Sivu 1/4
Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 2:11 pm
Kirjoittaja Jazzermasser
PIENI poika lukittui Postin pakettiautomaatin lokeroon viime sunnuntai-iltana Jyväskylässä.
Alle kouluikäisen pojan nielaissut automaatti sijaitsee Lutakossa päivittäistavarakaupan kassojen läheisyydessä.
Keski-Suomen pelastuslaitos lähti vapauttamaan poikaa illalla kello yhdeksän aikoihin. Kohteessa pelastajat yrittivät ensin tavoittaa puhelimitse Postin edustajaa, että lokero saataisiin auki ilman ronskimpia otteita. Postista ei kuitenkaan ajoissa vastattu.
Pian pelastajat totesivat parhaimmaksi, että lokero murretaan. Pelastuslaitoksen tilannekeskuksesta ei osattu pari päivää tapahtuman jälkeen kertoa, kuinka kauan poika ehti olla lokerossa.
Lokero kammettiin auki sorkkaraudalla. Poika ei loukkaantunut tapauksen yhteydessä.
Asiasta uutisoi ensimmäisenä sanomalehti Keskisuomalainen. Lehden tietojen mukaan poika oli ainakin yhden aikuisen seurassa kauppareissullaan.
Kyseessä onviimeisen vuoden sisällä ainakin toinen tapaus, jossa lapsi on jäänyt Postin pakettiautomaatin loukkuun. Tammikuussa vastaavanlainen tapaus sattui niin ikään alle kouluikäiselle pojalle Vaasassa.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000008940844.html
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 2:58 pm
Kirjoittaja Anom
Tuossa saa jo olla kovaa yritystä että saa itsensä ilman ulkopuolista apua lukittua sellaiseen lokeroon.
Yhtä retardia touhua kuin lukita itsensä kuumaan autoon.
Missään tapauksessa ei kuitenkaan voida puhua lokeron "nielaisseen" ketään, koska kyllä se luukku täytyy itse tai kaverin toimesta laittaa kiinni.
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 3:23 pm
Kirjoittaja Jazzermasser
Anom kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 2:58 pm
Tuossa saa jo olla kovaa yritystä että saa itsensä ilman ulkopuolista apua lukittua sellaiseen lokeroon.
Yhtä retardia touhua kuin lukita itsensä kuumaan autoon.
Missään tapauksessa ei kuitenkaan voida puhua lokeron "nielaisseen" ketään, koska kyllä se luukku täytyy itse tai kaverin toimesta laittaa kiinni.
Kieltämättä mielenkiintoinen tapaus..TOki sen luukun saa kiinni kun nopeesti viskaisee sen kädellä sisäänpäin niin ettei sormet jää väliin mutta pitää tosiaankin tietää miten sen saisi kiinni..
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 3:27 pm
Kirjoittaja Rinu
Jazzermasser kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 3:23 pm
Anom kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 2:58 pm
Tuossa saa jo olla kovaa yritystä että saa itsensä ilman ulkopuolista apua lukittua sellaiseen lokeroon.
Yhtä retardia touhua kuin lukita itsensä kuumaan autoon.
Missään tapauksessa ei kuitenkaan voida puhua lokeron "nielaisseen" ketään, koska kyllä se luukku täytyy itse tai kaverin toimesta laittaa kiinni.
Kieltämättä mielenkiintoinen tapaus..TOki sen luukun saa kiinni kun nopeesti viskaisee sen kädellä sisäänpäin niin ettei sormet jää väliin mutta pitää tosiaankin tietää miten sen saisi kiinni..
Mut mikä vittu saa kakaran tekemään tollasta??? Onneks omat lapsukaiset kasvanut jo ulos postilaatikosta.
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 3:30 pm
Kirjoittaja Terra
Aika helppoahan se on sisäpuolelta laittaa kiinni, koska lukitusmekanismin osat käyvät hyvänä kahvana.
Suunnitteluvirhe laittaa isot lokerot alaosiin. Pienet alle ja isot ylemmäs. Parempi olisi lokerot sijoittaa metrin korkealla alustalle.
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 3:34 pm
Kirjoittaja Jazzermasser
Terra kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 3:30 pm
Aika helppoahan se on sisäpuolelta laittaa kiinni, koska lukitusmekanismin osat käyvät hyvänä kahvana.
Suunnitteluvirhe laittaa isot lokerot alaosiin. Pienet alle ja isot ylemmäs. Parempi olisi lokerot sijoittaa metrin korkealla alustalle.
Mä vähän veikkaan että ne isot lokerot on siksi alhaalla ettei postipaten tarvii nostella paljoa niitä isompia paketteja ja on helppo survoa ala laatikkoon ne kun ei tarvii korkeammalle niitä väännellä..Toki tän voisi toteuttaa muutenkin totta kait mutta kaiketi ajateltu työntekijän ergonomiaa jollain muotoa..
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 3:39 pm
Kirjoittaja Terra
Jazzermasser kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 3:34 pm
Terra kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 3:30 pm
Aika helppoahan se on sisäpuolelta laittaa kiinni, koska lukitusmekanismin osat käyvät hyvänä kahvana.
Suunnitteluvirhe laittaa isot lokerot alaosiin. Pienet alle ja isot ylemmäs. Parempi olisi lokerot sijoittaa metrin korkealla alustalle.
Mä vähän veikkaan että ne isot lokerot on siksi alhaalla ettei postipaten tarvii nostella paljoa niitä isompia paketteja ja on helppo survoa ala laatikkoon ne kun ei tarvii korkeammalle niitä väännellä..Toki tän voisi toteuttaa muutenkin totta kait mutta kaiketi ajateltu työntekijän ergonomiaa jollain muotoa..
