Vankilassa kasvavat lapset Suomessa
Lähetetty: Pe Touko 02, 2008 6:59 pm
Vaikka näistä on joskus kuullut jotain, ja Alibissakin on vilahtanut muutama romani muksunsa kanssa kiven sisässä, niin on silti jäänyt aihe etäiseksi.
Mitähän tuosta nyt ajattelisi. Millaiset eväät ja muistot jää lapselle joka on elämänsä alkutaipaleen aikana kasvanut jonkun aikaa vankilassa?
Uutinen:
Mitähän tuosta nyt ajattelisi. Millaiset eväät ja muistot jää lapselle joka on elämänsä alkutaipaleen aikana kasvanut jonkun aikaa vankilassa?
Uutinen:
Lapsen elämä muuttuu, kun äiti tai isä joutuu vankilaan. Suurin osa vankien lapsista jää muurin ulkopuolelle, mutta joka vuosi muutama lapsi elää varhaislapsuuttaan vankilassa.
Äitiyttä ja lapsuutta vankilassa tutkineen Rosi Enroosin mukaan vankilalapset ovat haaste sekä vankeinhoidolle että lastensuojelulle.
- Ennen uutta vankeuslakia lapsi tuli äidin mukana vankilaan, jos lapsi vain oli tarpeeksi pieni ja äiti hänet portille toi, Enroos kertoo.
Äiti voi yhä ottaa vankilaan mukaan alle kolmivuotiaan lapsen, muttei päätä asiasta yksin. Lapsen vankilaan tuloa pohtivat äidin kanssa vankilan sijoittajayksikkö, vankilanjohtaja ja lastensuojelu.
Enroosin mukaan vankilaviranomaiset selvittävät lähinnä sen, onko lapselle tilaa ja millaiselle osastolle äiti sijoitetaan. Lastensuojelu puolestaan pohtii äidin kanssa, mikä on lapsen edun mukaista.
Tutkijan mukaan lastensuojelun työ jää usein pintapuoliseksi, koska resurssit eivät riitä puimaan yksittäisten lasten tilanteita. Toisaalta lastensuojelussa ei riittävästi edes tunneta näiden lasten erityistarpeita.
- Jos Suomessa sallitaan lasten tulla vankilaan, pitäisi heille taata erityinen tuki, Enroos huomauttaa.
Äidit pitävät lapsen mukanaoloa luonnollisena
Enroosin mielestä sekä vankeinhoidon että lastensuojelun pitäisi arvioida lapsen asemaa ja etua jämäkämmin.
- Lastensuojelussa varmaan ajatellaan, että kun lapset menevät vankilaan, niin siellähän he ovat valvovan silmän alla, Enroos arvelee.
Enroosin mukaan suurin osa niistä äideistä, jotka ottavat lapsen vankilaan, pitävät valintaansa luonnollisena. Enroosin tutkimukseen osallistuneet vankiäidit olivat kuitenkin huolissaan siitä, miten vankilassa eletty aika vaikuttaa lapseen.
Vankeinhoidon mukaan vankilassa on tällä hetkellä neljä lasta. Heistä kolme asuu Hämeenlinnan vankilan suljetulla äiti-lapsi-osastolla. Vuosina 2000-2006 noin sata lasta on ollut vanhempansa kanssa vankilassa. Pääosin lapset ovat vankilassa muutaman kuukauden.
Enroosin Tampereen yliopistolle tekemän tutkimuksen aineisto kerättiin vuosien 2006-2007 aikana. Tutkimus koostui muun muassa äiti-lapsi-osastojen työntekijöiden ja vankiäitien haastatteluista. Tutkimuksessa lähetettiin myös Suomen kaikille naisvangeille lomakekysely, johon vastasi heistä 69 prosenttia.
STT