Sivu 1/1
Veikkausliigan läpimurto 2007?
Lähetetty: Ti Maalis 27, 2007 10:07 am
Kirjoittaja EuroJR
Joko se nyt vihdoin tapahtuisi? Jalkapallon murtautuminen valtaväestön suosikiksi lylyn lykkimisen ja kyykän maassa? Paljon on partaa vuosien varrella päristelty eikä mitään varsinaista ole tapahtunut mutta allekirjoittaneella on sellaista kutinaa vatsanpohjassa että tulevasta kaudesta tulee ensimmäinen veikkausliigan todellinen harppaus suosiossa. Vielä ei mennä lätkän ohi mutta sekin muuttunee lähivuosina. Viime kaudella saatiin yleisökeskiarvoa parannettua, joskin olisin odottanut enemmän. Ei silti, suunta on oikea. Lähes kaikki tahot puhaltavat nyt yhteen hiileen ja tunnelma on positiivisempi kuin pitkään aikaan. Yhtenä hyvänä kuriositeettina näen Akateemisen mainostamat "sarjalippupaketit" joilla pääsee siis mihin matsiin hyvänsä ja kuka hyvänsä. Lippu per persoona periaatteella. Aivan kertakaikkiaan loistava idea, lisää tällaista. Vielä ei ole moni kuullut näistäkään joten lisää vaan pökköä pesään, julkisuutta vaan. Antaa loistavasti pelanneen maajoukkueen olla vetojuhta veikkauslliigan läpimurrossa vuonna 2007!
Lähetetty: To Maalis 29, 2007 1:25 pm
Kirjoittaja EuroJR
Tuli sitten pieni mahalasku härmän jalkapallojengiltä... Veikkausliiga kiittää ihan perkeleesti. Voi surkeuden surkeus!
Lähetetty: Ke Huhti 18, 2007 9:28 pm
Kirjoittaja EuroJR
http://www.veikkausliiga.com/uutisluku.asp?id=24566
Noh kyllä se siitä. Kazakkitappio alkaa jo unohtua mielistä. Optimismi on taas täällä tänään!
Lähetetty: Ti Touko 08, 2007 10:32 pm
Kirjoittaja js
Suomen maajoukkueen tarvitsee päästä kerran arvokisoihin niin johan alkaa kansaa kiinnostamaan. Mutta tuota tapahtumaa saadaan odottaa vielä jonkun aikaa, varsinkin jos maajoukkue jatkaa vahvoja otteitaan azerpaitsaneita sun muita pilipalijengejä vastaan. Ehkä jo ensi vuosisadalla

?
Vaikka itse olenkin enempi jääkiekkomiehiä, niin toivon vilpittömästi, että jalkapallo nousee ansaitsemaansa asemaan Suomessa.
Lähetetty: Ke Touko 09, 2007 10:05 pm
Kirjoittaja Tampereen Tyttö
Onko tullut luettua Forssellin omaelämänkerta -kirjaa??? Tuota.... varovaisesti sanottuna itsevarmaa tekstiä. Itse en vielä tuossa iässä elämänkertaa kirjoittanut, eikä jalkapallosta tietenkään tuollaisia meriittejä monella suomalaisella olekaan, mutta silti...

Lähetetty: Ke Touko 09, 2007 10:12 pm
Kirjoittaja EuroJR
Onhan tuolla isot seurat saaneet jo ihan kivasti jengiä liikkeelle katsomoihin. Vastavuoroisesti nämä pikkuiset ovat kyllä pettäneet ja pahasti. Katsotaan nyt kuitenkin miten homma etenee.