Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Otsikon mukaisesti. Myös onnettomuudet pienistä suuriin. Pohjustamattomat keskustelunavaukset.
uuniin
Susikoski
Viestit: 36
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 2:36 pm

Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja uuniin »

Kolmekymppinen porilais­nainen on vangittu epäiltynä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Naista epäillään myös useista väkivaltarikoksista.

Satakunnan käräjäoikeus on tänään vanginnut 30-vuotiaan naisen epäiltynä yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapaudenriistosta Porissa. Epäilty vapaudenriisto on käräjäoikeuden julkisten tietojen mukaan alkanut kesällä 2017 ja kestänyt syksyyn 2020.

Naista epäillään myös vuosia kestäneistä väkivaltarikoksista. Vangitsemisen perusteena on epäilty törkeä pahoinpitely ja kaksi pahoinpitelyä vuosien 2017–2019 välillä. Lisäksi naista epäillään laittomasta uhkauksesta.

STT:n tavoittama jutun tutkinnanjohtaja ei kommentoi esitutkintaa.

Vapaudenriistolla tarkoitetaan tekoa, jossa tekijä sulkee toisen ihmisen sisälle, sitoo, kuljettaa johonkin tai muulla tavoin riistää tämän liikkumisvapauden. Törkeäksi teko voidaan katsoa, jos teko kestää yli kolme vuorokautta, jos sillä aiheutetaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle taikka jos vapaudenriistossa käytetään erityistä julmuutta tai vakavan väkivallan uhkaa. Näiden lisäksi teon pitää olla kokonaisuutena törkeä.


https://www.is.fi/kotimaa/art-2000007868254.html

Olisiko omaishoitaja? Kauan on porilais­nainen kerennyt lypsää uhria kuiviin.
Seurueille tämä on hyvinkin tyypillistä käytöstä, mutta tässä nainen on toiminut kaiketi yksin?
Tästä uutisesta tuli mieleen Stephen Kingin - Piina (Misery) romaani välittömästi. :shock:
Avatar
H.Moilanen
David Starsky
Viestit: 4536
Liittynyt: Ti Marras 12, 2019 2:30 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja H.Moilanen »

On tosiaan aika erikoiselta vaikuttava juttu, ainakin äkkiseltään. Saattaisi olla omaishoitaja, mutta tulee myös mieleen, että uhri on saattanut olla lapsi, nuori, jollain tavalla vammainen tai sitten esimerkiksi kielitaidoton/laittomasti maassa. Varmastikaan Suomen viranomaisilla ei ole tietoa kaikista maassa olevista lapsista, ainakaan jos on kyse laittomasti maassa olevista lapsista. Hiljattain oli juttua, että Suomen koululaisten poissaoloja ei seurata kovinkaan tehokkaasti, joten voisihan kyseessä olla jopa yläkouluikäinen. Uhri saattaisi tietenkin olla myös vaikkapa oppivelvollisuusiän jo ohittanut nuori.

Vahvimmin tuli kuitenkin heti aluksi mieleen, että kyseessä voisi olla jonkun ulkomaalaisen tytön tai naisen pitäminen telkien takana parittamisen tai muun hyväksikäytön (esim. orjatyö) vuoksi, mutta lehtijutun mukaan epäilyksiin ei sisälly ihmiskauppaa tai muuta vastaavaa.

Uhri voi tietysti olla vaikka seniori-ikäinen, liikuntavammainen, näkövammainen tai käytännössä melkein mitä tahansa.
Etsivän Keskuspoliisin mukaan Suomeen jääneet emigrantit olivat poliittisesti epäluotettavia. Lisäksi monet olivat juutalaisia, joita Etsivä Keskuspoliisi luonnehti lausunnoissaan ”epämieluisiksi henkilöiksi”.
Aiheesta lisää täällä.
Montalbano
Lauri Hanhivaara
Viestit: 125
Liittynyt: To Marras 25, 2010 8:07 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Montalbano »

