Sivu 1/2
Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2022 2:26 pm
Kirjoittaja Oikeus ennen kaikkea
39-vuotias mies pahoinpiteli oman äitinsä syyskuussa Etelä-Karjalassa. Poika heitti äitinsä nuotioon sekä kuristi, löi ja potki tätä. Äiti menetti pahoinpitelyn aikana tajuntansa, mutta poika jatkoi pahoinpitelyä vielä tämän jälkeenkin.
Raakaa väkivaltatapausta puitiin Etelä-Karjalan käräjäoikeudessa joulukuun alussa. Syyttäjä vaatii pojalle vähintään neljän vuoden vankeusrangaistusta.
Pojan äidilleen aiheuttamat vammat olivat vakavia. Nuotioon heittämisestä aiheutunut palovamma oli laaja, ja se myös tulehtui osin. Syyttäjän mukaan poika aiheutti menettelyllään äidille hengenvaaran, sillä tulehduksesta seurasi verenmyrkytys.
– Pahoinpitely on tehty erityisen julmalla tavalla ottaen huomioon pahoinpitelyn kohdistuneen maassa tajuttomana ja puolustuskyvyttömänä makaavaan [äitiin], sekä erityisen raa'alla tavalla huomioon ottaen [syytetyn] tällöin potkineen [äitiä] voimakkaasti päähän.
Poika ja äiti asuivat siis saman katon alla. Syyttäjän mukaan pahoinpitely oli jatkunut jo vuosia, ja poika oli jo kahdesti aiemmin tuomittu äitinsä pahoinpitelystä.
Törkeän pahoinpitelyn lisäksi syyttäjä vaatii pojalle rangaistusta lokakuussa tapahtuneesta ryöstöstä, laittomasta uhkauksesta ja vahingonteosta. Näissä uhrina on toinen henkilö. Poika on myöntänyt näitä tekoja osittain.
Käräjäoikeus antaa tuomionsa myöhemmin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/521c ... b09ec7c7dd
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2022 3:00 pm
Kirjoittaja canis lupus
Etleläkarjalaisittain ihan normi äitipoikasuhde. Hajaantukaa, ei mitään nähtävää.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2022 3:42 pm
Kirjoittaja Waja
Syyttäjä vaatii neljää vuotta...
Tällaisen epäonnistuneen ihmiskuvatuksen loppusijoitus paikan tulisi olla tukevasti telkien takana terveydenhoito viranomaisten valvonnassa. Ei siis mitään alennuksia vapaaksi pääsyyn. Ugh.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2022 4:10 pm
Kirjoittaja Kummisetä
Tuollaselle uuvatille ainoa oikea rangaistus olisi valtiollisen pyövelin antama niskalaukaus.
Harmi ettei kuolemantuomio ole Suomessa käytössä -siis virallisesti.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2022 4:14 pm
Kirjoittaja Sienisalaatti
Saman katon alla asuminen tuossa iässä sekä noin raaka hyökkäys omaa läheistä kohtaan viittaa kyllä mm. graaveihin mielenterveysongelmiin, jopa mielisairauteen. Outoa, ettei mielentilatutkimusta ole vaadittu.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2022 5:12 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Waja kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 3:42 pm
Syyttäjä vaatii neljää vuotta...
Ja rikosnimikkeenä vain törkeä pahoinpitely. Olisi nyt edes tapon yritystä hakenut tuolla toiminnalla ja lopputuloksella.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2022 5:38 pm
Kirjoittaja Likeavirgin
Mikä helvetin poikanen 39-vuotias aikuinen mies on? Otsikon pitäisi olla aikuinen mieslapsi ja elämäntapaluuseri heitti äitinsä..
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Ke Joulu 07, 2022 5:51 pm
Kirjoittaja originalnightstalker
Aizerbaidzan kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 5:12 pm
Waja kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 3:42 pm
Syyttäjä vaatii neljää vuotta...
Ja rikosnimikkeenä vain törkeä pahoinpitely. Olisi nyt edes tapon yritystä hakenut tuolla toiminnalla ja lopputuloksella.
itsekkin mietin että ois hakenut murhan yrityksenä, en oo koskaan ymmärtäny miten elävältä polttamiset tai niiden yritykset voisi olla tappoja tai tapon yrityksiä, onhan tuo yksi raaimmista tavoista joku tappaa
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: To Joulu 08, 2022 5:22 pm
Kirjoittaja Aizerbaidzan
Oikeus ennen kaikkea kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 2:26 pmPoika ja äiti asuivat siis saman katon alla. Syyttäjän mukaan pahoinpitely oli jatkunut jo vuosia, ja poika oli jo kahdesti aiemmin tuomittu äitinsä pahoinpitelystä.
