Sivu 1/2
Qaisullah Wahid vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: Pe Touko 27, 2022 7:49 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Helsingin käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan
Qaisullah Wahidin viideksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta ja alkoholirikkomuksesta.
Wahidi oli ostanut 15-vuotiaalle uhrille ja tämän ystävälle alkoholia, jota on menty nauttimaan Wahidin asuntoon. Wahidi on riisunut vahvasti päihtyneen tytön farkut ja yrittänyt riisua myös pikkuhousuja. Wahidi on levittänyt sohvan, riisunut itsensä alasti ja painanut tytön pään väkisin haaroväliinsä ja työntänyt sukupuolielimensä tämän suuhun. Lisäksi hän on toistanut tekoaan istumalla hajareisin tytön kasvojen päälle ja työntänyt paljaan peniksensä tämän suuhun. Wahidi on ollut tällä tavalla sukupuoliyhteydessä tyttöön kaksi tai kolme kertaa.
Wahidi määrättiin suorittamaan valtiolle rikosuhrimaksun 80 euroa sekä todistelukustannukset 40 euroa. Lisäksi hänet velvoitettiin korvaamaan uhrille aiheuttamastaan kärsimyksestä 6000 euroa korkoineen.
Valtion varoista maksetaan molempien avustajien kulut, yhteensä noin 4700 euroa.
Wahidi passitettiin Vantaan vankilaan.
Lähde: Helsingin käräjäoikeus
https://www.partisaani.com/news/crime/2 ... kauksesta/
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: Pe Touko 27, 2022 8:45 pm
Kirjoittaja JanitaSlim
Onko mitään uskottavaa lähdettä jutulle?
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: Pe Touko 27, 2022 9:07 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
On vaan kummasti kaverin FaceBook sivuilta kuvat ym. kadonneet heti kun laitoin uutisen tänne...
Haluatko, että laitan pärstäkuvankin tänne? Multa kyllä löytyy, vai oliko hyväkin kaverisi?
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: Pe Touko 27, 2022 9:56 pm
Kirjoittaja John Kimble
Tänne vain kuvaa jos löytyy, on sentään 5 vuoden 8 kuukauden tuomio. Näköjään valtamedia ei halua tällaisesta uutisoida.
Mielenkiintoisesti Google haulla löytyy "
Lavonia henkilöstöpalvelut" nimisen firman sivulle 3.12.2021 päivätty artikkeli
https://lavonia.fi/vuoden-lavonialainen-qaisullah/ jossa tuomittua
Qaisullah Wahidi kutsutaan termillä "vuoden lavonialainen", mutta varsinaiselle sivulle mentäessä voimme todeta, että artikkeli on poistettu ja sensuroitu sivuilta kiireellisesti:
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: Pe Touko 27, 2022 10:02 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea

- FaceBook.jpg (82.45 KiB) Katsottu 5582 kertaa

- Vuoden Lavonialainen.jpg (63.96 KiB) Katsottu 5582 kertaa
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: Pe Touko 27, 2022 10:21 pm
Kirjoittaja John Kimble
Ai että löytyi myös Lavonia henkilöstöpalvelujen sensuroima ja kiireellisesti poistama lapsenraiskaajan ylistys-sivu vielä Googlen välimuistista (tallennettu nyt myös Archiveen):
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: Pe Touko 27, 2022 10:24 pm
Kirjoittaja tokkaukko
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Touko 27, 2022 9:07 pm
On vaan kummasti kaverin FaceBook sivuilta kuvat ym. kadonneet heti kun laitoin uutisen tänne...
Haluatko, että laitan pärstäkuvankin tänne? Multa kyllä löytyy, vai oliko hyväkin kaverisi?
höpöhöpö.Ihan omalla nimellä on.
https://www.facebook.com/profile.php?id=100081306283994
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: Pe Touko 27, 2022 10:37 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
Sorry kävin tuolloin väärillä sivuilla

Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: La Touko 28, 2022 2:52 am
Kirjoittaja Fire
Mikäs firma tämä lavonia henkilöspalvelut oikein on?
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: La Touko 28, 2022 9:23 am
Kirjoittaja Tiinas
Toi Lavonian mokutusmoka on niin herkullinen, että pitää jakaakin ympäri nettiä.
Lavonian batiinkinoidat päättivät, että nyt *pitää* valita vuoden työntekijäksi mamu, kun kerrankin olivat saaneet edes yhden töihin.
Woketuskiimassaan eivät sitten miettineet, että jokainen mutiainen on mahdollinen seksirikollinen.
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: La Touko 28, 2022 9:45 am
Kirjoittaja aumari
Ei ihme, että on poistettu hehkutus, kun siitä puuttuu tietoja. Vapaa-ajan harrastuksia ja kiinnostuksen kohteita uupuu.
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: La Touko 28, 2022 9:47 am
Kirjoittaja JanitaSlim
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Pe Touko 27, 2022 9:07 pm
On vaan kummasti kaverin FaceBook sivuilta kuvat ym. kadonneet heti kun laitoin uutisen tänne...
Haluatko, että laitan pärstäkuvankin tänne? Multa kyllä löytyy, vai oliko hyväkin kaverisi?
Lähdettä kysyin tuomiolle, jotain muuta kuin äärioikeiston propaganda toimistoa

Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: La Touko 28, 2022 10:02 am
Kirjoittaja Salmari
Tiinas kirjoitti: La Touko 28, 2022 9:23 am
Toi Lavonian mokutusmoka on niin herkullinen, että pitää jakaakin ympäri nettiä.
Lavonian batiinkinoidat päättivät, että nyt *pitää* valita vuoden työntekijäksi mamu, kun kerrankin olivat saaneet edes yhden töihin.
Woketuskiimassaan eivät sitten miettineet, että jokainen mutiainen on mahdollinen seksirikollinen.
Näihän tässä käynyt. Kerrankin matu töissä ja Lavonian silakat halusivat moraaliposeerata somessa.
Vain silakkajutut, vuoden työntekijä on pedofiili lapsenraiskaaja

Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: La Touko 28, 2022 10:25 am
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
JanitaSlim kirjoitti: La Touko 28, 2022 9:47 am
Lähdettä kysyin tuomiolle, jotain muuta kuin äärioikeiston propaganda toimistoa
En missään tapauksessa kannata kyseisen sivuston ideologiaa, mutta olen joutunut huomaamaan, että siellä julkaistut faktat pitävät aina paikkaansa, koska ne ovat peräisin oikeusistuimien pöytäkirjoista.
Samat tiedot saat itsekin Helsingin käräjäoikeuden kansliasta maksua vastaan.
Re: Ulkomaalaistaustainen mies vankeuteen törkeästä lapsenraiskauksesta
Lähetetty: La Touko 28, 2022 11:21 am
Kirjoittaja canis lupus
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: La Touko 28, 2022 10:25 am
JanitaSlim kirjoitti: La Touko 28, 2022 9:47 am
Lähdettä kysyin tuomiolle, jotain muuta kuin äärioikeiston propaganda toimistoa
En missään tapauksessa kannata kyseisen sivuston ideologiaa, mutta olen joutunut huomaamaan, että siellä julkaistut faktat pitävät aina paikkaansa, koska ne ovat peräisin oikeusistuimien pöytäkirjoista.
Samat tiedot saat itsekin Helsingin käräjäoikeuden kansliasta maksua vastaan.
Kieltämättä olet asian ytimessä. "Äärioikeiston propaganda toimisto" kommentoi sellaisia faktoja joiden pitäisi olla myös valtamediassa pohdittavana. Mutta jos ilmiö piilotetaan, ja näistä asioista pakon edessä uutisoitaessa salataan kaikki yksityiskohdat joista voisi tehdä jotain rehellisiäkin päätelmiä juurisyistä, keskustelut jo oletusarvoisesti suljetaan, mikä on lopputulema? Ärri okeiston propral uganda tuomisto on tuomittu julkaisemaan faktoja, aina siihen asti kun on pakko alkaa heitäkin kuuntelemaan. Yleensä ottaen tämä tapahtuu liian myöhään että ilmiölle voitaisiin oikeastaan mitään enää tehdä.