Vaitonaisuudesta tulee väistämättä mieleen, että kyseessä kansallispukuinen. Kyllähän tämän tason rikoksesta varmasti muuten olisi heti ollut jotain kerrottavaa.
Anoteus
Jack Bauer
Viestit: 902
Liittynyt: Su Tammi 20, 2019 8:12 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Anoteus »

Olen samaa mieltä edellisen kanssa, että kyllä ravimimmiltä kuulostaa
ReissuLasse
Jessica Fletcher
Viestit: 3218
Liittynyt: To Touko 07, 2015 6:47 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja ReissuLasse »

uuniin kirjoitti: To Maalis 18, 2021 6:02 pm

Tästä uutisesta tuli mieleen Stephen Kingin - Piina (Misery) romaani välittömästi. :shock:
Melkein sama tuli mieleen mutta yksi a vähemmän.
-KKK-
Harjunpää
Viestit: 319
Liittynyt: Ke Helmi 27, 2008 9:38 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja -KKK- »

Selvittäkää nimi, sillä se selviää. Porissa ei kauhean monta sukua ole ja ns huonoa porukkaa noistakin vain osa.
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6496
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Ei Porissa niin montaa sukua ole jos ne niitä on, mutta eikö kukaan käynyt kylässä tolla naisella kun kaiken piilossa piti? Kuitenkin yli kolme vuotta onnistui vankia pitämään.
Olisi mielenkiintoista tietää, että mitenkä tämä kase alkoi aukenemaan viranomaisille, se saadaan sitten oikeudesssa tietää tai sitten ei, tää kyllä varmaan käydään suljetun ovin.
Jepatijep
Alokas
Viestit: 2
Liittynyt: To Maalis 18, 2021 11:38 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Jepatijep »

Ihan valkonen kantasuomalainen oli. Ja omat lapset kohteena. Hienosti oli kulissit pystyssä ku kellään ollu mitään käryä et jotain tollasta tapahtuu.
L.Salander
Nikke Knakkertton
Viestit: 199
Liittynyt: Ke Elo 05, 2020 1:23 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja L.Salander »

Missäpäin Poria tapahtui?
Miten tilanne tuli ilmi?
Dr.Brainstorm
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2014 6:01 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Dr.Brainstorm »

Pistetään nyt tekstikin kyseisestä linkistä 8)

JULKAISTU 2 TUNTIA SITTEN
Poliisi tutkii Porissa kaikessa hiljaisuudessa poikkeuksellista rikosvyyhtiä, jossa naista epäillään yli kolme vuotta kestäneestä vapaudenriistosta. MTV Uutiset selvitti epäillyn taustoja.

Vuonna 1990 syntynyt porilaisnainen vangittiin eilen, eli hän on nyt tutkintavankeudessa. Naisella ei ainakaan kotipaikkakuntansa käräjäoikeudessa ole aiempaa rikostaustaa.

Sen sijaan käräjäoikeudessa on vireillä syyskuussa jätetty avioerohakemus. Avioerohakemuksen toinen osapuoli on mies, jonka kanssa naisella on sosiaalisen median perusteella myös yhteisiä lapsia.

Tänä vuonna käräjäoikeuteen on tullut vireille myös lasten edunvalvontaa koskeva hakemusasia, jossa nainen on ollut kuultavana.

Nyt ilmi tulleiden rikosepäilyjen kannalta olennaisimmaksi muodostuu vuosi 2017, jolloin valtaosan hänen vangitsemistiedoissaan olevista rikosepäilyistä on katsottu alkaneen.

Nainen on lisäämiensä kuvien ja tietojen perusteella saanut jälkikasvua muutamaa kuukautta ennen ensimmäistä rikosepäilyään samana vuonna. Hän on lisäksi ainakin 2010-luvun alkupuolella vaikuttanut autoelektroniikan harrastajapiireissä.

Ensimmäiset rikosepäilyt ulottuvat neljän vuoden taakse.

