
- Monet salaliittoteoriat johtavat Vatikaaniin.jpg (124.99 KiB) Katsottu 6241 kertaa
2.2.2020
https://yle.fi/uutiset/3-11184532
Steve Bannon vastaan Paavi Franciscus – katolisen kirkon sisällä kiehuu riita, joka on pohjimmiltaan poliittinen
Salaliittoja, uskonsotureita, pedofiileja, bilekuningatar ja gladiaattorikoulu: Juoninta paavin ympärillä on kuin tarina keskiajalta.
Katolisen kirkon sisällä myllertää repivä valtataistelu.
Viime syyskuussa katolisen kirkon johtaja, paavi
Franciscus totesi:
– En pidä pöydän alla piilottelevista kriitikoista. He hymyilevät niin, että hampaat näkyvät ja sitten he puukottavat selkään.
Maailmassa on yli 1,3 miljardia katolista. Sillä mitä kirkon sisällä tapahtuu, on valtava merkitys koko maailman kehitykselle.
Paavin istuimen 2000-vuotinen historia on täynnä juonittelua ja rajuja käänteitä. Tämänhetkinen valtataistelu ei jää värikkyydessään paljon jälkeen menneisyydestä.
Tämä on kertomus, joka sisältää salaliittoteoreetikkoja, uskonsotureita, bilekuningatteren, ainakin kaksi paavia, pedofiileja, gladiaattorikoulun sekä itsensä
Steve Bannonin, trumppilaisen populistimin pääarkkitehdin.
Kuka siis haluaa puukottaa paavia selkään?
Radikaali paavi?
Vuonna 2013 valittu paavi Franciscus on saanut raivokkaita vihamiehiä paitsi USA:sta myös Vatikaanin sisäpiireistä.
Pohjimmiltaan kyse on siitä, että erityisesti Yhdysvalloissa riehuva kulttuurisota, konservatiivien ja liberaalien kamppailu, on noussut myös Vatikaanin käytäville.
Konservatiivisia näkemyksiä esitetään myös katolisten piirissä yhä enemmän oikeistopopulistisessa muodossa.
Paavi Franciscus on asemoinut itsensä aika tukevasti tätä vastaan.
Katolinen kirkko ei tietysti koskaan edusta mitään erityisen liberaalia maailmankuvaa. Myös Paavi Franciscus vastustaa aborttia, eutanasiaa, homoavioliittoja ja naispappeutta.
Silti joillekin kirkon konservatiiveille hän on vaarallinen radikaali.
Franciscus puhuu paljon ja jatkuvasti muun muassa ilmastonmuutoksen uhasta ja taloudellisen eriarvoisuuden kasvusta. Hän kantaa suurta huolta pakolaisista ja siirtolaisista.
Paavi Franciscus on kehunut vuolaasti ilmastoaktivisti
Greta Thunbergia.
Varsinkin Yhdysvaltain katolisessa kirkossa on paljon ihmisiä, joita tällaiset puheet ärsyttävät. Kirkon sisällä on paljon vaikutusvaltaisia tahoja, jotka ovat omaksuneet USA:n oikeiston arvomaailmasta pohjimmiltaan poliittisia näkemyksiä.
Franciscus tunnettiin ennen paaviuttaan argentiinalaisena kardinaali
Jorge Mario Bergogliona. Hän on Latinalaisen Amerikan kirkkojen tyyliin hyvin voimakkaasti sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja köyhien puolesta puhuja.
Silti hän ei tue esimerkiksi vasemmistoväritteistä, niin sanottua “vapautuksen teologiaa”, jolla on vahva asema Latinalaisessa Amerikassa.
“Sosiaalisissa kysymyksissä puhun samoin kuin paavi
Johannes Paavali II. Matkin häntä ja [kriitikot sanovat], että ‘paavi on kommunisti”, Franciscus ihmetteli syyskuussa 2019 puhuessaan toimittajille.
Puolalainen Johannes Paavali II tunnettiin kommunismin voimakkaana vastustajana.
Franciscus on kuitenkin paavi toisenlaisena aikana.
