Mikael Runebergin kohtalo ?

Jari Aarnion tapaukseen liittyvät ketjut tänne
Calabash
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1457
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Calabash »

Syyttömyysolettama on tärkeä oikeusvaltion periaate.

Aarnio todistettiin syylliseksi. Runebergin kohtalon kannalta merkitystä oli sillä, että hän oli Aarnion alainen. Siinä ydin. Lopullisen tuomion mukaan Runeberg rikkoi virkavelvollisuuksia esimerkiksi osallistumalla järjestelyyn, jossa käräjäoikeutta on erehdytettiin myöntämään perusteettomat televalvontaluvat antamalla vääriä tietoja käräjäoikeudelle pakkokeinoasiassa. Aarnio oli siinä mukana. Tarvitsivat teletietoja tynnyrijupakan yhteydessä.

Hän oli myös tonkinut poliisin rekistereitä luvatta saadakseen salassa pidettäviä tietoja Aarnion rikosepäilyistä. Osin hän toimi Aarnion yllytyksestä.

Oikeusasteet pyörittivät neljä vuotta hänen syytteitään, ja lopulta hän sai viisi kuukautta ehdollista. Hovioikeus oli jo päästämässä hänet pelkillä sakoilla. Periaatteessa lopullinen tuomio ei edes olisi estänyt jatkamassa poliisina, mutta yleinen etu jo vaati, että hän etsi uutta hommaa.

Se kenen mielestä poliisi ei koskaan anna vääriä tietoja tarkoituksen pyhittäessä keinot, kannattaa tutustua vaikka Mikko Niskasaaren blogiin. Se on arkipäivää. Se taas, että hän teki tällaista Aarniolle, oli se varsinainen ongelma. Sillä Aarnio oli oikeasti se mafia. Se miten hän onnistui sen kätkemään alaisiltaan

Runeberg, joka teki virheitä, virallisemmin korkeimmankin oikeuden mielestä virkarikoksia, on varmasti oppinut paljon ex-työnantajastaan lukiessaan median tiedotteita. Media antoi Runebergille julkisuuskuvan, joka on vahvasti kielteinen. ´"Aarnion oikea käsi" ja muuta, joka leimaa hänet kyllä tehokkaasti.

Runeberg ei tiennyt Aarnion nurjaa puolta. Aarnio osasi salata toimintansa. Ensimmäiset epäilyt hänestä olivat jo 2007. Sisäministeriössä oli silloin käynnissä selvitys Helsingin huumepoliisin toimintatavoista. Poliisiosasto epäili, että poliisit olivat käyneet kauppaa rikollisten kanssa. Epäilyjen mukaan huumejuttuja tutkineet poliisit olisivat mahdollisesti katsoneet rikoksia läpi sormien tietoja saadakseen. Parikymmentä huumepoliisissa työskennellyttä jäi heti saikulle.

Tässä on kyllä mainittava, että huumepoliisi oli tuolloin soluttautunut järjestäytyneen rikollisuuden ytimeen, huumeita saatiin pois, ja voi toki ajatella, että joku halusi heidät pois pelistä.

Hyvin lyhyt kertaus kaiken paljastumisesta. Vaan sitten 2012 KRP oli lähtenyt teletietojen perusteella postauskeikalle, johon oli menossa mystinen Pasilan mies (huumepeliä johtavan henkilö X:n prepaid-liittymä) ja nyt yllätyttiin, kun "Pasilan mies" ja UB:n pomo tapasivat ja edellä mainittu olikin Aarnio. Siitä se sitten alkoi. Pasilan miehen puhelin paikantui Länsi-Pasilaan (Aarnion asunto), kun hän oli kotona ja Itä-Pasilaan (huumepoliisin toimitilat), kun hän oli töissä. Kun hän kävi vaikka Hangossa, puhelin paikantui siellä tolppaan. Prepaideja oli muuten Aarniolla kaikkiaan neljä oman virkapuhelimen lisäksi.

