua asiaan..
- jotain outoo siinäkin on, että krp sai tiedon murhista jo klo 9, mutta kytät sapuivat vasta n 11.30 tehdyn sivullisen ilmoituksen mukaan.. tätä täytyy vielä miettiä miksi
- se että teltasta on katkaistu ne ns alanarut, joiden katkomisesta ei ole mitään hyötyä teltan sorruttamisessa, on itsestään selvää, selittyy sillä että teltan paikkaa on syystä tai toisesta haluttu muuttaa... on haluttu se ehkä enemmän piiloon tai yritetty peittää jotain tms
- ja ps, se teltta oli tossa paikassa eikä esim paremmassa paikassa niemen kärjempänä, oli se, että sieltä se olisi näkynyt kartanolle jne
- kun koetettu raahaa telttaa, ehkä kalmot päällä tai sisälläkin, tai muuten siirrelty, silloin on syntyneet tai on pelätty että skoudet voi lukee maasta raahausjälkiä...
- salama ei lyö kymmentä kertaa smaan mestaan, ei millään
- mutta uskomattoman hyvä tuuri tuolla on tapahtunut, ku väkee on ollu ku vilkkilässä, mutta just sopivasti on onnistunu harhautukset ja piilottamiset
- se että muita anastettuja kamoja ei löytynyt, on vaan se, että ne saatin jemmattua niin että niitä juuri ei löydetty, ja/tai ne haettiin sitten lähipäivien aikana veks sieltä
- ja sitte vaiikka selvänäkijöihin ei aina voi luottaa... aino kassisen joka osa ennustaa ja kertoo vaikka mitä todisteellisesti, sen repliikki tai intutio oli aivan selkee... " En minä muita siellä niemellä näe, mutta eloonjääneeltä pitää kysyä.."
- eli, hän antoi arvan NGlle, itse päättää mitä tekee... kärsiä rangaistuksen ikuisena omantunnon jyskeenä... tai ilmoittautua..
No laittakaas vastakommentteja, sanoo Rosolli