Naisen epäillään syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn vuoden 2017 huhtikuun ja vuoden 2019 tammikuun välisenä aikana. Samaan ajankohtaan, huhtikuun 2017 alkuun, sijoittuu rikosepäily laittomasta uhkauksesta. Vangitsemistietojen mukaan uhkaus on jatkunut aina viime vuoden syyskuulle saakka.

Toinen hyvin pitkäkestoinen rikosepäily, eli törkeän vapaudenriiston ajankohta ulottuu vuoden 2017 kesäkuusta niin ikään viime vuoden syyskuun loppuun. Epäilty vapaudenriisto on siis kestänyt yli kolme vuotta.

Naisen epäillään syyllistyneen myös kahteen perusmuotoiseen pahoinpitelyyn kesäkuun 2017 ja joulukuun 2019 välisenä aikana.

Tapauksen tutkinnanjohtaja on ilmoittanut, ettei esitutkintaa toistaiseksi kommentoida millään tavalla. Näin ollen julkisuuteen ei ole annettu tietoa esimerkiksi siitä, keneen tai keihin epäillyt rikokset ovat kohdistuneet.

Mitä vangitsemisperuste kertoo?
Vangitsemisperusteita on olemassa kahdenlaisia. Epäilty voidaan vangita syytä epäillä-perusteella tai sitä vahvemmalla todennäköisin syin epäiltynä -perusteella.

Porilaisnainen on vangittu perusteista vahvemman turvin, eli käräjäoikeus arvioi epäillyn syyllisyyden todennäköisemmäksi kuin hänen syyttömyytensä.

Tätä vapaudenriistolla tarkoitetaan
Porilaisnaisen rikosepäilyissä huomiota herättävä seikka on pitkälle aikajänteelle ulottuva törkeä vapaudenriisto.

Vapaudenriistolla tarkoitetaan tekoa, jossa tekijä sulkee toisen ihmisen sisälle, sitoo, kuljettaa johonkin tai muulla tavoin riistää tämän liikkumisvapauden.

Törkeäksi teko voidaan katsoa, jos teko kestää yli kolme vuorokautta, jos sillä aiheutetaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle taikka jos vapaudenriistossa käytetään erityistä julmuutta tai vakavan väkivallan uhkaa.

Näiden lisäksi teon pitää olla kokonaisuutena törkeä.

Nainen voi hakea pois tutkintavankeudesta aikaisintaan kahden viikon kuluttua. Tällöin tuomioistuimen on otettava hänen vangitsemisasiansa uudelleen käsiteltäväksi, ja poliisin esitettävä perusteet vangitsemisen jatkamiselle.

Usein poliisin perusteena vangitsemisen jatkamiselle on esimerkiksi se, että rikoksesta epäilty voisi jatkaa tekojaan tai vaarantaa tai sotkea esitutkintaa jollakin tavalla.

Syytteen nostamisen määräaika porilaisnaisen tapauksessa on 18. toukokuuta. Hänet vangittiin eilen torstaina 18. maaliskuuta.
“The deepest sin of the human mind is to believe things without evidence”
-Thomas Henry Huxley-
Dr.Brainstorm
Susikoski
Viestit: 35
Liittynyt: Ma Joulu 08, 2014 6:01 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Dr.Brainstorm »

Onko kyseinen harrastajaporukka jotenkin epäilyttävää, vai miten tää nyt liittyy? :lol:

"Hän on lisäksi ainakin 2010-luvun alkupuolella vaikuttanut autoelektroniikan harrastajapiireissä."
“The deepest sin of the human mind is to believe things without evidence”
-Thomas Henry Huxley-
Kuolemannaakka
James Bond (David Niven)
Viestit: 10851
Liittynyt: Ma Touko 31, 2010 10:43 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Kuolemannaakka »

"Naisen epäillään syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn vuoden 2017 huhtikuun ja vuoden 2019 tammikuun välisenä aikana. Samaan ajankohtaan, huhtikuun 2017 alkuun, sijoittuu rikosepäily laittomasta uhkauksesta. "

Miten tämä voisi perustua muuhun kuin lapsen tai täysin vajaavaltaisen jälkikäteiseen kertomukseen, jos asioita ei tuon tarkemmin tiedetä?