Mitenköhän sitten, kun poika tästä vapautuu? Jos äiti ajattelee omaa turvallisuuttaan yhtään, niin tuskin on poika enää tervetullut äidin lihapatojen ääreen.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: To Joulu 08, 2022 5:47 pm
Kirjoittaja Papa Legba
Jos joku vankilassa hoitaa tämän ongelman niin lähetän bonuksen.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Pe Joulu 09, 2022 12:13 am
Kirjoittaja ajanpatina
Kummisetä kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 4:10 pm
Tuollaselle uuvatille ainoa oikea rangaistus olisi valtiollisen pyövelin antama niskalaukaus.
Harmi ettei kuolemantuomio ole Suomessa käytössä -siis virallisesti.
Jep, samaa mieltä ollaan. Harmi, kun ei ole kuolemantuomio käytössä, vaan kriminaalien paapominen.
Funtsasin tässä, kumpi tulee halavemmaksi, kuula vaiko köysi...!?
Noh, kuulalla tulee suttusta jälkee ja siivoominenkin maksaa...
Köydellä ei tuu suttua ja periaatteessa samalla köyden pätkällä kyllä pystyy venyttään monekin niskanikamia...
Siis ns. lyhyellä köydellä hirttäen.

Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: La Joulu 10, 2022 12:54 am
Kirjoittaja Kaizer Sose
Kovin usein jos ei miltei aina näissä keisseissä joissa mies tai nainen surmaa vanhempansa niin surmaaja asuu vanhempiensa nurkissa ja on joku keski ikäinen aikamies aka vanhapoika. Mielenterveys häröt kait useinmiten motivaattorina eikä kait sitä kukaan tuon ikäinen terveppäisenä vanhempiensa kanssa asuisikaan.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: La Joulu 10, 2022 8:25 pm
Kirjoittaja qurqo
Tässä kyseisessä tapauksessa oli pojan huumeidenkäyttö taustalla. Äitinsä touhua sivusta katseli ja rahoitti. Kaiketi kuvitteli, että se jonain päivänä huumeiden käytön lopettaisi omasta aloitteesta.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Su Joulu 18, 2022 4:05 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
originalnightstalker kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 5:51 pm
itsekkin mietin että ois hakenut murhan yrityksenä,
en oo koskaan ymmärtäny miten elävältä polttamiset tai niiden yritykset voisi olla tappoja tai tapon yrityksiä, onhan tuo yksi raaimmista tavoista joku tappaa
Samaa mieltä, jos tuosta törkypitelystä halutaan poiketa. Nimikettä ja tuota 4-vuoden vaadetta en oikein muuten voi ymmärtää kuin niin, että äidin mielipidettä on kuultu, eikä tämä ole halunnut lähteä maksimit piipussa selvästi epävakaata poikaansa vastaan. Voi olla, että pojalle oikea paikka olisi Niuva/Waasa, kun jää olo, että väärä tuomio voi kostautua äidille?
Noin muuten, törkypitelyn rangaistusasteikko on 1-10 vuotta, joten sinällään sillä ja tapon yrityksellä ei olisi suurta eroa, jos skaalojen yläpäitäkin käytettäisii joskus.
Re: Poika heitti äitinsä nuotioon – palovammoista hengenvaara
Lähetetty: Su Joulu 18, 2022 4:07 pm
Kirjoittaja On Anoi Kaa
originalnightstalker kirjoitti: Ke Joulu 07, 2022 5:51 pm
itsekkin mietin että ois hakenut murhan yrityksenä,
en oo koskaan ymmärtäny miten elävältä polttamiset tai niiden yritykset voisi olla tappoja tai tapon yrityksiä, onhan tuo yksi raaimmista tavoista joku tappaa
Samaa mieltä, jos tuosta törkypitelystä halutaan poiketa. Nimikettä ja tuota 4-vuoden vaadetta en oikein muuten voi ymmärtää kuin niin, että äidin mielipidettä on kuultu, eikä tämä ole halunnut lähteä maksimit piipussa selvästi epävakaata poikaansa vastaan. Voi olla, että pojalle oikea paikka olisi Niuva/Waasa, kun jää olo, että väärä tuomio voi kostautua äidille?
Noin muuten, törkypitelyn rangaistusasteikko on 1-10 vuotta, joten sinällään sillä ja tapon yrityksellä ei olisi suurta eroa, jos skaalojen yläpäitäkin käytettäisiin joskus.