Seurantaa tehtiin kauan ja näytöt Aarniota kohtaan olivat vahvat. Runeberg oli aikaisempina vuosina luultavasti luottanut esimieheensä ja tehnyt hänelle pyynnöstä tiedonhakuhommaa rikkoen virkasalaisuuden. Todennäköisesti näin. Huumepoliisin toimintatavat olivat aina olleet mutkat suoriksi touhua.
Calabash
Andy Sipowich NYPD
Viestit: 1457
Liittynyt: To Heinä 09, 2015 2:54 pm

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Calabash »

Lisään vielä, että huumekytän työ on ollut aivan erilaista kuin muiden. Se tietolähdetoiminta ja se että he ovat olleet niin lähellä sitä maailmaa, koska muuten tulosta ei synny.. siinä ilmeisesti mennään tavallaan niin harmaan alueelle, että yhtäkkiä yksi kaveri olikin yks kaks jo syvällä mustalla alueella ja osana bisnestä.

Hän ei kuitenkaan ollut Runeberg, joka oli läheinen työkaveri. Jos lukee kunnolla lehdet, voi päätellä, että hän joutui myös sellaiseen myllytykseen, että jo sen voi katsoa olevan enemmän kuin riittävä rangaistus mistä tahansa synnistä, mitä hän olisi voinut tehdä. Samalla kun häntä kuulusteltiin (ja 95 prosenttia kysymyksistä koski vain Aarniota) ja kopitettiin, hänen apuaan haluttiin vakavan järjestäytyneen rikollisuuden tutkinnassa. Skitsofreeninen tilanne.

Runeberg oli hyvä poliisi. Ollessaan vielä KRP:n puolella 1990-luvun lopussa hän halusi ja sai kiinni rikollisia. Hän on itse maininnut, että Vantaan KRP:ssä tuota paloa ei ollut. Tähän en voi ottaa kantaa, kun en tiedä (sen tiedän, että Helsingin poliisin työkulttuuri ylipäänsä on reippaampi kuin Itä-Uudenmaan), mutta sieltä hän siirtyi huumepoliisiin. Tiedetään, että hänen välinsä Vantaalle eivät olleet kunnossa.

Hän meni valmiiseen työkulttuuriin. "Kovaa rikollisuutta, huumeiden salakuljetusta, öiseen aikaan metsässä seurattavia huumekätköjä, murhia, tappoja, väkivaltaa", kertovat lehdet. Niinhän se on. Kellon ympäri, ilman konttoriaikoja. Tuskin KRP:n poliisit edes ymmärsivät työn luonnetta.

Ne käskyt on antanut Jari Aarnio, joka taas johti kaikkea: kuka jää kiinni ja kuka ei. Runeberg ei ole voinut tietää sitä mitenkään, kun ei sitä huomannut kukaan muukaan.

Runebergin oma näkemys on, että hänen selkeät työtehtävänsä olivat sen kaltaisia, että ne sai käännettyä häntä vastaan. Oli myös pakko saada edes joku muu poliisi kiinni. Koko Aarnio-juttu oli niin järkyttävä ja herätti epäuskoa. Yksi ainoa poliisi? Runebergilla oli etäyhteyden kautta pääsy Suomen tärkeimpiin tietokantoihin. Aarnion käskystä hän toimi, mutta on helppo uskoa, että hän toimi poliisina eikä rosvona.

Aarnio oli taasen ilmeisesti pelannut jo kauan kahta roolia ja teki lisätuloja. Hän oli mennyt rajan yli.

Huomautan, että nämä tiedot ovat etupäässä hänen omista haastatteluistaan ja joistakin rikostoimittajien tulkinnoista.
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1069
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

Runebergistä saa myös helposti kuvan hyvin itseriittoisena ja hankalana persoonana. Voisi kuvitella ettei ollut pidetty työkaverina jonka takia takia savustettiin pihalle kun tilaisuus siihen tuli Aarnio keissin myötä. Epäilemättä helvetin hyvä poliisi, mutta ei ollut kenenkään suosiossa hankalan luonteensa takia.
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2914
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja ässähai »

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?
Kirjoittaja Calabash » To Heinä 13, 2023 3:05 pm

... Periaatteessa lopullinen tuomio ei edes olisi estänyt jatkamassa poliisina, mutta yleinen etu jo vaati, että hän etsi uutta hommaa.
Runeberg tiesi mitä teki, ja teki mitä oli tehtävä.