Anteeksiantava vai tuomitseva kirkko?
Pian paaviksi tultuaan Franciscus totesi: ”Jos joku on homo ja etsii Herraa vilpittömin mielin, kuka minä olen hänet tuomitsemaan?”
Paavi on sanonut myös, ettei kirkko voi suhtautua ”pakkomielteisesti” esimerkiksi homoihin tai ehkäisyyn.
Kiistassa on siis pitkälti kyse myös siitä, miten kirkko suhtautuu niihin, joiden se katsoo rikkovan sen oppia vastaan, ”syntisiin”.
Länsimaissa yleinen mielipide on etääntynyt monista katolisen kirkon opetuksista koskien esimerkiksi homoseksuaalisuutta, avioeroa, ehkäisyä ja abortin laillisuutta.
Paavi Franciscuksen ja hänen tukijoidensa mielestä kirkko ei voi sulkea oviaan kaikilta, jotka ovat sen opetusten kanssa eri mieltä.
Nämä lausunnot ovat suututtaneet konservatiivit, jotka näkevät paavin loiventavan kirkon oppia.
Katolinen kirkko uudisti oppiaan laajemmin viimeksi Vatikaanin toisessa kirkolliskokouksessa 1960-luvulla. Silloin sallittiin muun muassa muiden kielien kuin latinan käyttö messussa.
Osa niin sanotuista traditionalisteista ei hyväksy edes Vatikaanin II kirkolliskokouksen päätöksiä.
Toisella puolella ovat uudistajat, jotka ovat sitä mieltä, että katolinen kirkko on etääntynyt liian kauaksi muun yhteiskunnan arvomaailmasta.
Kardinaali ja populistit samalla asialla
Osa paavin vastustajista on suoraan katolisen kirkon ylimmästä johdosta.
Näihin kuulu erittäin vaikutusvaltainen yhdysvaltalainen kardinaali
Raymond Burke.
Burke on syyttänyt paavia katolisen opin vastaisista linjauksista.
Mutta Burke ja monet vaikutusvaltaiset konservatiiviset katoliset mediat Yhdysvalloissa ovat omaksuneet myös samoja teemoja, joita maan populistinen, niin sanottu vaihtoehto-oikeisto (alt-right) ajaa.
Burke on kehunut presidentti
Donald Trumpia. Hän tuntee henkilökohtaisesti vaihtoehto-oikeiston supertähden, Steve Bannonin.
Steve Bannon ja Matteo Salvini pyhän "papan" kimpussa
Trumppilaisen populismin eräänlainen päästrategi ja Donald Trumpin entinen kampanjapäällikkö Steve Bannon on ottanut katolisen kirkon erääksi tärkeimmistä taistelutantereistaan.
Huhtikuussa 2016, muutama kuukausi ennen nousuaan Trumpin kampanjan johtoon, Bannon tapasi Italian Lega-puolueen innokkaan uuden johtajan,
Matteo Salvinin.
Tutkivien toimittajien
Source Material -ryhmän haastatteleman Legan sisäpiiriläisen mukaan Bannon antoi Salvinille tapaamisessa tärkeän ohjeen: käy paavin kimppuun.
Näin Salvini on joka tapauksessa tehnyt.
Italialainen populisti käymässä pyhän
papan kimppuun? Miten sellaisella kampanjoinnilla voisi menestyä?
Salvinin kannattajissa on hyvin paljon konservatiivisia katolisia. Mutta paavia on nyt aikaisempaa helpompi kritisoida, kun voi sanoa, että ennen paavitkin olivat parempia.
Kaksi paavia
Katolisella kirkolla on outo tilanne, jollaista ei ole nähty vuosisatoihin. Hengissä on yhtä aikaa kaksi paavia.
Paavi
Benedictus XVI päätti vuonna 2013 erota. Paavin eroa ei ollut tapahtunut 600 vuoteen. Uudeksi paaviksi valittiin argentiinalainen kardinaali, joka otti nimekseen paavi Franciscus.
