Sivu 1/5

Tapaus Mika Kantola

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 6:39 pm
Kirjoittaja Samarina
Onkohan tämän tutkinta edennyt mihinkään suuntaan...

Mika Kantola katosi koiranlenkitysmatkalla 6.9.1995 Kalajoella. Tapausta tutkittiin pitkään pelkkänä katoamisena, koska viitteitä rikoksesta ei ollut. Vuosien kuluessa ja tutkinnan edetessä kävi kuitenkin ilmi, että Kantola oli ilmeisesti joutunut henkirikoksen uhriksi.

Kantola oli palannut muutama viikko aiemmin Ruotsista ja oli aikeissa asettua asumaan kotiseudulleen. Hän vietti normaalia poikamieselämää, johon kuului myös ajoittain alkoholin käyttöä. Kantola oli jo ennestään poliisin tuttu, mutta mihinkään isompaan rikokseen hän ei ollut syyllistynyt. Ruotsista palattuaan tosin odotti haaste käräjille kyläbaarissa sattuneen tappelun takia. Poliisi uskoo, että tämä tappelu saattaa jotenkin liittyä Kantolan katoamiseen.

Viimeinen havainto miehestä on naapurin tekemä, kun hän näki Mikan kulkevan koiransa kanssa kotinsa lähellä olevalla peltotiellä. Mitä sen jälkeen tapahtui on arvoitus. Katoamiseen liittyy myös monia kummallisia piirteitä, kuten koiran paluu viisi päivää katoamisen jälkeen. Koiran hihna oli ehjä, koira oli puhdas ja se ei ollut nälissään tai janoissaan. Aivan kun joku olisi pitänyt siitä huolta.

Mika Kantolahan löytyi vähän ajan kuluttua siitä kun katoaminen oli nostettu taas esiin. Kantolan löysi 28.7.2006 metsästä vieraspaikkakuntalainen metsäalan ammattilainen tehdessään metsäsuunnitelmaa.

Juttu on henkilökohtaisesti jäänyt mieleen, koska itse asuin paikkakunnalla katoamisen aikoihin.

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 7:06 pm
Kirjoittaja vasikka
Minäkin olen mielessäni pohdiskellut tuota juttua.

Poliisi on kyllä ollut hämmästyttävän hiljaa jutun käänteistä ruumiin löytymisen jälkeen. Minun korviini ei esimerkiksi ole kantautunut tietoa, että henkirikos epäily olisi varmistunut. Päinvastaistakaan ei ole tiedotettu. Tosi yllättävää sikäli, että ennen ruumiin löytymistä poliisi haki aktiivisesti vihjeitä.

Voi tietysti olla, että kun tapahtumista on kulunut noin paljon aikaa kuolinsyytä ei ole pystytty määrittelemään. Poliisikaan ei välttämättä ole varma kuolinsyystä. Epätodennäköiseltä tuntuisi, että noin nuori mies olisi kuollut lenkillään sairaskohtaukseen tai olisi sattunut onnettomuus. Tokihan toriassa on mahdolista joutua vaikkapa karhun raatelemaksi. Taitaapi varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi jäädä henkirikos ja mahdollisesti suisidi.

Oma arvaukseni on, että kuolinsyy ei ole avauksessa ja teknisessä tutkinnassa enää selvinnyt. Jos juttu olisi varmistunut henkirikokseksi poliisi olisi varmaankin tiedottanut ja hakenut julkisesti vihjeitä löytöpaikan läheisyydestä.

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 7:18 pm
Kirjoittaja Samarina
vasikka kirjoitti:Epätodennäköiseltä tuntuisi, että noin nuori mies olisi kuollut lenkillään sairaskohtaukseen tai olisi sattunut onnettomuus. Tokihan toriassa on mahdolista joutua vaikkapa karhun raatelemaksi. Taitaapi varteenotettaviksi vaihtoehdoiksi jäädä henkirikos ja mahdollisesti suisidi.
Nuo kaikkihan ovat varteenotettavia vaihtoehtoja sille mitä on tapahtunut, mutta tuo koira sekoittaa yllättävän paljon. Jos kyse olisi sairaskohtauksesta/karhu tms., miksi koira ei olisi juossut heti kotiin, vaan vasta viiden päivän kuluttua? Ja tosiaan, jos se olisi rypenyt metsässä viisi päivää se todennäköisesti on likainen ja nälissään. Ja hihnansa se todennäköisesti olisi repinyt johonkin. Hihnahan on uutisoinnin mukaan ollut ehjä, jopa lenkkiosa. Jos kyse taas olisi itsemurhasta, miksi raahata koira mukaan? Ja millä itsemurha oli tarkoitus tehdä? Minkäänlaisesta aseesta ei ole missään, ainakaan minun silmiin osuneissa artikkeleissa, ollut mainintaa.

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 7:37 pm
Kirjoittaja Samarina
Ja vielä kun viime vuotisia uutisointeja kun netin kaivelin..