Runebergin luonteella uudetkin hommat hoituu tinkimättömällä ammattitaidolla.
Suomen perustuslain 109 §:n mukaan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
VUSZATN9
Nikke Knatterton
Viestit: 190
Liittynyt: Ti Kesä 06, 2023 11:16 am

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja VUSZATN9 »

täältähän löytyi runebergin fani joka ei ole kiinnostunut runoudesta. Selkeästi tuntee hänet paremmin kuin moni muu, mutta saattaa olla jäävi ?
ässähai
Adrian Monk
Viestit: 2914
Liittynyt: Pe Heinä 03, 2020 9:48 pm
Paikkakunta: Haihiha

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja ässähai »

VUSZATN9 kirjoitti: Pe Loka 06, 2023 9:59 am täältähän löytyi runebergin fani joka ei ole kiinnostunut runoudesta. Selkeästi tuntee hänet paremmin kuin moni muu, mutta saattaa olla jäävi ?
Voitko tarkentaa väitettäsi että saattaisi olla jäävi
Suomen perustuslain 109 §:n mukaan oikeusasiamiehen tulee valvoa, että tuomioistuimet ja muut viranomaiset sekä virkamiehet, julkisyhteisön työntekijät ja muutkin julkista tehtävää hoitaessaan noudattavat lakia ja täyttävät velvollisuutensa.
Korpisoturi
Perry Mason
Viestit: 3511
Liittynyt: La Joulu 31, 2016 8:29 pm

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Korpisoturi »

VUSZATN9 kirjoitti: Pe Loka 06, 2023 9:59 am täältähän löytyi runebergin fani joka ei ole kiinnostunut runoudesta. Selkeästi tuntee hänet paremmin kuin moni muu, mutta saattaa olla jäävi ?
Voin ihan varmuudella sanoa, että Runeberg ei ole hengaillut typerien maakunnissa asuvien pikkupoikien kanssa.
snufkin kirjoitti: Su Elo 25, 2024 1:03 am JesseHamesin anti keskusteluun on toistella samoja fraaseja tai linkkailla samoja linkkejä. Kyky kriittiseen omaan ajatteluun näyttää puuttuvan täysin
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1069
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

Uutta lukemista tulossa…..laitan harkintaan

https://kirja.fi/collections/jeanette-b ... 9523620230
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
Avatar
Pieni liekki
James Bond (David Niven)
Viestit: 10618
Liittynyt: Ke Joulu 25, 2013 9:38 am

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Pieni liekki »

Allan Kurma kirjoitti: Pe Huhti 12, 2024 3:35 pm Uutta lukemista tulossa…..laitan harkintaan

https://kirja.fi/collections/jeanette-b ... 9523620230
Kiitos vinkistä. Ensi syksynä voi tosiaan jo kaivata uutta lukemista. Laadukas kirjoittaja kirjalla, ja tapausta seuranneena luulen, etten voi välttää tämänkään kirjan lukemista.
Lue enemmän, luulet vähemmän. :book:
Nite Owl
Nikke Knatterton
Viestit: 170
Liittynyt: Ma Joulu 16, 2019 9:34 pm

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Nite Owl »

Pieni liekki kirjoitti: Pe Huhti 12, 2024 9:58 pm
Allan Kurma kirjoitti: Pe Huhti 12, 2024 3:35 pm Uutta lukemista tulossa…..laitan harkintaan

https://kirja.fi/collections/jeanette-b ... 9523620230
Kiitos vinkistä. Ensi syksynä voi tosiaan jo kaivata uutta lukemista. Laadukas kirjoittaja kirjalla, ja tapausta seuranneena luulen, etten voi välttää tämänkään kirjan lukemista.
HS-lehdessä pitkä juttu maksumuurin takana kirjaan ja mieheen liittyen.

Mielenkiintoinen tarina, mutta välttämättä kaikki ei ole silti tiedossa. Hieman tuli vaikutelma että pelataan vielä omaan pussiin. Kuten artikkelissakin sanotaan: "Kirjan loppusanoissa Jeanette Björkqvist kirjoittaa, että vaikeinta oli selvittää, mitä Runebergin poliisiuran viimeisinä vuosina tapahtui."

