https://www.ess.fi/paikalliset/6098989
Kerrostalossa Lahden yössä ammuttiin pistoolilla kuolettava laukaus, näin Mariankadun tapon tapahtumat etenivät – "Ihan perusmeininki Mariankadulla"
Mies kertoi poliisikuulusteluissa ampuneensa pimeässä kaasun täyttämässä rappukäytävässä vahingonlaukauksen. Luoti osui uhriin, joka lyyhistyi naapurin oven eteen.
Lahden keskustassa sijaitsevassa kerrostalossa Mariankadulla ammuttiin maaliskuisena yönä kolme laukausta. Seitsemännestä kerroksesta löydettiin kuollut 30-vuotias päijäthämäläismies.
Huolestunut kerrostaloasukas soitti hätäkeskukseen 29. maaliskuuta kello 2.40 yöllä. Asukas oli kuullut talon sisältä kolme laukausta muistuttavaa ääntä.
Poliisipartiot lähtivät kohti Mariankatua.
Hätäkeskukseen soitti pian myös toinen naapuri. Hän oli herännyt porraskäytävästä kantautuneisiin tappelun ääniin.
Soittaja oli kuullut kolahduksen oveaan vasten. Se oli kuulostanut siltä, kuin joku olisi lentänyt ovea päin. Ovi ei auennut yrityksistä huolimatta.
Kerrostalon valvontakamerakuva paljastaa, kuinka 30-vuotias uhriksi joutunut mies ja 35-vuotias
Olli Aleksi Lehto pääsevät porraskäytävään postinjakajan avatessa ulko-oven.
Vain neljän minuutin kuluttua ampuja poistuu talosta takaisin talviseen yöhön.
Henkirikosyönä lahtelainen Lehto oli viettänyt aikaa kaverinsa kanssa Ten Dollars Saloon -ravintolassa Lahden keskustassa. Sukanvarressaan hänellä oli pienikokoinen pistooli.
Ravintolasta poistuttuaan mies oli puoli kahden aikaan yöllä ampunut pistoolilla Trio Hansan lastauslaiturilla. Laukaus ei kohdistunut ihmiseen.
Reilun tunnin kuluttua aseella ammuttiin uudestaan, tällä kertaa Mariankadulla.
Mies siirtyi jatkamaan iltaa ravintola Oldiin noin kello kahdelta yöllä kahden muun ihmisen seurassa. Valvontatallenteilla näkyy, että myös uhriksi myöhemmin joutunut mies on saapunut ravintolaan miesten perässä.
Lehdolle ennalta tuntematon 30-vuotias mies tuli juttelemaan hänelle ravintolassa. Miesten välille syntyi erimielisyyttä. Mies oli halunnut tietää, oliko Lehdolla jotain tätä vastaan, sillä hänen ystävänsä, Mariankadulla asuva mies, oli näin kertonut.
Kaksikko sopi välinsä, mutta he päättivät lähteä selvittämään tilannetta Mariankadulla asuvan kolmannen osapuolen kanssa.
Mariankadun asunnossa oli tapahtumahetkellä kolme henkilöä. 23-vuotias asunnon vuokralainen, 22-vuotias mies ja nainen.
Ravintolasta Mariankadulle päästyään Lehto ja toinen mies soittivat asunnossa asuvalle miehelle ja ilmoittivat tulevansa käymään. Miehet pääsivät sisään taloon, kun postinjakaja avasi ulko-oven.
Lehto kertoi poliisikuulusteluissa, että kaksikko nousi hissillä seitsemänteen kerrokseen. Hän näki asunnon oven olevan raollaan, ja pian häntä kohtaan sumutettiin kaasua. Asunnon haltija löi häntä pesäpallomailalla.
Myöhemmin selvisi, että hyökkäyksessä oli käytetty pesäpallomailan sijaan viidakkoveistä.
Nopeatempoisessa tilanteessa Lehto oli ottanut pistoolin esiin taskustaan itsepuolustusta varten. Hän kertoi, että asetta ladatessaan käytävän valot sammuivat ja kaasu poltteli silmiä. Ase laukesi vahingossa.
