MURHA.INFO

Kuka oli romukauppias Heikki Ikonen Iisalmesta?

Romu- ja heinäkauppias Heikki Ikonen on etsintäkuulutusrekisterin vanhimpia tunnistamattomia vainajia. Vuonna 1969 Iisalmessa kuollut Ikonen on rekisterin outo lintu: hänellä on nimi, syntymäaika ja -paikka. Kymmenet ihmiset tunsivat hänet. Viralliset rekisterit eivät kuitenkaan tunne 1905 syntynyttä Heikki Ikosta.

Vainajien tuntomerkit ja löytötiedot päätyvät keskusrikospoliisin etsintäkuulutusrekisteriin, mikäli heitä ei kohtuullisessa ajassa ole saatu tunnistetuksi. Vainajaa ei kuitenkaan unohdeta; tapaukset otetaan esille aina, kun saadaan tietoja, jotka voisivat selvittää henkilöllisyyden.
Nykykäytännön mukaan vainajan ruumista säilytetään avauksen jälkeen pakastettuna, kunnes henkilöllisyys selviää. Vaikka vainaja päätetäänkin haudata, on hänestä otettu kaikki myöhemmin tunnistuksessa mahdollisesti tarvittavat tiedot.

Etsintäkuulutusrekisterin vanhimmat vainajat ovat 1960-luvun lopulta. Yksi näistä on Heikki Ikosen tapaus.

Iisalmen maalaiskunnan Jokelassa asunut Heikki Ikonen -niminen kiertelevä heinä- ja romukauppias joutui viranomaisten hampaisiin vasta kun kuoli 1969 Vieremän Tikaniemessä. Hautaustoimisto ilmoitti vainajasta poliisille, koska tältä ei löytynyt henkilöpapereita eikä vainajan nimistä ja ikäistä henkilöä löytynyt henkilörekisteristä.

Kun Helsingin Sanomat tiedusteli vainajasta Iisalmen poliisilta, kiinnostui komisario Ilkka Aitto-Oja asiasta ja alkoi selvitellä sitä. Lähtökohtana oli etsintäkuulutustieto, jonka mukaan Ikonen olisi syntynyt luovutetulla alueella Ruskealassa. Häntä ei kuitenkaan löytynyt Ruskealan seurakunnan arkistoista sen paremmin kuin muistakaan luovutetun alueiden seurakunnista. Aitto-Oja ei tiedä, mistä poliisi aikanaan on saanut tiedon Ikosen syntymäpaikasta.

Ikonen on haudattu Iisalmen vanhalle hautausmaalle, mutta Iisalmen seurakunnasta ei löydy muita häntä koskevia tietoja kuin ne, jotka on kirjattu kuoleman yhteydessä. Hänestä ei myöskään ole merkintöjä väestörekisterissä.

Aitto-Ojan mukaan Ikosen mysteeriä ei saatu aikanaan selvitetyksi eikä hän usko, että se selviää vieläkään.

"Saattaa olla, että vainaja on vain jostain syystä esiintynyt Heikki Ikosen nimellä", Aitto-Oja pohtii.

Artikkeli on alunperin julkaistu Helsingin Sanomissa 19.8.1996. Kirjoittanut Olavi Hartikainen.

Veikkaanpa jotta Ikos-Heikki saattoi olla joku sodan tiimellyksessä Suomeen tullut inkeriläinen tahi karjalainen henkilö, joka ei halunnut jäädä ihannevaltakuntaan, (jossa aurinko ei koskaan laske). Hän on osannut niin hyvin suomea, että mitään epäilystä ei henkilön suhteen ole ollut. Tekaisi itselleen henkilöllisyyden ja jotenkin vaan onnistui tässä väännössään erinomaisen hyvin. Ei liene ollut harmiksi kenellekään. Hoiti hommansa. Eli ja kuoli.

