Sivu 1/12

Hakaristilippujen kantaminen uusnatsien itsenäisyyspäiväkulkueessa

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 3:18 pm
Kirjoittaja CharlesBronson
Uusnatsien kulkuetta vastaan puuhataan spontaania vastamielenosoitusta – Poliisi: Olemme varautuneet

Poliisi kertoo seuraavansa tilannetta koko kaupungissa ja reagoivansa tilanteen vaatiessa.
mielenosoitukset6.12.2018 klo 12:21päivitetty 6.12.2018 klo 12:58
612.fi -yhdistyksen järjestämä soihtukulkue Helsingin itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
Poliisi valvomassa itsenäisyyspäivän mielenosoitusta vuonna 2017.Jyrki Lyytikkä / Yle

Helsingin Hakaniemeen on kehitteillä iltapäiväksi mielenilmaus, joka vastustaa kaupunginosan läpi kulkevaa kansallissosialistista Kohti vapautta -marssia.

Kallio ilman natseja -tapahtumakutsussa alueen asukkaita kannustetaan saapumaan Hakanimentorille ”tekemään selväksi” ettei ”natsimarsseja kaivata”.

Kaisaniemestä Töölöön marssiva kulkue on hovioikeuden kieltämän uusnatsijärjestö PVL:n (Pohjoismainen vastarintaliike) järjestämä. Hovioikeus päätti syksyllä PVL:n lopettamisesta, mutta lakkauttamispäätös ei ole vielä lainvoimainen, näin ollen Vastarintaliike saa vielä marssia itsenäisyyspäivänä.

Helsingin poliisin ylikomisario Pekka Höök kertoo, ettei hänellä ole tietoa, että mahdollisesta vastamielenilmauksesta olisi tehty vaadittavaa ilmoitusta. Ilmoitus tulisi tehdä poliisille kuusi tuntia ennen sen alkamista.

Onko resursseja Hakaniemessä ja Kallion alueella lisätty, sitä Höök ei kerro. Poliisi on varautunut itsenäisyyspäivänä erilaisiin tilanteisiin, toteaa Höök.

– Jos uutta tulee, niin tilannekohtaisesti tietysti reagoidaan. Poliisi seuraa tilannetta koko kaupungissa, ja reagoi tilanteen mukaan.

– Mutta toivotaan, että kaikki menee rauhallisesti, toteaa Höök.

Kallio ilman natseja -mielenilmauksesta uutisoi ensin Helsingin Sanomat.
https://yle.fi/uutiset/3-10542533

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 3:26 pm
Kirjoittaja sikakoira
Josko tänävuonna saataisiin kunnon rähinät päälle.Itsekkin tässä seurannut kuinka mediat,ei pelkästään YLE,koittavat agitoida suvakkeja liikenteeseen.Näin lapsiraiskausten jälkipyykissä mahdollisuudet yhteenottoihin ovat hyvät.

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 4:47 pm
Kirjoittaja dazu
Aamulehti on kantanut oman kortensa kekoon esittämällä, että itsenäisyyspäivän ajankohta pitäisi muuttaa kevääseen, eli että itsenäisyyspäivän sijasta juhlittaisiinkin valkoisten voitonpäivää. Luulisi, että Aamulehden esitys saisi näiden uusnatsien tuen.

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 5:27 pm
Kirjoittaja dmm
IS kirjoitti:Uusnatsien Kohti vapautta! -marssi oli tänään edennyt Kaisaniemen puistosta Pitkänsillan yli, kun poliisi poisti kulkueesta natsiliput.

Liput olivat herättäneet suurta ällistystä marssin lähtöä seuranneiden tavallisten kansalaisten keskuudessa, hämmästystä ja inhoa.

Poliisi joutui lippuja poistaessaan käyttämään voimakeinoja ja ottamaan kiinni neljä ihmistä. Noin 300:n uusnatsin kulkue pysähtyi hetkeksi.

Aikaisempina vuosina uusnatsien marsseissa on nähty mustavalkovihreitä lippuja, joissa on norjalainen tyr-riimu.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun perinteiset kansallissosialistiset hakaristit liehuivat näin avoimesti Suomen itsenäisyyspäivänä.

Samanlainen näky – Mannerheimintien lipputangoissa – on Aku Louhimiehen uudessa Tuntemattomassa sotilaassa, jossa se liittyy Natsi-Saksan ja Suomen poliittiseen lähentymiseen talvisodan jälkeen ennen jatkosotaa.

Poliisin viestintäjohtajan, ylikomisario Juha Hakolan mukaan päätöksen lippujen poistamisesta teki tilannejohto.