Viime aikoina erikoinen tilanne on näkynyt uutisissa. Näytelmäelokuva Kaksi paavia keräsi juuri Oscar-ehdokkuuksia. Netflixin tuottamassa elokuvassa kaksi miestä, paavi Benedictus ja tuleva paavi Franciscus väittelevät kirkon suunnasta.
Elokuva on fiktio, mutta on selvää, että entinen paavi Benedictus oli huomattavasti konservatiivisempi kuin seuraajansa.
Benedictus oli ennen paaviksi nousuaan saksalainen kardinaali
Joseph Ratzinger, joka tunnettiin vuosia kirkon opin tarkkana vartijana ja konservatiivisena johtohahmona.
Benedictuksen eron syyt eivät ole vieläkään täysin selvät.
Ajatus siitä, että paavi voi oikeasti erota, sekä se, että elossa on toinenkin paavi, antaa Franciscuksen vastustajille selvästi erilaisen aseman arvostella kirkon päätä kuin aikaisemmin.

- Vatileaks-skandaali.jpg (173.83 KiB) Katsottu 6241 kertaa
Bannonin ”gladiaattorikoulu”
Sen jälkeen kun Steve Bannon joutui lähtemään presidentti Donald Trumpin päästrategin tehtävästä elokuussa 2018, hän on keskittynyt kansallismielisen oikeistopopulismin levittämiseen Euroopassa.
Bannonin tarkoitus on perustaa akatemia, jossa koulutetaan tulevia ”populistisia ja kansallismielisiä” johtajia.
Bannonin ”gladiaattorikouluksi” kutsuma instituutti on tarkoitus perustaa Rooman lähellä sijaitsevaan entiseen luostariin.
Lapsena yksityistä katolista sotilaskoulua käynyt Bannon käyttää koulustaan nimeä ”Juutalaiskristillisen lännen akatemia” (Academy of Judeo-Christian West).
Paavi Franciscus on voimakkaasti eri mieltä oikeistopopulistien kanssa ”länsimaiden kristillisistä juurista” etnisenä asiana.
Toukokuussa 2017 hän totesi: ”Kyllä, Euroopalla on kristilliset juuret. Kristityillä on velvollisuus kastella niitä, mutta palvelun hengessä, kuin jalkoja pesten. Kristinuskon vaikutus kulttuuriin on Kristus pesemässä jalkoja, palvelun ja elämän lahja. Kolonialismilla ei ole siinä sijaa.”
Paavi vastustaa jyrkkiä raja-aitoja ja puhuu paljon pakolaisten auttamisesta. Se saattaa olla pääsyy siihen, miksi häntä vastustetaan tietyissä piireissä niin paljon.
Bannon taas on saanut kouluhankkeelleen erikoisen tukijan.
Äärikatolisen prisessan hovi
Prinsessa
Gloria von Thurn und Taxis kuuluu Saksan rikkaimpiin aatelissukuihin. Nykyisin kuusikymppinen prinsessa tunnettiin 1980-luvulla New Yorkin suihkuseurapiireissä viihtyvänä rankkana juhlijana, mutta nyt hän on konservatiivisten katolisten arvojen ankara puolustaja.
Bannon on kaavaillut, että hänen ”gladiaattorikoulunsa” jonkinlainen ”kesäakatemia” voisi toimia prinsessan Regensburgin linnassa Saksassa.
New York Timesin mukaan prinsessa Gloriasta on tullut ”aurinkokuningatar, jonka ympärillä paavi Franciscusta vastustavat traditionalistikatoliset pyörivät”.
Tähän lähipiiriin kuuluu tiettävästi myös italialainen arkkipiispa
Carlo Maria Viganò, joka on toiminut muun muassa Vatikaanin lähettiläänä Yhdysvalloissa
Elokuussa 2018 arkkipiispa Viganò teki toistaiseksi suoraviivaisimman hyökkäyksen paavi Franciscusta vastaan.
Pedofiiliskandaalin jäljet
Mikään ei ole horjuttanut viime vuosina katolista kirkkoa yhtä rajusti kuin lasten hyväksikäyttöskandaali.