Kohtalo sairaanhoitajana addiktien kanssa taitaa olla kuitenkin paras "rangaistus" näille. Jotain hyödyllistäkin voi seurata.
Avatar
Tarkastaja Levisi
Ben Matlock
Viestit: 8801
Liittynyt: La Heinä 18, 2020 4:44 pm

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Tarkastaja Levisi »

Ei taida olla ihan älyn jättiläisiä tämä Seiskan paparazzi?

https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/dc17 ... 254b9f69cf

Seiska oikaisi rajusti uutista Ylen Riikka Räisäsestä – Paparazzi vastasi arvostelijalle solvauksella anaaliseksistä
Ylen Riikka Räisäsestä paljastusuutisia Seiskaan kirjoittanut Panu Hörkkö otti X:ssä yhteen entisen huumepoliisin kanssa.


Seiska-lehden paparazzi Panu Hörkkö ja entinen huumepoliisi Mikael Runeberg ovat väitelleet kovin sanoin pikaviestipalvelu X:ssä.

Runeberg oli kommentoinut Seiskan maanantaina julkaisemaa laajaa oikaisua, joka koski lehden uutisointia Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja Riikka Räisäsestä.

– Seiska teki Suomen ennätyksen asiavirheissä, ja alkuperäisestä jutusta ei tainnut jäädä jäljelle kuin valokuva, Runeberg väitti.

Uutiset Räisäsestä kirjoittanut Hörkkö vastasi Runebergille viitaten tämän esihenkilönä toimineeseen Jari Aarnioon, joka tuomittiin vankeuteen useista törkeistä huumausainerikoksista.

– Sinua ei ole kyllä älyllä pilattu. Ensin Aarnio veteli sinua kuivalla kakkoseen sata vuotta ja nyt paljastat täällä, ettet ymmärrä yksinkertaisia tekstejä, kuten Seiskan oikaisua.

Tähän Runeberg vastasi itkunauruhymiöillä sekä sanoilla ”Hyvin vedetty Panu. Pistit kovan.”

– Se oli helppoa, kun se on täysin totta, Hörkkö vastasi.

PH: - Sua @MikaelRuneberg ei ole kyllä älyllä pilattu. Ensin Aarnio veteli sua kuivalla kakkoseen sata vuotta ja nyt paljastat täällä ettet ymmärrä yksinkertaisia tekstejä, kuten Seiskan oikaisua.

Panu_2K.jpg
Panu_2K.jpg (105.36 KiB) Katsottu 5482 kertaa
– Touhumme eteni yhä pitemmälle, ja kun aloimme suoraan sanoen nussia lauteilla sylikkäin, Kari Tapio räjähti, Frederik muistelee kirjassa.
JasseHames
Jessica Fletcher
Viestit: 3116
Liittynyt: Ke Tammi 06, 2021 4:54 pm

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja JasseHames »

Ei siinä oikaisujutussa konaisuuden kannalta mitään oleellisia virheitä korjattu. Esimerkkejä:
https://www.seiska.fi/kotimaa/seiska-oikaisee-ylen-uutis-ja-ajankohtaistoimituksen-paatoimittajasta-riikka-raisasesta-julkaistua-juttukokonaisuutta/1454129 kirjoitti:
Seiska oikaisee Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittajasta Riikka Räisäsestä julkaistua juttukokonaisuutta

...

Toisin kuin Seiskan kansiotsikossa ja pääjutussa kerrottiin, suhde syntyi miehen aloitteesta.
Lisäksi Seiska täsmentää, että Riikka Räisänen on Ylen uutis- ja ajankohtaistoimituksen päätoimittaja. Räisänen raportoi Ylen vastaavalle päätoimittajalle Jouko Jokiselle. Jutussa esiintyvä mies ei ole Räisäsen suora alainen, vaan hän työskentelee linjaorganisaatiossa, jota päätoimittaja Riikka Räisänen johtaa.

...

Riikka ja hänen aviomiehensä muuttivat erilleen elokuussa 2022. Riikka haki avioeroa 1. maaliskuuta 2023. Artikkelissa avioliiton kerrottiin kestäneen yli 10 vuotta, mutta tosiasiassa liitto kesti 18 vuotta.

...

Lisäksi jutussa kerrottiin, että ex-vaimo olisi muuttanut Lappiin vuodenvaihteessa, mutta hän muutti sinne jo elokuussa 2023.

