Venäjä: Hautausmaalta löytyi kaksi surmattua pikkutyttöä
Lähetetty: To Huhti 03, 2008 5:34 pm
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/ulkom ... id=1513972
Hautausmaalta löytyi kaksi surmattua pikkutyttöä
03.04.2008 14:37
Venäjä etsii nyt kuumeisesti lapsimurhaajaa, jonka jäljiltä löytyi kahden koululaisen ruumiit Uralilla. Murhaajan kolmas uhri, seitsemänvuotias pikkutyttö, jäi kuin ihmeen kaupalla henkiin.
Karmea löytö odotti keskiviikkoaamuna paikallista rautateiden työntekijää, joka tarkisti Zlatoustin kaupungin hautausmaan lähellä kulkevia raiteita.
Surmatut tytöt löytyivät Komsomolskaja Pravan mukaan hautausmaan läheisestä metsiköstä. He olivat 13-vuotiaita koulukaveruksia. Toinen heistä oli tukehdutettu ja toisella oli syviä avohaavoja ympäri ruumistaan.
Läheisillä rautatiekiskoilla makasi puolestaan verissään 7-vuotias pikkutyttö, joka hengitti yhä. Myös hänellä oli syviä veitsenhaavoja selässään ja kaulallaan.
Henkiinjäänyt tyttö vietiin paikalliseen sairaalaan, jossa häntä on pystytty jo kuulemaan. Tyttö ei aluksi pystynyt järkytykseltään muistamaan heidän kimppuuunsa hyökänneen miehen ulkonäköä lainkaan, mutta hieman myöhemmin hän osasi jo kertoa tästä melko tarkat tuntomerkit. Miliisi ei ole kuitenkaan antanut tuntomerkkejä julkisuuteen tutkinnallisista syistä.
Tytön kertoman mukaan heidät oli vienyt metsään tuntematon mies, joka oli kertonut haluavansa tutustua heihin. Kaikille lapsille oli tehty seksuaalista väkivaltaa.