Sivu 1/1

Espoolaisen päiväkodin pihalta löytyi kindermunaan piilotettuja pillereitä

Lähetetty: Ti Heinä 19, 2022 3:51 pm
Kirjoittaja Jazzermasser
Pillereiden sisältö tai alkuperä eivät ole tiedossa. Lapset eivät päiväkodin mukaan saaneet tablettien syömisestä oireita, eikä tapausta tutkita tarkemmin.

ESPOOLAISEN päiväkodin Touhula Fallåkerin pihalta löytyi viikko sitten Kinder-munan kuoreen kätkettyjä tabletteja, joita kaksi lapsista ehti syödä. Touhula-päiväkotien toimistujohtaja Sari Saari vahvistaa tapahtuman.

Päiväkoti sijaitsee Espoon Karvasmäessä.

Päiväkodin välittämässä kuvauksessa kerrotaan, että yksi lapsista oli tullut maanantai-iltapäivänä hoitajan luokse kädessään Kinder-munan kotelo, joka oli täynnä valkoisia tabletteja. Lapsi kertoi syöneensä tabletin. Myöhemmin selvisi, että myös toinen lapsi oli syönyt sellaisen.

Pillereiden sisältö ei ole tiedossa. Saari kertoo, etteivät lapset päiväkodin tietojen mukaan saaneet tableteista oireita. Lapset vietiin päivystykseen ja myrkytystietokeskusta konsultoitiin asiasta.

Saaren mukaan tapausta ei tutkita tarkemmin, sillä poliisi ja muut asiasta tietoiset viranomaiset eivät nähneet sille tarvetta.

Tablettien alkuperä ei ole selvinnyt. Saari arvelee, että ne voisivat olla peräisin ulkopuoliselta ihmiseltä, joka on viikonloppuna viettänyt aikaa päiväkodin pihalla.

”Päiväkotien pihat ovat avoimia paikkoja, joten kuka tahansa on voinut tuoda sen, tai sen on voinut tippua jonkun taskusta.”

Saaren mukaan vastaavaa ei ole sattunut aiemmin. Saari kuvailee aluetta rauhalliseksi, ja sanoo ettei ulkopuolisten käyminen alueella ole aiheuttanut ongelmia. Päiväkodin pihalla on sallittua käydä esimerkiksi leikkimässä lasten kanssa.


https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000008952947.html

Re: Espoolaisen päiväkodin pihalta löytyi kindermunaan piilotettuja pillereitä

Lähetetty: Ti Heinä 19, 2022 3:53 pm
Kirjoittaja McCall
Kenties tämän yllätysmunan munija on ollut huolissaan taaperoiden hampaidenhoidosta ja siksi jättänyt heille fluoritabletteja.

Re: Espoolaisen päiväkodin pihalta löytyi kindermunaan piilotettuja pillereitä

Lähetetty: Ti Heinä 19, 2022 3:54 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Ettei olis olleet pillerit menossa Niko Ranta-aholle, mutta tippuneet jonkun jengiläisen perseestä sitä ennen.

Re: Espoolaisen päiväkodin pihalta löytyi kindermunaan piilotettuja pillereitä

Lähetetty: Ti Heinä 19, 2022 7:40 pm
Kirjoittaja viinitty
Päiväkoti voisi palkata enemmän hoitajia, jos kaksi lasta ehtii syömään pillereitä ennen henkilökunnan huomaamista. Onneksi lapsi meni edes näyttämään niitä, muuten olisi voinut jäädä kokonaan huomaamatta.

Re: Espoolaisen päiväkodin pihalta löytyi kindermunaan piilotettuja pillereitä

Lähetetty: Ti Heinä 19, 2022 8:07 pm
Kirjoittaja Pirkko Ala-Hippuli
viinitty kirjoitti: Ti Heinä 19, 2022 7:40 pm Päiväkoti voisi palkata enemmän hoitajia, jos kaksi lasta ehtii syömään pillereitä ennen henkilökunnan huomaamista. Onneksi lapsi meni edes näyttämään niitä, muuten olisi voinut jäädä kokonaan huomaamatta.
Tai edes ne paikalla olevat keskittyisi katsomaan lapsia eikä juoruamaan keskenään.