Ruumishan löytyy Raution kylästä, Kantola katosi Tyngän kylässä. Mitä vanhaa kotipaikkaani muistelen, niin noiden kylien väliin jää vielä yksi kylä ja maalaiskylistä kun on kyse, välimatkaa on noin 15-20 kilometriä. Tuntuu oudolta, että kaveri lähtisi koiraa ulkoiluttamaan pitkin pitäjää. Uutisoinneista ei käynyt kyllä ilmi, mistä tuo koira sitten löytyi.

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 7:49 pm
Kirjoittaja vasikka
Jos olisi tosiaan itsensä ampunut niin asehan siitä olisi lähistölle jäänyt. Hirttäytymiseen taas vaadittaisiin sopiva paikka ja köysi tai naru, joka sekään ei taitaisi 10 vuodessa maatua.

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 8:14 pm
Kirjoittaja Alice Oz
^^Muistelen, että koira olis tulla jolkutellu kotiin tietä pitkin. Lisäks muistelen uhrin jalkinenina olleen ns. puukengät, eivät siis mitkään patikka retkile sopivat jalkineet.

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 8:27 pm
Kirjoittaja vasikka
Luulisin, että tuo koira juttukaan ei ole enää niin iso kysymysmerkki, kun ruumis löytyi kerran niinkin kaukaa. Tai nythän se oikeastaan vasta onkin.

Välille mahtuu paljon ihmisiä, jotka on voineet huolehtia yksin harhailevsta koiraressukasta aavistamatta omistajan kohtaloa. Ehkä poliisia aiemmin kiinnosti se, missä päin koira on nähty harhailemassa.

Epäuskottavan pitkä olisi kyllä 30 kilsaakin normaaliksi koiran ulkoilutus lenkiksi. Melkeinpä ne vaihtoehdot on siinä, että mies olisi itse hakeutunut tietoisesti paikkaan josta häntä ei heti löydettäisi ja siitä paikasta koira olisi sitten lähtenyt harhailemaan kohti kotia. Tai sitten hänet on listitty lähempänä kotiaan ja ruumis on tuotu löytöpaikkalle.

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 8:47 pm
Kirjoittaja Samarina
Hirttäytymiseen taas vaadittaisiin sopiva paikka ja köysi tai naru, joka sekään ei taitaisi 10 vuodessa maatua.
Uskon että hirttäytyneenä olisi varmasti löytynyt jo aikaisemminkin, vaikka tarina ei kerro kuinka laajalle nuo etsinnät ylettyivät. Kaveriahan etsittiin kuitenkin metsistä useaan otteeseen. Jopa naapurikylän louhos pumpattiin tyhjäksi. Ja metsissä kun kuitenkin yleensä ramppaa sen verran metsästäjää, marjanpoimijaa ja sienestäjää, uskon että olisi se jonkun silmiin osunut. Tarina ei myöskään kerro löytyikö ruumis esim. peiteltynä mättäisiin, mikä viittaisi piilottamiseen. Tuntuu vaan jotenkin hassulta, että jos ruumis on vain maanut metsässä, kukaan ei ole siihen reilun kymmenen vuoden aikana "kompastunut".

Nuo puukengät kyllä viittaa vähän siihen, että tarkoitus oli tehdä vain pikainen lenkki. Omillani ei ainakaan paljon postilaatikkoa pidemmälle viitsi lähteä. Olisko joku koiran löytänyt sitten säikähtänyt kohua ja ajatellut palauttaa sen kotiinsa kaikessa hiljaisuudessa?

Lähetetty: Ti Touko 22, 2007 11:32 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Tuskin kukaan lähtisi itseään tappamaan ja ottaisi koiran mukaan. :shock:
Juttu jäi mieleen poliisi tv:stä ja mielnkiintoista olisi tietää, mitä siitä on selvinnyt.

Lähetetty: Ke Touko 23, 2007 12:22 am
Kirjoittaja Samarina
^^ Ruumiin löytymisen jälkeen ei tosiaan ole kuulunut oikeastaan mitään..

Tuolta löytyy jotain http://www.yle.fi/poliisitv/toppis.php
Ja ruumiin löytymisestä: http://www.kalajokilaakso-lehti.fi/gen/683383.asp

Henkirikoksena tuota kuitenkin tutkitaan. En löytänyt linkkiä uutiseen, mutta muistini mukaan maakunnan päivälehdissä uutisoitiin että ennen ruumiin löytymistä poliisi pidätti(?) paikkakuntalaisen miehen kuulusteluja(?) varten. Myöhemmin mies vapautettiin eikä tapauksesta ole sen koommin kuulunut mitään. Tai ainakaan minun silmiini ei ole juttuja osunut. Tuota autoa on myös etsitty monien lehtijuttujen mukaan, ilmeisesti tuloksetta.

Outoa minusta myös on, että juttu nostetaan uutisotsikoihin henkirikoksena kymmenen vuoden jälkeen. Tuliko poliisin tietoon jotain uutta tietoa? Ja mikä minusta jutusta tekee oudon...kun juttu nousee otsikoihin dadaa kaveri yllättäen löytyykin!

Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 12:41 am
Kirjoittaja joojoo
Paikallisena olen myös ihmetettellyt miksei tukimuksia ole jukistettu. Sanomalehdessä oli muistaakseni löytymisen jälkeen, että tutkimuksiin menee noin 3kk.

Lähiseudulla asuva mies oli todellakin pidätettynä asia tiimoilta, mutta vapautettiin. Huhu kertoo että tämä mies olisi kalajokisessa baarissa puhunut asiasta, liekö sitten humalaisen rehvastelua joka otettukin tosissaan…

Ruumis löytyi suorämeestä, oli ollut upoksissa, mutta kuiva kesä oli tuonut sattumalta ruumiin /jäännökset esiin. Läheisen mukaan Mikalla ei ollut itsetuhoista luonnetta, hän ei tekisi itsemurhaa.

Katoamiseen liittyy myös sininen Mitsubishi Celeste –merkkinen auto, jonka liikkeistä on poliisikin kaivannut lisätietoa. Samanlainen auto on siihen aikoihin ollut kylän baarin pitäjällä. Auto ilmeisesti myytiin hiukan Mikan katoamisen jälkeen. Mikalla on myös ollut baarissa kahinaa. Asia oli menossa käräjille. Ilmeisesti toisena osapuolena on ollut ko. baarin pitäjä. Kuitenkin sukulaisen mukaan tämä riita olisi sovittu ennen Mikan katoamista. Lisäksi tämä baarin pitäjä olisi juttujen mukaan muuttanut Ruotsiin ja tehnyt suicidin siellä.

Koiran kotiinpaluu on myös mysteeri. Koira ei ollut Mikan, vaan hänen veljen vaimon. Koira oli ilmeisesti tuotu jonnekin lähistölle autolla. Koira oli ollut hyvävointinen, ruoka ei ollut maistunut. Kuitenkin kun joku (koiralle) tuntematon mieshenkilö oli tullut taloon kylään, oli koira meinannut käydä kimppuun. Eli jotain epätavallista koira on nähnyt sukulaisen sanojen mukaan.

Lähelle Mikan löytöpaikkaa rakennettiin muistolaatta vanhan Kalajoen ja Raution rajan merkiksi vuonna -97. Pian tämän valmistumisen jälkeen se kuitenkin rikottiin. Pelkäsikö joku/jotkut että juuri tälle nimenomaiselle paikalle tulee liikaa ylimääräistä väkeä??

Outo vaikeneminen asian tiimoilta ihmetyttää. Tuntuu ettei asiasta uskalleta puhua kovin laajasti.

Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 1:47 am
Kirjoittaja Mother_North
Ymmärtäähän sen..pieni kylänseutu..kukaan ei varmasti tahdo sekaantua asiaan..
Eräs ystäväni asustelee siellä lähimaastossa ja hän on kertonut paikasta josta ruumis löydettiin ja mistä sitä etsittiin aikoinaan.Olemme ajaneet uhrin talon ohitse ja olen tehnyt tuttavuutta myös sen koiran kanssa joka yksin palasi.Monesti mietittiin sitä,että kumpa se osaisi puhua..

Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 1:54 am
Kirjoittaja EuroJR
Muistaakseni oli tuosta juttua, että poliisi olisi jonkinmoisen läpimurron kynnyksellä asiassa. Tämän jälkeen onkin sitten ollut hieman hiljaisempaa...

Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 8:10 pm
Kirjoittaja Samarina
joojoo kirjoitti:Lähelle Mikan löytöpaikkaa rakennettiin muistolaatta vanhan Kalajoen ja Raution rajan merkiksi vuonna -97. Pian tämän valmistumisen jälkeen se kuitenkin rikottiin. Pelkäsikö joku/jotkut että juuri tälle nimenomaiselle paikalle tulee liikaa ylimääräistä väkeä??
Siis tuo laatta rakennettiin -97? Ja Mika löytyi -06. Eli muistolaatta rakennettiin ennen ruumiin löytymistä ja tietämättä lähelle sen olinpaikkaa? Jotenkin ironista.. Mistä ruumis tarkalleen löytyi? Taidan tietääkin tuon baarin, jos se oli lähistöllä olevassa pikkukylässä. Ja baarin pitäjästäkin on jonkinlainen hämärä muistikuva. Itsellä ei noihin aikoihin vielä baareihin laillisesti ollut asiaa..

Ei ole kyllä helppo case poliisillekkaan, täytyy myöntää, jos osa tapahtumiin liittyvistä on jo manan majoilla ja loput ei halua puhua..

Lähetetty: Pe Touko 25, 2007 8:16 pm
Kirjoittaja vasikka
Tuo joojoon kirjoitus oli hyvä ja selvensi paljon asiaa. Eihän tuossa sitten ole mitään muita vaihtoehtoja kuin henkirikos. Ymmärsinkö siis oikein, että pääepäilty olisi jo siirtynyt autuaammille metsästysmaille?

Olisiko se syynä laiskaan tiedotuspolitiikkaan?