Seiska pahoittelee virheitä.
Hörkkö on tehtaillut tässä noin viikon sisällä Räisäsestä neljä juttua ja luultavasti kovalla kiireellä, kun sekaan mahtui useampia pieniä virheitä.
Ross Sullivan = Korpisoturi = Hank Voight = Lionel Hutz = Gary Francis Poste = Gaikowski = jne.
Korpisoturi kirjoitti: La Joulu 14, 2024 3:47 pm Seuraava multinikkini voisikin olla ählämi- tai neekerihenkinen.
Allan Kurma
Jane Marple
Viestit: 1069
Liittynyt: Ma Syys 21, 2020 1:21 pm
Paikkakunta: Fingerpori

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Allan Kurma »

Tämmöset murkkuikäisen tavoin käyttäytyvät hörköt ovat piikkejä ihmiskunnan ahterissa. Haaskalintuja jotka elävät paskan tonkimisesta. Saunan taakse💣
Yö ja aamu jokainen
jollekin on viimeinen
joka aamu, joka yö
jonkun sydän riemuin lyö
jonkun osa ikiyö
Avatar
Villeri
Perry Mason
Viestit: 3668
Liittynyt: Ke Joulu 26, 2018 7:40 am

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Villeri »

Pieni liekki kirjoitti: Pe Marras 04, 2022 6:27 pm
ässähai kirjoitti: Pe Marras 04, 2022 3:45 pm
Voimamies lahest kirjoitti: Pe Marras 04, 2022 11:55 am Kollegat hylkäsivät, mutta konnat kannustivat" – Mikael Runeberg menetti Jari Aarnio -jupakassa unelmatyönsä: näin hän siitä selvisi
Pistäks linkin kans - ois kiva katella mitä jutussa lukee
https://www.tamperelainen.fi/paikalliset/5460289
Vielä kaksi vuottta sitten Runeberg on ollut sitä mieltä, että Suomi ei ole millään Ruotsin tiellä. Hän on voinut olla vaikka miten huikea huumepoliisi, mutta yhteiskunnallinen analyysi on täysin luokatonta. Muutenkin vaikuttaa hepulta, joka kyllä hoitaa hommansa, mutta on ihan syystäkin "vain" konstaapeli.
Suomalaisesta yhteiskunnasta ja turvallisuudesta Runebergillä on edelleen paljon sanottavaa. Sitä sanottavaa Runeberg on tuonut viime kuukausina esille sosiaalisessa mediassa, etenkin yhteisöpalvelu Twitterissä.

– Poliitikot pelottelevat sillä, että nyt Suomikin on menossa Ruotsin tielle. Kyse on tietysti siitä, onko Suomeenkin muodostumassa ongelmalähiöitä, joissa ammuskellaan aseilla, on levotonta ja niitä hallitsevat maahanmuuttajapohjaiset jengit.

Runeberg peilaa omat näkemyksensä työhistoriaansa JR-torjunnassa.

– Kirjainyhdistelmä tarkoittaa tietysti järjestäytynyttä rikollisuutta. Nyt leikitään mielikuvilla, jossa käytetään pelotteluviestintää, ja tämä tapahtuu aina vaalien alla. Tiukka fakta, rikostilastot, ne ovat poliisilla ajan tasalla. Seuraan poliisin tilastoja, olen niistä hyvin perillä. Käytännössä nyt on tapahtunut 20 prosentin nousu Helsingissä ryöstöissä vuoden aikana, eli yhdeksän ryöstön kasvu syyskuuhun mennessä.

– Nuorisojengejä on ollut sakilaisista lähtien. Niiden kulta-ajat olivat 1900-luvun alussa, suurlakon molemmin puolin. Ilmiö ei ole uusi asia ja jengejä tulee olemaan niin kauan kuin ihmisiäkin. Jos tapahtuu törkeitä rikoksia, poliisin on reagoitava. Taannoinen Turkish Mafian homma oli hienosti vedetty poliisilta. Se oli kuitenkin vain yksi keissi ja se on case closed: päätekijä tullaan karkoittamaan maasta. Koko systeemi pyöri hänen ympärillään, ja poliisi hoiti sen niin hyvin kuin suomalainen poliisi hoitaa. Jos niitä tulee lisää, sitten tietysti pitää reagoida.

Runebergin mukaan suomalainen poliisi saa ottaa siitäkin sulan hattuunsa, että sen selvitysprosentit rikoksissa ovat jopa huomattavasti Ruotsia korkeammat.

– Sitten me maalaamme vieraan maan tilannetta tänne eduskuntavaalien alla. Se on edesvastuutontakin äänien kalastelua, populismia, Runeberg jatkaa.

Ruotsin ja Suomen vertailu ei niin sanotun jengirikollisuuden osalta ole Runebergin mukaan perusteltua tilastojenkaan valossa.

– Tämä on nostettu esille täällä vaalien alla ihan samaan tapaan kuin Ruotsidemokraateillakin. Tukholman alueella on ollut yli 50 ampumistapausta tänä vuonna, ja se on räjähtänyt siellä käsiin. Kesäkuun jälkeen Helsingin-seudulla ei ole ollut yhtään tällaista keissiä. Viimeisin on kesäkuussa Vuosaaren McDonald'sin ampumistapaus, jossa poliisi ilmoitti että on yhteys katujengeihin. Se on siinä, Runeberg vertaa.

Runeberg sanoo olevansa huolissaan Ruotsin tilanteesta. Hänen mukaansa siinä on monta selittävää tekijää ja monta aiemmin tehtyä väärää päätöstä. Yksi on se, että poliisi on lahden takana siirretty pois pienistä lähiöyksiköistä ja toimintaa on siirretty pelkästään hälytyspartiointiin.

– Olen tehnyt töitä myös Ruotsissa, joten olen nähnyt sen arjen myös kentän tasolla. Muutoksen seurauksena poliisi menetti kontaktin ongelmalähiöiden asukkaisiin ja työn tekemisestä tuli vaikeampaa. Nyt he ovat sitten yrittäneet purkaa sitä ja esimerkiksi Rinkebyhyn on saatu poliisilaitos takaisin.

– Jos verrataan Suomea ja Ruotsia keskenään, Ruotsin rikollismarkkinat ovat huomattavan isot. Ne ovat olleet tosi kovasti järjestäytyneitä, niillä on hirveästi kansainvälisiä kontakteja. Tilanne on jo 10–15 vuotta sitten räjähtänyt käsiin varsinkin huumepuolella. Kokaiinia on tullut maahan sen verran, että tänäkään päivänä Suomeen ei tule vastaavaa virtaa. Olennaista on se, että meidän rikollismarkkinamme eroavat hyvin voimakkaasti toisistaan, Runeberg tähdentää.

Myös kova rikollisuus on ollut Ruotsissa huomattavasti järjestäytyneempää.

– Ruotsissa 15 vuotta sitten oli jo arvotavararyöstöjä sata vuodessa, kaikki todella ammattimaisesti tehtyjä. Todettiin, että nämä tulevat Suomeen. Eivät koskaan tulleet. Olennaista on kärsivällinen ja pitkäjänteinen työ: huumekauppaa ja kansainvälistä rikollisuutta pitää tutkia pitkällä aikavälillä, eikä reagoida jokaiseen räjähdykseen. Vuonna 1995 oli autopommi Pasilassa, tuliko siitä vallitseva olotila? Ei tullut. Vuonna 1993 räjähti verotoimisto, se oli isku järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan. Poliisi hoiti homman. Suomalainen poliisi osaa työnsä, Runeberg kiittelee.

Hän tähdentää, että myöskin suomalaisilla on oma historiansa Ruotsin turvallisuuskehityksessä.

– Tämä on ihan olennainen juttu: vielä 2010-luvun alkuvuosina suomalaiset olivat Ruotsin vankiloiden suurin ulkomaalaisryhmä. Tätä kysyttiin ruotsalaisilta poliiseilta, jotka pitivät suomalaisia pahimpina ulkomaalaisrikollisina mitä löytyy. Ruotsissa on pitkä tausta suomalaisesta rikollisuudesta.
Joosua
Michael Knight
Viestit: 4007
Liittynyt: Pe Helmi 15, 2019 10:35 pm

Re: Mikael Runebergin kohtalo ?

Viesti Kirjoittaja Joosua »

Ainakin Passin ja Reinbothin kirjassa esitettyjen tietojen valossa ei Runebergin huomattavan vakavista rikoksista jää epäilystä. Kun on lukenut mihin kaikkeen hän syyllistyi, ja suostui Aarniota avustaessaan, olisi hänen varmasti viisaampaa pysyä pois julkisuudesta ja keskittyä nykyiseen tehtävään ja elämään. Eikä tosiaan hänen analyysinsäkään ole erityisen vakuuttava.
Vastaa Viestiin