Re: Espoolaisen päiväkodin pihalta löytyi kindermunaan piilotettuja pillereitä

Lähetetty: Ti Heinä 19, 2022 8:16 pm
Kirjoittaja ruusumaa
Luojan kiitos ei ne pillerit ainakaan vaarallisia olleet, koska lapset eivät saaneet oireita.

Jo yhdestä subunapista olis varmaan tullut jotain.

Onko tää ollut jonkun mielestä joku "hauska" pila. Kalkkitabuja kindermuniin.

Re: Espoolaisen päiväkodin pihalta löytyi kindermunaan piilotettuja pillereitä

Lähetetty: Pe Heinä 22, 2022 5:54 pm
Kirjoittaja H.Moilanen
Pirkko Ala-Hippuli kirjoitti: Ti Heinä 19, 2022 8:07 pm
viinitty kirjoitti: Ti Heinä 19, 2022 7:40 pm Päiväkoti voisi palkata enemmän hoitajia, jos kaksi lasta ehtii syömään pillereitä ennen henkilökunnan huomaamista. Onneksi lapsi meni edes näyttämään niitä, muuten olisi voinut jäädä kokonaan huomaamatta.
Tai edes ne paikalla olevat keskittyisi katsomaan lapsia eikä juoruamaan keskenään.
No, tämäpä justiinsa. Aikoinaan kun olin päiväkodissa hoidossa, ihmettelin miksi me saimme käyttää ulkoiluun vain pientä osaa päiväkodin isosta pihasta. Syynä oli ilmeisesti se, että hiekkalaatikon ympärille kannetuilla pihapenkeillä istuvat ja juoruavat hoitajat eivät siitä penkiltä istuen nähneet kuin sen pienen alueen pihaa. Meille siis kerrottiin tietyt rajat, joiden sisällä piti pysyä. Kun opiskeluaikana tein sijaisuuksia pk-seudun päiväkodeissa, siellä oli sama meininki. Muijat (no, muijia ne olivat) seisoivat ringissä juoruamassa, eikä lapsia juuri vilkuiltu. Kerran menin juttelemaan itkevän lapsen kanssa, niin vähän ajan kuluttua yksi juoruajista tuli sanomaan, että ei minun tarvitse heidän ryhmän lapsia hoitaa. Ihmettelin ääneen, kun lapsi oli itkenyt yksikseen maassa istuen jo pidempään, niin kyseinen vakituinen hoitaja vaan totesi, että kyseinen lapsi nyt vaan itkeskelee paljon. Tosi paljon näki sellaista, että työntekijät keskittyivät vain toistensa kanssa seurusteluun. En usko, että lisähoitajien palkkaaminen parantaisi lasten valvontaa tällaisissä päiväkodeissa yhtään. Pikemminkin se saattaisi heikentää valvontaa, koska olisi enemmän ihmisiä juorupiirissä.

Ps. Pahoittelut kaikille niille työntekijöille, jotka toimivat varhaiskasvatuksen alalla ja tekevät työnsä riittävän hyvin.

Re: Espoolaisen päiväkodin pihalta löytyi kindermunaan piilotettuja pillereitä

Lähetetty: Pe Tammi 27, 2023 11:14 pm
Kirjoittaja swaghettiyolognese
ruusumaa kirjoitti: Ti Heinä 19, 2022 8:16 pm Luojan kiitos ei ne pillerit ainakaan vaarallisia olleet, koska lapset eivät saaneet oireita.

Jo yhdestä subunapista olis varmaan tullut jotain.

Onko tää ollut jonkun mielestä joku "hauska" pila. Kalkkitabuja kindermuniin.
Erikoista ettei labratuloksia olla uutisoitu. Luulisi että testejä kuitenkin tehtiin että selviäisi mitä niissä tableteissa on ollut.

Darwinin palkinto toki kuuluu sille lapselle joka tunkee maasta löydettyjä pillereitä suuhunsa.

:roll: