Mielialalääkkeet

[Arlene]

http://veljesseura.org/foorumi/viewtopic.php?f=1&t=5811
Vaihtoehtoista masennuksen hoitoa

[aga]

Kerroin tuossa 3 kuukautta sitten SNRI-lääkityksen aloittamisesta (Venlafaxin 150mg) ja fiiliksestä silloin, niin raportoin nyt uudestaan miten on mennyt lääkityksen kanssa tuon jälkeen: Negatiivisia ajatuksia ei ole pyörinyt mielessä läheskään yhtä paljon, esimerkiksi iltaisin nukkumaan mennessä kuten aiemmin. Masennus on vähentynyt merkittävästi, jotkut jopa sanovat etten vaikuta masentuneelta. Olen yleisesti enemmän kiinnostunut asioista ja saan niistä enemmän irti, jopa mielihyvää niitä tehdessä. Olen sosiaalisempi, puheliaampi ja saan sosiaalisista kontakteista enemmän irti. Itsetuntonikin on parantunut. Aloite- ja toimintakyky on parantunut. Ajattelu toimii paremmin ja olen ainakin jonkun verran skarpimpi kuin aiemmin. Herään nykyisin "ihmisten aikaan" eli usein 8-9 välillä.

Negatiivisia piirteitä on ollut lähinnä se, jos se lääkityksestä johtuu, että olen ollut väsyneempi iltaisin. Levännyt sängyssä ja mennyt nukkumaan monesti jo klo 19-20 maissa.
Monet sanovat, että elämä ja tunne-elämä latistuu tasaiseksi ja tylsäksi. Tunteet eivät ole mielestäni tasoittuneet eivätkä epätasoittuneet, mutta keskimääräinen mieliala on noussut korkeammalle verrattuna aikaisempaan.

Nyt annosta nostettiin osin omasta aloitteestani 225 milligrammaan ja otan senkin aamuisin. Oloni on ilmeisesti noston myötä parantunut, olen pirteämpi, masentuneisuutta ei juuri ole, enkä ole iltaisin enää niin väsynyt. Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen lääkitykseen ja toivon ettei sen positiivinen vaikutus mieleeni alkaisi laskea. Suhtautumiseni (varsinkin SNRI-) masennuslääkkeisiin on tullut positiivisemmaksi, enkä mielelläni enää lue masennuslääkkeiden mitätöintiä turhiksi ja väitettä, että ilman niitä ja psykoterapialla tulokset olisivat parempia. Joillain näin voi olla, mutta en usko, että mahdollisesti kalliiksi tuleva höpinä jonkun terapeutin kanssa olisi tuonut minulle läheskään yhtä hyviä tuloksia kuin aivokemian tuoman masentuneen olon parantaminen samoin aivokemiaan vaikuttavilla lääkkeillä. Toki lääkkeet ja terapia ovat varmaankin useille hyvä yhdistelmä myöskin. Samoin lääkkeiden tuoma parempi olo auttaa myös siinä, että pystyy itse tekemään, ajattelemaan ja puhumaan asioita terapian tuottaman hyödyn tavoin. Kaikki eivät ehkä saa lääkkeistä apua, mutta monia ne auttavat ja olen siitä aika hyvä esimerkki.

[Michelangela]

Aga, voi kun hienoa! Toivotaan että jatkossakin vointi kohenee. Itsellänikin mm. tuo masennus, ja omalta osaltani siis tiedän, millaista pskaa se voi olla. Jos, tai ehkä paremminkin kun, tulee huonompi vaihe, kannattaa yrittää pitää toivosta kiinni, ja ajatella, että kyllä se huonokin vaihe lopulta menee ohi, ei se päälle jää. Vaikka siinä tilassa kaikki voi tuntua todella toivottomalta ja synkältä.

Arlenelta taas hyvä linkki. Hyvä linkki siinä mielessä, että erittäin aiheellinen varoitus siitä, millaista näennäistä, ja paikoin erittäin vahingollista, näennäistä apua on tajolla mm. jerppujen taholta. Uskoontulohan voi sinällään tuoda paljon hyvää elämään, mutta nuo lahkot ovat jotakin, jota on syytä välttää ja visusti.

Mulla on edelleen pysytellyt vointi varsin hyvänä, siis suhteellisesti ottaen, ja se on jo paljon se. Psykoterapiaa käyn yhä, melkein kymmenettä vuotta jo, ja lääkitystä olen alkanut ihan pikkuhiljaa laskemaan, tavallaan omin päin, mutta siis terapeuttini on tietoinen ja kannattaa ajatusta. Lääkityksen pienentäminen tuonut vähän enemmän virkeyttä ja ennen kaikkea kykyä nauttia asioista enemmän. Hauras olen edelleen, ja menen jutuista enemmän pois tolaltani kuin tahtoisinkaan, tai aina edes heti huomaankaan. Että semmosta. Mutta tsemppiä kaikille!

[Lumienkeli]

Ihanaa kuulla hyviä uutisia! Sehän se onkin metka juttu, että ensin pitää löytää sopiva lääke ja sitten vielä hioa se perhanan annostuskin kohdalleen. Se on hidasta ja usein tuskallistakin puuhaa, mutta onnistuessaan pelastaa elämän

[Toecutter]

Olen 38v ja aloitin SSRI-lääkityksen vuonna 2007.
Duunistressiä YT-neuvottelut ja avioero, kaikki tulee kerralla.
Joku Murphyn laki kait



Neljä vuotta sitten sain ADD-diagnoosin ja siihen lääkityksen.
Olen ollut aina kärsimätön ja välillä keskittymisvaikeuksia.
Kuitenkin pärjäsin keskiverrosta koulussa keskiarvot 8 pintaan.
Kävin kauppiksen merkonomiksi ja armeijan jälkeen amk:n ja valmistuin
Tradenomiksi vuonna 2001. olin töissä 10-vuotta toimistohommissa

Pärjäsin sitkeydellä keskittymysongelmia oli usein

Itse tunnen että ollut aina serotoniinivajausta ja add-diagnosin myötä aina ollut oireita.
Lääkitys auttoi huomattavasti.

[Parize]

Itse olen reilu kolmekymppinen mies ja olen viimeisen seitsemän vuoden aikana syönyt erilaisia masennuslääkkeitä ihan riittävästi. Yhdessä vaiheessa sain luvan lopettaa lääkityksen, koska kunto oli niin hyvällä tasolla, mutta erinäisten sattumien summana pääsin taas takaisin terapiaan (hyvä niin) ja nyt on reilu pari vuotta syöty lääkkeitä aamuin illoin.
Nykyään olo on erittäin hyvä, mutta vielä en missään nimessä edes harkitse lopettavani lääkitystä, koska ensinnäkin se on sen verran mieto ja toisekseen edellisellä kerralla lopetin lääkityksen selvästi liian aikaisin.

[Lumienkeli]

Tuosta lopettamisesta. Mulle suositeltiin tällä kertaa, että sitten kun on tasaantunut elämäntilanne (eli ei enää mitään extrastressin aiheuttajia) ja vointi hyvä, vuoden päästä siitä saa lopettaa lääkityksen. Tuntuu vain, että mulla tää homma menee sykleissä ja lääkitystä edellyttää aina massiivinen romahdus. Josko sitä vihdoin olis oppinu tunnistamaan oireet ajoissa ettei tarttis aina sieltä perimmäiseltä pohjalta lähteä kasaamaan itseään uudestaan...

Tokihan tällaisesta elämästä oppii paljon. Elämästä yleensä ja itsetuntemusta myös. Vituttaahan se joskus olla "vähän erikoinen" mutta enpä mä silti vaihtais päivääkään pois. Olenhan kaikessa joko tai muutenkin ja oon hyväksynyt itseni tällaisena kuin olen

[Crishelle]

Mä syön Sertralinia paniikkihäiriöön ja pakko-oireisiin, olen kahdeksan vuotta tätä lääkettä käyttänyt. Enpä osaa oikein ajatella itseäni minään friikkinä, mulla nyt vaan sattuu olemaan tällainen häiriö. Olen lääkkeiden avulla opetellut kohtaamaan vaikeat tilanteet, joskus on hyviä ja joskus huonoja päiviä. Pakko-oireet ovat jääneet vuosien mittaan käytännössä kokonaan pois ja pystyn elämään täysin normaalia elämää. Mieli on useimmiten iloinen ja osaan rauhoitella itseäni paniikkitilanteissa. En lopettaisi lääkkeiden käyttöä, ainakaan kovin helpolla, koska ne helpottavat elämää eikä sinänsä aiheuta mitään sen kummempia sivuvaikutuksia. Jokaisella meistä on jotain, mulla nyt on tämä. Kaikkeen tottuu.

[tattooed fucker]

Kuka meistä on sanomaan kuka on friikki??itellä ollu skidistä asti kaikkea mahollista ja mahotonta.Siitä ne rahnaa saa mitä enemmän määräävät kerralla.Esim,oisinko ollut 20 ja päälle lusimasta siviilissä..Ei arki ahdistanut ym,mutta piti vaan tohtorin määrätä multa kysymättä yhtään vittu mitään. 1 vko en nähnyt kirjaimellisesti mitään ja siitä erehdyin mainitsemaan,paskaiset naurut päälle.Noh loppu on historiaa .Ei määräile enää kysymättä...Voisimpa sanoa,että siviilissä mulle on tungettu jopa paria sataa respaa alle.Kysykää kavereilta,apoteekista,muy ei siltä kulman kundilta...oon pystynyt tiputtaan kaikki seinään,mut rivat on mitä joutuu syömään,että saa asiat hoidettuu.Yhtenä päivänä menee puolikas,toisena menee 5.Eipä mulla muuta.

[Tursaanpoika]

Puuh, lusikkani soppaan tungen... Taustalla alkupiikkini koulukiusaaminen, täysi-ikäisyyden kynnykselle ajoittunut äitini kuolema jne. Masennukseen useampia eri lääkityksiä, sitalopraami, mirtatsapiini, venlafaksiini, fluoksetiini ja kumppanit. Ei apuja. Vuosi sitten terveyskeskuslääkäri joka varsin mustaan tyyliin vitsaili itsemurhasta, nakkasi pallon ilmaan että onko kaksisuuntaista mietitty, eipä oltu. Toistuvia masennuksia ja nyt ajatellen selkeitä merkkejä aina kevään tullen että vauhti lähtee. Keväällä sitten pollapolin lääkärin kanssa näitä käytiin ja sen mielestä oli aikas selvää pässinlihaa, varsinkin kun lamotrigiinille saatiin hyvä vaste suoraan. II-tyyppi, terve. Lamotrigiinia en ole ihan heppoisin perustein lopettamassa, syksyllä elämäntilanteen muutos aiheutti tällaisen ja romahdushan siitä seurasi... Nyt menee 300mg lamotrigiinia ja sen rinnalla 300mg Aurorixia (mokloblemidi, kiva nimi). Eli epilepsialääkkeellä täällä(kin) potkitaan

[Michelangela]

Tursaanpoika, hyvä että pollapolilta (mainio sana!) on saanu apua, ja mahdollisesti löytyi oikea diagnoosi nyt. Kyllä se siitä! Mulla oli aikanaan mahdollisesti jotakin hypomaniaa toisinaan, mutta varsinaista maniaa en ole onneksi koskaan kokenut. Pelkkää perusmasista "vaan". Kyllä näiden kaikkien kanssa voi elää, vaikka aina ei siltä tuntuisikaan. Vitutuksen voimalla jos ei muuten!

[Arlene]

Kaksisuuntainen voi olla hankala diagnosoitava, kun se mania jää depression taakse "piiloon".
Multa on sekin testattu, olisin kyllä voinut jo suoraan sanoa, että ei ole, mutta onpahan nyt oikein paperi.

[Nobelaner]

Itsellä ei ole oikeastaan kokemusta tämmöisistä lääkkeistä suuremmin. Mitä nyt joskus 18-kesäisenä jotain (en muista nimeä) otin ahdistukseen mutta en kokenut auttavan sen joten lopetin.
Sitten se mitä tutuilta...kavereilta...ym.. kuullut, niin se lääkkeiden syönti ei poista yksinään sitä masennusta. Se että lääkärit määräävät lääkkeitä heti niin kuin joku tuolla jossain sanoi ei ehkä ole se paras ratkaisu. Tottakai jos aivoissa vaan on yksinkertaisesti välittäjäaineet viturallaan niin onhan se selvä että lääkitystä siihen tarvitaan että tulee aivoihin se tasapaino. Mutta se mitä niin monet lääkärit minun mielestäni laiminlyövät on terapian tarve.
On varmasti usealla meistä ystäviä tuttuja jne joille voi jutella mutta onhan se kuitenkin helpompi jutella ulkopuoliselle taholle. Tai näin olen itse kokenut joskus nuoruudessani kun kävin psykologilla ja terapeutilla syystä ja toisesta.
Mutta joo niin. Onhan se helpompi iskeä lääkkeet kouraan ja toivoa että potilas voi elää normaalia elämää, mutta kuitenkin pitäisi aina ensisijaisesti selvittää mistä masennus/ahdistus mikä lie onkaan johtuu