Mielenkiintoinen juttu!
Omassa taloudessani voisi periaatteessa elää 2000-luvun Heikki Ikonen.
Ihan itse omasta kehostani pykersin sairaalassa ulos lapsen, saimme identtiset rannekkeet ja sen jälkeen napanuora katkaistiin.
Nyt en enää tarkalleen muista miten nimikäytäntö sitten menikään Väestörekisterin kanssa, mutta muistaakseni jotakin lappuja kuului täyttää (täytin ne) ja vastausta piti sitten odottaa, jotta saa lapselle nimen ja sos.turvatunnuksen.
Aikani odoteltuani aloin sitten ihmettelemään, kun ei sitä vastausta kuulu. Kyselin tutuilta, joilla oli pieniä lapsia, että kauanko sitä vastausta piti odottaa; heillä oli kaikilla mennyt n. 2vk - 1kk. Näin ollen itselläni oli jo 2kk vanha lapsi, yhä vailla nimeä.
Soitin asiasta Väestörekisteriin, mutta homma osoittautuikin melko mutkikkaaksi, koska minkään papereiden ja arkistojen mukaan en ollut synnyttänyt, eikä minulle liioin ollut yhtään lasta merkittynä.

Asia saatiin toki hoitumaan ja lapsella on sekä nimi, että sotu. Kyse oli jostakin sairaalan mokasta, siellä olisi muistaakseni kuulunut kirjata minut läsnäolleeksi, synnyttäneeksi ja lisäksi lähettää dokumentit eteenpäin, että näin on tapahtunut ja kumpaa sukupuolta lapsi oli. Tätä lausuntoa oma nimihakemukseni olisi sitten tukenut (jotenkin näin, en muista enää kovin tarkasti).
Olen jälkeenpäin miettinyt, että jos en jostain syystä olisi hoitanutkaan asiaa. Minulla olisi lapsi, jota ei ole rekisteröity mihinkään, eikä tiedoissani mainita synnytystä. Lastenneuvolakäynnithän eivät ole pakollisia, joten en tiedä missä vaiheessa ongelmia olisi sitten tullut. Ei kai missään vaiheessa; ei kai sitä kouluunkaan olisi kaivattu, kun sitä ei olisi ollut olemassa?!
Siitähän olisi voinut tulla vaikka täydellinen sarjamurhaaja.

Eksymme jälleen alkuperäisestä aiheesta mutta jos Katsan synnytys ja jälkikasvun sukupuoli on jäänyt kirjaamatta niin varmaan ovat yllättävän yleisiä "vaihdokit" vastasyntyneiden osastolla. Jos asia jää huomaamatta tästä ei liene kärsi kukaan, rakastavat kasvattivanhemmat ovat yhtä hyvä juttu kuin rakastavat biologiset vanhemmat. Isä (ja varsinkin äiti tietäessään etei ole pettänyt) saattaa tosin ihmetellä lapsen poikkeavaa ulkonäköä sisaruksiinsa nähden. Ehkä vitsaillaan postimiehen pojasta tai talkkarin tyttärestä. Nykykäsityksen mukaan perusluonne periytyy yhtä suuressa määrin kuin kehittyy varhaislapsuuden kokemusten perusteella. Täysin sairas lapsi on voinut periä mielenterveytensä perustan psykopaatti-isältään ja rajatilapersoonaiselta äidiltään. Kasvattivanhemmat ovat luonnollisesti ymmällään jos heidän suvuissaan ei ole muuta mielenvikaisuutta kuin sotahulluus ja vanhuudenhöperyys.

Olikos niin että 10-15% lapsista ei ole heidät tunnustaneen "isän" biologisia jälkeläisiä? Vaikea arvioida kuinka monessa tapauksessa isä on tietoinen ettei lapsi ole hänen mutta päättää silti ottaa lapsen omiin nimiinsä.

Vaihtumista ei pääse tapahtumaan, sillä kuten sanoin; "saimme identtiset rannekkeet ja sen jälkeen napanuora katkaistiin."
Mutta noin niinkuin muuten jäin miettimään, että tapahtuuko tuollaista useinkin, jättääkö joku äiti virheen korjaamatta? Oliko aloituksen henkilö kenties jonkun tällaisen virheen tulos?

^Nykyään tuota vaihtumista ei noiden rannekeiden takia pääse tapahtumaan, mutta toista se oli vielä 60-luvulla.
Yhdelle tutulle oli käynyt niin, että synnytti pojan.
Lapsi sitten pestiin ja puunattiin ja mamma sai pitää hetken ennen kuin vietiin "vauvalaan", jotta äiti sai levätä hetken.
Ensimmäisen syötön tultua ajankohtaiseksi toivat hoitajat vauvan äidille ja tämä ihmetteli, että miten on jotenkin niin eri näköinen.
Vähän aikaa sitä ihmetteli, kunnes tarkemman tutkailun tuloksena huomasi, että vauva oli vielä tyttökin.
Kutsui sitten hoitajat ja kertoi, että vauva on vaihtunut ja asia selvisi, mutta mitäpä jos sukupuoli olisi ollut sama.