– Kokoontumislaissa on perusteet sille. Voidaan katsoa, että hakaristilipuissa on voimakkaita rasistisia viittauksia. Yleisen elämänkokemuksen perusteella ne ovat rasistisia, Hakola sanoo.

– Aiemmin ei ole törmätty niihin.

– Ne määrättiin pois otettaviksi ja siinä tuli pientä... neljä henkilö otettiin kiinni.

Oheisella videolla näkyy, kuinka lippunatsit painetaan maahan.

Hakolan mukaan on selvittelyssä, onko seurauksena muitakin rikosnimikkeitä. Yksi mahdollinen vaihtoehto on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Myös kiinniottotilanne saattaa poikia jotain.
En tunne kokoontumislakia mutta onko kyse siis siitä, että mielenilmauksessa kyseisen symbolin käyttö olisi kiellettyä? Kysyn siksi, että ainakaan tähän asti hakaristia ei ole kriminalisoitu Suomessa.

Ilta Sanomien juttu

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 5:37 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
Toimittajien tarkoituksenahan nimenomaan on tuottaa mahdollisemman paljon ongelmia ja ristiriitoja kaikkialle. Toki agendojensa puitteissa oikein maalaten. Niin sitä mediaa kulutetaan, kun saadaan kansa tunnemyrskyihin.

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 5:47 pm
Kirjoittaja damfin
dmm kirjoitti:
IS kirjoitti:Uusnatsien Kohti vapautta! -marssi oli tänään edennyt Kaisaniemen puistosta Pitkänsillan yli, kun poliisi poisti kulkueesta natsiliput.

Liput olivat herättäneet suurta ällistystä marssin lähtöä seuranneiden tavallisten kansalaisten keskuudessa, hämmästystä ja inhoa.

Poliisi joutui lippuja poistaessaan käyttämään voimakeinoja ja ottamaan kiinni neljä ihmistä. Noin 300:n uusnatsin kulkue pysähtyi hetkeksi.

Aikaisempina vuosina uusnatsien marsseissa on nähty mustavalkovihreitä lippuja, joissa on norjalainen tyr-riimu.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun perinteiset kansallissosialistiset hakaristit liehuivat näin avoimesti Suomen itsenäisyyspäivänä.

Samanlainen näky – Mannerheimintien lipputangoissa – on Aku Louhimiehen uudessa Tuntemattomassa sotilaassa, jossa se liittyy Natsi-Saksan ja Suomen poliittiseen lähentymiseen talvisodan jälkeen ennen jatkosotaa.

Poliisin viestintäjohtajan, ylikomisario Juha Hakolan mukaan päätöksen lippujen poistamisesta teki tilannejohto.

– Kokoontumislaissa on perusteet sille. Voidaan katsoa, että hakaristilipuissa on voimakkaita rasistisia viittauksia. Yleisen elämänkokemuksen perusteella ne ovat rasistisia, Hakola sanoo.

– Aiemmin ei ole törmätty niihin.

– Ne määrättiin pois otettaviksi ja siinä tuli pientä... neljä henkilö otettiin kiinni.

Oheisella videolla näkyy, kuinka lippunatsit painetaan maahan.

Hakolan mukaan on selvittelyssä, onko seurauksena muitakin rikosnimikkeitä. Yksi mahdollinen vaihtoehto on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Myös kiinniottotilanne saattaa poikia jotain.
En tunne kokoontumislakia mutta onko kyse siis siitä, että mielenilmauksessa kyseisen symbolin käyttö olisi kiellettyä? Kysyn siksi, että ainakaan tähän asti hakaristia ei ole kriminalisoitu Suomessa.

Ilta Sanomien juttu

En itsekkään tiedä mitä laki todellisuudessa tuosta sanoo, mutta jotenkin olen ollut siinä uskossa että hakaristilipun käyttö yleisellä paikalla olisi kielletty, ainakin sen tulisi olla.
Oli se sitten kielletty tai ei, niin en kyllä ymmärrä miten joku voi olla niin ääliö että menee tuollaista lippua nykypäivänä kantamaan tai sen perässä marssimaan edes vitsinä tai mieltään osoittaakseen, kyseisen lipun käyttö syö kaiken uskottavuuden ja yleisen hyväksynnän mahdollisuuden joissain asioissa hyvältäkin tarkoitukselta kuten haittamaahanmuuttoon puuttumiselta. Itsekkin haluaisin että pakolaisten aiheuttamat ongelmat myönnettäisiin ja niihin puututtaisiin tiukemmin ennenkuin on liian myöhäistä, mutta tuon hakaristilipun kantaminen ei kyllä auta asiaa tippaakaan.