[Tursaanpoika]

Ikävä kyllä nykyinen käypä hoito -suositus on syvältä. Nappirespa kouraan ja kyllä se siitä... Onneksi mulla ruvettiin ruotimaan syitä näihin depressiojaksoihin ja lopulta vauhdikkaammat kaudet nousivat esille. Jollekin taholle kuulunee kiitos siitä että nyt on toimiva hoitokontakti ja kuntoutukseen paperit vetämässä. Useampia lääkkeitä kuitenkin syönyt ilman vaikutuksia. Doxal oli esim nukahtamiseen ja sen tehot olivat sama kuin olisi karkkia syönyt (joku sokerikuorrute päällä ) Valdoxanista oli pahimmat haitat, kontrolloimatonta raivoa... Onneksi sen verran oli järki mukana etten käynyt exän päälle vaan teloin käteni seinään ja vanhaan tornikajaripariin (8" elementit sisään, ja käsi auki kunnolla). Betoniseinään nojaamisesta ei mennyt mitään rikki, ainoastaan vähän turvotusta ja kämmenselkä mustelmille. Jälkikäteen ajateltuna olisi voinut pahimmillaan kyynärpää pettää...

Arlenelle pisteet tuosta diagnoosikommentista, nykytiedoin ei voida suoraan antaa diagnoosia vaan pitää olla jotain kouriintuntuvaa, sekin menee tuon suosituksen takia.

[aga]

Venlafaksiinin kammottavista vieroitusoireista kun puhutaan täälläkin, kuulemma pahempia kuin minkään muun lääkkeen tai huumeen niin voin kertoa omistani. Minulla siis normaalina annostuksena 225mg. Eräästä syystä lääkkeeni "katosivat" (ei oleellista tietoa) ja lopetin siis tästä syystä tahtomattani seinään lääkityksen 1½ viikoksi. Olisin toki varmaankin tarvittaessa niitä saanut esimerkiksi päivystyksestä. Pelästyin aluksi, että mitä nyt käy, mutta ainoat vieroitusoireet mitä havaitsin olivat "väristykset", joita tuli ehkä puolen tunnin - tunnin välein ja kestivät ehkä puoli sekuntia - sekunnin. Olivat sinänsä ikäviä, mutta eivät aiheuttaneet kipua tai vastaavaa. Makuulla ollessa niitä tuli enemmän, mutta ei merkittävästi häirinnyt esim. unensaantia. Lienen poikkeustapaus? Monesti tuntuu etten ole niin herkkä lääkkeille kuin useimmat, toisaalta tuntuu joidenkin kohdalla että vaikutukset ja vieroitusoireet ovat plaseboa, en tarkoita tätä nyt välttämättä juuri venlafaksiinin kohdalla, vaikka yhdellekin jonka kanssa netissä juttelin kuulemma oli niin vaikeaa vieroitusoireiden takia lopettaa, että pienimmillään annos oli 30mg (kuvittelin aluksi kyseessä olevan kirjoitusvirheen ja että hänen annoksensa olisi 300mg, mutta selitti sitten että koettaa päästä lääkkeestä eroon vaikka vieroitusoireet ovatkin kovat hiljalleen vähentämällä annosta), en tiedä onko enää vai onko jo päässyt irti tästä salakavalasta lääkkeestä. Saatuani lääkkeeni vihdoin takaisin palasin takaisin normaaliin päiväjärjestykseen ja oloni sekä toimintakykyni kieltämättä koheni jonkun verran. Pirut seinältäni venlafaksiinin vieroitusoireiden osalta kuitenkin haihtuivat tämän ikävän lääkkeiden katoamisen jälkeen...