Tässä Ikosen tapauksessa on ilmeisemmin selvitetty, ettei Ikonen-nimi ole tullut esim. kotitalon nimestä. Ennen oli runsaastikin henkilöitä, joita nimiteltiin/itsekin esittäytyivät "talon" nimellä:
-Minä oon Pavosen Heska!
Todellisuudessa talon nimi oli Pavonen ja Heskan oikea sukunimi Parta.

Tiedän myös tapauksen, jossa poika kertoi syntyneensä v. 1952, mutta hänen äitinsä mainitsi vuodeksi 1954. Äiti oli satavarma asiastaan tyyliin: -Kai minä nyt itte tiiän koska oon poikani tähän maalimaan saattanu!
Ongelma vaan oli siinä, että kirkonkirjoissa vuosi oli 1952. Mikä lie oikea?

Tulee mieleeni tuosta Heikki Ikosesta, että on itse halunnut häivyttää alkuperäisen nimensä syystä tai toisesta.

Tuo Ailarin kertomus pojasta, jonka syntymävuosi pikkasen vaihtelee, on mielenkiintoinen.

Kaksi vuotta nuoren ihmisen elämässä on todella paljon; monennellako luokalla olet, ketkä on kavereita, minkä pituinen olet, miten kehittynyt jne.

Oliko poika syntynyt sairaalassa tai ainakin pätevän kätilön avustuksella, silloinhan jokin todistus olisi kertonut oikean syntymäajan. Ehkä vielä 50-luvulla kuitenkin maaseudulla synnyttiin vaikkapa saunassa, joten siitä ei liene kummoisia dokumentteja sitten olekaan.

Mistä merkintä kirkonkirjoihin vuonna 52 syntyneestä on ilmaantunut, syntyikö silloin poika, joka kuoli hetimiten synnytyksen jälkeen vai oliko jokin papin tai kanslistin väärä merkintä tai väärinkäsitys kyseessä.

Ja onhan sillä syntymävuodella merkitystä koko elämän ajan, esim. milloin alkaa saamaan eläkettä tai muuta etuutta.

Tiedän muuten naisen, joka aina kertoo vähänkin vieraille ihmisille, että hän on kolme lasta synnyttänyt, vaikka kaikki lähipiirissä tietää lapsia hänellä olevan viisi, kaikki vieläpä elossa!

Poika oli tietääkseni syntynyt kotona. Kummallisinta tapauksessa on, että pojalla oli myös sisaruksia ja näidenkin mielipide jakaantui kahtia; veli oli sitä mieltä, että äiti puhui potaskaa ja sisaret kallistuivat kannattamaan äidin mielipidettä. Sisarukset olivat vanhempia kuin ko. poika.

Kysymys pojan iästä oli kärjistynyt, kun pojan piti lähteä kouluun. Äidin mielestä 5-vuotiasta ei voinut pistää koulutielle. Isän mielipiteestä en tiedä. Pojalla kuitenkin oli isä kotona!

Loogisesti ajateltuna uskoisi, että lapsen syntymävuosi on peilattavissa mm. sisarusten iästä, muista perheen tapahtumista, mahdollisesta asuinpaikan vaihdosta jne. Mutta ei, kiista jatkui pojan vartuttua aikuiseksikin. Äiti tosin kuoli 70-luvulla.

Tämä kyseinen henkilö eli "virallisten" tietojen mukaan, kävi koulunsa ja armeijansa jne. Oppi lukemaan ja laskemaan toisten mukana. Muutama sukulainen (joilla oli saman ikäisiä lapsia) olivat varmoja, että viralliset kirkonkirjat ovat oikeassa. Heidän mukaansa äiti halusi vaan pitää poikaansa kotona, eikä päästää vaaralliselle koulutielle. Jotkut myös puhuivat, että äiti sai jotain taloudellista hyötyä asiasta. Tiedä sitten, lapsilisää nyt saa, oli sitten viiden tai seitsemän.

Juttelin ko. henkilön kanssa asiasta hänen ollessaan aikuinen. Mies itse ei tuntunut osaavan sanoa, kumpi oli oikeassa. Hän vaan totesi, että olisi ollut helpompi elää ilman kyseistä episodia. Mies kuoli virallisen laskelman mukaan 55-vuotiaana oman käden kautta.