Vitun idiootit, varsinkin itsenäisyyspäivänä uskon tuon loukkaavan niitä viimeisiä elossa olevia veteraaneja kuten jo kuolleiden muistoa, eivät hekään minkään natsiaatteen puolesta sotineet vaikka saksalta tukea saivatkin, suomen itsenäisyyden puolesta meidän veteraanimme sotivat.

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 5:53 pm
Kirjoittaja TuskaistaTietoa
damfin kirjoitti:
dmm kirjoitti:
IS kirjoitti:Uusnatsien Kohti vapautta! -marssi oli tänään edennyt Kaisaniemen puistosta Pitkänsillan yli, kun poliisi poisti kulkueesta natsiliput.

Liput olivat herättäneet suurta ällistystä marssin lähtöä seuranneiden tavallisten kansalaisten keskuudessa, hämmästystä ja inhoa.

Poliisi joutui lippuja poistaessaan käyttämään voimakeinoja ja ottamaan kiinni neljä ihmistä. Noin 300:n uusnatsin kulkue pysähtyi hetkeksi.

Aikaisempina vuosina uusnatsien marsseissa on nähty mustavalkovihreitä lippuja, joissa on norjalainen tyr-riimu.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun perinteiset kansallissosialistiset hakaristit liehuivat näin avoimesti Suomen itsenäisyyspäivänä.

Samanlainen näky – Mannerheimintien lipputangoissa – on Aku Louhimiehen uudessa Tuntemattomassa sotilaassa, jossa se liittyy Natsi-Saksan ja Suomen poliittiseen lähentymiseen talvisodan jälkeen ennen jatkosotaa.

Poliisin viestintäjohtajan, ylikomisario Juha Hakolan mukaan päätöksen lippujen poistamisesta teki tilannejohto.

– Kokoontumislaissa on perusteet sille. Voidaan katsoa, että hakaristilipuissa on voimakkaita rasistisia viittauksia. Yleisen elämänkokemuksen perusteella ne ovat rasistisia, Hakola sanoo.

– Aiemmin ei ole törmätty niihin.

– Ne määrättiin pois otettaviksi ja siinä tuli pientä... neljä henkilö otettiin kiinni.

Oheisella videolla näkyy, kuinka lippunatsit painetaan maahan.

Hakolan mukaan on selvittelyssä, onko seurauksena muitakin rikosnimikkeitä. Yksi mahdollinen vaihtoehto on kiihottaminen kansanryhmää vastaan.

Myös kiinniottotilanne saattaa poikia jotain.
En tunne kokoontumislakia mutta onko kyse siis siitä, että mielenilmauksessa kyseisen symbolin käyttö olisi kiellettyä? Kysyn siksi, että ainakaan tähän asti hakaristia ei ole kriminalisoitu Suomessa.

Ilta Sanomien juttu

En itsekkään tiedä mitä laki todellisuudessa tuosta sanoo, mutta jotenkin olen ollut siinä uskossa että hakaristilipun käyttö yleisellä paikalla olisi kielletty, ainakin sen tulisi olla.
Oli se sitten kielletty tai ei, niin en kyllä ymmärrä miten joku voi olla niin ääliö että menee tuollaista lippua nykypäivänä kantamaan tai sen perässä marssimaan edes vitsinä tai mieltään osoittaakseen, kyseisen lipun käyttö syö kaiken uskottavuuden ja yleisen hyväksynnän mahdollisuuden joissain asioissa hyvältäkin tarkoitukselta kuten haittamaahanmuuttoon puuttumiselta. Itsekkin haluaisin että pakolaisten aiheuttamat ongelmat myönnettäisiin ja niihin puututtaisiin tiukemmin ennenkuin on liian myöhäistä, mutta tuon hakaristilipun kantaminen ei kyllä auta asiaa tippaakaan. Vitun idiootit.
Uusnatsit käyttivät hakaristiä. Ei siinä ole yhtään mitään, mikä yllättäisi ketään. Suomessa uusnatseja on joitain satoja liike laajenee hitaasti lähinnä kai sen saaman massiivisen mediahuomion ansiosta.

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 5:58 pm
Kirjoittaja dmm
IL kirjoitti:Hakaristilippu heilui Helsingissä itsenäisyyspäivänä – näissä Euroopan maissa natsisymboleja ei päästetä kadulle

Monissa Euroopan maissa natsitunnusten esittäminen on kiellettyä sakon tai vankeuden uhalla.

