Sivu 1/4

Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ti Heinä 13, 2021 9:21 pm
Kirjoittaja Heisenberg420
Miehen omaisuutta määrättiin takavarikkoon lähes puolen miljoonan euron arvosta.

MERKITTÄVÄSSÄ tehtävässä suuryrityksessä toimineen kouvolalaisen miehen epäillään sotkeutuneen mittavaan huumejuttuun. Miehen kotoa löydetty huumelaukku on tärkeä todiste miestä vastaan. Miehen omaisuutta on määrätty vakuustakavarikkoon 464 285 euron arvosta.

Tulli iski 7. kesäkuuta 47-vuotiaan miehen omakotitaloon Kouvolassa. Kotietsinnän yhteydessä löydettiin laukku, jossa oli 13 429 ekstaasitablettia ja kahdessa pussissa yhteensä 270 grammaa amfetamiinia.

Silmukka miehen ympärillä oli kiristynyt jo aikaisemmin. Tutkinnanjohtajan Itä-Suomen hovioikeudelle jättämän raportin mukaan, tulli oli kansainvälisen viranomaisyhteistyön tuloksena saanut tietoonsa salattuja viestejä Anom-palvelimelta.

Kahden Anom-käyttäjän välisten viestien perusteella voitiin epäillä, että 47-vuotiaan miehen kotitaloon tuotiin kahdella kerralla viime helmikuussa yhteensä ainakin 19 408 ekstaasitablettia, seitsemän kiloa amfetamiinia sekä kolme kiloa ketamiinia, joka on ihmisten ja eläinten hoidossa käytettävä nukutusaine.

Tulli on selvittänyt jutun Anom-käyttäjiksi kaksi suomalaismiestä, joista ainakin toinen asuu Kouvolassa.

Parivaljakkoa samoin kuin 47-vuotiasta miestä epäillään jutussa törkeästä huumausainerikoksesta ja lääkerikoksesta. Teollisuusmiehen epäillään tullin mukaan osallistuneen huomattavan huumausaine- ja lääkeainemäärän hallussapitoon, kuljettamiseen sekä välittämiseen Etelä- ja Kaakkois-Suomen alueella.

47-vuotias mies on ollut vangittuna tutkinnan aikana. Tällä hetkellä hän on vapaalla jalalla. Mies on kuulusteluissa tunnustanut ottaneensa viime helmikuussa kotiinsa säilytykseen huumausaineita sisältäneen laukun.

Tulli laskee rikoshyödyn nousevan levitykseen päätyneiden huumaus- ja lääkeaineiden osalta 464 285 euroon. Kymenlaakson käräjäoikeus määräsi kesäkuun lopulla saman määrän 47-vuotiaan miehen omaisuutta vakuustakavarikkoon.

MIES VALITTI Itä-Suomen hovioikeuteen ja vaati ensisijaisesti takavarikkopäätöksen kumoamista. Toissijaisesti kouvolalainen vaati takavarikkomääräyksen muuttamista siten, ettei hänen palkkatulojaan tai ansiosidonnaisia päivärahoja ulosmitata.

Lisää https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008123597.html

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ti Heinä 13, 2021 9:39 pm
Kirjoittaja Jaakko Terävä
Olisipa kiva tietää miehen nimi - ja se, että liittyykö keissi mitenkään pääkaupunkiseudun julkkispiireihin?

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ti Heinä 13, 2021 9:48 pm
Kirjoittaja Jaguaari
Villi veikkaus joku itäblokin sankari joka pelkää olla kotimaassa.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ti Heinä 13, 2021 9:50 pm
Kirjoittaja Heisenberg420
Jaguaari kirjoitti: Ti Heinä 13, 2021 9:48 pm Villi veikkaus joku itäblokin sankari joka pelkää olla kotimaassa.
Ihan kotimainen kaveri.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ti Heinä 13, 2021 9:54 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Heisenberg420 kirjoitti: Ti Heinä 13, 2021 9:50 pm
Jaguaari kirjoitti: Ti Heinä 13, 2021 9:48 pm Villi veikkaus joku itäblokin sankari joka pelkää olla kotimaassa.
Ihan kotimainen kaveri.
No laita nimi sitten.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Heinä 14, 2021 9:35 am
Kirjoittaja Kummisetä
Jos joku tietää tapauksen henkilöille nimen / nimiä niin laittaa voi vaikka xxx