"Sen sijaan käräjäoikeudessa on vireillä syyskuussa jätetty avioerohakemus. Avioerohakemuksen toinen osapuoli on mies, jonka kanssa naisella on sosiaalisen median perusteella myös yhteisiä lapsia.

Tänä vuonna käräjäoikeuteen on tullut vireille myös lasten edunvalvontaa koskeva hakemusasia, jossa nainen on ollut kuultavana.

Nyt ilmi tulleiden rikosepäilyjen kannalta olennaisimmaksi muodostuu vuosi 2017, jolloin valtaosan hänen vangitsemistiedoissaan olevista rikosepäilyistä on katsottu alkaneen.

Nainen on lisäämiensä kuvien ja tietojen perusteella saanut jälkikasvua muutamaa kuukautta ennen ensimmäistä rikosepäilyään samana vuonna."


Eli saanut lapsen 2017 ja sen jälkeen on heti rikosepäilyt alkaneet. Ja syksyllä 2020 avioero ja sen jälkeen edunvalvonta-asia.

Eli joku riitaisa ero, jonka yhteydessä joku lapsi on kertonut tulleensa kaltoinkohdelluksi vuosia aikaisemmin? Missä mies on ollut rikosten tekoaikana sitten? Ovatko ehkä asuneet erillään kuitenkn?

Huoltajuuskiistalta hieman haiskahtaa...
Lataa ilmainen 340-sivuinen nettikirja Ulvilan surmasta alla olevasta linkistä! Paras ja alkuperäinen! Salasana on "ulvila".
www.shorturl.at/agoNS


”En mää oo vääryyttä vastaan, mutten oikeuttakaan pualla” – Lavialainen sananparsi
Ruben Auer-Vaara
Lauri Hanhivaara
Viestit: 148
Liittynyt: To Huhti 23, 2020 6:04 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Ruben Auer-Vaara »

Dr.Brainstorm kirjoitti: Pe Maalis 19, 2021 4:36 pm Onko kyseinen harrastajaporukka jotenkin epäilyttävää, vai miten tää nyt liittyy? :lol:

"Hän on lisäksi ainakin 2010-luvun alkupuolella vaikuttanut autoelektroniikan harrastajapiireissä."
Erikoinen lisätieto kieltämättä tämä autoelektroniikan harrastajapiiri. Olisiko toimittaja laittanut vaan sisäpiirille vinkin vangitusta? Tosin eiköhän nuo jo tiedä kenestä on kyse. Tai sitten halusi kuittailla harrastajille? Jäänyt jotain hampaankoloon porukoita vastaan? Tämä kaikki puhdasta spekulointia. Voi olla täysin viaton lisäys.
Ghost hunting
Horatio Caine
Viestit: 6496
Liittynyt: Ke Elo 16, 2017 3:16 pm
Paikkakunta: aarniometsä

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja Ghost hunting »

Tarkoittaako tuo eukon harrastus autoelektroniikan harrastajapiiri, sitä alaa mitä harrastetaan esim. kiihdytysajossa, rallissa, tai vaan poppivehkeitä? Mitä ollaan aina automessuilla ihailtu.
Jokuhan jippo siinä takana täytyy olla, kun toimittajakin siitä maitsi.
miituska^^
Nikke Knakkertton
Viestit: 157
Liittynyt: Ke Marras 26, 2014 5:28 pm

Re: Porilais­nainen on vangittu yli kolme vuotta kestäneestä törkeästä vapauden­riistosta

Viesti Kirjoittaja miituska^^ »

Vai eikö sitten ole saanut enempää irti henkilön profiilista. Onhan näitä "näyttää viihtyvän luonnon helmassa, poseeraa pyörän kera kansallispuistossa" yms. näkynyt ennenkin ainakin IL:n paljastuksissa.
mä haluun kertoo teille kuinka kiva jätkä mä oon
Vastaa Viestiin