Maahanmuuttajataustainen yritti seksuaalista väkivaltaa lastensuojelun erityisyksikössä
Lähetetty: To Elo 19, 2021 2:00 pm
Maahanmuuttajataustainen yritti seksuaalista väkivaltaa lastensuojelun erityisyksikössä
18.8.2021 19:02
Tyttö oli maaliskuussa 2017 sijaishuollon erityisyksikössä yhteisissä tiloissa tekemässä normaaleja päivän askareita. Ohjaajat olivat päiväkahvilla. Yllättäen iranilaispoika otti olkavarresta ja siitä kiinni pitäen raahasi hänet lähettyvillä olevaan huoneeseen. Tyttö kielsi, yritti ravistella itsensä irti ja päästä pakoon.
Nuori mies, jonka taustat nimen perusteella ovat Iranissa, pakotti tytön sängylle, sulki verhot ja alkoi laskemaan hänen housujaan ja saikin ne vedettyä nilkkoihin asti. Sitten iranilainen yritti väkisin tunkea itsensä hänen sisälleen.
Tyttö toisti monta kertaa, että pitää mennä käymään suihkussa. Sitten iranilainen ”kai tajusi, ettei kannata enää yrittää”, jolloin tyttö ryntäsi paniikissa pois huoneesta.
Yksikön ohjaajille ilmoitettiin tapauksesta.
Joulukuussa 2018 tyttö oli tulossa kylältä yksikköön ja yhtäkkiä vastaan tuli iranilainen, joka lähti perään. Tyttö kävi kavereidensa luona ja ehti jo ajatella, että tilanne on ohi ja lähti jatkamaan matkaa.
Yhtäkkiä iranilainen putkahti esiin, otti väkisin kiinni ja lähti raahaamaan tyttöä läheiseen latoon. Tyttö huusi ja kiljui, mutta iranilainen piti väkisin ranteista kiinni eikä tyttö päässyt pois.
Ladossa iranilainen repi vaatteita tytön päältä. Tyttö huusi apua, mutta oli jo pimeää eikä kukaan enää liikkunut siellä.
– Ole hiljaa tai tapan sinut, iranilainen käskytti tyttöä ja tehosti komentoaan lyömällä avokämmenellä kasvoille.
Iranilainen repi pikkarit pois ja yritti kosketella alapäästä, jolloin tyttö sai potkaistua iranilaista ”herkkään paikkaan, munille”, jolloin iranilainen ”lähti menemään.”
Tyttö etsi tavaransa, palasi yksikköön ja kertoi ohjaajalle tapahtuneesta.
Tapauksia käsiteltiin aikanaan käräjäoikeudessa istunnossa, johon iranilainen osallistui videon välityksellä Pirkanmaan käräjäoikeudesta Tampereelta.
Iranilainen väitti olleensa syyntakeeton tai ainakin alentuneesti syyntakeinen. Sanojensa vakuudeksi hän esitti diagnoosin, joka on salattu oikeuden pöytäkirjoista.
Käräjäoikeus kuitenkin katsoi, että lääkärinlausunto ja sen maininnat evät osoittaneet, etteikö iranilainen olisi kyennyt ymmärtämään tekojensa tosiasiallista luonnetta tai oikeudenvastaisuutta.
Miestä ei ollut tuomittu aiemmin Suomessa, joten käräjäoikeus katsoi, että rangaistuksen voisi määrätä ehdollisena eikä edes valvonta ole tarpeellinen tuomion aikana.
Käräjäoikeus tuomitsi iranilaisen pakottamisesta seksuaaliseen tekoon nuorena henkilönä, lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä nuorena henkilönä sekä törkeän raiskauksen yrityksestä nuorena henkilönä yhteiseen 1 vuoden 6 kuukauden ehdolliseen vankeustuomioon.
Uhrille iranilainen määrättiin maksamaan kärsimyskorvauksia yhteensä 5000 euroa.
Uhrin oikeudenkäyntikulut 2693 euroa kuten myös iranilaisen kulut 5855 euroa jäävät Suomen valtion vahingoksi.
Lähde käräjäoikeuden julkinen seloste. Kansalainen ei julkaise käräjäoikeuden sijaintia uhrin tunnistamisen estämiseksi.
https://www.kansalainen.fi/maahanmuutta ... yksikossa/