Kirkon piiristä on paljastunut suuri määrä tapauksia, jossa katoliset papit ovat vuosikymmeniä käyttäneet seksuaalisesti hyväksi lapsia. Lähes yhtä pahalta on näyttänyt se, että kirkko näyttää vuosia painaneen tapaukset villaisella ja on pyrkinyt estämään niiden julkitulon.
Skandaali on kolhinut kirkon mainetta ennen näkemättömällä tavalla.
Arkkipiispa Viganò väitti elokuussa 2018 julkaisemassaan kirjoituksessa, että paavi Franciscus olisi tietoisesti suojellut pedofiiliksi tietämäänsä amerikkalaiskardinaalia.
Kirjoituksessaan Viganò vaati paavin eroa ja piti koko hyväksikäyttöskandaalia kirkon sisälle pesiytyneiden ”homoseksuaalien verkostojen” syynä.
Amerikkalaislehti New York Times pitää kirjettä osana taistelua kirkon suunnasta. Lehden mukaan kirjeen kovia väitteitä ei ole todistettu lainkaan.
Erää katoliset konservatiivimediat ovat leimanneet koko pedofiiliskandaalin ”homopappien salaliitoksi”. Sen avulla ne ovat käyneet vapaamielisempien katolisten kimppuun kutsumalla näitä pedofiilien suojelijoiksi.
Hyväksikäyttöskandaali puhkesi kuitenkin jo paljon ennen Franciscuksen aikaa ja tärkeimmät salailuun liittyvät paljastukset koskevat tapahtumia vuosia aiemmin, edellisten paavien aikana.
Se ei tunnu hetkauttavan paavin vastustajia.
Salaliittoteorioita ja “soluttautujia”
Vatikaani on yksi salaliittoteorioiden lempiaiheista, sillä katolisen kirkon sisäisistä asioista ei ole ollut tapana huudella julkisuuteen.
Nyt salaliittoteorioista on tullut olennainen osa julkisuudessa käytävää valtataistelua. Niitä esittelevät erityisesti paavia vastustavat konservatiivimediat.
Jotkut katoliset traditionalistit uskovat, että katoliseen kirkkoon on 1800-luvulta alkaen salaa soluttautunut “modernisteja”, feministejä, kommunisteja ja vapaamuurareita.
Joidenkin mielestä taas nimenomaan Benedictuksen ero, ja siten nykyisin paavi Franciscuksen valinta on kanonisen lain vastainen.
Erään teorian mukaan kirkossa vaikuttaa “Sankt Gallenin mafia”, joka tukee homoseksuaalisuutta, suojelee pedofiileja ja ajoi läpi kardinaali Bergoglion (Franciscuksen) valinnan paaviksi.
Monet kirkon vaikutusvaltaiset traditionalistit ja konservatiivit, kuten kardinaali Burke ja arkkipiispa Viganò vähintäänkin vihjailevat samansuuntaisia näkemyksiä.
Näillä salaliittoteoreetikoilla ei välttämättä olisi aiemmin ollut suurtakaan merkitystä. Mutta presidentti Trumpin aikana monenlaiset muutkin, täysin marginaalissa olleet salaliittoteoreetikot ovat saaneet enemmän julkisuutta ja kaikupohjaa.
Hämmentävästi konservatiiviset katoliset Yhdysvalloissa nojaavat usein pohjimmiltaan protestanttisten herätyskristittyjen agendaan.

- Mahdollisesti soluttautumista.jpg (186.91 KiB) Katsottu 6241 kertaa
Kristityt soturit
Vaikutusvaltaisista vastustajista huolimatta paavi Franciscus on erittäin suosittu. Kriitikot ovat äänekäs, mutta pieni vähemmistö.
Yksi tukijoista, pappi
Antonio Spadaro on huolissaan ”vihan ekumeniaksi” kutsumastaan ilmiöstä. Sillä Spadaro tarkoittaa sitä, että äärikatoliset ovat omaksuneet vastakkainasettelua tukevia näkemyksiä fundementalistiprotestanteilta.
Vuonna 2017 hän analysoi päätoimittamassaan lehdessä paavin vastustajia.
