Sivu 1/1

16-vuotias puukotettiin kuoliaaksi kostona ( v.2006 )

Lähetetty: Ke Huhti 02, 2008 3:39 am
Kirjoittaja VoDKa
Löytyi tämmöinenkin juttu. Taas todistaa, että jos olet kiusatun ystävä, olet uhka. Nuorena on tosissaan tärkeää valita puolensa.

Vapaasti suomennettu.

--16-vuotias poika tapettiin sen jälkeen kun hän oli puolustanut kaveriaan, jota kiusattiin kainalosauvojen vuoksi.

Kuva
Julian Knight

Julian Knight oli kääntynyt pois otettuaan yhteen viiden vanhemman pojan kanssa ja oli kävelemässä kotiin, kun häntä puukotettiin niskaan takaapäin.

Hän pakeni veren valuessa haavasta, mutta pyörtyi vain kahden korttelin päässä siitä paikasta, missä hän asui äitinsä ja 12-vuotiaan veljensä Freddien kanssa.

Ystävä sanoi Julianin, joka tunnettiin myös nimellä Buster, olleen yhdessä neljän ystävänsä kanssa kun heidän kimppuunsa hyökättiin.

Hän lisäsi: "He olivat juuri tulleet junalla kotiin ja tapasivat nämä tyypit. Heidän välilleen syntyi pientä riitaa ja yksi toiseen ryhmään kuuluvista haukkui Busterin ystävää. Buster ja hänen ystävänsä puolustivat ystäväänsä jolla sattui olemaan kainalosauvat, koska hän oli murtanut juuri jalkansa. Sitten Buster kääntyi lähteäkseen kotiinsa. Mutta se päättyi siihen, että häntä haavoitettiin kuolettavasti."

Julianin ystävä Martin Gardner oli hänen kanssaan kun hän kuoli 01.20 lauantaina Thamesmeadissa, kaakkois-Lontoossa.

Martin, 19, jonka kimppuun käytiin, sanoi: "Olimme seisoskelemassa ryhmänä, me kaikki viisi, kun tämä jengi tuli aseineen. Buster lähti kotiin koska hän ei halunnut ongelmia, mutta häntä luultavasti seurattiin. Olin yhä shokissa ja huolehdin ystävistäni, kun kuulin mitä Busterilla oli tapahtunut. Juoksin kujaa pitkin ja siellä näin verivanan, joka johti hänen luokseen."

Toinen ystävä, Daniel Cato, sai osuman pesäpallomailasta ja tarvitsi viisi tikkiä päähänsä. Daniel, 17, sanoi: "En voi vieläkään uskoa että se tapahtui. Hän (Buster) oli niin mukava tyyppi. Hän ei joutunut koskaan ongelmiin. Se oli täysin väärin. Toivon, että hänen tappajansa mätänee helvetissä."

Julian oli soittanut äidilleen, Michelle Jeacockille kännykällään noin kymmenen minuuttia ennen hyökkäystä ja sanonut olevansa matkalla kotiin.

Neiti Jeacock, 38, sanoo: "Hän oli ihastuttava poika eikä koskaan vahingotitanut ketään. Hän ei ansainnut tätä. Hänen kimppuunsa käytiin ilman minkäänlaista varoitusta, eikä hän luultavasti edes kerennyt näkemään sitä. Hän yritti juosta kotiin ja oli vain parin korttelin päässä kun hän romahti."

Julian, joka odotti (koulujen haku-)testien tulosta, oli viettänyt illan ystäviensä kanssa kun he törmäsivät neljään nuoreen mieheen ja teini-ikäiseen tyttöön.

Ketään ei ole pidätetty puukotuksesta. Poliisi uskoo että pääepäilty on puoliksi kreikkalainen ja on paennut maasta. Viime yönä yksi Julianin luokkatovereista kuvaili Arsenal-fania "hiljaiseksi, yhdeksi hyvistä lapsista."

Busterin velipuoli, Dave Flynn, 23, sanoi: "Buster oli vain kävelemässä kotiin yöllä kun hänet murhasi joku sairas pentu kylmäverisesti. Hän juoksi noin 150 jaardia ennen kuin pyörtyi. Hän oli todella hyvä poika ja hänen ystävänsä keräävät parhaillaan rahaa hautajaisia varten."

"Hän oli juuri lähtenyt koulusta, rakasti tietokoneita ja suunnitteli ammattia siltä alalta. Hänellä oli koko elämä edessään mutta hänet tapettiin täysin epäreilusti."

Julianin sisko, Chloe, 21, ja Jemma, 22, ovat murtuneita ja hänen 38-vuotias isänsä, myös Julian, on lentänyt kotoaan Espanjasta takaisin lohduttaakseen perhettä.