Lienee kuitenkin murto-osa niitä tosi painavia paketteja. Suurin osa pikkupaketteja.
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 3:44 pm
Kirjoittaja B€st
Terra kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 3:30 pm
Aika helppoahan se on sisäpuolelta laittaa kiinni, koska lukitusmekanismin osat käyvät hyvänä kahvana.
Suunnitteluvirhe laittaa isot lokerot alaosiin. Pienet alle ja isot ylemmäs. Parempi olisi lokerot sijoittaa metrin korkealla alustalle.
Isoja laatikkoja moni ei jaksa nostaa korkealle. Siksi ne ovat alhaalla. Paketin voi vetää sinne vaikka lastenrattaissa.
Suunnitteluvirhe on luukkujen lukituksessa. Ne vanhemmat siniset SmartPostit ovat sellaisia, missä luukku menee helposti työntämällä kiinni. Nuo uudemmat ovat niin jäykkiä etteivät ne mene helpolla kiinni. Jos joku asiakas jättää luukun auki, kakarat voivat mennä sinne pelleilemään.
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 3:53 pm
Kirjoittaja Yxkaksvaan
Nuorena se on jo harjoiteltava kaapista ulos tulemista ja lukittautumista
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 6:48 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Anom kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 2:58 pm
Tuossa saa jo olla kovaa yritystä että saa itsensä ilman ulkopuolista apua lukittua sellaiseen lokeroon.
Yhtä retardia touhua kuin lukita itsensä kuumaan autoon.
Missään tapauksessa ei kuitenkaan voida puhua lokeron "nielaisseen" ketään, koska kyllä se luukku täytyy itse tai kaverin toimesta laittaa kiinni.
Näinpä. Joko asioista uutisoidaan enemmän, tai tällaisia erityislapsia on nykyään enemmän.
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 6:49 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
B€st kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 3:44 pm
Terra kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 3:30 pm
Aika helppoahan se on sisäpuolelta laittaa kiinni, koska lukitusmekanismin osat käyvät hyvänä kahvana.
Suunnitteluvirhe laittaa isot lokerot alaosiin. Pienet alle ja isot ylemmäs. Parempi olisi lokerot sijoittaa metrin korkealla alustalle.
Isoja laatikkoja moni ei jaksa nostaa korkealle. Siksi ne ovat alhaalla. Paketin voi vetää sinne vaikka lastenrattaissa.
Suunnitteluvirhe on luukkujen lukituksessa. Ne vanhemmat siniset SmartPostit ovat sellaisia, missä luukku menee helposti työntämällä kiinni. Nuo uudemmat ovat niin jäykkiä etteivät ne mene helpolla kiinni. Jos joku asiakas jättää luukun auki, kakarat voivat mennä sinne pelleilemään.
Ainoa suunnitteluvirhe on lasten vanhemmissa, jos kersat on niin typeriä, että menevät lukollisen kaapin sisään. Ihme, kun eivät kiipeile jätepuristimiin

Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 7:27 pm
Kirjoittaja damfin
Suurin "suunnitteluvirhe" on kyllä niissä pakettiautomaattien käyttäjissä jotka joko eivät viitsi lukea ohjeita tai kuvittelevat että ohjeet eivät koske heitä.
Kun niissä ohjeissa neuvotaan painamaan luukku kiinni sen jälkeen kun on ottanut paketin... juuri siksi ettei ne pienet jani-petterit änkeäisi itseään sinne avoimeen lokeroon.
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 7:45 pm
Kirjoittaja Terra
damfin kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 7:27 pm
Suurin "suunnitteluvirhe" on kyllä niissä pakettiautomaattien käyttäjissä jotka joko eivät viitsi lukea ohjeita tai kuvittelevat että ohjeet eivät koske heitä.
Kun niissä ohjeissa neuvotaan painamaan luukku kiinni sen jälkeen kun on ottanut paketin... juuri siksi ettei ne pienet jani-petterit änkeäisi itseään sinne avoimeen lokeroon.
Eli Postin asennettava äänihälytys päälle siksi kunnes luukku suljetaan.
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 7:47 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
damfin kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 7:27 pm
Suurin "suunnitteluvirhe" on kyllä niissä pakettiautomaattien käyttäjissä jotka joko eivät viitsi lukea ohjeita tai kuvittelevat että ohjeet eivät koske heitä.
Kun niissä ohjeissa neuvotaan painamaan luukku kiinni sen jälkeen kun on ottanut paketin... juuri siksi ettei ne pienet jani-petterit änkeäisi itseään sinne avoimeen lokeroon.
Eli, jos roskalavaa ei ole katettu niin sieltä löytyy sinun mielestäsi kymmeniä lapsia aamulla?
Re: Pieni poika jäi Postin lokeroon loukkuun Jyväskylässä
Lähetetty: Ti Heinä 12, 2022 7:58 pm
Kirjoittaja damfin
Likeavirgin kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 7:47 pm
damfin kirjoitti: Ti Heinä 12, 2022 7:27 pm
Suurin "suunnitteluvirhe" on kyllä niissä pakettiautomaattien käyttäjissä jotka joko eivät viitsi lukea ohjeita tai kuvittelevat että ohjeet eivät koske heitä.
Kun niissä ohjeissa neuvotaan painamaan luukku kiinni sen jälkeen kun on ottanut paketin... juuri siksi ettei ne pienet jani-petterit änkeäisi itseään sinne avoimeen lokeroon.
Eli, jos roskalavaa ei ole katettu niin sieltä löytyy sinun mielestäsi kymmeniä lapsia aamulla?
Eli kuulut siis niihin jotka eivät noudata ohjeita koska mielestäsi niiden noudattaminen on turhaa?