Spadaro kiinnitti huomiota siihen, että varsinkin paavin amerikkalaisten katolisten vastustajien puheissa korostuu ”uskonsota” sekä ajatus ”lopullisesta taistelusta” ja maailmanlopusta.
Näissä ajatuksissa on hänen mielestään sisäänrakennettuna pelko ”amerikkalaiseen elämäntapaan” kohdistuvista uhista. Näitä uhkia ovat yhtä lailla mustien kansalaisoikeustaistelu ja feminismi.
Spadaron mukaan teologinen oikeutus näille ajatuksille haetaan yleensä vanhasta testamentista, sen sijaan, että ”ohjaava ajatus olisi Jeesuksen evankeliumi, täynnä rakkautta”.
Eräs Yhdysvalloissa vaikuttava ultrakonservatiivinen, katoliseksi itsensä luokitteleva digimedia kutsuu itseään nimellä
”Church militant” eli kirkon soturit.
Verkkosivulla esitetään näkemyksiä, että Trumpin valinta on vastaus amerikkalaisten rukouksiin.
Verkkosivun päätoimittajan mukaan edessä on taistelu uskovien ja ei-uskovien välillä. Vastustajia ovat vapaamieliset globaalit eliitit.
Paavia tukevan Spadaron mukaan paavi Franciscus ei hyväksy tällaista sisäisiä ja ulkoisia vihollisia korostavaa teologiaa. Paavi alleviivaa armoa Jumalan tärkeimpänä ominaisuutena.
Kirkko ei enää ole valkoinen eurooppalainen kirkko
Katolisen kirkon valtataistelussa on kyse myös maantieteestä.
Suurimmat kansalliset katoliset kirkot ovat nykyään Brasiliassa, Meksikossa ja Filippiineillä.
Katoliset ovat yhä vahvemmin etelässä, mutta kirkon valta on edelleen pohjoisessa. Kirkon kardinaaleista yli puolet on kotoisin Euroopasta ja Yhdysvalloista, vaikka näillä alueilla asuu enää alle kolmannes maailman katolisista.
Paavi Franciscus on argentiinalainen, ensimmäinen Latinalaisesta Amerikasta noussut paavi.
Kun katolisen kirkon jäsenistä valtaosa asuu Latinalaisessa Amerikassa ja kasvu on suurinta Afrikassa, paavia selvästi ahdistavat puheet muureista ja aidoista, puhumattakaan ”juutalais-kristillisen lännen etnisestä suojelemisesta”.
Lokakuussa 2019 Amazonin alueen piispat päätyivät pyytämään paavilta suostumusta siihen, että Amazoniassa poikkeuksellisesti myös naimisissa olevat miehet voitaisiin vihkiä papeiksi. Alueella on suuri pula papeista, jotka voivat suorittaa katolisille tärkeitä sakramentteja.
Paavi ei ole vielä ratkaissut asiaa. Kirkon konservatiivit syyttävät silti paavia jo siitä, että tämä on vesittämässä kirkon oppia.
Pari viikkoa sitten katolinen maailma kohahti, kun emerituspaavi Benedictus varoitti julkisesti seuraajaansa höllentämästä katolisten pappien selibaattisäädöstä.
Vai varoittiko?
Tieto tuli esiin kirjasta, jonka toiseksi kirjoittajaksi on nimetty Benedictus. Sittemmin kirjan pääasiallinen kirjoittaja, konservatiivinen kardinaali
Robert Sarah on ilmoittanut, että tulevissa painoksissa Benedictuksen nimi tekijänä jätetään pois.
Kardinaali on kiistänyt, että hän olisi käyttänyt 92-vuotiasta emerituspaavia hyväksi omien näkemystensä ajamiseksi.
Kun on kaksi paavia, jokainen voi valita omansa.
LÄHTEET: MM. NEW YORK TIMES, FT, GUARDIAN, BBC, ECONOMIST, KIRKKO JA KAUPUNKI SEKÄ USEAT KATOLISET, ERI NÄKÖKULMIA EDUSTAVAT JULKAISUT JA KIRJAT.