Myös myöhemmin tapahtumapaikalle saapunut, todistajana toiminut vanhempi konstaapeli oli huomannut ilmassa jonkinlaista kaasua, joka vaikeutti hengittämistä. Hänen mukaansa kaasu ei kuitenkaan ärsyttänyt silmiä.
Lehto kertoi menneensä paniikkiin ja yrittäneensä kääntää ammuttua miestä kylkiasentoon. Mies oli tuolloin vielä tajuissaan.
Suutuspäissään hän ampui vielä kaksi laukausta kohti ovea. Tämän jälkeen mies poistui paikalta jalan.
Asunnossa ollut nainen kertoi poliisikuulusteluissa kuulleensa käytävästä laukauksen äänen.
Hän oli nähnyt oven sisäpuolelle ilmestyneet jäljet. Naisen mukaan ainakin toinen miehistä oli pukenut päällensä jonkinlaiset luotiliivit. Sen jälkeen miehet olivat poistuneet käytävään viidakkoveitsen kanssa. Miesten palatessa asuntoon ovesta tuli sisään kaasua.
Tapahtuneen jälkeen miehet kuvasivat asunnon sisällä videoita. Tallenteissa näkyy, kuinka miehet katselevat ja naureskelevat kadulle saapuneille poliisiautoille ja muille hälytysajoneuvoille.
– Ihan perusmeininki Mariankadulla, asunnossa asuva mies toteaa videolla.
Asunnossa asuva 23-vuotias kertoi poliisikuulusteluissa tapahtumista erilaisia versioita.
Miehen mukaan kaksi tuntematonta naamioitunutta miestä tulivat yöllä koputtamaan asunnon oveen. Kun hän avasi oven, käytävässä alkoi tappelu. Mies lähti jahtaamaan veitsen kanssa häntä lyönyttä miestä. Kun naamiomies ottikin aseen taskustaan, pakeni tämä takaisin asuntoon laukauksilta.
Myöhemmin mies muutti kertomustaan.
Tämän mukaan Lehto ja uhriksi joutunut mies olivat soittaneet tulevansa käymään asunnolla. Mies koki tilanteen uhkaavana, sillä kaksikko tuli paikalle kutsumatta.
Hän kertoi tappelun alkaneen hänen ja entuudestaan tutun Lehdon välillä. Asunnossa mukana ollut 22-vuotias mies oli sumuttanut kaasua Lehtoa kohti. Mies oli sitten omien sanojensa mukaan hyökännyt Lehtoa kohti ja uhannut tätä veitsellä. Hän tuuppasi Lehtoa olkapäällään ja lähti miehen perään.
Kun mies yllättäen ampuikin aseella, miehet pakenivat sisään asuntoon.
Kuulusteluissa mies kertoi, ettei heti halunnut kertoa totuutta, sillä oli itse hyökännyt ampujan kimppuun. Ammuttu mies oli huoneiston asukkaan ystävä. Tällä oli hyvät välit myös ampujan kanssa.
Mies kertoi uskovansa, että laukaus osui vahingossa uhriin. Hän oli itse ollut ampujan kohteena.
Miehen mukaan hän ei tiennyt ennen poliisien saapumista, että käytävään oli kuollut ihminen.
Poliisit löysivät seitsemännestä kerroksesta tajuttoman miehen. Elvytysyrityksistä huolimatta tämä menehtyi.
Henkirikoksessa käytetty pistooli löydettiin myöhemmin Lahden Radiomäen maastosta, minne ampuja oli sen heittänyt. Hän auttoi poliisia paikantamaan aseen.
Kuulusteluissa Lehto kertoi, että hänen tarkoituksenaan oli antautua poliisille itse. Hän oli myös säilyttänyt tapahtumahetkellä päällään olleet vaatteet.
Poliisi otti etsintäkuulutetun miehen kiinni seuraavana päivänä.