Helsingin kaduilla nähtiin itsenäisyyspäivänä hakaristilippuja, kun uusnatsistisen Pohjoismaisen Vastarintaliikkeen marssi lähti kulkemaan Kaisaniemestä kohti Töölöä.

Hakaristilipun käyttö ei ole Suomessa rangaistavaa.

Uusnatseilta otettiin hakaristiliput pois lopulta marssin aikana. Tilanteesta seurasi käsirysy uusnatsien ja poliisin välillä.

Liput otettiin pois kokoontumislain ja poliisilain nojalla yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi, Helsingin poliisi tiedotti.

Osassa Euroopan maissa marssijat eivät olisi edes päässeet matkaan natsisymbolien kanssa.
Eli ei ole edelleenkään kiellettyä kuten arvelinkin mutta tässä on ollut muita syitä.

Iltalehden juttu

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 5:59 pm
Kirjoittaja sikakoira
Vitun idiootit, varsinkin itsenäisyyspäivänä uskon tuon loukkaavan niitä viimeisiä elossa olevia veteraaneja kuten jo kuolleiden muistoa, eivät hekään minkään natsiaatteen puolesta sotineet vaikka saksalta tukea saivatkin, suomen itsenäisyyden puolesta meidän veteraanimme sotivat.
Noh,en tiedä onko enää montaa SS joukoissa palvellutta suomalaista hengissä mutta sieltäkin löytyi niitä sankareita mm Lauri Törni jne. Kapteenin arvon sai SS joukoissa.
Kuva
Ei hakaristilipun kantaminen mitään laitonta ole.Mielipiteenilmaisua nyt vain haluttiin rajoittaa viranomaisen puolelta.
Huvitti kun katsoi jonkun iltasanomien videon jossa toimittaja kiihkoissaan meuhkasi kuinka natsit kävivät poliisin kimppuun. :lol:

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 6:06 pm
Kirjoittaja jami72
Miksi otettiin pois vain hakaristiliput? Jos vedotaan turvallisuuteen, miksi muut liput sai jäädä? En ymmärrä että tämän viikon uutisoinnin jälkeenkin vielä löytyy näiden paskojen puolustelijoita!

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 7:08 pm
Kirjoittaja PoliisimestariSisu
Tottakai kauheista natseista heti uutisoidaan, mutta kummasti jää aina nää takkutukkien ja muiden anarkopellejen kepposet vähemmälle.

Jokohan kumiluoti-Jari on jo kopitettu?

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 7:47 pm
Kirjoittaja Tackleberry
Natsipellet taas nolaa itsensä.

Ei meidän hakaristilippuja!
"Mä halun nähdä millä nojauksella ne vetäytyy siihen, että…"
Oikein älyn jättiläiset taas asialla. Ja yrittää käyttää liian isoja sanoja. :lol: :lol: :lol:

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 7:49 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
dmm kirjoitti: En tunne kokoontumislakia mutta onko kyse siis siitä, että mielenilmauksessa kyseisen symbolin käyttö olisi kiellettyä? Kysyn siksi, että ainakaan tähän asti hakaristia ei ole kriminalisoitu Suomessa.

Ilta Sanomien juttu
Natsilipun käyttäminen oli vitsi, kun oikeus kielsi PVL:n omat tunnukset. Tai ainakin tälläinen käsitys on.

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 7:52 pm
Kirjoittaja PoliisimestariSisu
Tackleberry kirjoitti:Natsipellet taas nolaa itsensä.

Ei meidän hakaristilippuja!
"Mä halun nähdä millä nojauksella ne vetäytyy siihen, että…"
Oikein älyn jättiläiset taas asialla. Ja yrittää käyttää liian isoja sanoja. :lol: :lol: :lol:
Katsohan mikä yllätys, "natsipellet" mainittu.

Sirppi- ja vasaralippuko pitäisi olla?

Re: YLE agitoi tänäkin vuonna itsenäisyyspäivän levottomuude

Lähetetty: To Joulu 06, 2018 7:54 pm
Kirjoittaja holmesin haamu
PoliisimestariSisu kirjoitti:Tottakai kauheista natseista heti uutisoidaan, mutta kummasti jää aina nää takkutukkien ja muiden anarkopellejen kepposet vähemmälle.

Jokohan kumiluoti-Jari on jo kopitettu?
Suomen PVL:n osastolla on tiedettävästi edelleen vähemmän jäseniä, jos vertaa siihen miten paljon äärivasemmistolaisia (130) poliisi pidätti itsenäisyyspäivänä 2015.