Tänne vaan jos on varmasti oikea. Ei yv-pyyntöjä.
-NILS-

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Heinä 14, 2021 10:46 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Mikä ajaa menestyviä huumebisnekseen? Onko menestyminen niin tylsää elämää että pitää jännitystä hakea sitten muualta rikollisten piireistä.
Sittenkö vasta ollaan niin kovista ja jotakin mitä ei muuten oltais.
Tullille pisteet kotiin.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Heinä 14, 2021 11:17 am
Kirjoittaja Kummisetä
^vaikea sanoa kun en ole kovinkaan "menestynyt" mutta kiva kuitenkin näin kauniina kesäpäivänä steppailla vapaana ihan omalla pihalla vaikkei sitä "menestystä" pankkitilillä liian suuria määriä olekkaan.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Heinä 14, 2021 11:32 am
Kirjoittaja ScamJaffa
Menestystäkin on niin monenlaista, olisiko velat alkaneet kääntyä päälle ja kulissit kaatumassa?
Siinä olisi yksi motiivi tuon "menestyneen" sekaantumiseen huumekauppoihin, nopeaa rahaa tiedossa jos uskoo siihen miten asiat hoituu elokuvien mukaan :D
Uskon että näitä alkaa kaatumaan lähiaikoina enemmänkin kun poliisit ovat pään saaneet auki, osa rahoittajina ja osa näemmä jopa suorittavassa portaassa, pääasia että jäävät kiinni ja huumeiden määrä edes vähenee.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Heinä 14, 2021 11:43 am
Kirjoittaja Ghost hunting
Niin mäkin uskon, poliisit ovat saaneet isomman pään auki ja huume tyypit vasikoi sulosoinnuilla loput, se on sellainen meininki nykyään.
Eipä haittaa, huumeista ja haitoista en ole koskaan tykännytkään.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Heinä 14, 2021 11:46 am
Kirjoittaja Heisenberg420
Jyri.H

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Heinä 14, 2021 3:41 pm
Kirjoittaja TPE73
Heisenberg420 kirjoitti: Ke Heinä 14, 2021 11:46 am Jyri.H
Jos tämä on parisen vuotta sitten huumetuomion saanut Jyri H. niin ikä kyllä täsmäisi mutta tuo "Merkittävä tehtävä suuryrityksessä" ei kyllä ilman melkoisen reipasta liiottelua.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Heinä 14, 2021 4:58 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
ScamJaffa kirjoitti: Ke Heinä 14, 2021 11:32 am Menestystäkin on niin monenlaista, olisiko velat alkaneet kääntyä päälle ja kulissit kaatumassa?
Siinä olisi yksi motiivi tuon "menestyneen" sekaantumiseen huumekauppoihin, nopeaa rahaa tiedossa jos uskoo siihen miten asiat hoituu elokuvien mukaan :D
Uskon että näitä alkaa kaatumaan lähiaikoina enemmänkin kun poliisit ovat pään saaneet auki, osa rahoittajina ja osa näemmä jopa suorittavassa portaassa, pääasia että jäävät kiinni ja huumeiden määrä edes vähenee.
100k€ taitaa olla menestyneen mittari Suomessa vuodessa, n. 60-80k€ vuodessa bruttona ansaitsevana voin kertoa, että täällä Espoossakin monen menestys = pankin omaisuutta pitkillä maksuajoilla. Eli käytännössä heillä se menestys loppuu siihen, kun työpaikka lähtee alta, tai terveys kärsii ja pankki ei saakkaan enää kuukausittaisia maksujaan. Näin varmaan muuallakin Suomessa. Kyllähän työssäkäyvä voi ostaa väliaikaista menestystä, hakee vaan pankista lainaa..

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Ke Elo 04, 2021 5:07 am
Kirjoittaja hrajefe
Paljon on isoja paloja ollut vähässä ajassa. Moniko vielä tutkinnassa tai ei ole vaa tullu ilmi. Anom hyvä malli miksi jätät puhelimet ja älylaitteet kotiin. Jatkuva paikainnin taskussa.

Re: Menestyvän kouvolalais­miehen synkkä salaisuus paljastui: tulli löysi kotoa jättimäisen huume-erän

Lähetetty: Su Elo 08, 2021 11:38 am
Kirjoittaja Kummisetä
Onko muiden osallisten nimiä tiedossa?