Doreen Smith, jonka pojanpoika Jimmy, 16, oli Julianin paras kaveri, sanoi: "Se olisi voinut olla minun pojanpoikani. Busterilla oli tapana tulla kotiini viettämään aikaansa pojanpoikani kanssa. Hän oli hyvä poika. Se mitä tapahtui, on hyvin surullista."--

Aika paljon toistoa. Mutta toinen uutinen vielä samasta aiheesta:

--16-vuotias poika kuoli niskaan puukotuksen seurauksena tappelussa.

Julian Knight joutui riitaan noin seitsemän muun ihmisen kanssa Lesbury waylla, Abbey Woodissa, kaakkois-Lontoossa, lähellä kotiaan.

Poliisit sanovat että heidät kutsuttiin paikalle aikaisin lauantaina. Julian vietiin sairaalaan, missä hän kuoli tuntia myöhemmin.

Toistaiseksi ketään ei ole pidätetty, mutta poliisit uskovat 19-vuotiaan epäillyn lentäneen takaisin Kreikkaan lauantaina ja yrittävät nyt saada hänet tuotua takaisin Englantiin.

Ruumiinavaus Queen Elizabethin sairaalassa antoi kuolinsyyksi puukotukshaavan.

Poliisit erikoisrikostutkimuksesta tutkivat murhaa ja pyytävät kaikkia asiasta jotain tietäviä ottamaan yhteyttä.

Julianin kuolema on viimeisin kuuluisista hyökkäyksistä.

Näihin lukeutuu 15-vuotiaan Kiyan Princen kuolema, joka puukotettiin koulunsa edessä ihmisten nähden Edgwaressa, luoteis-Lontoossa ja erikoiskontaapeli Nisha Patel-Nasri, joka puukotettiin kuoliaaksi Wembleyssä.--

Ja seuraava juttu:

--19-vuotias ilmestyi oikeuteen syytettynä kaulaan puukotetun teinin murhasta katutappelun aikana.

Julian Knight, 16, kuoli tappelun seurauksena, johon osallistui seitsemän muuta ihmistä lauantaina Thamesmeadissa, kaakkois-Lontoossa lähellä hänen kotiaan.

Stelios Paraschakis, 19, kotoisin Thamesmeadissa, pidettiin yhtä vangittuna oltuaan kuultavana.

Kuva
Stelios Paraschakis

Seuraavan kerran hän on oikeudessa 24. lokakuuta.

Julian kuoli puukotushaavaan Queen Elizabethin sairaalassa Woolwichissa tunti hyökkäyksen jälkeen.--

Ja taas seuraava:

--Teini-ikäinen joka puukotti 16-vuotiasta tappelun päätteeksi tuomittiin elinkautiseen.

Stelios Paraschakis, 19, puukotti Julian Knightia niskaan Abbey Woodissa, kaakkois-Lontoossa heinäkuussa viime vuonna.

Paraschakis, kotoisin Abbey Woodilta, pakeni maalle tapon jälkeen kun hänen tyttöystävänsä, Amy Curran, 18, kertoi poliisille ettei tiedä missä Stelios oli.

Paraschakisin tuomio on minissään 18 vuotta kun taas Curran tuomittiin 18 kuukaudeksi virkavallalle valehtelusta.

Paraschakis todettiin syylliseksi aiemmassa oikeudenkäynnissä.--

Ilmeisesti tämä Paraschakis oli syyttänyt tätä Julianin porukkaa jostakin tulipalojutusta (puutarha-aidan polttamisesta) ja väittänyt heitä syyllisiksi, mistä koko riita oli sitten lähtenyt käyntiin. Paraschakisin äiti on kertonut poikansa olleen hyvä poika ja hänen ainoa lapsensa, jonka pidätyksen jälkeen hänellä ei ole ollut enää ketään (ilmeisesti Steliosin isä on joko kuollut tai lähtenyt nostelemaan).

Alkoholista ei ole puhuttu mitään, että onko ollut osuutta asiaan, mutta ainakin Paraschakisilla on ollut kaksi veistä mukanaan ja tyttöystävällä rikottu pullo.

Ei nyt mikään maata mullistava rikos ja vyyhti, mutta ilmeisesti aikanaan ihan kohua kuitenkin Brittilässä herättänyt.

Lähetetty: Ke Huhti 02, 2008 1:57 pm
Kirjoittaja EuroJR
Nämä ovat näitä tosielämän tarua suurempia asioita. Yhtenä päivänä voi kaikki muuttua. Tarinan opetuksiin mielestäni kuuluu:

- Ei kannata pitää puukkoa mukanaan, sitä voi käyttää turhaan
- Ei kannata mennä puolustamaan toista, jos asia ei ole välttämätön
- Virkavallalle valehtelusta ei saa jäädä kiinni

Mielenkiintoinen tarina, joka on jäänyt minulta huomaamatta. Jos saat tongittua lisää kamaa, odotan innolla.